HALLITUKSEN VUOSIKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HALLITUKSEN VUOSIKERTOMUS TILINPÄÄTÖS"

Transkriptio

1 Pohjois-Kymen Psoriasisyhdistys ry KOUVOLA HALLITUKSEN VUOSIKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2012 sekä TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2013 Käytetyt tilikirjat - Pääkirja ATK - Päiväkirja ATK - tositeaineisto Säilytysaika vähintään asti

2 POHJOIS-KYMEN VUOSIKERTOMUS (12) PSORIASYHDISTYS ry YLEISTÄ Puheenjohtajan palsta Yhdistyksemme 35-vuotisjuhlavuosi oli edellisten vuosien tapaan tapahtumarikas. Juhlimme syyskuussa Juhlajäsenillan merkeissä ja ilahduttavaa oli Tuulensuojaan kokoontunut 50 hengen yleisö. Monenlaista tapahtumaa on ollut vuoden aikana. Uutta on ollut säännölliset toimistopäivystykset Toimitila Veturissa. Jäsenillat on pidetty pääsääntöisesti Tuulensuojan tiloissa ja hallituksen kokoukset Toimitila Veturin toimistohuoneessa. Toivottavasti saamme tulevana vuonna yhdistyksemme jäsenet aktiivisesti mukaan monipuolisiin tapahtumiin. Kiitokset kaikille hallituksen jäsenille toiminnasta vuoden 2012 aikana. HALLINTO Hallitus saakka puheenjohtaja, tiedotusvastaava Mirja Lonka varapuheenjohtaja, matkavastaava Petteri Luukkonen jäsen, sihteeri ja jäseniltavastaava Pirjo Laitinen jäsen, vaalikeräysvastaava, jäsenkummi Rauno Björn jäsen, taloudenhoitaja, kotisivuvastaava Yrjö Määttänen jäsen Matti Muhli varajäsen Tarja Partanen varajäsen Kaisa Toijanniemi Hallitus alkaen puheenjohtaja, tiedotusvastaava Tilintarkastaja varapuheenjohtaja, vaalikeräysvastaava jäsen, sihteeri ja matkavastaava jäsen, taloudenhoitaja, kotisivuvastaava jäsen jäsen varajäsen varajäsen Mirja Lonka Rauno Björn Jarmo Rantakaulio Yrjö Määttänen Matti Muhli Pirjo Laitinen Tarja Partanen Kristiina Seppälä Soili Heikkilä, varalla Sari Hämäläinen. JÄSENTILAISUUDET Tammikuun jäsenilta Valkealassa. Tietoa vesiliikunnasta, ohjattua vesiliikuntaa apuvälineiden (vesijuoksuvyö, hymynaamat, pötkylät) kanssa sekä muutama rohkea kävi myös avannossa. Mukana 12 osallistujaa. Valon päivän tapahtumassa Kouvolan ammattiopiston kampaamo-osastolla hiuspohjatietoutta, hoitoja ja tietoa kuivan päänahan hoidosta. Mukana 11 osallistujaa.

3 3.(12) klo oli helmikuun jäsenilta Tuulensuojassa. Maarit Rajalan johdolla Asahi liikuntatuokio, saatiin tietoa erilaisista hierontatavoista samalla. Mukana klo alkaen pidettiin yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous Tuulensuojassa. Paikalla oli 16 jäsentä. Kouvolan Uuden Apteekin apteekkari Alise Laine-Partti oli mukana esittäytymässä Olimme Haminan teatterissa katsomassa Veikko Lavin teksteihin perustuvan Paperihattuja. Olimme siellä Etelä-Kymen Psoriasisyhdistyksen vieraina ja he tarjosivat meille väliaikakahvit. Mukana oli Tuulensuojassa jäsenilta, jossa erikoislääkäri Arno Sipponen esitteli pihkasalvan erinomaisia ominaisuuksia, mukana 19 osallistujaa toukokuun jäsenilta oli tällä kertaa Kouvolan Museokorttelissa. Aloitimme kahvilla ja kiersimme sen jälkeen vanhan veturinkuljettajan kanssa kierroksen museokorttelissa, jonka jälkeen paistoimme makkaraa ja nautimme keväisestä illasta. Mukana mukavassa illassa oli 11 osanottajaa Olimme mukana Etelä-Kymen yhdistyksen jäsenten kanssa Valkmusan kansallispuistossa kierroksella, 3 osallistujaa tehtiin kesäretki Miehikkälään Salpamuseoon ja Ylämaan Jalokivikylään. Mukana oli kaikkiaan 29 henkilöä klo Tuulensuojassa 35-vuotisen toiminnan juhlajäsenillan aiheena oli pääalueen psorin hoito. Mukana ihotautilääkäri Arja Teho ja hoitaja Jenni Ek. Juhlassa muistimme myös ansioituneita järjestötyöntekijöitä ansiomerkeillä. Huomionosoitukset saivat Rauno Björn, Mirja Lonka, Irja-Liisa Harju, Matti Muhli ja Kristiina Seppälä. Liiton viiri Seija Finnbergille. Mukana 50 osallistujaa. Järjestelyihin osallistui myös Leo Pharma Oy kustantaen kahvitarjoilun juhlassamme klo jäsenillan aiheena kaupungin vammaispalvelut. Kouvolan kaupungin edustaja Tuula Kotimäki oli vastaamassa kysymyksiimme. Osallistujamäärä olevaa Maailman Psoriasispäivää juhlistimme muutamaa päivää myöhemmin eli osallistumalla Toimitila Veturissa vammaisjärjestöjen Avointen Ovien päivään ja esittelemällä siellä vierailijoille yhdistyksemme toimintaa sekä jakamalla esittelyaineistoa. Tutustumassa kävi opiskelijoita, viranomaisia ja muita vammaisjärjestöjen toiminnasta kiinnostuneita teimme perinteisen adventtiretken Porvoon tuomiokirkkoon. Sen jälkeen menimme Rutumin Kartanoon nauttimaan jouluista lounasta pitopöydästä ja kuulimme kartanon esittelyn Marja Hirvoselta, paikan emännältä. Mukana oli 25 osallistujaa Kuusankosken Teatteri esitti Köyhän Kabareeta ja yhdistyksemme jäseniä oli mukana katsomassa esitystä 5.

4 4.(12) MUU TOIMINTA Vuokrasimme vuoden 2012 alusta alkaen toimistotilan KVY:n Toimitila Veturista yhdessä Kouvolan Kuulo ry:n, Kouvola Seudun Kehitysvammaisten tuki ry:n, Kymenlaakson Selkäyhdistys ry:n ja Kymenlaakson Seudun Kilpirauhasyhdistys ry:n kanssa toimistohuoneen, jossa voimme pitää esim. hallituksen kokouksia, infopistettä, toimistoa jne. Aloitimme siellä toukokuussa säännölliset toimistopäivystykset kunkin kuukauden 3. tiistaina klo 15-17, poikkeuksena kesäkuukaudet. Paikalla on ollut yksi tai useampia hallituksen jäseniä jakamassa psoriasistietoutta Psoriasisliiton järjestöpäiville Riihimäelle osallistuivat meiltä Pirjo Laitinen, Matti Muhli ja Yrjö Määttänen Psoriasisliiton järjestöpäivät ja aluekokous Lappeenrannassa. Mukana Mirja Lonka, Jarmo Rantakaulio ja Yrjö Määttänen. Lisäksi jäsenistöämme osallistui KVY:n järjestämiin koulutuksiin ja tapahtumiin esim. puheenjohtajien ja sihteereiden koulutukseen, joulutapahtumaan ja kokouksiin. JÄSENMÄÄRÄ Vuosi 2011 on ollut yhdistyksen 35. toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli henkilöä 271, joista vuonna 2012 jäsenmaksunsa maksaneita oli 238 henkilöä. Jäsenmäärän yhteenveto: Kaikki jäsenet v jäsenmaksun maksaneet lukumäärä %-osuus lukumäärä %-osuus Kouvola , ,2 Iitti 17 6,2 15 6,3 Muut 14 5,2 13 5,5 Yhteensä , ,0 Jäsenmäärä on pysynyt suunnilleen samana kuin edellisinä vuosina. Hallitus katsoo vuosittain vähintään kahtena vuonna jäsenmaksunsa maksamatta jättäneet eronneiksi yhdistyksen jäsenyydestä. UVB-VALOHOITOLAITTEET Yhdistyksellä on kaksi Corona-UVB valohoitolaitteita vuokrattavaksi jäsenille kotona tapahtuvaa hoitoa varten. Kuluneena vuonna hallituksen päätöksellä ei jäseniltä ole peritty lamppujen käytöstä vuokraa. Noudatamme viranomaisohjetta, jonka mukaan vuokraajan on esitettävä lääkärin lähete valohoidon sopivuudesta sairauden hoitoon. Laitteiden sijoituspaikka on Tuulensuojassa ja lamppuvastaavina toimivat Rauno Björn, Matti Muhli sekä Yrjö Määttänen, jotka antavat lisätietoja, sekä hoitavat vuokrausta.

5 5.(12) TIEDOTUS Päättyneen toimintavuoden aikana on ilmoitettu toiminnasta kahdella jäsenkirjeellä ja sunnuntaisin, silloin kun ilmoitettavaa oli, Kouvolan Sanomien järjestöpalstalla. Tiedotuksissa on pyritty entistä enemmän käyttämään sähköpostin suomia nopeita ja maksuttomia mahdollisuuksia. Otamme edelleen jäsenistöltä sähköpostiosoitteita. Internet-sivumme ovat osoitteessa ja niitä päivitetään säännöllisesti. Siellä on myös tuoreimmat tapahtumatiedot. Pyrimme saamaan myös Psoriasisliiton nettisivujen tapahtumakalenteriin tiedot tapahtumistamme. VAALIKERÄYS JA VARAINHANKINTA Yhdistyksemme osallistui sekä Presidentinvaalien molempien kierrosten, että kunnallisvaalien yhteydessä äänestyspaikoilla järjestetyn Pieni Ele-keräyksen lipasvartiointiin. Niistä saimme vaalikeräystuottoina 1.923,62. Jäsenmaksutuotot olivat 1.872,00. Kuntien toiminta-avustuksena saatiin Kouvolan kaupungilta 300 ja Iitin kunnalta 250, eli samat kuin v Kiitämme kuntia arvokkaasta tuesta. Kouvolan kaupungin ja Raha-automaattiyhdistyksen tuella saadaan myös kokouksia ja jäseniltoja varten Tuulensuojan ja Toimitila Veturin tilat käyttöömme. TALOUS Pohjois-Kymen Psoriasisyhdistys ry:n vuoden 2012 varsinaisen toiminnan tuotot olivat yhteensä 2289,25 ja kulut yhteensä 6.663,85. Kuluihin sisältyy poistoja 335,80. Tilikauden ylijäämä oli 27,12. MUU VAIKUTTAMINEN Mirja Lonka on ollut Psoriasisliiton liittovaltuuston jäsenenä, sekä Kouvolan kaupungin valtuuston ja kaupunginhallituksen jäsenenä. Yrjö Määttänen on ollut Psoriasisliiton liittohallituksen puheenjohtaja, Kouvolan Vammaisjärjestöjen yhdistyksen hallituksen jäsen, sekä varajäsen Kouvolan vammaisneuvostossa. ON KIITOKSEN AIKA JA PAIKKA Pohjois-Kymen Psoriasisyhdistys ry kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita, jäseniä sekä toimintaamme osallistuneita ja tukeneita menestyksellisestä vuodesta 2012 ja toivoo hyvän yhteistyön jatkuvan psoriaatikkojen hyväksi myös tulevina vuosina.

6 Pohjois-Kymen Psoriasisyhdistys ry 6.(12) Tuloslaskelma VARSINAINEN TOIMINTA 2 289,25 ** 6 182,65 ** Kulut Henkilöstökulut -372,06 * -58,31 * Poistot -335,80 * -326,90 * Muut kulut ,99 * ,78 * ,85 ** ,99 ** ,60 **** ,34 **** VARAINHANKINTA Kulut SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA YLEISAVUSTUKSET TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ/ALIJÄÄMÄ 3 930,62 ** 2 593,12 ** -135,00 ** -209,92 ** 3 795,62 *** 2 383,20 *** -578,98 **** -618,14 **** 56,10 *** 29,72 *** -522,88 **** -588,42 **** 550,00 *** 550,00 *** 27,12 **** -38,42 **** Pohjois-Kymen Psoriasisyhdistys ry Tase V a s t a a v a a PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet 0,00 *** 335,80 *** VAIHTUVAT VASTAAVAT Rahat ja pankkisaamiset 3 553,66 *** 3 146,77 *** VASTAAVAA yhteensä 3 553,66 **** 3 482,57 **** V a s t a t t a v a a OMA PÄÄOMA Toimintapääoma ,79 *** ,67 *** VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen -53,87 *** -9,90 *** VASTATTAVAA YHTEENSÄ ,66 **** ,57 ****

7 Pohjois-Kymen Psoriasisyhdistys ry 7.(12) Kouvola Tuloslaskelma Talousarvio 2012 VARSINAINEN TOIMINTA Jäsentilaisuudet, tuotot 430,25 57,65 100,00 Vapaa-ajantoiminnan tuotot 1 809, , ,00 Muut tuotot 50, ,00 400, ,25 ** 6 182,65 ** 2 500,00 ** Kulut Henkilöstökulut Palkkiot -250,00 0,00 0,00 Eläkekulut -58,25-8,30 0,00 Sotu-maksut -5,30 0,00 0,00 Tapaturmavakuutusmaksut -50,01-50,01-50,00 Ryhmähenkivakuutusmaksut -8,50 0,00 0,00-372,06 * -58,31 * -50,00 * Poistot Poistot kalustosta -335,80-326,90-320,00-335,80 * -326,90 * -320,00 * Muut kulut Jäseniltojen kulut -600,78-235,73-250,00 Vapaa-ajantoiminnan kulut -457,00-462,50-600,00 Vuokrat ja toimiston kulut -407,31-56,40-410,00 Ilmoitukset, posti-, puhelin- ja ,26-969, ,00 tstokulut Virkistys- ja jäsentoiminta , , ,00 Kokous- ja koulutuskulut -147,60-528,32-800,00 Yhteistoimintakulut -404,60-88,80-100,00 Muut kulut -54,83-52,36-50,00 Vuosikorjaukset ja huolto -168,00 0,00 0, ,99 * ,78 * ,00 * ,85 ** ,99 ** ,00 ** ,60 **** ,34 **** ,00 **** VARAINHANKINTA Vaalikeräyksen tuotot 2 058,62 721, ,00 Jäsenmaksutuotot 1 872, , , ,62 ** 2 593,12 ** 3 300,00 ** Kulut Vaalikeräysten kulut -135,00-209,92-400,00-135,00 ** -209,92 ** -400,00 ** 3 795,62 *** 2 383,20 *** 2 900,00 *** -578,98 **** -618,14 **** -580,00 **** SIJOITUS- JA RAHOIT.TOIMINTA Korkotuotot 56,10 29,72 30,00 56,10 *** 29,72 *** 30,00 *** -522,88 **** -588,42 **** -550,00 **** YLEISAVUSTUKSET Kuntien toiminta-avustukset 550,00 550,00 550,00 550,00 *** 550,00 *** 550,00 *** TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 27,12 **** -38,42 **** 0,00 ****

8 Pohjois-Kymen Psoriasisyhdistys ry 8.(12) Kouvola Tase V a s t a a v a a PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 0,00 322,45 UVB-valohoitolaitteet 0,00 13,35 0,00 *** 335,80 *** VAIHTUVAT VASTAAVAT Rahat ja pankkisaamiset Pankkitili Nordea 3 553,66 146,77 Talletukset 0, , ,66 *** 3 146,77 *** VASTAAVAA yhteensä 3 553,66 **** 3 482,57 **** V a s t a a v a a OMA PÄÄOMA Toimintapääoma Toimintapääoma , ,09 Tilikauden ylijäämä/alijäämä -27,12 38, ,79 *** ,67 *** VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen Ostovelat -53,87-9,90-53,87 *** -9,90 *** VASTATTAVAA YHTEENSÄ ,66 **** ,57 ****

9 Pohjois-Kymen TILINPÄÄTÖS 9.(12) Psoriasisyhdistys ry Tilinpäätöksen ja vuosikertomuksen allekirjoitukset Kouvola, 22. päivänä tammikuuta 2013 Mirja Lonka Jarmo Rantakaulio Kristiina Seppälä Yrjö Määttänen Matti Muhli Pirjo Laitinen Toiminnantarkastajan merkintä Tilinpäätös on laadittu hyvän kirjanpitotavan mukaisesti. Suoritetusta toiminnantarkastuksesta on tänään annettu kertomus. Kouvola, 27. päivänä helmikuuta 2013 Soili Heikkilä Omakätiset allekirjoitukset ovat tarvittaessa nähtävissä yhdistyksen toimistossa

10 10.(12) Soili Heikkilä (omakätinen allekirjoitus nähtävänä sovittaessa) Soili Heikkilä

11 POHJOIS-KYMEN TOIMINTASUUNNITELMA (12) PSORIASISYHDISTYS ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Alkanut vuosi 2013 on yhdistyksemme toiminnan 36. vuosi. Varainhankinta - kunta-avustukset Kouvola ja Iitti - jäsenmaksupalautus - omatoiminen varainhankinta Jäsenillat - kunkin kuukauden neljäntenä torstaina talvikautena Tuulensuojassa Kouvolassa pääsääntöisesti - tammikuu ap.kaup.joht. Annikki Niiranen Kouvola, Ratamo-keskus ja kaupungin hyvinvointipalvelut - helmikuu Kouvolan pääkirjasto Kalevalan päivän merkeissä - maaliskuu vuosikokous ja tutustuminen KVY:n tiloihin Toimitila Veturi - huhtikuu Tuulensuoja, Tuoli-zumbaa ym. Psoriliiton Hanna Järvinen - toukokuu ulkoiluilta - heinäkuu/elokuu kesäretki 1- tai 2-päiväinen ( ) Varkaus, Valamo - syyskuu Tuulensuoja Ecoway ja kalatohtori esittelyt - lokakuu Tuulensuoja liiton järj.suunnittelija Teuvo Leppänen - Maailman Psoriasispäivänä (tai sillä viikolla) toiminnan esittelyä kirjastoissa/kirjastoautossa - marraskuu/joulukuu adventtikirkkoretki ja ruokailu Heinolan kirkko Muu toiminta - jaamme psoriasisesitteitä ja Ihonaika-lehtiä alueellamme esim. kelan toimistoihin, uimahalleihin, terveyskeskuksiin, apteekkeihin - esittelykansiot pidetään ajan tasalla terveyskeskuksissa, lääkäriasemilla, ikäihmisten olohuoneessa ja KVY:n tiloissa - lainataan yhdistyksen UVB-valohoitolamppuja jäsenistölle (lääk. lähete) - osallistutaan liiton ja alueen järjestämiin tapahtumiin mahdollisuuksien mukaan - osallistutaan KVY:n koulutuksiin, tapahtumiin ja retkiin - tehostetaan jäsenhankintaa - tiedotusta hoidetaan ainakin kahdella jäsenkirjeellä ja www-sivujen avulla - yhteistoimintaa muiden alueen vammaisjärjestöjen kanssa - Veturin toimistotilassa toimistopäivystys kuukauden 3.tiistai klo kesäkuukausia lukuun ottamatta - järjestetään tapahtumia Valon päivänä ja Maailman Psoriasispäivänä Hallitus tarkentaa toimintasuunnitelmaa vuoden aikana.

12 Pohjois-Kymen Psoriasisyhdistys ry 12.(12) Talousarvio Talousarvio 2012 Talousarvio Tuloslaskelma VARSINAINEN TOIMINTA Jäsentilaisuudet, tuotot 330,00 100,00 430,25 Vapaa-ajantoiminnan tuotot 2 200, , ,00 Muut tuotot 100,00 400,00 50, ,00 ** 2 500,00 ** 2 289,25 ** Kulut Henkilöstökulut Palkkiot 0,00 0,00-250,00 Eläkekulut 0,00 0,00-58,25 Sotu-maksut 0,00 0,00-5,30 Tapaturmavakuutusmaksut -50,00-50,00-50,01 Ryhmähenkivakuutusmaksut 0,00 0,00-8,50-50,00 * -50,00 * -372,06 * Poistot Poistot kalustosta 0,00-320,00-335,80 0,00 * -320,00 * -335,80 * Muut kulut Jäseniltojen kulut -300,00-250,00-600,78 Vapaa-ajantoiminnan kulut -500,00-600,00-457,00 Vuokrat ja toimiston kulut -450,00-410,00-407,31 Ilmoitukset, posti-, puhelin- ja , , ,26 tstokulut Virkistys- ja jäsentoiminta , , ,61 Kokous- ja koulutuskulut -600,00-800,00-147,60 Yhteistoimintakulut -300,00-100,00-404,60 Muut kulut -50,00-50,00-54,83 Vuosikorjaukset ja huolto 0,00 0,00-168, ,00 * ,00 * ,99 * ,00 ** ,00 ** ,85 ** ,00 **** ,00 **** ,60 **** VARAINHANKINTA Vaalikeräyksen tuotot 0, , ,62 Jäsenmaksutuotot 1 900, , , ,00 ** 3 300,00 ** 3 930,62 ** Kulut Vaalikeräysten kulut 0,00-400,00-135,00 0,00 ** -400,00 ** -135,00 ** 1 900,00 *** 2 900,00 *** 3 795,62 *** -970,00 **** -580,00 **** -578,98 **** SIJOITUS- JA Korkotuotot 20,00 30,00 56,10 20,00 ** 30,00 ** 56,10 ** 20,00 *** 30,00 *** 56,10 *** -950,00 **** -550,00 **** -522,88 **** YLEISAVUSTUKSET Kuntien toiminta-avustukset 550,00 550,00 550,00 550,00 *** 550,00 *** 550,00 *** TILIK. YLIJÄÄMÄ/ALIJÄÄMÄ -400,00 **** 0,00 **** 27,12 ****

HALLITUKSEN VUOSIKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

HALLITUKSEN VUOSIKERTOMUS TILINPÄÄTÖS Pohjois-Kymen Psoriasisyhdistys ry KOUVOLA HALLITUKSEN VUOSIKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 sekä TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2014 Käytetyt tilikirjat - Pääkirja ATK - Päiväkirja ATK

Lisätiedot

HALLITUKSEN VUOSIKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

HALLITUKSEN VUOSIKERTOMUS TILINPÄÄTÖS Pohjois-Kymen Psoriasisyhdistys ry KOUVOLA HALLITUKSEN VUOSIKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2011 sekä TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2012 Käytetyt tilikirjat - Pääkirja ATK - Päiväkirja ATK

Lisätiedot

HALLITUKSEN VUOSIKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

HALLITUKSEN VUOSIKERTOMUS TILINPÄÄTÖS Pohjois-Kymen Psoriasisyhdistys ry KOUVOLA HALLITUKSEN VUOSIKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 sekä TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 Käytetyt tilikirjat - Pääkirja ATK - Päiväkirja ATK

Lisätiedot

HALLITUKSEN VUOSIKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

HALLITUKSEN VUOSIKERTOMUS TILINPÄÄTÖS Pohjois-Kymen Psoriasisyhdistys ry KOUVOLA HALLITUKSEN VUOSIKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2010 Käytetyt tilikirjat - Pääkirja ATK - Päiväkirja ATK - tositeaineisto Säilytysaika vähintään 31.12.2020

Lisätiedot

6 Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille tilivuodelta 2014

6 Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille tilivuodelta 2014 POHJOIS-KYMEN PSORIASISYHDISTYS RY KOKOUSKUTSU / ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika torstaina 26.3.2015 klo 18.00 Paikka Tuulensuoja, Hallituskatu 9, Kouvola Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

HALLITUKSEN VUOSIKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

HALLITUKSEN VUOSIKERTOMUS TILINPÄÄTÖS Pohjois-Kymen Psoriasisyhdistys ry KOUVOLA HALLITUKSEN VUOSIKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016 sekä TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2017 Käytetyt tilikirjat - Pääkirja ATK - Päiväkirja ATK

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS Pohjois-Kymen Psoriasisyhdistys ry KOUVOLA TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2007 Käytetyt tilikirjat - Pääkirja ATK - Päiväkirja ATK - tositeaineisto Säilytysaika vähintään 31.12.2017 asti Pohjois-Kymen

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot 4 Tuloslaskelma toimialoittain 5 Budjettivertailu 6 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2012 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2012 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-11

Lisätiedot

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2013 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-12

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. TILINPÄÄTÖS 1.1.2018-31.12.2018 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 TULOSLASKELMA 10 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta 3000 Avustukset 1 147,90 821,70 3005 Kohdeavustukset, Vihreä liitto 12 456,72 11 475,00 3006 Saadut

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2009 31.12.2009 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

ETELA-SAVON VASEMMISTO RY. TASEKIRJA

ETELA-SAVON VASEMMISTO RY. TASEKIRJA ETELA-SAVON VASEMMISTO RY. TASEKIRJA TILIKAUSI 1.1.2012-31.12.2012 TASEKIRJAN SISALLYSLUETTELO Vertaava tuloslaskelma Vertaava tase Tase-erittely Paivays ja allekirjoitus, tilintarkastusmerkinta Luettelo

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Y-tunnus: 1906277-0 Tilinpäätös 1.1.2016 31.12.2016 Tase 1 Tuloslaskelma 2 Liitetiedot 3 Hallituksen allekirjoitukset 4 Tilintarkastusmerkintä 4 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 4 Liitteet: Tase-erittelyt

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 Tilikausi 1.1.31.12.2018 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry

Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry Kauppakamariyhdistys Suomessa ry TASEKIRJA 31.12.2014 Eteläranta 6 a 8 00130 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1985788-0 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2014-31.12.2014 Sivu No Toimintakertomus 1.1-1

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikausi 1.1.31.12.2017 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Pro Luomu ry TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.12.2016 Sisällys Sivu Toimintakertomus 1-11 Tase 12 Tuloslaskelma 13 Liitetiedot 14 Luettelo kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 1/2 PÖYTÄKIRJA 28.3.2017 TaLVI ry hallitus 2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.3.2017, klo 19:00 Paikka Prisma Kaleva, Sammonkatu 75, 33540 Tampere Läsnä Kalle Kanninen Iida Päivömaa Jenni Rantanen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus 0224257-2 TILINPÄÄTÖS 1.1.2015-31.12.2015 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2013 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry 1 / 14 TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry Ytunnus: 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 14 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016 31.12.2016 Sisällysluettelo Vuosikertomus

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2013 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen

Lisätiedot

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä 31.12.2021 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä vähintään 31.12.2021 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2011 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2011

Lisätiedot

PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12. Sisällys:

PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12. Sisällys: PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12 Sisällys: Tilinpäätös * Tuloslaskelma * Tase * Tase-erittelyjä * Pääkirja * Päiväkirja * Palkkakortisto Helsingissä 15.11.2012 Taisto Johansson TASE VASTAAVAA

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry 1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...

Lisätiedot

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös Laurinlahden Koti ja Koulu ry Tilinpäätös 1.8.2009 31.7.2010 1 Tilinpäätös tilikaudelta 1.8.2009-31.7.2010 sivu Sisällysluettelo 1 Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 4 Tase 5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2012 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2014 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2014 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen toiminta

Lisätiedot

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2012 Säilytettävä 31.12.2022 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2016 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016

Lisätiedot

TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014

TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014 SUOMEN RANSKANBULLDOGIT RY TASEKIRJA tilikausi 01.01. - 31.12.2014 Tasekirja on säilytettävä vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä (KPL 2:10 ) Tilikauden tositeaineiston on säilytettävä vähintään

Lisätiedot

Tilinpäätös Suupohjan Kehittämisyhdistys ry

Tilinpäätös Suupohjan Kehittämisyhdistys ry Tilinpäätös 2018 Teknologiapuisto 1, 61800 Kauhajoki Keskuspuistikko 14, 61300 Kurikka Kotipaikka: Isojoki www.leadersuupohja.fi etunimi.sukunimi@leadersuupohja.fi Tel +358 20 7470 205 Tilinpäätös 2018

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Bioenergia Ry. Y-tunnus: Pien- ja mikroyritysasetuksen. mukainen tilinpäätös. ajalta

Bioenergia Ry. Y-tunnus: Pien- ja mikroyritysasetuksen. mukainen tilinpäätös. ajalta 1 / 11 Bioenergia Ry Ytunnus: 24782369 Pien ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016

Lisätiedot

Perussuomalaisten P-K:n piiri ry TILINPÄÄTÖS

Perussuomalaisten P-K:n piiri ry TILINPÄÄTÖS Perussuomalaisten P-K:n piiri ry 1.1.2018-31.12.2018 Perussuomalaisten P-K:n piiri ry TILIKAUDELTA 01.01.2018-31.12.2018 Tuloslaskelma 2 Sivu Tase 3-4 Liitetiedot 5 Allekirjoitukset ja titinpäätösmerkintä

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry

TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry 1 / 9 TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry Y-tunnus: 01.01.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti 2 / 9 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase... 3

Lisätiedot

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2014-31.12.2014 Tuloslaskelma 1-2

Lisätiedot

SUOMEN JUDOLIITTO RY

SUOMEN JUDOLIITTO RY SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Suomen LVIliitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Tilikausi 1.1.31.12.2016 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITTO RY TASEKIRJA

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITTO RY TASEKIRJA KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITTO RY TILINPAATOS 31.12.2013 SISALLYSLUETTELO Sivu 1. Tuloslaskelma 2. Tase 3. Allekirjoitus 3. Tilintarkastusmerkinta

Lisätiedot

TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta

TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta Kotipaikka: Helsinki TASEKIRJA 30.06.2017 Tilinpäätös tilikaudelta 01.07.2016-30.06.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Pohjois-Helsingin Tilitoimisto Debet & Kredit Helsinki Sisällysluettelo Toimintakertomus

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2012 II Sisällysluettelo Toimintakertomus 1.1. 31.12.2012... 1 Toiminnan tarkoitus..... 1 Yleistä..... 1 Hallitustyöskentely vuonna 2012... 1

Lisätiedot

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 Tasekirja Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Tase 2011 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 327,37 452,01

Lisätiedot

Imetyksen Tuki ry TILINPÄÄTÖS Säilytettävä vähintään asti.

Imetyksen Tuki ry TILINPÄÄTÖS Säilytettävä vähintään asti. TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2018 Säilytettävä vähintään 31.12.2028 asti. Osoite: Karjalankatu 2 A 00520 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1953275-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018

Lisätiedot

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2016 Hyvinkään Tennisseura ry Torikatu 12 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0825800-6 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

Pyöräliitto r.y. T A S E K I R J A TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

Pyöräliitto r.y. T A S E K I R J A TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA T A S E K I R J A 31.12.2015 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 21.10.2014-31.12.2015 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2025 asti Talouskonsultointi Mertaoja Oy TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2011 II Sisällysluettelo Toimintakertomus 1.1. 31.12.2011...3 Toiminnan tarkoitus...3 Yleistä...3 Hallitustyöskentely vuonna 2011...3 Yhdistyksen

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2017 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä 1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

Himeen VasemmlstolMo if

Himeen VasemmlstolMo if Himeen VasemmlstolMo if Tilinpaatostiedot 01.01.2016-31.12.2016 1. Tuloslaskelma 01.01.2016-31.12.2016 2. Tase 31.12.2016 3. Uitetiedot Hämeen Vasemmistoliitto ry T U L O S L A S K E L M A Y-tunnus: 0810149-8

Lisätiedot

T A S E K I R JA

T A S E K I R JA Y-tunnus 0928095-0 T A S E K I R JA 31.12.2013 TILIKAUSI 01.01.2013 31.12.2013 Y-tunnus 0928095-0 SISÄLTÖ: VUOSIKERTOMUS 1. 4. TULOSLASKELMA 5. TASE 6. 7. LIITETIEDOT 8. 9. LUETTELO KÄYTETYISTÄ KIRJANPITOKIRJOISTA

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS

Lisätiedot

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry Suomen Shakkiliitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 HELSINKI Kotipaikka HELSINKI Y-tunnus 1106880-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 6 Liitetiedot 8

Lisätiedot

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42 TULOSLASKELMA 1.1.- 1.1.-31.12.2014 Varsinainen toiminta 1 666 346,78 1 559 407,74 Henkilöstökulut -1 088 520,90-1 010 103,53 Muut kulut -624 774,61-608 425,26-1 713 295,51-1 618 528,79 Kulujäämä -46 948,73-59

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

Leader Pyhäjärviseutu ry TASEKIRJA

Leader Pyhäjärviseutu ry TASEKIRJA TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 LUETTELO KÄYTETYISTÄ KIRJANPITOKIRJOISTA... 6 TOSITELAJIT JA SÄILYTTÄMISTAPA... 6 TILINPÄÄTÖKSEN ALLEKIRJOITUS... 7

Lisätiedot

Nuorisotutkimusseura ry TILINPÄÄTÖS Nuorisotutkimusseura ry Asemapäällikönkatu Helsinki y-tunnus

Nuorisotutkimusseura ry TILINPÄÄTÖS Nuorisotutkimusseura ry Asemapäällikönkatu Helsinki y-tunnus Nuorisotutkimusseura ry TILINPÄÄTÖS 1.1. 31.12.2018 Nuorisotutkimusseura ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Nuorisotutkimusseura ry 1 (10) SISÄLTÖ Kansilehti Sisältö 1 Tase 2 Tuloslaskelma 3 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot

Lisätiedot

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-001 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO PPL RY Robert Huberin tie 2 01510 VANTAA Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202255-3 Sisällys

Lisätiedot

Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS

Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS 1 Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Kotipaikka: Espoo Laatija: Samuli Suonpää Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti.

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä vähintään 31.12.2025 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2015

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Tilikaudelta

TILINPÄÄTÖS Tilikaudelta Kotipaikka: Kuopio TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikaudelta 01.01.2017-31.12.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Talouspalvelut TiMa Oy Auktorisoitu tilitoimisto Isoharjantie 6 71800 SIILINJÄRVI Sisällysluettelo

Lisätiedot

Amnesty International Suomen osasto ry. y-tunnus TILINPÄÄTÖS

Amnesty International Suomen osasto ry. y-tunnus TILINPÄÄTÖS Amnesty International Suomen osasto ry y-tunnus 0224270-8 TILINPÄÄTÖS 1.1.2017-31.12.2017 Amnesty International Suomen osasto ry Hietaniemenkatu 7 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0224270-8

Lisätiedot

Vesiosuuskunta Uhkoila

Vesiosuuskunta Uhkoila 1.1. - 31.12.2018 Osoite: Kauppalankatu 2 B 19 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka HYVINKÄÄ Y-tunnus 2009335-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018 TOIMINTAKERTOMUS 1 TULOSLASKELMA 2 TASE 3-4 LIITETIEDOT

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Porslahden venekerho ry

Porslahden venekerho ry 1 Porslahden venekerho ry Y: 2043375-1 TASEKIRJA 01.01.2012-31.12.2012 2 Tasekirjan julkinen osio TASE VASTAAVAA... 3 TASE VASTATTAVAA... 4 TULOSLASKELMA... 5 KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT... 7 TOSITELAJIT...

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain)

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.35. Kokous on laillinen ja päätösvaltainen. Paikalla on viisi hallituksen

Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.35. Kokous on laillinen ja päätösvaltainen. Paikalla on viisi hallituksen Nekalan koulun Vanhempainyhdistys ry Lounaantie 2 33800 Tampere PÖYTÄKIRJA HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.8.2015 klo 17.35-18.45 Paikka: Nekalan koulu, infokirjasto Läsnä Kuukkanen Kirsi, kokouksen

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -214 095,11-190 099,44

VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -214 095,11-190 099,44 Y-tunnus 0678820-6 2 TULOSLASKELMA Euroina Euroina VARSINAINEN TOIMINTA 1.1.2015-31.12.2015 1.1.2014-31.12.2014 1. Tuotot Työtoimintatuotot 60 408,58 55 222,39 Järjestötoimintatuotot 4 988,00 5 116,00

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Kalevankatu 30 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0288699-2 TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti:

Lisätiedot

,~} Partiolippukunta Nummen Erankavijat ry

,~} Partiolippukunta Nummen Erankavijat ry ,~} Partiolippukunta Nummen Erankavijat ry TASEKIRJA TILIKAUSI 1.1.2016-31.12.2016 Sisalto: Tuloslaskelma 5.1 Tase 5.4 Tilikartta 5.5 Hallituksen allekirjoitukset 5.7 Tilinpaatosmerkinta 5.7 Tilikausi

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311)

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y.

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y. 1 / 12 TILINPÄÄTÖS Ytunnus: 01.01.2018 31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 12 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018 31.12.2018 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma... 5 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

TASE VASTAAVAA. SAAMISET MYYNTISAAMISET 1700 Myyntisaamiset 0,00 0,00 340,50 340,50 SIIRTOSAAMISET 1870 Ennakkomaksut 5484,25 5484,25 4657,44 4657,44

TASE VASTAAVAA. SAAMISET MYYNTISAAMISET 1700 Myyntisaamiset 0,00 0,00 340,50 340,50 SIIRTOSAAMISET 1870 Ennakkomaksut 5484,25 5484,25 4657,44 4657,44 TASE VASTAAVAA 31.12.2014 31.12.2013 TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEETTOMAT HYÖDYKKEET AINEETTOMAT OIKEUDET 1031 ATK-ohjelmat 0,00 0,00 220,00 220,00 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET yhteensä 0,00 220,00 AINEELLISET

Lisätiedot

Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 2065277-8 01.01.2010-31.12.2010. Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010.

Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 2065277-8 01.01.2010-31.12.2010. Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010. Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 1 Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010 Sisallys Sivu Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Luettelo kaytetyista tilikirjoista 5 Tositelajit

Lisätiedot

U3 Asteri urheiluseurau314.wtr

U3 Asteri urheiluseurau314.wtr U3 Asteri urheiluseurau314.wtr TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset

Lisätiedot

Kokonjärven suojeluyhdistys ry

Kokonjärven suojeluyhdistys ry Kokonjärven suojeluyhdistys ry Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Kokonjärven suojeluyhdistys ry Tilinpäätös 1.1.-31.12.2016 Kokonjärven suojeluyhdistys ry C/O Hannes Kulmala Peltolantie 6 C 24 01300 VANTAA

Lisätiedot

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS AIKA Sunnuntai 30.3.2014 klo 12:00. Valtakirjojen tarkistus klo 11:30 alkaen PAIKKA Helsinki Petankin halli, Pasila, Tallikatu 99 ALUSTAVA ESITYSLISTA

Lisätiedot

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä 31.12.2024 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu

Lisätiedot