Kiinteäkammioiset paalaimet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kiinteäkammioiset paalaimet"

Transkriptio

1 LELY Welger Kiinteäkammioiset paalaimet Täyssilppuavat paalaimet innovators in agriculture

2 smarter, faster, stronger! Etevämpi, nopeampi, vahvempi! Kolme voimakasta adjektiivia kuvaa niitä ominaisuuksia, joissa Lely erottuu edukseen kilpailijoihin nähden. Suunnittelijoiden innovatiivinen ajattelu on tuottanut hämmästyttäviä ratkaisuja, joilla kasvavat konekoot saadaan pysymään tehokkaina. Kestävyys ja helppokäyttöisyys ovat aina avainasioita Lelyn suunnitellessa uusia koneita. Tämän vuoksi Lelyllä sanotaan Lely on maatalouden edelläkävijä. 2

3 lely welger Etevämpi 1 Mekaaninen peräportin lukitus Kaksi vahvaa salpaa varmistaa että takaportti on täysin suljettu ja aukeaa vasta kun kuljettaja sen aukaisee. Tämän ansiosta paalit ovat aina saman kokoisia ja yhtä tiukkoja paalista toiseen. Sivu Hydroflexcontrol Joustokumit molemmin puolin turvapohjan etuosassa antavat pohjalle myötäilyvaraa paksummille karhoille tai lisätilaa mahdolliselle kivelle roottorin ja pohjan väliin. Useimmiten tehokkuus tulee kyvystä ottaa karho helposti koneen sisään. Sivu 9. 3 ELS Verkkorulla on helppo asettaa verkkolaitteeseen. Kartiomainen akseli keskittää rullan ja lukitsee sen paikoilleen. Tällä tavoin verkkorulla on paikoillaan ja valmiina työhön. Ei voisi olla helpompaa, tämä säästää aikaa ja vaivaa. Sivu 13. Nopeampi 4 Xtracut Oikea-aikainen terän vaihto varmistaa tarkan leikkuun, vähentää polttoaineen kulutusta ja estää ylimääräistä terän kulumista. Kun terien vaihto on tarpeellinen, onnistuu se helpolla toimenpiteellä traktorin ohjaamosta. Paras työteho saavutetaan terävillä terillä. Sivu 7. 5 Lely Welger Profi-roottori Paljon sullojasormia (neljä sullojasormea joka kierroksella) Profi-roottorilla on suuri merkitys vuosittaisissa korjuutöissä. Tämä roottori on hyvä teholtaan ja tarkka silppuamaan. Sivu ,25m noukin RP 245 paalaimessa on vakiona 2,25 m noukin, joka varmistaa leveidenkin karhojen tarkan keruun jopa tiukoissa käännöksissä. Noukkimessa on neljä piikkiakselia, siten saadaan heinä varmasti ja tasaisesti noukkimelle. Sivu 25. Vahvempi 7 Ei vetopuolen laakerit ovat liikkuvat laakeripesässään siten paalikammion liikkeet on eliminoitu. Siksi paalin sivuseinään aiheuttama paine aiheuttaa vain vähäisen sivuttaiskuormituksen laakeriin, mikä pidentää merkittävästi laakerin käyttöikää. Sivu Ketjujen automaattivoitelu Pienet karhot ja märkä heinä aiheuttavat suurimmat rasitukset paalainten ketjuille. Automaattinen ketjujen voitelu pitää kaikki ketjut voideltuina, jolloin saavutetaan pitkä käyttöikä. Sivu Powergrip Erityisellä valmistusmenetelmällä valmistetut paalikammiorullat, joissa on kymmenen pitkittäissuuntaista harjaa, on prässätty ainevahvuudeltaan 3,2 mm paksusta putkesta. Jokainen rulla on valmistettu saumattomasta putkesta. Tämä rakenne on erityisen kestävä ja käyttöikä pidempi kuin millään muulla markkinoilla olevalla rullalla. Sivu 11. 3

4 Laadukas rehu lisää tuottoa Laadukkaan rehun määrä on osa-alue, jolla tehostetaan maidon- ja lihan tuotantoa. Kun tuotetaan ravitsevaa ja maistuvaa rehua omasta heinästä, kalliiden lisäaineiden ja tiivisteiden tarve vähenee. Tämä on hyväksi eläimille, lannan käsittelylle ja mikä tärkeintä maatilan tuloille. 4

5 lely welger Lely tekee hyvälaatuista rehua kanssasi LELY SPLENDIMO Niitto on päätös aloittaa rehun teko Niitossa tehtävillä valinnoilla niiton ajankohta, murskaimella vai ilman, tavallinen vai leveä karho on suora vaikutus rehun jatkokäsittelylle. Koneen oikeat säädöt, sängen pituus ja hyvä maanseuranta ovat ratkaisevia tekijöitä heinän uudelle kasvulle ja seuraavan sadon laadulle. LELY LOTUS Pöyhinnällä nopea ja tasainen kuivuminen Oikea-aikainen pöyhintä on tärkeää nopealle ja tasaiselle kuivumiselle, etenkin vahvassa kasvustossa. Riittävä teho yhdistettynä kunnolliseen kääntämiseen lyhentää kuivumisaikaa eikä viivästytä heinän uudelleen kasvua. Oikein pöyhityssä heinässä ei ole maan epäpuhtauksia ja se on helposti karhotettavissa. Oikein säädetty kone seuraa pellon muotoja eikä likasta rehua. LELY HIBISCUS Puhdasta rehua oikean muotoisesta karhosta Haravakarhotin on nopea ja sillä saadaan oikean muotoinen ja levyinen karho. Hyvä karho on ratkaisevan tärkeä paalaimen, noukinvaunun tai ajosilppurin teholle ja silpun laadulle. Puhdas ja täydellinen karhotus taataan koneen oikeilla säädöillä ja hyvällä maanseurannalla. Tiukasta paalista monta hyötyä Suurkanttipaaleista ja pyöröpaaleista suuri parannus rehun laatuun, koska tiivistäminen alkaa heti pellolla. Isojen paalien kuljettaminen on joustavampaa. Painavia traktoreita ei tarvita rehun tiivistämiseen. Paalaimissa on edistyksellinen silppuaminen, jolla on tehostava vaikutus säilymisprosessin alkamiseen ja rehun käsittely on helpompaa. LELY WELgEr Nopealla säilönnällä optimaalista rehua Käärintä lopettaa prosessin, joka on alkanut paalauksesta. Nopea paalin muoviin käärintä yhdistelmäpaalaimella tai yksikkökäärimellä. Nopealla käärinnällä saadaan ilmatiivis paali, jossa käymisprosessi alkaa niin nopeasti kuin mahdollista. Paali avataan vasta ruokinnassa. Kuumeneminen ja mädäntyminen on estetty ja saadaan huippulaatuista rehua. LELY ATTIS Paljon rehua nopeasti Noukinvaunukorjuu on nopein tapa korjata sato. Noukinvaunu silppuaa heinän ja siinä on suuri lastauskyky. Tehokas lastaus vähentää kuljetuskustannuksia ja on hyvä tehtäessä laadukasta rehua lyhyimmässä mahdollisessa ajassa. LELY TIgO TIGO 5

6 Silputtu säilörehu parantaa tuloksia monilla eri tavoilla Lely Welger tarjoaa monta vaihtoehtoa, kun valitset leikkuumenetelmää paalaajaasi. Tämä saattaa tuntua lisäinvestoinnilta, mutta heinän silppuaminen parantaa rehun laatua. 6

7 lely welger Silppuamisella tiukemmat paalit Silppuamalla heinä ja olki saadaan lyhyempää ja joustavampaa kuin silppuamaton. Paaleista tulee tiukempia, jolloin säästetään käsittely-, kuljetus-, sekä verkko- ja muovikustannuksissa. Silppuaminen parantaa syömistä Silputtu säilörehu sulaa paremmin, koska sokerit ovat helposti saatavilla. Tästä on tuloksena maistuva rehu ja parempi kuitujen saanti eläimille. Lisäksi lyhyt rehu sulaa paremmin kuin pitkä. Silppuaminen säästää ruokinta-aikaa helpomman leviämisen ansiosta Silppuamisella vältytään rehun kasaantumiselta ja ehkäistään tukkeutumista seosrehuvaunuissa, kiskoruokkijoissa ja kuivikepuhaltimissa jne. Lyhyempi materiaali on helpompi ja nopeampi jakaa. Xtracut lisäteho ja käyttömukavuus Varmistaa parhaan tehon silputtaessa. Lely Welger on suunnitellut Xtracut 17 ja Xtracut 25 silppurilaitteistot terien ryhmävalinnalla. Käyttäjä voi valita suoraan traktorin ohjaamosta E-link ohjaimella käytettävien terin määrä. Se on ominaisuus, josta on hyötyä urakoinnissa. Kun koneessa on BCE ohjain, tehdään terien ryhmävalinta koneen venttiililohkosta. Leikkuupituuden valinta on helppoa Molemmissa Xtracut malleissa on kaksi hydraulisesti valittavaa teräryhmää. Xtracut 17 voit ajaa ilman teriä tai 8 tai 9 tai 17 terää käytössä. Xtracut 25 voit valita ilman teriä tai 12 tai 13 tai 25 terää käytössä. Xtracut 25 silpun pituus on 45 mm kun kaikki terät ovat käytössä tai 90 mm kun käytetään 12 terää. Aina terävät terät Terävät terät varmistavat kunnollisen leikkuun ja vähentävät polttoaineen kulutusta. Xtracut tuo joustavuutta työhön, kun käytössä on kaksi teräryhmää. Tarvittaessa voidaan ottaa toinen teräryhmä käyttöön suoraan traktorin hytistä kauko-ohjaimella ja saadaan täysi työteho uusilla terävillä terillä. 7

8 Hydroflexcontrol joustavaa tehokkuutta Usein korjuuaika on rajallinen ja joskus kuljettaja ylittää paalaimen kapasiteetin ylikuormittamalla sitä. Nämä rajat ovat pullonkaula koneen tehokkuudelle. Paalaimissa roottorin alapuoli on kriittinen tekijä. Hydroflexcontrol joustava turvapohja lisää tilaa materiaalille tarvittaessa ja mahdollistaa nopean tukoksen poiston pohjan hydraulisen avautumisen ansiosta. 8

9 lely welger Flexcontrol + Hydroflex = lisää paalaustehoa vähemmällä häiriöajalla Kaksi ominaisuutta, jotka yhdistyvät turvapohjassa sullojaroottorin alapuolella, on kätketty Hydroflexcontrol sanan taakse. Flex-osa ennaltaehkäisee tukoksia, hydro-osa aukaisee tukokset jos sellainen tulee. Kaikki silppuavat Lely Welger paalaimet on varustettu Hydroflex turvapohjalla. Joustava pohja mahdollistaa huipputehon Flexcontrol sijaitsee roottorin alapuolella, missä materiaalin kulku on ahtainta. Se sallii turvapohjan etuosan liikkeen ylös ja alas kumisten joustimien avulla siksi sana flex (joustava). Jos vieras esine tai märkä heinäpaakku nousee noukkimelle, joustotoiminto vähentää tukkeutumisriskiä. Tukkeuman aukaisu traktorin hytistä Toinen ominaisuus on hydraulinen turvapohjan avaus. Turvapohjan takaosa avataan hydraulisesti traktorin hytistä käsin, jolloin roottorin alapuoli avautuu ja kaikki tukokset aukeavat. Pohjaa avattaessa myös terät laskeutuvat, jolloin tukkeuma aukeaa ja menee paalikammioon eikä haaskaa kasvustoa maahan. Vaihe 1 Tukkeuma. Vaihe 2 Turvapohja avautuu ja terät laskeutuvat. Vaihe 3 Veto kytketty ja tukkeuma menee paalikammioon. Vaihe 4 Turvapohja on suljettu. Paalaus voi jatkua! 9

10 Säästää aikaa ja rahaa Sidontaverkko, käärintä, kuljetus ja varastointi ovat kaikki kustannustekijöitä paalauksessa. Vähemmän paaleja tarkoittaa pienempiä kustannuksia. Lely Welger pyöröpaalaimet tekevät markkinoiden tiukimmat paalit, tämä säästää aikaa ja rahaa. 10

11 lely welger Paalin pyöritys ja puristus ovat erittäin tärkeitä tehtäessä tiukkoja paaleja Paalikammiossa on 18 Powergrip teräsrullaa, jotka ovat tärkeitä paalin tiukkuudelle. Tärkeintä on, että pyöritysrullat pysyvät jäykkinä joka tilanteessa. Paalin pyörityksen lukumäärällä ja puristuksella saadaan lopullinen paalin tiukkuus. Siksi paalikammion pitää olla täydellisen pyöreä ja kammiorullien pitää olla niin lähellä toisiaan kuin mahdollista, jotta saavutetaan maksimaalinen pito paaliin. Mekaaninen peräportin lukitus varmistaa, että paalit ovat erittäin tiukkoja ja paalikoko on sama jokaisessa paalissa. Powergrip maksimi puristus, varma paalin pyöritys 18 Powergrip teräsrullaa tekevät tiukimmat paalit ja varmistavat parhaan suorituskyvyn ja varman pyörityksen kaikissa olosuhteissa. Erityisessä valmistusprosessissa prässätään ainevahvuudeltaan 3,2 mm olevaan putkeen 10 pituussuntaista harjaa. Jokainen rulla on saumaton, mikä tekee rullista erittäin kestäviä ja niiden käyttöikä on pisin koko maailmassa. Lely Welger on patentoinut tämän ainutlaatuisen Powergrip- menetelmän ja tämä ominaisuus takaa, että paalain toimii erittäin hyvin materiaalista riippumatta. Kammiorullien laakereilla itsepuhdistuva ominaisuus Kaikki irtomateriaali lentää ulos paalikammion sivuseinän aukosta. E-link Paalin tiukkuuden voi helposti säätää suoraan traktorin hytistä E-link ohjaimella. Mekaaninen peräportin lukitus täydellisellä sulkemisella saadaan maksimi puristusvoima Kaikissa Lely Welger pyöröpaalaimissa on mekaaninen peräportin lukitus. Kaksi vahvaa koukkua lukitsee peräportin täydellisesti ja pitää sen lukittuna koko paalauksen ajan. Nämä koukut kiinnittyvät ylhäältä päin ja varmistavat, että paalikammiossa on tarvittava puristus. Paalin tiukkuus on tarkasti sijoitettujen peräportin lukituskoukkujen ansiota. Tämä mekaaninen lukitus kestää korkeat puristukset eikä ole altis hydraulijärjestelmän paineen menetyksille. Tällä saadaan tasakokoiset ja tiukat paalit ilman satotappioita. Peräportin avaaminen on nopeaa ja erittäin helppoa, tarvitaan ainoastaan yksitoiminen hydraulitoiminto käyttämään peräporttia. Kestävä peräportin ohjuri Erityinen ohjuri varmistaa peräportin sulkeutumisen, jopa silloin kun paalataan mäkisillä pelloilla. 11

12 Tehokas sidonta säästää aikaa ja rahaa Tärkeä asia tehtäessä täydellisiä paaleja. Säilytettäessä paaleja pidemmän aikaa eri käyttökohteisiin. Toimintaerot varastoinnissa, säilytyksessä ja ruokinnassa vaativat joustavan sidontamenetelmän. Oikea sidonta säästää rahaa ja aikaa, kun paalausteho kasvaa. 12

13 lely welger Varionet täydellinen paalin verkotus Emme hyväksy pelkästään tiukkoja paaleja, niiden pitää myös näyttää hyvältä. Lely Varionet verkotuslaite toimii täydellisesti kaikilla normaali levyisillä verkoilla. Toimiva kiristys ja verkon syöttölaite käärii verkon paalin ympärille tasaisesti ja varmasti. Leveä verkotuslaite käärii verkon reunojen yli. Paali ei pelkästään näytä hyvältä, vaan se on suojattu hyvin huonoilta säiltä ja satotappioilta. Tällä ehkäistään myös ilmataskuja, jotka huonontavat rehun laatua. Varionet verkotus ELS verkkorullan latausmenetelmällä Verkkosidontalaitteen ELS mahdollistaa helpon verkkorullan asentamisen koneen vasemmalta puolelta ilman kiipeämistä. Kun rulla on nostettu paikoilleen, käännetään teline taakse ja rulla kierii oikealle paikalle ja se lukitaan siihen. Verkkorulla on valmiina käyttöön. Ei voisi olla helpompaa ja se säästää aikaa ja vaivaa. Variotwin varma, nopea ja taloudellinen Narusidontalaitteessa on nopeudenvalvonta. Tällä saadaan riittävä määrä narua paalin ympärille, sidonta on nopea ja narun pää ei lähde purkautumaan. Kevyetkin materiaalit pystytään sitomaan nopeasti ja varmasti. Suomeen tulevissa koneissa on verkkosidonta. Kaareva syöttölaite kuljettaa sidontamateriaalin oikeaan kohtaan paalia. Yhdistelmäsidonta tupla sidonta, tuplasuoja Lely Welger on mahdollista saada naru- ja verkkosidonta saman aikaisesti. Tällä voidaan saavuttaa 30% säästö sidontamateriaalikuluissa. Suomeen tulevissa koneissa on verkkosidonta. Tehokas sidonta yhdistelmällä. 13

14 Lely Welger kokemuksen ja keksintöjen tuloksena on vahvimmat ja luotettavimmat paalaimet maailmassa Ainutlaatuiset laakeripesät suojaavat ylimääräiseltä rasitukselta ja väännöiltä Joustavuus on avainsana, kun kyseessä on suuret voimat eri suunnista. Varmistamalla, että rullat ja paalikammio voivat liikkua toisiinsa nähden, saadaan eliminoitua laakereihin kohdistuvat suuret pitkittäiset voimat. Tästä syystä Lely Welger pyöröpaalaimissa käytetään ainutlaatuisia laakeripesiä. Vetopuolen laakeripesät sallivat pienen liikkeen kuitenkin siten, että hammasrattaat pysyvät ehjinä. Ei vetopuolen laakerit voivat liikkua laakeripesässä; siten paalikammion liikkeet on eliminoitu. Sen seurauksena puristus, jonka paali aiheuttaa paalikammion sivuseinille, aiheuttaa vain pienen pitkittäisrasituksen laakereille. Tällä tavalla laakereiden elinikä kasvaa. Laakeripesät voidaan varustaa myös automaattisella voitelulaitteella, jolloin liikkuvuus säilyy kovissa ja märissäkin olosuhteissa. Ympäristöystävällinen ketjujen keskusvoitelu Pienet karhot ja märkä kasvusto aiheuttavat kovimmat rasitukset koneen ketjuille. Automaattinen ketjujen keskusvoitelu pitää ketjut voideltuna ja varmistaa ketjujen pitkän eliniän. Öljyn määrä voidaan säätää ketjukohtaisesti ja se sivellään suoraan ketjulle. Öljysäilö on iso, joten se riittää pitkäksi aikaa, eikä tarvitse täydentää kesken työn. Kammiorullien voitelu varmistaa toimivuuden ja työtehon Kulutus ja rasitus aiheutuu epäsuotuisista sääoloista ja työskentelyosuhteista, kun paalataan säilörehua tehokkaasti. Silloin, kun paalataan on tärkeätä kammiorullien säännöllinen voitelu. Tämä on tehty helpoksi kokoamalla rasvanipat helposti käsillä olevaan paikkaan. Noukkimessa on kuulalaakerit Lely- standardin mukaan noukkimessa on leveyttä 2,25 m, 4 vahvaa pyöröteräksestä valmistettua piikkivartta, joissa on 30 piikkiä. Suojatut kuulalaakerit eivät ainoastaan vähennä tehontarvetta, vaan pidentävät huoltovälejä moninkertaisesti. Täsmällinen korkeuden säätö toimii jousitasapainotetulla hydraulisylinterillä ja säädettävillä kannatinpyörillä. Lely Welger noukin on tehokas ja siinä on poikkeuksellisen pitkät huoltovälit. Powersplit voiman jako... ylivoimaiseen tehokkuuteen Suuritehoiset koneet tarvitsevat voimansiirron, joka kestää suuria voimia. Powersplit voimansiirto jakaa voiman sullojaroottorille ja paalikammiolle. Voimansiirto jakaa voiman, jonka kone tarvitsee. 14

15 lely welger Kokemuksemme ei ole ostettavissa joten saat sen ilmaiseksi! Työskentelet koneillamme ulko-olosuhteissa: siellä vaikuttavat maaperä, sääolosuhteet ja muut ulkoiset tekijät. Koneella on joka päivä uudet haasteet, kuten iso kivi tai puunpala karhossa juuri silloin kun ukkosmyrsky on tulossa päälle. Jos kohtaat ongelman jota ei edes lelyllä ole ajateltu, on tärkeätä että katkokset ja rikkoutumiset on saatu minimoitua. Vastaamme nopeasti, jos tarvitset apua. liikkeemme varastossa on välttämättömät osat, jotta kone saadaan taas nopeasti töihin. lelyltä saat tukea seitsemänä päivänä viikossa. Valitessasi lelyn saat muutakin kuin vain koneen. Me takaamme, että rehunkorjuu sujuu kitkattomasti. 15

16 16

17 lely welger 17

18 18

19 lely welger Lely Welger Lely Welger RP 202 Tämä on sopiva kone pienempään käyttöön. Siinä on ominaista sen helppokäyttöisyys ja pieni tehontarve, mutta siitä löytyy paljon samaa kuin RP 245 paalaimesta. Tämä on hyvä kone käyttäjälle, joka ei halua silputa materiaalia. Malli on saatavana 1,50 m noukkimella (Classic malli) tai 2 m noukkimella (Special malli). Tekniset tiedot RP 202 Welger RP 202 Classic RP 202 Special Paalikammion halkaisija (m) 1,25 1,25 Paalikammion leveys (m) 1,23 1,23 Paalikammion tilavuus (m 3 ) 1,50 1,50 Noukkimen leveys (m) 1,50 2,00 Ulommaisten piikkien etäisyys (m) 1,15 1,60 Koneen pituus x leveys x korkeus (m) 4,30 x 2,30 x 2,42 4,30 x 2,30 x 2,42 Lely Welger RP 245 Tämä kiinteäkammioinen uusi ja monipuolinen malli on tehty halkaisijaltaan 1,25 m paaleille. Saatavana on Suomi- malli ja Profi-malli urakoitsijoille. Valittavat silppurivaihtoehdot ovat 17 ja 25 teräinen malli. RP 245 Profi on markkinoiden laadukkain pyöröpaalain. Tekniset tiedot RP 245 Welger RP 245 RP 245 Profi Paalikammion halkaisija (m) 1,25 1,25 Paalikammion leveys (m) 1,23 1,23 Paalikammion tilavuus n. (m 3 ) 1,50 1,50 Noukkimen leveys (m) 2,25 / 2,00 2,25 / 2,00 Ulommaisten piikkien etäisyys (m) 1,86 / 1,60 1,86 / 1,60 Koneen pituus x leveys x korkeus (m) 4,98 x 2,32-2,70 x 2,76 4,98 x 2,32-2,70 x 2,76 19

20 Lely Welger RP 202 helppokäyttöinen ja vahva paalain tekee tiukat paalit Lely Welger RP 202 ilman silppuria oleva pyöröpaalain syöttää materiaalin suoraan paalikammioon tehden hyvän muotoiset tiukat paalit. Tämä on hyvä kone niille tiloille ja urakoitsijoille, jotka eivät halua silputa, mutta haluavat tehdä tiukat paalit. Lisävarusteena on saatavana leveämpi noukin, joka soveltuu leveämmille karhoille. 20

21 lely welger RP 202 Classic vaivaton ja tehokas Ensimmäistä mallia RP 202 pyöröpaalaimesta voidaan kutsua todelliseksi klassikoksi 1,50 m noukkimella ja viidellä piikkiakselilla. Noukin kerää materiaalin tarkasti ja sujuvasti suoraan paalikammioon eikä roottoria tarvita. Avara rakenne tekee RP 202 Classic- mallista tehokkaan vaikka ajettaisiin paksussa kasvustossa. Basic- malliin on saatavana erilaisia lisävarusteita kuten noukkimen kannatinpyörät, karhopelti, ketjujen öljyvoitelu ja eri kokoiset renkaat tarpeen mukaan. 1,50 m noukin. Paalikammiossa 18 rullaa. Ohjain Balercontrol E. Mekaaninen peräportin lukitus. Itsepuhdistuvat laakeripesät. RP 202 Special vaivaton kone leveällä noukkimella RP 202 Special- malli 2 metrin noukkimella on sopiva kone paalattaessa leveiltä karhoilta. Vakaa kone ja noukkimen hyvä maan seuranta tekevät puhtaan jäljen. Paalaimessa on halkaisijaltaan 1,25 m paalikammio ja 18 kammiorullaa. Tämä kone varustettuna naru ja verkkosidonnalla tekevät siitä vahvan ja luotettavan paalaimen. 2 metrin noukin leveille karhoille. Leveällä sullojaroottorilla optimaalinen teho. Suuri teho Koneen sullojaroottori yhdistettynä noukkimen jakokierukoihin tekevät leveänkin karhon keräämisen helpoksi. Korkealuokkaisesta materiaalista valmistettu tähden muotoinen roottori toimii kaikissa materiaaleissa. 21

22 Balercontrol E kaikki mitä käyttäjä tarvitsee Balercontrol E- ohjain on helppokäyttöinen. Se ilmoittaa paalin olevan tarpeeksi tiukka. Koneen kuljettaja voi valita verkotuksen automaattisen ja käsikäytön väliltä. Balercontrol E ilmoittaa myös päivän aikana paalaattujen paalien määrän sekä paalattujen paalien kokonaismäärän. Kestävä ja luotettava Special- mallissa on jatkuvatoiminen ketjujen keskusvoitelu, jolla saadaan lisää kestävyyttä kovissakin olosuhteissa. Paalain on mahdollista varustaa myös laakerien keskusvoitelulaitteella. 2.0 m noukin. Tähtimuotoinen sullojaroottori. Ketjujen keskusvoitelu. Paalikammio 18 rullalla. Balercontrol E ohjain. Mekaaninen peräportin lukitus. Itsepuhdistuvat laakeripesät. 22

23 lely welger Tekniset tiedot WELGER RP 202 Classic RP 202 Special Paalikammion halkaisija (m) 1,25 Paalikammion leveys (m) 1,23 Paalikammion tilavuus (m 3 ) 1,50 Sisal sidontanaru pituus (m/kg) 200 tai 330 Muovi sidontanaru pituus (m/kg) Verkon pituus (m) tai Verkon leveys (m) 1,23 tai 1,30 Sidontanarun pituus / paali (m) Sidontaverkon pituus / paali (m) n. 10 Noukkimen leveys (m) 1,50 2,00 Ulommaisten piikkien etäisyys (m) 1,15 1,60 Piikkien väli (mm) 64 Koneen pituus x leveys x korkeus (m) 4,30x2,30x2,42 4,30x2,34x2,42 Traktorin tehontarve (kw/hv) 33/45 36/50 Voiman ulosotto (kier/min. ) 540 Permitted maximum speed unbraked (km/h) 25 Permitted maximum speed with compressed air brake (km/h) 40 Ohjain Balercontrol E S S Ohjain Balercontrol III X X Vetoaisan korkeudensäätö S S Noukin 1,50 m kannatinpyörillä S X Noukkimen suojapelti O O Noukin 2,00 m/2,25 m kannatinpyörillä X S/X Karhonohjainpelti X S Variotwin kaksoissidonta S S Lisäteline narulle (vain narulle) O O Varionet verkkosidonta O O Ilmajarrut X X Hydrauliset jarrut X X Renkaat 11.5/80 R15.3 Impl S S Renkaat 15/55 R17 O O Renkaat 19/45 R17 O O Renkaat 500/60 R22.5 X X Laajakulmanivelakseli S S Laajakulmanivelakseli vapaakytkimellä O O Laajakulmanivelakseli vapaakytkimeellä ja nokkakytkimellä X O Automaattinen ketjujen keskusvoitelu O O Voitelulaite kammiorullien laakereille O O Paaliramppi O O S = Vakio / O = Valinnainen / X = Ei saatavilla tähän malliin 23

24 Lely Welger RP 245 silppuava paalain Lely Welger RP 245 jatkaa uudella askeleella Welgerin maailmankuulua kiinteäkammioisten pyöröpaalainten kehitystä. Tämä sarja on aina johtanut kestoiällään, paalin tiukkuudella, silpun laadulla ja tehokkuudella. RP 245 sarja mahdollistaa tehokkaimman pyöröpaalaimen kaikissa mahdollisissa olosuhteissa. 24

25 lely welger Kaikenkattava valikoima varusteita on ominaista tässä paalaimessa Säilörehun erot maailmanlaajuisesti ovat valtavat. Ilmastolliset ja peltoolosuhteet määrittävät mitkä varusteet ovat oikeat Sinun 245 paalaimeesi. On useita vaihtoehtoja leikkuuyksikössä, verkotuksessa ja voitelussa. Koko paalaimen sydän muodostuu halkaisijaltaan 1,25 m ja 18 Powergrip kammiorullan paalikammiosta. Rullien laakerit on valmistettu toimimaan kaikissa olosuhteissa. Valitessasi RP 245 paalaimen saat käyttöösi vuosien kokemuksen ja huippusuorituskyvyn. Noukin 2,25 m tehokkain noukinta RP 245 pyöröpaalaimessa on vakiona 2,25 m noukin, jolla saadaan leveätkin karhot helposti noukittua jopa tiukoissa mutkissa. Noukkimessa on neljä piikkiakselia ja karhonohjainrulla, jolla kasvusto nousee tasaisesti koneeseen kaikissa olosuhteissa. Tehokkaan silppurin hyödyt: Pienemmät kustannukset paalia kohden, kun paalin tiukkuus lisääntyy. Eläinten säilörehun syönti lisääntyy paremman säilyvyyden ja paremman laadun ansiosta. Ruokinta-aikaa säästyy helpon leviämisen ansiosta. Leikkuuyksikössä on kolme vaihtoehtoa erilaisten tarpeiden mukaan. RP 245 mallissa on 12, 17 tai 25 terää (Profi malli). Mastercut 13 vahva ja edullinen Kaiken kattava valikoima silppureita, joista ensimmäinen on Mastercut erittäin pitkää terää ulottuvat syvälle sullojaroottorin sormien väliin, millä saadaan tasainen silppu. Silpun pituus on lyhyimmillään 90 mm. Kaksois-tähtiroottori on tehokas paksullakin kasvustolla. Xtracut 17 suuritehoinen ja helppo käyttää Tässä silppurissa on 17 terää, jotka on jaettu kahteen ryhmään, kahdeksan ja yhdeksän terää, joista voidaan valita. Sullojaroottori on halkaisijaltaan 500 mm ja avara rakenteinen. Sullojasormet ovat spiraalimaisesti, jolloin roottorilla on hyvä ote kasvustoon. Roottorin rakenteen ansiosta kasvuston läpäisy paalikammioon on erityisen hyvä. 25

26 Lely Welger RP 245 Paalikammiossa on 18 kammiorullaa, joissa on järeät, halkaisijaltaan 50 mm laakerit ja kolmessa päärullassa on kaksiriviset laakerit. Kaikki laakeripesät ovat voideltavia, joten tämä paalain soveltuu erityisen hyvin säilörehun paalaukseen. Jousikevennetty noukin puhtaaseen noukintaan Noukkimen kevennysjousi se ei ole vain siksi, että noukkimen nosto ja lasku toimii yksitoimisella hydraulisylinterillä. Se toimii myös noukkimen jousituksena. Tämän jousen ansiosta noukin painaa vähemmän maata vasten ja säädettävien kannatinpyörien avulla säädetään oikea työskentelykorkeus. Kun noukin nostetaan ylös, saadaan kannatinpyörät helposti nostettua noukkimen yläpuoliseen kuljetustelineeseen. Noukkimen alaraja säädetään kahdella vahvalla ketjulla. Maailmanlaajuiset kokemukset ovat mahdollistaneet koneiden korkean laadun Yli 100 vuoden kokemus Lely Welger paalainten valmistamisesta on aikaansaanut käsitteen laadukkaista ja luotettavista paalaimista. Muutama vakuuttava esimerkki: Kammiorullat ja älykkäästi suunnitellut laakeripesät, jotka ovat tarpeen tehtäessä tiukkoja paaleja ja kun vähennetään huollon määrää. Lely Welger RP 245 vakuuttava säilörehun teossa Paalattaessa märissä olosuhteissa ja kun halutaan saada paljon heinää paaliin on tämä sopiva kone siihen tarkoitukseen. Erityinen tehokkuus ja luotettavuus ovat Xtracut 17 silppurin ja halkaisijaltaan 50 mm laakereiden ansiota. Vahvat akselit pitävät hammasrattaat ja ketjut oikeassa linjassa, jolloin ketjujen kuluminen on vähäistä. Laakerit, jotka ovat kovemmalla rasituksella, kuten vetopuolen laakerit, ovat kaksirivisiä. Rasvattavat laakeripesät lisäävät kestävyyttä, vuodesta toiseen Lely Welger kiinteäkammioisen pyöröpaalaimen ainutlaatuiset laakeripesät ja vakaat vaihdelaatikot estävät ketjujen kulumisen ja katkeamiset. Ei vetopuolen suojatut laakerit liikkuvat laakeripesissään, jolloin paalikammion liikkeet eivät rasita laakereita. Tämä ylivoimainen laakerointi mahdollistaa pienet huoltokustannukset ja toimintavarmuuden. Lely Welger RP 245 vakiovarusteet: 2,25 m leveä noukin. Master ring- tyypin roottori. Automaattinen ketjujen keskusvoitelu. Paalikammiossa 18 rullaa. Balercontrol E ohjain. Mekaaniset peräportin lukot. Itsepuhdistuvat laakeripesät. Varionet verkkosidonta ELS verkon helppo asennuksella. 26

27 lely welger Vaihtoehdot Mastercut 13 silppuriyksikkö Xtracut 17 silppuriyksikkö Hydroflexcontrol (vakio) 50 mm paalikammiorullien laakerit (vakio) Rasvattavat laakerit molemmin puolin (vakio) Variotwin lankasidonta (voidaan yhdistää verkkosidontaan) Automaattinen laakereiden keskusvoitelu E-link ohjain (sivu 29) Karhonohjainrulla (vakio) Noukkimen kannatinpyörät 2 kpl Paalin ulostuloramppi Karhonohjainrulla. Hydroflexcontrol- avautuva turvapohja. Karhonohjainpelti. Kääntyvät noukkimen kannatinpyörät. Voideltavat laakerit molemmin puolin konetta. 27

28 Lely Welger RP 245 Profi tehty tehokkaaksi ja sopivaksi urakoitsijoille Vahvat voideltavat laakerit ja Xtracut 25 silppuriyksikkö tekevät RP 245 Profi- mallista korkealuokkaisen paalaimen. Profi- roottori on tehokas kaiken tyyppisessä kasvustossa ja on maailmanlaajuisesti tunnettu erinomaisesta tehosta. E-link ohjain ja Hydroflexcontrol antvat täyden tehon sekä koneelle että kuljettajalle. 28

29 lely welger Xtracut 25 käytön mukavuus ja hyvä lopputulos Lely Welger 245 Profissa on Xtracut 25 leikkuuyksikkö terien ryhmävalinnalla. 25 terää voidaan jakaa eri ryhmiin, jolloin sadaan eri pituista silppua. Kuljettaja voi valita E-link ohjaimella suoraan traktorin hytistä käyttääkö 25, 13 vai 12 terää. Kauko-ohjain säästää aikaa ja vaivaa. Profi- roottori ei jätä pulaan Suuresta sullojasormimäärästä (neljä joka kehällä) johtuen roottori puristaa materiaalin varmasti terien läpi. Korkealuokkainen roottori syöttää tasaisesti ja silppu on hyvää kaikilla meriaaleilla ja kaikissa sääolosuhteissa. Profi- mittaiset laakerit Lely Welger RP 245 Profin kaikki vetopuolen ja ei- vetopuolen laakerit ovat erityisvahvat halkaisijaltaan 50 mm. Vahvat akselit pitävät hammasrattaat linjassaan, jolloin ketjujen kuluminen on vähäistä. Lisäksi vetopuolen isot laakerit ovat kaksirivisiä, jotka kestävät painavia säilörehupaaleja. 29

30 Kaikki näytössä Lely Welger RP 245 Profi mallissa on vakiovarusteena helppokäyttöinen E-link ohjain. Tämä elektroninen ohjain kertoo kuljettajalle paalaimen toiminnoista. On helppo valita ja säätää paalin tiukkuus, sidontaverkon määrä ja teräryhmän valinta. Sillä saadaan tietoa paalien lukumäärästä ja työajasta. Lisävarusteet Variotwin narusidonta (voidaan yhdistää verkkosidontaan). Laakereiden automaattinen keskusvoitelu. Karhonohjainpelti. Kääntyvät noukkimen kannatinpyörät (vakio). Paalinpoistoramppi. Automaattinen laakereiden keskusvoitelu Lisävarusteena saatavalla laakereiden automaattisella keskusvoitelulla tarkka annostelu. Lely Welger RP 245 Profi mallin vakiovarusteet: 2,25 m noukin Profi tähtityyppinen sullojaroottori Xtracut silppuri 25 terällä Flexcontrol & Hydroflexcontrol jousitettu turvapohja 50 mm akselit ja vahvat laakerit Voideltavat laakerit molemmilla puolilla konetta E-link ohjain Vetopuolella kaksiriviset laakerit 30

31 lely welger Tekniset tiedot WELGER RP 245 RP 245 Profi Paalikammion halkaisija (m) 1,25 Paalikammion leveys (m) 1,23 Paalikammion tilavuus (m 3 ) n. 1,50 Verkon pituus (m) tai Verkon leveys (m) 1,23/1,30 Noukkimen leveys (m) 2,25/2,00 Ulommaisten piikkien etäisyys (m) 1,86/1,60 Piikkien väli (mm) 64 Koneen pituus x leveys x korkeus (m) 4,98 x 2,32 (enintään 2,70) x enintään 2,76 Voiman ulosotto (kier./min.) 540 Paalaimen ohjain Baler control E / E-link S/O X/S Vetoaisan korkeudensäätö S S Nivelakseli vapaakytkimellä ja nokkakytkimellä S S Noukin 2,25 m kääntyvillä kannatinpyörillä S S Noukin 2,00 m kääntyvillä kannatinpyörillä O O Kääntyvät noukkimen kannatinpyörät S S Powersplit voimansiirto S S Hydroflexcontrol jousitettu avattava turvapohja S S Mastercut 13 silppuri O X Xtracut 17 silppuri O X Xtracut 25 silppuri X S Variotwin twine-tying system S S Varionet verkkosidonta ELS verkon asennuksella S S Varaverkkorullan pidike O O Automaattinen ketjujen keskusvoitelu S S Rasvattavat paalikammiorullien laakerit S S (kaikki laakerit 50 mm) Paalikammiorullien laakerit rasvattavat molemmin puolin S S Ilmajarrut O O Hydrauliset jarrut O O Renkaat 11.5/ O X Renkaat 15.0/55-17 O O Renkaat 19.0/45-17 (500/40-17) O O Renkaat 500/ S S Renkaat 500/55-20 O O Renkaat 505/50-R 17 O O Renkaat 425/55-R 17 O O Paaliramppi S S S = Vakio / O = Valinnainen / X = Ei saatavilla tähän malliin 31

32 Depuis la fondation de l entreprise, Lely a toujours investi dans l amélioration de la qualité de vie des entrepreneurs du monde agricole ainsi que dans l avenir du secteur. De plus, l entreprise innove dans ses produits comme dans tous ses concepts pour le marketing et la distribution. Lely s engage à faire en sorte que les entrepreneurs agricoles aient toujours une longueur d avance sur le marché. Lely fournit toujours les produits les plus innovants aux agriculteurs et aux entrepreneurs agricoles. Lely offre un service optimal à ses clients. Chez Lely, nous poursuivons un seul but dans tout ce que nous développons, à savoir rendre la vie des hommes et des animaux plus facile, et tous nos collègues y travaillent avec plaisir. En résumé : chez Lely, nous faisons tout notre possible pour rendre service aux entrepreneurs du monde agricole et leur rendre la vie aussi agréable que possible. Du matériel de fenaison au système de traite automatisée : Lely est toujours aux côtés de l entrepreneur agricole et notre entreprise a créé un grand nombre de solutions innovantes au cours des 60 dernières années. Lely really cares for the environment. LHQ.B04211.FI.A Lely, Astronaut, Astri, Atlantis, Attis, AWS, C4C, Calm, Caltive, Commodus, Compedes, Cosmix, Discovery, F4C, Fertiliner, Gravitor, Grazeway, Hibiscus, Hubble, Juno, L4C, Lely Center, Lelywash, Lotus, Luna, Nautilus, Orbiter, Qwes, SAE, Shuttle, Splendimo, Storm, T4C, Tigo, Viseo, Voyager, Walkway et Welger sont des marques déposées du groupe Lely. Le droit exclusif d exploitation appartient aux sociétés du Groupe Lely. Tous droits réservés. Les données publiées dans cette brochure le sont à titre d information et ne sauraient constituer une offre de vente. Des produits présentés dans ce document peuvent être absents de certains pays. En outre, il peut exister de légères différences entre les produits présentés dans cette brochure et ceux effectivement disponibles dans certains pays. Aucune partie de ce document ne peut être reproduite et/ou publiée par impression, photocopie, microfilm ou autre sans la permission écrite préalable de Lely Holding S.à r.l. Les informations de cette brochure ont été relues avec le plus grand soin. Cependant, Lely ne peut être tenu pour responsable des dommages occasionnés par les erreurs ou omissions éventuellement présentes dans cette documentation. Live Life Lely

LELY WELGER Muuttuvakammioiset pyöröpaalaimet

LELY WELGER Muuttuvakammioiset pyöröpaalaimet LELY WELGER Muuttuvakammioiset pyöröpaalaimet www.lely.com innovators in agriculture On aina ilo avata uusi paali Maksimaalinen teho leveän noukkimen avulla 2,25 mm:n kiinteäpiikkinen noukin kerää helposti

Lisätiedot

LELY WELGER Kiinteäkammioiset paalaimet

LELY WELGER Kiinteäkammioiset paalaimet Kiinteäkammioiset paalaimet www.lely.com innovators in agriculture n ilo avata uusi paali Luotettava suoritusteho Tila, joka rehulla on virrata koneeseen, määrittää tuotoksen suuruuden. Tukoksilta vältytään

Lisätiedot

Lely maidontuotannon

Lely maidontuotannon www.lely.com innovators in agriculture Lely maidontuotannon automatisointiratkaisut Luo tulevaisuus lypsykarjallesi Näkymien laajentamista yhdessä Lypsyrobotti on oma keksintömme. Tällä hetkellä koko maailmassa

Lisätiedot

PAALAINSARJA. www.mchale.net. Rakennettu kestämään

PAALAINSARJA. www.mchale.net. Rakennettu kestämään PAALAINSARJA www.mchale.net Rakennettu kestämään 10% tiiviimmät paalit PAALAINSARJA PAALAINSARJA 3 mallia joista valita F5000-sarja koostuu kolmesta mallista: ilman silppuria; 15-teräisellä silppurilla

Lisätiedot

Shuttle. Shuttle Tehokkaaseen rehunkorjuuseen

Shuttle. Shuttle Tehokkaaseen rehunkorjuuseen Shuttle Shuttle Tehokkaaseen rehunkorjuuseen Shuttle Nouki laadukasta rehua tehokkaasti ja taloudellisesti Optimaalinen rehunsyöttö ilman noukkimen tukkeutumista. Vakiovarusteena oleva karhon ohjausrulla

Lisätiedot

MUUTTUVAKAMMIOINEN PAALAINKÄÄRINYHDISTELMÄ VARIO. Ammattilaisen valinta

MUUTTUVAKAMMIOINEN PAALAINKÄÄRINYHDISTELMÄ VARIO.  Ammattilaisen valinta www.mchale.net Ammattilaisen valinta Suurtehopaalainkäärin tämän päivän haasteisiin... McHale Fusion Vario on integroitu paalainkäärinyhdistelmä, joka toimii seuraavasti: HEINÄ/OLKI McHale Fusion Variolla

Lisätiedot

LELY STORM Vauhtipyörään perustuva tarkkuussilppuri

LELY STORM Vauhtipyörään perustuva tarkkuussilppuri LELY STORM Vauhtipyörään perustuva tarkkuussilppuri Vaivattomasti käyvä ja tehokas kone taloudellista rehunkorjuuta varten www.lely.com innovators in agriculture Ihanteellisten hetkien hyödyntäminen Vaivaton

Lisätiedot

LELY JUNO. Automaattinen rehunsiirtäjä. Tuoretta rehua vähemmällä työllä 24/7. innovators in agriculture

LELY JUNO. Automaattinen rehunsiirtäjä. Tuoretta rehua vähemmällä työllä 24/7.   innovators in agriculture LELY JUNO Automaattinen rehunsiirtäjä Tuoretta rehua vähemmällä työllä 24/7 www.lely.com innovators in agriculture 2 Lely Juno-rehunsiirtäjä 24/7 jatkuva tuoreen karkearehun saatavuus vähemmällä työmäärällä

Lisätiedot

TOP PÖTTINGER TOP 1252 S-LINE 97+023.FI.0915

TOP PÖTTINGER TOP 1252 S-LINE 97+023.FI.0915 TOP PÖTTINGER TOP 1252 S-LINE 97+023.FI.0915 TOP 1252 C Neliroottorinen keskelle karhottava karhotin Korjuuketjun pullonkaulojen poistaminen vaatii käytettäviltä koneilta suurta tehokkuutta. Panostamalla

Lisätiedot

Kverneland Taarup 9032 / 9035 / 9039

Kverneland Taarup 9032 / 9035 / 9039 Kverneland Taarup 9032 / 9035 / 9039 Yksiroottorinen karhotin Murtosokkasuojattu voimansiirto roottorille Säädettävä karhotinpressu Kokoon taitettavat turvakaiteet Korkealaatuiset Super-C piikit, 9 mm

Lisätiedot

Käärivä pyöröpaalain. John Deere 678. JOHN DEERE PAALAA JA KÄÄRII. KERTA-AJOLLA. Käärivä paalain

Käärivä pyöröpaalain. John Deere 678. JOHN DEERE PAALAA JA KÄÄRII. KERTA-AJOLLA. Käärivä paalain Käärivä pyöröpaalain. John Deere 678. JOHN DEERE PAALAA JA KÄÄRII. KERTA-AJOLLA. Käärivä paalain KÄÄRIVÄ PAALAIN Karhosta muovitettuun John Deere on maailman johtava pyöröpaalaimien valmistaja. Koneita

Lisätiedot

When Innovation & Nature Combine

When Innovation & Nature Combine When Innovation & Nature Combine Yhdellä pystyruuvilla 8 14 16 sto Mixell 8 10 12 14 16 Kahdella pystyruuvilla 20 22 sto Mixell 20 22 24 26 30 Kolmella pystyruuvilla 40 30 sto Mixell 30 35 40 45 RMH lla

Lisätiedot

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN.

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. TITAN TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. Monipuolinen kylvölannoitin minimimuokkaukseen ja perinteiseen kylvöön Tume Titan on ominaisuuksiltaan vakuuttava kylvötöiden kumppani jonka voi varustaa myös

Lisätiedot

Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut

Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut Metsjö perävaunutehdas on ollut uranuurtaja isoissa maatalousperävaunujen valmistuksessa. MetaQ perävaunuissa on huomioitu nykyaikaisten tilojen kasvaneet kuljetusvaatimukset.

Lisätiedot

PAALINKÄSITTELY. www.mchale.net. Ammattilaisen valinta

PAALINKÄSITTELY. www.mchale.net. Ammattilaisen valinta PAALINKÄSITTELY www.mchale.net Ammattilaisen valinta 691 BH Yksinkertainen, monipuolinen ja luja paalinkantolaite etukuormaimeen käsiteltäessä lappeelleen pudotettuja paaleja. Piikkien ympärillä pyörivät

Lisätiedot

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000 John Deere Erinomainen leikkuujälki Helppo suoraan ajettavuus on väyläleikkurin tärkeimpiä ominaisuuksia. Maailman suurimpana golfkenttien hoitokoneiden valmistajana

Lisätiedot

PAALAINKÄÄRIN YHDISTELMÄ. www.mchale.net. Ammattilaisen valinta

PAALAINKÄÄRIN YHDISTELMÄ. www.mchale.net. Ammattilaisen valinta PAALAINKÄÄRIN YHDISTELMÄ www.mchale.net Ammattilaisen valinta PAALAINKÄÄRIN YHDISTELMÄ Innovatiivisia ja tehokkaita ratkaisuja tämän päivän viljelijöille ja urakoitsijoille Viljelijät ja urakoitsijat kaikkialla

Lisätiedot

Hevosten nurmirehujen korjuutekniikka ruohosta rehuksi. Antti Suokannas Kotieläintuotannon tutkimus, Vihti

Hevosten nurmirehujen korjuutekniikka ruohosta rehuksi. Antti Suokannas Kotieläintuotannon tutkimus, Vihti Hevosten nurmirehujen korjuutekniikka ruohosta rehuksi Kotieläintuotannon tutkimus, Vihti antti.suokannas@mtt.fi Historiaa ei kannata unohtaa Tapio Heikkilä www.welger.com www.nh.com Niitto Kuivumisnopeus

Lisätiedot

Hinattavat tarkkuussilppurit

Hinattavat tarkkuussilppurit Hinattavat tarkkuussilppurit FCT 960 FCT 1060 FCT 1360 FCT 1460 Powered by Kongskilde Tarkkuussilppuri Tarkkuussilputtua - miksi? Nurmen puristeneste ja mahdolliset lisäaineet sekoittuvat tasaisesti kaikille

Lisätiedot

Jeantil lannanlevitysvaunut

Jeantil lannanlevitysvaunut Jeantil lannanlevitysvaunut Jeantil SA perheyhtiön historia ulottuu 1800-luvulle saakka. Päätuotteena viimeisten 50 vuoden ajan on ollut lannanlevitysvaunut. Sillä alalla Jeantil on tunnettu tehokkaiden

Lisätiedot

PÖTTINGER TOP / TOP C

PÖTTINGER TOP / TOP C PÖTTINGER TOP / TOP C Kaksiroottorinen karhotin sivu- ja keskikarhotukseen Kaikki tiedot saatavissa internetistä 97+027.15.0813 Kaksiroottoriset karhottimet monipuoliseen käyttöön PÖTTINGER tarjoaa nyt

Lisätiedot

PAALAINKÄÄRIN YHDISTELMÄ. Fusion 3 & Fusion 3 Plus. www.mchale.net. Ammattilaisen valinta

PAALAINKÄÄRIN YHDISTELMÄ. Fusion 3 & Fusion 3 Plus. www.mchale.net. Ammattilaisen valinta PAALAINKÄÄRIN YHDISTELMÄ Fusion 3 & Fusion 3 Plus www.mchale.net Ammattilaisen valinta PAALAINKÄÄRIN YHDISTELMÄ Innovatiivisia ja tehokkaita ratkaisuja tämän päivän viljelijöille ja urakoitsijoille Viljelijät

Lisätiedot

LELY STORM Tarkkuussilppuri

LELY STORM Tarkkuussilppuri LELY STORM Tarkkuussilppuri www.lely.com innovators in agriculture Ihanteellisten hetkien hyödyntäminen Ylivertainen laatu vaivattomasti käyvällä koneella Nämä tarkkuussilppurit tuottavat suuren määrän

Lisätiedot

KRONE ZX mallisto 2015 2016

KRONE ZX mallisto 2015 2016 KRONE ZX mallisto 2015 2016 Malli Tilavuus (DIN) ZX 430 GL 43 m 3 ZX 430 GD 43 m 3 ZX 470 GL 47 m 3 ZX 470 GD 47 m 3 ZX 560 GL 56 m 3 ZX 560 GD 56 m 3 GL = teräslaidat GD = teräslaidat + 3 purkutelaa Vetoaisa/-silmukka

Lisätiedot

Esittelykoneen lisävarusteet: Isot renkaat 19.0/45-17 (norm. 400/60-15.5), Hydraulisesti kokoon taittuva varpajyrä, 2 kpl maantasoituslevyjä.

Esittelykoneen lisävarusteet: Isot renkaat 19.0/45-17 (norm. 400/60-15.5), Hydraulisesti kokoon taittuva varpajyrä, 2 kpl maantasoituslevyjä. Esittelykonehinnasto - Kuhn maanmuokkaus Kuhn Discover XM 32 lautasäes: Koneella on ajettu noin 30 hehtaaria. Sarjanumero A1380. Valmistusvuosi 2010. Koneessa on voimassa tehdastakuu 1v. Vakiovarusteet:

Lisätiedot

PALAX KLAPIKONEMALLISTO

PALAX KLAPIKONEMALLISTO COMBI M II - 3 KS 35-6 POWER 70S - 10 POWER 100S - 14 PALAX KLAPIKONEMALLISTO Yhteiset ominaisuudet Poistokuljetin Yhteinen ominaisuus kaikille koneille on nyt uudistettu 4,3 m pitkä ja 0,2 m leveä taittuva

Lisätiedot

Kaapelikelavaunu JKS 750V

Kaapelikelavaunu JKS 750V Kaapelikelavaunu JKS 750V Kaapelikelavaunu kevyempiin verkonrakennuksen tarpeisiin Kokonsa puolesta JKS 750 soveltuu erinomaisesti antenniurakoitsijoiden ja sähköasennusliikkeiden käyttöön. Vaunu on tarkoitettu

Lisätiedot

mahdollistaa tie- ja peltoprofiilin muotoilun.

mahdollistaa tie- ja peltoprofiilin muotoilun. SUOMI Monipuolinen lana peltojen tasaukseen ja teiden kunnossapitoon. Kestävä rakenne, jossa on käytetty erikoislujia rakenneteräksiä. Kaikki toiminnot ovat hydraulisia. Siipien sylintereissä on varoventtiilit

Lisätiedot

Agronic ACC PulseM. Suomen olosuhteisiin

Agronic ACC PulseM. Suomen olosuhteisiin Agronic Oy Teollisuustie 5 FI-86600 HAAPAVESI www.agronic.fi Agronic ACC PulseM. Suomen olosuhteisiin video Kattavat varusteet - Muovi/ verkkosidonta, todellisen verkon kulutuksen mukainen määränsäätö.

Lisätiedot

K2 CombiCutter Mallit 1600 ja 1200

K2 CombiCutter Mallit 1600 ja 1200 K2 CombiCutter Mallit 1600 ja 1200 Pyöröpaalisilppuri ja ruokintakone Markkinoiden täydellisin ohjelma www.tks-as.no Kiinteä kone Vaunumalli Kattokiskoihin asennettu kone Täyttölava K2 COMBICUTTER Työtä

Lisätiedot

LELY HIBISCUS Karhottimet

LELY HIBISCUS Karhottimet LELY HIBISCUS Karhottimet www.lely.com innovators in agriculture Eläimet eivät kaipaa multaa rehun sekaan NIITTO KUIVATUS KORJUU Oikeanlainen korjuu tuottaa oikeanlaista heinää. Nopea kuivatus säilyttää

Lisätiedot

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE ICECAT B220 AKKUKÄYTTÖINEN JÄÄNHOITOKONE ICECAT on helppokäyttöinen ja turvallinen

Lisätiedot

AGRONIC. 1302RR ja ACC PulseM. Paalainkäärimiä Suomen olosuhteisiin.

AGRONIC. 1302RR ja ACC PulseM. Paalainkäärimiä Suomen olosuhteisiin. AGRONIC ja ACC PulseM Paalainkäärimiä Suomen olosuhteisiin. AGRONIC 1302 RR, nyt myös muovi/ verkkosidontalaitteella. AGRONIC ei saanut toista R kirjainta turhaan. Kaudelle 2009 mm. noukin, sullojan pohja

Lisätiedot

NYT PYSTYN TOIMITTAMAAN VIELÄ PAREMPAA

NYT PYSTYN TOIMITTAMAAN VIELÄ PAREMPAA Per Johnsson auttaa Trioplastia testaamaan uusia tuotteita. Hänellä on paljon kokemusta siitä, miten erilaiset materiaalit toimivat. NYT PYSTYN TOIMITTAMAAN VIELÄ PAREMPAA LAATUA Sidontakalvo pitää paalin

Lisätiedot

Silppuava noukinvaunu Super-Vitesse CFS

Silppuava noukinvaunu Super-Vitesse CFS Silppuava noukinvaunu Super-Vitesse CFS 2 Hyvä rehun laatu Perinne velvoittaa Lähes 50 vuotta Strautmann on menestyksellisesti valmistanut laajaa valikoimaa noukinvaunuja. Keruuvaunuista tehokkaisiin noukinvaunuihin,

Lisätiedot

Höyhensarjan mestari uusi EVO7.

Höyhensarjan mestari uusi EVO7. Höyhensarjan mestari uusi EVO7. Maksimaalinen suorituskyky käyttäjäystävällisesti. Uusi TLC-teknologia tarjoaa: Ei kimmahdusta Minimoitu käyttövoiman tarve Vähentää käyttäjän rasitusta Ergonomisesti uudenaikainen

Lisätiedot

ENGCON ASETTAA ALAN UUDEN STANDARDIN KAIVUKONEIDEN AUTOMAATTISILLE TYÖLAITEKIINNIKKEILLE

ENGCON ASETTAA ALAN UUDEN STANDARDIN KAIVUKONEIDEN AUTOMAATTISILLE TYÖLAITEKIINNIKKEILLE ENGCON ASETTAA ALAN UUDEN STANDARDIN KAIVUKONEIDEN AUTOMAATTISILLE TYÖLAITEKIINNIKKEILLE AUTOMAATTISESTA, EC-OILILLA VARUS- TETUSTA PIKAKIINNIKEJÄRJESTELMÄSTÄ MARKKINOIDEN UUSI VAKIOVARUSTE ILMAN LISÄKUSTANNUKSIA

Lisätiedot

TRAKTORI MAXI TRACTION IF MAXI TRACTION PERFORMER 65. Erinomainen työrengas: ehkäisee maan pakkautumista ja tehostaa työskentelyä.

TRAKTORI MAXI TRACTION IF MAXI TRACTION PERFORMER 65. Erinomainen työrengas: ehkäisee maan pakkautumista ja tehostaa työskentelyä. RENGASVALIKOIMA MAATALOUSVYÖRENKAAT 2016 TRAKTORI MAXI TRACTION IF Erinomainen työrengas: ehkäisee maan pakkautumista ja tehostaa työskentelyä. Jopa 20 % suuremmat kuormat. Erinomainen ajomukavuus suurissakin

Lisätiedot

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA 4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA Liikkuvuus Tuottavuus Monitoimisuus Ympäristövastuu Luo mahdollisuuksia www.lannencenter.com FI SIIRTYY TYÖMAALTA TYÖMAALLE. Tähän eivät muut pysty. Kaiva, kuormaa, nosta ja

Lisätiedot

SUOMALAISTA OSAAMISTA SUOMEN KIVISIMMILTÄ PELLOILTA.

SUOMALAISTA OSAAMISTA SUOMEN KIVISIMMILTÄ PELLOILTA. KIVI-PEKKA KIVENKERÄYSKONEET SUOMALAISTA OSAAMISTA SUOMEN KIVISIMMILTÄ PELLOILTA. KIVI-PEKKA KIVENKERÄYSKONEET Kivi-Pekka on kivien keräykseen tarkoitettu kone, jolla saadaan tehokkaasti puhdistettua viljelysmaat

Lisätiedot

W PINOAVA KÄÄRIN. Ammattilaisen valinta

W PINOAVA KÄÄRIN. Ammattilaisen valinta www.mchale.net Ammattilaisen valinta M chale on erityisen nopea käärin. Tämä kompakti laite mahdollistaa paalin siirrot pellolla, käärinnän ja pinoamisen yhdellä traktorilla tai kuormaajalla. suoriutuu

Lisätiedot

Paalisilppurit/rehuvaunut 852-853-856. Kuivitus ja ruokinta joustavuutta kulujen vähentämiseksi

Paalisilppurit/rehuvaunut 852-853-856. Kuivitus ja ruokinta joustavuutta kulujen vähentämiseksi Paalisilppurit/rehuvaunut 852-853-856 Kuivitus ja ruokinta joustavuutta kulujen vähentämiseksi Mahdollisuuksien maailma! Joustavuutta vähentääksesi kuivitus-, ruokinta- ja työvoimakustannuksia Kverneland

Lisätiedot

MUSTANG-sarja. Laatua ja teknologiaa ilman kompromissejä

MUSTANG-sarja. Laatua ja teknologiaa ilman kompromissejä MUSTANG-sarja Laatua ja teknologiaa ilman kompromissejä 1 MUSTANG-sarja MUSTANG-sarja on SEKO SpA:n huippusuunnittelun ja kehitysprosessin käsinkosketeltava lopputulos, jolla vastaamme kaikkein vaativimpien

Lisätiedot

02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN!

02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN! mathieu.fayat.com 02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN! AZURA FLEX: viisi toimintoa kätevästi yhdessä laitteessa AZURA FLEX on 18 vuoden kokemuksen ja tuotekehityksen tulos. AZURA FLEX on paljon

Lisätiedot

LELY LOTUS Pöyhimet. Paras pöyhintä ainutlaatuisten koukkupiikkien ansiosta. www.lely.com. innovators in agriculture

LELY LOTUS Pöyhimet. Paras pöyhintä ainutlaatuisten koukkupiikkien ansiosta. www.lely.com. innovators in agriculture LELY LOTUS Pöyhimet Paras pöyhintä ainutlaatuisten koukkupiikkien ansiosta www.lely.com innovators in agriculture Hyvä ote sadosta Enemmän kuin pelkkä suojus Kaikki suojukset on yhdistetty toisiinsa kestävästi

Lisätiedot

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto Tekniset tiedot Malli Mechron 2210 Moottori malli tyyppi teho iskutilavuus kierrosluku polttoainetankki 3C100LWU 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) 1007 cm³ 2200 rpm 28 litraa Voimansiirto

Lisätiedot

Urakkamiehen työkalu KOKEILU. Agronic ACC Pulse M

Urakkamiehen työkalu KOKEILU. Agronic ACC Pulse M KOKEILU Agronic ACC Pulse M Urakkamiehen työkalu Agronic taipuu niin ison tilan kuin urakoitsijan käyttöön. Sen uusi käyttölaite osoittautui entiseen verrattuna hyvin toimivaksi. Kiitosta saavat myös paalaamisen

Lisätiedot

LANNAN- JA LANNOITTEEN LEVITTIMET

LANNAN- JA LANNOITTEEN LEVITTIMET LANNAN- JA LANNOITTEEN LEVITTIMET www.facebook.com/uniamachines SISÄLLYSLUETTELO MS / MX 4 MXL / MXL PREMIUM 5 RCW / RCW PLUS 6 APOLLO / APOLLO PREMIUM 7 UNIA-esite Huhtikuu 2019 Unia pidättää oikeuden

Lisätiedot

Agronic VLM Vetoletkumultaimet. Tehokkaaseen ja ympäristöystävälliseen lietteenlevitykseen ilman levitysvaunua.

Agronic VLM Vetoletkumultaimet. Tehokkaaseen ja ympäristöystävälliseen lietteenlevitykseen ilman levitysvaunua. Agronic VLM Vetoletkumultaimet Tehokkaaseen ja ympäristöystävälliseen lietteenlevitykseen ilman levitysvaunua. Traktorin nostolaite pidetään vakio-asennossa. Nosto ja lasku multaimen sylintereillä. Multain

Lisätiedot

Hiab XS 044 Kapasiteettiluokka 3,7 4,0 tm

Hiab XS 044 Kapasiteettiluokka 3,7 4,0 tm Hiab XS 044 Kapasiteettiluokka 3,7 4,0 tm Tuote-esite Ylivoimaista ulottuvuutta Hiab XS 044 on täydellinen nosturikokemus Hiab on aina yhdistetty korkeaan laatuun ja jatkuvaan kehitykseen. Erityisen ulottuvaksi

Lisätiedot

Grasshopper 623T 23hv bensiini 120cm

Grasshopper 623T 23hv bensiini 120cm 623T 23hv bensiini 120cm OMINAISUUDET Etuleikkurimalli Moottori: Kohler Command Pro 2-syl 23hv bensiinimottori Leikkuuleveys: 120cm Sivullepurkava leikkuulaite johon voi asentaa allemurskasetin tai kerääjän.

Lisätiedot

PALAX KLAPIKONEMALLISTO

PALAX KLAPIKONEMALLISTO COMBI M II - 3 KS 35-6 POWER 70S - 10 POWER 100S - 14 PALAX KLAPIKONEMALLISTO Yhteiset ominaisuudet Poistokuljetin Yhteinen ominaisuus kaikille koneille on nyt uudistettu 4,3 m pitkä ja 0,2 m leveä taittuva

Lisätiedot

Slootsmid veitsimultain

Slootsmid veitsimultain Slootsmid veitsimultain Slootsmid B.V. Hollantilainen yritys joka on perustettu v. 1960 Euroopan johtava multauslaitteiden valmistaja Erikoistunut ainoastaan lietteen multauslaitteiden valmistukseen Kultivaattorimultain

Lisätiedot

LAUTASNIITTOKONEET. fella.eu. Lieriöhammaspyöräkäyttö. Kevyt Tehokas Vankka

LAUTASNIITTOKONEET. fella.eu. Lieriöhammaspyöräkäyttö. Kevyt Tehokas Vankka LAUTASNIITTOKONEET Lieriöhammaspyöräkäyttö Kevyt Tehokas Vankka fella.eu 2 MADE IN GERMANY PARAS SATO FELLA on jo yli 95 vuoden ajan tunnettu innovatiivisesta tekniikastaan, erinomaisesta laadustaan sekä

Lisätiedot

Grasshopper 725DT 25hv diesel 130 -

Grasshopper 725DT 25hv diesel 130 - 725DT 25hv diesel 130-150cm OMINAISUUDET Etuleikkurimalli Moottori: Kubota 3-syl 25hv nestejäähdytteinen diesel Leikkuuleveydet: 130-150cm Sivullepurkava leikkuulaite johon voi asentaa allemurskasetin

Lisätiedot

AGRICULTURAL HANDLING solutions

AGRICULTURAL HANDLING solutions AGRICULTURAL HANDLING solutions www.manitou.com SUORITYSKYKYÄ SINUN TILALLESI 000 kg: MLT 0 ja 00 maksimi kantavuus sallii jopa tonnin kuorman kuljetuksen - ja vielä enemmän - jopa tonnin noston, m korkeaan

Lisätiedot

VARISCO itseimevät jätepumput ST-R

VARISCO itseimevät jätepumput ST-R VARISCO itseimevät jätepumput ST-R Varisco ST-R -sarjan pumput ovat itseimeviä kierrätyspumppuja ja soveltuvat suuria kiintoaineita sisältävien lietteiden pumppaamiseen. Pumput asennetaan pumpattavan nesteen

Lisätiedot

Kverneland FHP Piennarmurskain

Kverneland FHP Piennarmurskain Kverneland FHP Piennarmurskain Kverneland FHP piennarmurskain Erittäin monikäyttöinen murskain maatalouteen ja tienvarsihoitoon Voidaan käyttää monissa eri työasennoissa Kompakti ja vahva rakenne mahdollistaa

Lisätiedot

Repijäuppopumppu. Paineviemärijärjestelmän sydän

Repijäuppopumppu. Paineviemärijärjestelmän sydän Repijäuppopumppu Paineviemärijärjestelmän sydän Parhaimmillaan paineen alla Kun korkeuserot ja välimatkat estävät viettoviemärin käytön, jää vain yksi kustannustehokas ja joustava ratkaisu jäljelle. Jopa

Lisätiedot

AVERO 240 160. C 600 (6.07 m), C 540 (5.46 m), C 490 (4,92 m), C 430 (4,32 m)

AVERO 240 160. C 600 (6.07 m), C 540 (5.46 m), C 490 (4,92 m), C 430 (4,32 m) AVERO 240 160 Etuvarusteet VARIO leikkuupöytä V 600 V 540 V 540 Vakioleikkuupöytä C 660 C 370 C 600 C 370 Rapsileikkuupöytä kaikkiin vakio- ja VARIO -leikkuupöytiin Taitettavat leikkuupöydät C 450 FLEX

Lisätiedot

Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle

Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle JAPA 405 FI Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle Japa 405 on uuden sukupolven polttopuukone ammattilaisille. Japa 405 mallissa toimintaa ohjaa käyttäjää avustava äly. Kone on varustettu sensoreilla, jotka

Lisätiedot

Välttämätön apuväline puutarhassa

Välttämätön apuväline puutarhassa Nauti Rentoudu Välttämätön apuväline puutarhassa Make it your home. Tee puutarhatyöt kevyesti ja ergonomisesti Boschin Isio-puutarhatyökalulla. Monikäyttöistä moottoriyksikköä voidaan käyttää erilaisilla

Lisätiedot

0RQLWRLPLUHKXYDXQXW FI

0RQLWRLPLUHKXYDXQXW FI 0RQLWRLPLUHKXYDXQXW FI ZX noukkiva rehuvaunu Suoravetoinen EasyFlownoukin, jonka työleveys on 2 100 mm Massiivinen 880 mm:n leikkuu- ja syöttöroottori Tehokas voimansiirto pystyy siirtämään jopa 221/300

Lisätiedot

MB - Engineering Rengaskoneet 2015

MB - Engineering Rengaskoneet 2015 MB - Engineering Rengaskoneet 2015 1 www.eurovulk.fi Rengaskoneet henkilöauton rengastöihin MB TC322 Asennuskone Helppokäyttöinen, vahva ja pieneen tilaan mahtuva MB CT 322 asennuskone on puoliautomaattinen

Lisätiedot

Kierteisellä sullojalla varustetut noukinvaunut

Kierteisellä sullojalla varustetut noukinvaunut Kierteisellä sullojalla varustetut noukinvaunut FIN Enemmän. Nopeammin, Tehokkaammin. Tässä Kronen vahvuudet Kuumasinjkitty noukin, työleveys 1,8 m. Noukinpiikit 6 rivissä, piikkiväli 55 mm, noukinkorkeuden

Lisätiedot

CASE IH AXIAL FLOW RUMPUPUIMURIT

CASE IH AXIAL FLOW RUMPUPUIMURIT CASE IH AXIAL FLOW RUMPUPUIMURIT Mallit 5088 (294 hv) 17 20 pöytä 6088 20-24 pöytä (335 hv) 7088 (366 hv) 24-30 pöytä Alusta Vankkarakenteinen voimansiirto 3,8 m akselinväli tekee ajosta vakaata Painonjakauma

Lisätiedot

LÄNNEN-MONITOIMIKONEEN TEKNOLOGISIA OMINAISUUKSIA

LÄNNEN-MONITOIMIKONEEN TEKNOLOGISIA OMINAISUUKSIA Vahvat ja taloudelliset moottorit Lännen-monitoimikoneet varustetaan taloudellisilla Agco Power 4-sylinterisellä dieselmoottorilla. Moottorit vääntävät vahvasti koko kierrosalueella. Kaikilla Lännen käyttämillä

Lisätiedot

K2 EasyFeed. K2 EasyFeed. Din ingång till automatisk utfodring. Lampaiden ja nautakarjan automaattiseen ruokintaan

K2 EasyFeed. K2 EasyFeed.  Din ingång till automatisk utfodring. Lampaiden ja nautakarjan automaattiseen ruokintaan K2 EasyFeed Din ingång till automatisk utfodring www.tks-as.no Lampaiden ja nautakarjan automaattiseen ruokintaan K2 EasyFeed Todistetusti toimiva ja vahva rakenne. K2 EasyFeed perustuu tunnettuun K2 CombiCutter

Lisätiedot

Agronic VLM Vetoletkumultaimet. Tehokkaaseen ja ympäristöystävälliseen lietteenlevitykseen ilman levitysvaunua.

Agronic VLM Vetoletkumultaimet. Tehokkaaseen ja ympäristöystävälliseen lietteenlevitykseen ilman levitysvaunua. Agronic VLM Vetoletkumultaimet Tehokkaaseen ja ympäristöystävälliseen lietteenlevitykseen ilman levitysvaunua. Traktorin nostolaite pidetään vakioasennossa. Nosto ja lasku multaimen sylintereillä. Multain

Lisätiedot

Silppuava noukinvaunu Giga-Vitesse CFS

Silppuava noukinvaunu Giga-Vitesse CFS Silppuava noukinvaunu Giga-Vitesse CFS 2 Ylivoimaista tehokkuutta Tehokkaat noukinvaunut ovat tulleet kilpailukykyisemmiksi, sillä niiden hyötysuhde on kasvanut kilpailtaessa itsekulkevien silppureiden

Lisätiedot

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D Tehokkuutta harvennuksille - John Deere 770D John Deere 770D -harvesteri on oikea valinta harvennuksille ja pienten puiden käsittelyyn. Nelipyöräinen ja pienikokoinen

Lisätiedot

Grasshopper 616T 16hv bensiini 110cm

Grasshopper 616T 16hv bensiini 110cm 616T 16hv bensiini 110cm OMINAISUUDET Etuleikkurimalli Moottori: Briggs&Stratton Vanguard 2-syl 16hv bensiinimottori Leikkuuleveys: 110cm Sivullepurkava leikkuulaite johon voi asentaa allemurskasetin tai

Lisätiedot

Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone

Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone AVR nostaa 2-rivisen korjuutekniikan uudelle tasolle! Spirit 9200 nostaa 2-rivisen korjuutekniikan aivan uudelle tasolle. Tunnustettua Spirit-konseptia

Lisätiedot

VAKOLA. 1975 Koetusselostus 913 Test report. RIVIERRE CASALIS ER 40 C PAALAIN Rivierre Casalis ER 40 C pick-up baler

VAKOLA. 1975 Koetusselostus 913 Test report. RIVIERRE CASALIS ER 40 C PAALAIN Rivierre Casalis ER 40 C pick-up baler VAKOLA Rukkila AC1) 00001 Helsinki 100 qk Helsinki 53 41 61 Pitäjänmäki VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS Finnish Research Institute of Engineering in Agriculture and Forestry 1975 Koetusselostus

Lisätiedot

SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä

SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä & SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä www.pthproducts.com Tiehöylä omassa luokassaan Monikäyttöinen kiinnitysjärjestelmä Nopea asentaa Korkea laatu 2 Täydellisyyttä kahdessa eri kokoluokassa

Lisätiedot

JOUSTOPIIKKIÄKEET. Maxer Pro Maxer Master Pro Master Premium SK. www.k-maatalous.fi

JOUSTOPIIKKIÄKEET. Maxer Pro Maxer Master Pro Master Premium SK. www.k-maatalous.fi 2014 JOUSTOPIIKKIÄKEET Maxer Pro Maxer Master Pro Master Premium SK www.k-maatalous.fi K-MAATALOUS Maxer Pro Maxer Pro Maxer Pro on tarkoitettu sekä syksyllä että keväällä tapahtuvaan muokkaukseen sekä

Lisätiedot

PR0 CE S S 0 R -MON ITOI MIKONE

PR0 CE S S 0 R -MON ITOI MIKONE 25/1970 KOCKUM PR0 CE S S 0 R 7 8 ATK -MON ITOI MIKONE Huhtikuussa 1970 Kockum Söderhamn AB esitti uuden karsinta-katkontakoneen prototyypin, joka suorittaa myös puutavaran lajittelun ja kasauksen. Sitä

Lisätiedot

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. Monipuolinen kylvölannoitin minimimuokkaukseen ja perinteiseen kylvöön

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. Monipuolinen kylvölannoitin minimimuokkaukseen ja perinteiseen kylvöön TITAN TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. Monipuolinen kylvölannoitin minimimuokkaukseen ja perinteiseen kylvöön Tume Titan on ominaisuuksiltaan vakuuttava kylvötöiden kumppani jonka voi varustaa myös

Lisätiedot

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN.

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. TITAN TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. Monipuolinen kylvölannoitin minimimuokkaukseen ja perinteiseen kylvöön Tume Titan on ominaisuuksiltaan vakuuttava kylvötöiden kumppani, jonka voi varustaa

Lisätiedot

S M D. Uuden sukupolven kylvökoneet

S M D. Uuden sukupolven kylvökoneet S M D Uuden sukupolven kylvökoneet Junkkarin uusi kylvökonemallisto on jaettu kolmeen eri sarjaan. Moduulirakenteisuuden ansiosta voit valita helposti oikeat työkalut eri tarpeisiin. Perinteiseen Junkkarityyliin

Lisätiedot

Kiinteäkammioiset pyöröpaalaimet FB- MALLIT. be strong, be

Kiinteäkammioiset pyöröpaalaimet FB- MALLIT.   be strong, be Kiinteäkammioiset pyöröpaalaimet FB- MALLIT www.kuhn.com be strong, be FB- mallisarja KAPASITEETTI. TÄYDELLINEN MUOTO. LUOTETTAVUUS. KESKEISET ARVOMME: KAPASITEETTI Tavoitteenamme on kehittää kone, joka

Lisätiedot

Asiantuntijasi rikkojen torjunnassa

Asiantuntijasi rikkojen torjunnassa Asiantuntijasi rikkojen torjunnassa Kun viljelykasvien valikoima on laaja, kasvit ovat eri kasvuasteilla ja rivivälit erilevyisiä, ei oikean koneen löytäminen ole helppoa. Usein huomaat etteivät valmistajien

Lisätiedot

INDUSTRIAL HYÖDYLLISTÄ TIETOA. Tutustu Firestonen etuihin. DURAFORCE-UTILITY R8000 UTILITY

INDUSTRIAL HYÖDYLLISTÄ TIETOA. Tutustu Firestonen etuihin. DURAFORCE-UTILITY R8000 UTILITY RENGASVALIKOIMA MAATALOUSVYÖRENKAAT 2015 HYÖDYLLISTÄ TIETOA Tutustu Firestonen etuihin. Italiassa suunnitellut ja Espanjassa valmistetut Firestonen eurooppalaiset maataloustuotteet vastaavat eurooppalaisten

Lisätiedot

CLEN ECR-Ecopesuri. Ratkaisu graffitien poistoon ja kaupungin ekosiivoukseen

CLEN ECR-Ecopesuri. Ratkaisu graffitien poistoon ja kaupungin ekosiivoukseen CLEN ECR-Ecopesuri Ratkaisu graffitien poistoon ja kaupungin ekosiivoukseen CLEN ECR-Ecopesuri -järjestelmä CLEN ECR-Ecopesuri yhdistää painepesurin puhdistustehon ympäristölle ei-haitallisiin puhdistaviin

Lisätiedot

Sisäpiirijuttu. The Inside Story

Sisäpiirijuttu. The Inside Story Sisäpiirijuttu The Inside Story Cat -suodattimet Fuel, Oil, and polttoaineelle, Transmission öljylle Filtersja vaihteistolle Näkyvästi parempi Cat -suodattimet Polttoaineelle, Öljylle ja Vaihteistolle

Lisätiedot

TURBO DIMMINUTOR Automaattinen kiintoainevesiseoksien kanavaseuloja ja murskain

TURBO DIMMINUTOR Automaattinen kiintoainevesiseoksien kanavaseuloja ja murskain 1 TURBO DIMMINUTOR Automaattinen kiintoainevesiseoksien kanavaseuloja ja murskain DIMMINUTOR seuloo ja murskaa automaattisesti veden mukana liikkuvat kiintoaineet läpi avokanavan. Laitetta voidaan käyttää

Lisätiedot

Maakauhat. Lumikauhat

Maakauhat. Lumikauhat Maakauhat Maakauha 400 400 1400 155 355B Maakauha 600 600 1700 215 455B Maakauha 850 850 1800 335 655C Maakauha 1000 1000 2100 365 655C Maakauha 1300 1300 2300 450 855C - Erilaisten maalajien kuormaukseen

Lisätiedot

Tilavuusvirta maks. 160 l/min Paine maks. 11 bar OILFREE.AIR

Tilavuusvirta maks. 160 l/min Paine maks. 11 bar OILFREE.AIR Tilavuusvirta maks. 160 l/min Paine maks. 11 bar OILFREE.AIR Sarja i.comp 3 Mahdollisuuksien summa tekee siitä erilaisen. Uuden käyttökonseptin ansiosta i.comp 3 tuottaa yksilöllisesti työn vaatiman paineilman.

Lisätiedot

Moottori. Akku. Akkujen lukumäärä 2. Akun kapasiteetti. Leikkuuterä. Leikkuuleveys. Leikkuukorkeus. Leikkuunopeus. Sadetunnistimet

Moottori. Akku. Akkujen lukumäärä 2. Akun kapasiteetti. Leikkuuterä. Leikkuuleveys. Leikkuukorkeus. Leikkuunopeus. Sadetunnistimet Autoclip 223 Nauti luonnosta, vietä aikaa perheen ja ystävien kanssa, lähde vaikka lomalle! Stigan robottiruohonleikkurit pitävät huolen nurmikostasi itsenäisesti, uskomattomalla lopputuloksella. Autoclip

Lisätiedot

Säilöntäaineen annostelu ja korjuutekniikan vaikutus säilörehun laatuun. Antti Suokannas Vihreä teknologia Automatisaatio ja digitaaliset ratkaisut

Säilöntäaineen annostelu ja korjuutekniikan vaikutus säilörehun laatuun. Antti Suokannas Vihreä teknologia Automatisaatio ja digitaaliset ratkaisut Säilöntäaineen annostelu ja korjuutekniikan vaikutus säilörehun laatuun Antti Suokannas Vihreä teknologia Automatisaatio ja digitaaliset ratkaisut Esityksen sisältö Säilöntäaineen levitys: noukinvaunu,

Lisätiedot

Metso MX. Multi-Action-kartiomurskain

Metso MX. Multi-Action-kartiomurskain Metso MX Multi-Action-kartiomurskain Metso MX Multi-Action-kartiomurskain +10 % parempi käyttöaste 10 % pienemmät käyttökulut Kulutusosista hyödynnetään jopa 70 % Multi-Actionteknologia Valikoiva tuotanto

Lisätiedot

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät Akkutoimiset porraskiipijät ihmiset SANO asettaa etusijalle! LIFTKAR PT PORRASKIIPIJÄT LIFTKAR PT ON TURVALLINEN PORTAISSA JA HELPPOKÄYTTÖINEN. ELÄMÄNLAATU ON ELÄMÄSTÄ NAUTTIMISTA TÄYSILLÄ JA YHDESSÄ

Lisätiedot

PASSION PROSYSTEM. Alumiininen piennosturijärjestelmä UUSI! ÄLYKKÄÄMPI JA TURVALLISEMPI. Since 1912

PASSION PROSYSTEM. Alumiininen piennosturijärjestelmä UUSI! ÄLYKKÄÄMPI JA TURVALLISEMPI. Since 1912 PASSION IN CRANES PROSYSTEM Alumiininen piennosturijärjestelmä UUSI! ÄLYKKÄÄMPI JA TURVALLISEMPI Since 1912 PROSYSTEM Alumiininen piennosturijärjestelmä on maailman kehittynein työpajanosturi. Sen ainutlaatuiset

Lisätiedot

Tuottavuutta ja kustannussäästöjä

Tuottavuutta ja kustannussäästöjä Tuottavuutta ja kustannussäästöjä vieskanmetalli.com Tarkka kylvösyvyys kylkipyörällä Parempi oljen katkaisu Tarkka syöttömääränsäätö Suuri rengaskoko Pieni vetotehontarve 2 3 Patentoitu tarkkuusvannas

Lisätiedot

Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija.

Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Monikäyttöiset tela-alustaiset kaivukoneet 6MCR 8MCR 10MCR 712MC 714MCe Kokonaispaino

Lisätiedot

PALAX KLAPIKONEMALLISTO

PALAX KLAPIKONEMALLISTO COMBI M II - 3 KS 35-6 POWER 70S - 10 POWER 100S - 14 PALAX KLAPIKONEMALLISTO Yhteiset ominaisuudet Poistokuljetin Yhteinen ominaisuus kaikille koneille on nyt uudistettu 4,3 m pitkä ja 0,2 m leveä taittuva

Lisätiedot

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen FR28 KUORMATRAKTORI Ylivoimaa harvennukseen FR28 Kuormatraktori Sampo-Rosenlew Oy vastaa kysyntään esittelemällä FR28 kuormatraktorin, joka on harvennusten erikoiskone. 10 tonnin hyötykuormallaan se sopii

Lisätiedot

UUSI! 998:28468. VESITÄYTTEINEN KAIVONSULKULAITE Kätevä ja tehokas kaivonsulkulaite, joka täytetään tavallisella hanavedellä.

UUSI! 998:28468. VESITÄYTTEINEN KAIVONSULKULAITE Kätevä ja tehokas kaivonsulkulaite, joka täytetään tavallisella hanavedellä. UUSI! VESITÄYTTEINEN KAIVONSULKULAITE Kätevä ja tehokas kaivonsulkulaite, joka täytetään tavallisella hanavedellä. Ennaltaehkäisevään vuodontorjuntaan. Tiivistä kaivonkannet esim. ennen pesuja, huoltoa

Lisätiedot

Hiab XS 033 Kapasiteettiluokka 2,8 3,3 tm

Hiab XS 033 Kapasiteettiluokka 2,8 3,3 tm Hiab XS 033 Kapasiteettiluokka 2,8 3,3 tm Tuote-esite Monipuolinen työkalu Hiab XS 033 tarjoaa enemmän Hiab XS 033 on päivittäisiin töihin sopiva suorituskykyinen ja joustava nosturi, jota on kätevä käyttää.

Lisätiedot