SUURTEN TAPAHTUMIEN VUODET I(ANSANI( U LTTUURI OY. Helsinki

Transkriptio

1

2

3 ANTTI HYVöNEN SUURTEN TAPAHTUMIEN VUODET I(ANSANI( U LTTUURI OY Helsinki

4 Satakunnan YhtelsrJolma Oy, Pori 1951

5 LUKIJALLE Itsenäisen Suomen historia on lyhyt, neijä vuosikymmentä. Tästä lyhyestä aikaperspektiivistä varmaan osaksi johtuu, että maamme tämän aikakauden suurimpiakaan tapahtumia ja tapahtumasarjoja ei historiankirjoitus ole vielä luotettavasti kyennyi kartoittamaan. Näin on asianlaita jopa varsinaisen itsenäistymistapahtuman ja siihen johtaneen kehityksen kohdalla. Suuret poliittiset muutokset ja tapahtumat ovat yhteiskuntaluokkien \'älisissä suhteissa tapahtuneiden muutosten ja taistelun näkyviä ilmaisuja; siksi nämä tapahtumat usein historiankirjoituksessa esiintyvätkin määrättyjen luokkanäkökohtien värittäminä. Maamme itsenäistyminen, sitä seurannut kansalaissota, työväenliikkeen vaikutus ja merkitys näissä tapahtumissa ja muut neljänkymmenen vuoden takaiset suuret tapahtumat, jos mitkään, ovat näihin aikoihin asti viety kirjoihin yksipuolisesti porvariston luokkanäkökohtien sanelemassa valossa. Ei edes toisen maailmansodan jälkeen jonkin aikaa vallinnut eräänlainen»uudelleen arvioinnin henki» kyennyt kokonaan poistamaan kirj allisuudestamme esimerkiksi juuri karkein ta historiamme yääristelyä, jonka mukaan 1918 maassamme riehunut kansalaissota olisi ollut luonteeltaan»vapaussotaa», kun se tosiasiallisesti oli

6 yhteiskunnallisen kehityksen synnyttämä kahden yhteiskuntaluokan väistämätön yhteenotto, kansalaissota, joka oli luonteeltaan luokkasotaa. Tämä historian väärentäminen on varmaan osaltaan huomattavalla tavalla vaikuttanut jälkipolvien, varsinkin sivistyneistömme suhtautumiseen työväenliikkeeseen eikä sen vai kutus ole ollut vähäinen myöskään sen ennakkoluulon ja vihan ilmapiirin luomisessa, joka vallitsi virallisia suhteitamme naapurimaahamme, Neuvostoliittoon. Nämä tosiasiat huomioon ottaen on varsinkin työväenliikkeen kannalta katsoen tärkeätä tehdä kaikki mahdollinen tämän historian väärentämisen oikaisemisessa ja sen aiheuttamien vahinkojen korj aamisessa. Tämä kirj anen pyrkii osaltaan tähän. Lisäksi tämä lyhyt esitys Suomen työväenliikkeen vaiheista vv on tarkoitettu palvelemaan työväenliikkeen järjestöj en piirissä voimakkaana esiintyvää opiskelutoimintaa. jossa varsinkin nyt, Suomen itsenäistymisen ja työväenvallankumouksen 40-vuotismuiston yhteydessä. mielenkiinto kohdistuu noiden vaiherikkaiden vuosien historiaan. TEKIJÄ

7 1. TILANNE SUOMESSA VENÄJÄN HELMIKUUN VALLANKUMOUK SEN JÄLKEEN 1. HELMIKUUN VALLANKUMOUKSEN VAIKUTUS SUOMEEN VENÄJÄN VÄLIAIKAINEN HALLITUS Venäjän tsaarinvallan lopullinen kukistuminen tapahtui maaliskuun 12 päivänä (helmikuun 27 päivänä vanhaa ajanlaskua). Se, että Venäjän työläiset ja asetakkiin pukeutuneet talonpojat kukistivat tsaarin hirmuvallan tässä helmikuun vallankumouksessa, merkitsi myös Suomen kansaan kohdistuneen paineen heltiämistä ja sorron heikentymistä. Venäjällä valtaan nousseen porvarillisen hallituksen oli hetkeksi hellitettävä kuristusotetta, jolla tsaarin valta oli Suomea pidellyt. Välittömästi vallankumouksen tapahduttua tämä nk. väliaikainen hallitus oli täydellisesti aseistautuneen kansan ja sen luomien työläis- ja sotilasneuvostojen armoilla. Venäjän suuria työväenjoukkoja johtivat vielä tässä vaiheessa oikeistososialistit (men&hevikit) ja pikkuporvarillinen sosialivallankumouksellisten puolue. Nämä ryhmät olivat työläis- ja talonpoikaisneu-

8 8 vostoissa enemmistönä ja luovuttivat vapaaehtoisesti vallan porvarilliselle hallitukselle. Väliaikainen hallitus pyrki nopeasti lujittamaan val lankumouksen horjuttaman valtiovallan omiin käsiinsä, ja siinä tarkoituksessa se kiiruhti ottamaan haltuunsa myös keisari-suuriruhtinaalle Suomen hallitsijana kuu luneen korkeimman vallan maassamme. Sen oli kuiten kin maaliskuun 20 pnä antamassaan julistuksessa pe ruutettava sortoaikoina annetut laittomat asetukset. Tämä merkitsi kansanvaltaisten oikeuksien laajenemis ta, sillä siinä kumottiin työväenliikkeen järjestäytymis ja taisteluvapautta rajoittaneet pakkomääräykset, leh distö vapautettiin sensuurin pakkopaidasta ja julistet tiin sananvapaus. Nämä saavutukset tulivat ikäänkuin lahjana Suomen työtätekevälle kansalle, joka sota-ajan pimennyksessä oli elänyt kuin pussissa, saamatta pal jonkaan tietoja edes Venäjän vallankumouksellisten taistelusta tsaarinvaltaa ja sen sotapolitiikkaa vastaan. Työväenliike alkoi varsin nopeasti käyttää hyväk seen saavutettua vapautta. Järjestöihin jo edellisenä vuonna alkanut väen virtaus sai sellaisen voiman, että se ylitti jopa vuosien ja ennätykset. Mielen osoitusten vyöry kulki yli maan. Työväestö lähti liik keelle sota-aikana alaspainettujen palkkojen korotta miseksi. I(ahdeksan tunnin työpäivän saavuttaminen muodostui käytännön taistelutavoitteeksi, ja kunnalli nen luokkaharvainvalta vaadittiin kumottavaksi. Sisäi set luokkavastakohdat kärjistyivät nopeasti, kun vielä torpparit ja maaseudun työläiset lähtivät liikkeelle omine vaatimuksineen.

9 Venäj ällä maaliskuussa tapahtunutta vallankumousta seurasi Suomessa aikaisempaa huomatt avasti vapaampi kausi, jota työväenj ärjestöt tehokkaasti käytti \'ä t hyväkseen. Koko vuosi 1917 aivan keväästä alkaen oli kiihkeän poliittisen toiminnan aikaa. Yllä ku\'a eräästä mielenosoituksesta Helsingissä kesällä mielenosoituskulkue marssimassa Pi tkältä sillalta keskikaupun ille päin. -Oikealla kuva maaliskuun vallankumouksen johdosta painetusta postikorttipiirroksesta, joka Juon teenomaisesti kuvaa vuoden 1917 mielialoja. - Siinä on teksti:»kansan tahto on korkein laki».

10 9 Porvaristo ei voinut olla tuntematta levottomuutta alkaneen kehityksen johdosta. Sillähän ei ollut enää käytettävissään tsaarin poliisin eikä sotaväenkään täy dellistä tukea. Tsaarin poliisilaitos oli lakkautettu ve näläisten vallankumouksellisten sotilaiden ja suoma laisten työläisten toimesta heti, kun tieto vallanku mouksesta oli maahamme saapunut. Järjestystä valvoi pian pääasiassa järjestyneistä työläisistä muodostettu miliisi. Porvariston keskuudessa herätti levottomuutta se, että eduskunta, johon v vaaleissa oli valittu 1 03 työväenedustajaa, pääsi kokoontumaan, ja liikeh tivät työväenjoukot vaativat siltä pikaisia toimenpiteitä yllämainittujen uudistusten toteuttamiseksi. PORVARILLISET PUOLUEET JA VENÄJÄN VÄLIAIKAINEN HALLITUS Tältä kannalta katsoen voidaan helposti ymmärtää se, että Suomen porvarilliset puolueet niin helposti tyy tyivät Venäjän väliaikaisen hallituksen holhoukseen ja alkoivat puolustella sitä. Porvarillisten piirien nöyris tely väliaikaisen hallituksen edessä tämän tunkeutuessa tsaarinvallan perillisenä Suomen hallitusvallan halti jaksi voidaan selittää vain siten, että porvaristo tarvitsi itselleen ulkoista selkänojaa kansan työtätekevien jouk kojen vallankumouksellista liikehtimistä vastaan. Por varilliset piirit ilmaisivat selvästi Iojaalisuutensa Venä jän hallitukselle. Porvarilliset sanomalehdet varoittivat väestöä pysymään syrjässä kaikista kumouksellisista

11 10 aineksista ja liikehtimisistä Venäjän korkeimman val lan edustajaa, väliaikaista hallitusta vastaan. Porva rillisten puolueiden vaatimukset eivät helmikuun val lankumouksen jälkeisessä tilanteessa menneet pitem mälle kuin ennen Bobrikovin sortokautta vallinneitten laillisuusolojen palauttamiseen. Ja kun väliaikainen hallitus sitten antoi em. ''maaliskuun manifestin", oli vat porvarihiset piirit yleensä tyytyväisiä. Tämä mani festi oli sisällyksensä puolesta rakennettukin porvaril listen puolueiden esittämien toivomusten pohjalla. Por varilliset puolueet yleensä olivat yksimielisiä siitä, että maaliskuun manifesti oli palauttanut maahamme pe rustuslaillisen ti.lan Suomen ja Venäjän välisiin valtiol lisiin suhteisiin, joten Suomen oikeustaistelulle ase tettu tavoite oli saavutettu. Huomattava porvarillinen valtio-oikeuden asiantun tija R. Hermansson ja pääasiassa poliitikkona tunnettu R. A. Wrede korostivat sitä, että keisarivallan kukistu minen ei ollut horjuttanut Suomen ja Venäjän välistä oikeudellista suhdetta, sillä väliaikainen ha'llitus olisi nyt ollut katsottava oikeutetuksi käyttämään maamme hallitsijalle, suuriruhtinaalle, ennen kuuluneita valta oikeuksia. Hermansson ja Wrede, joiden tulkinta tuli myös vallitsevaksi porvarihisissa puolueissa, vaativat ainoastaan, että Suomen asema ei saanut tulla huonom maksi sitä, mikä oli saavutettu v , kun Suo mi oli liitetty Venäjän yhteyteen. Tämä autonomia asema olisi pitänyt vakiinnuttaa erityisellä ''valtakun n ansäännöllä'', jonka säätäminen olisi ollut suoritet tava molempien maiden Iainsäädäntäjärjestystä nou-

12 11 dattaen näiden maiden vastaavissa lakiasäätävissä elimissä. Radikaalisinta porvarillista ryhmää, aktivisteja, edustava Rafael Erich katsoi, että Suomen ja Venäjän välisen suhteen tarkistus voitiin suorittaa vain Suomen eduskunnan toimesta. Mutta ne porvarilliset piirit, joilla oli vaikutusvaltaa - ja sitä ei ollut aktivisteilla -seurasivat Hermanssonin ja Wreden tulkitsemaa linjaa tunnustaen Venäjän väliaikaisen hallituksen holhousoikeuden maahamme. Yksikään vallitsevista porvarillisista ryhmittymistä ei ottanut kantaa itsenäisyyslinjan puolesta. Venäjän väliaikainen hallitus itse asettui keisarisuuriruhtinaan valtaoikeuksien perijäksi ja käyttäjäksi. Se saattoi tehdä sen Suomen porvarillisten piirien suosiollisella avulla. Väliaikainen hallitus lähetti Suomeen neuvottelemaan tilanteesta silloisen oikeusministerinsä l(erenskin, joka edusti hallituksessa Venäjän sosialivallankumouksellisia. l(erenski yritti taivuttaa suomalaisia osallistumaan aktiivisesti sotaan Saksaa vastaan. Hän selitti - kuten Venäjän pikkuporvarilliset sosialistit, menshevikit ja sosialivallankumoukselliset yleensä tekivät - että nyt, tsaarinvallan kukistuttua, oli sodassakin puolustettava vallankumouksen saavutuksia; Suomen velvollisuus oli osallistua tähän sotaan, koska se oli saanut takaisin oikeutensa juuri vallankumouksen ansiosta.

13 12 TYÖVÄENLIIKKEEN ITSENÄISYYSKANTA Oli selvää, että Suomen luokkatietoista työväestöä ei voitu saada tuollaisin perustein aktiivisesti tuke maan Venäjän hallituksen sodankäyntiä, jonka jatka minen paljasti väliaikaisen hallituksen myös tsaarin politiikan perilliseksi. Mutta porvarillisissa piireissä näkyi kyllä halua osoittaa solidaarisuutta Venäjän hal litukselle. Niinpä senaatti suositteli 350 miljoonan mar kan suuruisen lainan myöntämistä sitä vaativalle vä liaikaiselle hallitukselle. Kesäkuun lopulla tämän kysymyksen ollessa edus kunnan käsiteltävänä asettui myös senaattori Väinö Tanner puolustamaan tämän määrärahan myöntämistä selitellen, että sen kautta helpotetaan työttömyystilan netta. Eduskunnassa olevat työväenedustajat arvos telivat Tannerin kantaa ankarasti. K. H. Wiik ver tasi Tannerin kantaa sotateollisuudesta rikastuvien teollisuuskapitalistien pyrkimyksiin ja osoitti, että hän on samanlainen sotasosialisti kuin keski- ja Iänsi Euroopan sosialistipetturit Tanner leimattiin myös työ väenlehdissä sotasosialistiksi ja eräät sosialidemo kraattisen puolueen piirijärjestöt vaativat häntä puo lueesta erotettavaksi. Jo edellämainittujen, Kerenskin kanssa maaliskuun lopussa käytyjen neuvottelujen aikana alkoi työväen miesten itsenäisyyskanta hahmottua lopullisesti. Yrjö Mäkelin kirjoitti Kansan Tahdossa huhtikuun 4 pnä, että eduskunnan tulisi sopivan tilaisuuden tarjoutuessa

14 esittää vaatimus Suomen suvereenisuuden toteuttami sesta. Mäkelinin kannanotto oli sisällöltään yhtäpitävä sen ohjelmallisen asiakirjan kanssa, jonka 0. V. Kuu sinen, E. GylHng ja K. H. Wiik laativat ja esittivät so sialistien puolesta Kerenskille maaliskuun lopussa. Tässä promemorian,. muistion, muotoon laaditussa asia kirjassa viitoitettiin Suomen autonomian laajentamis ja lujittamistoimenpiteet. Tavoitteeksi asetettiin Suo men täydellisen itsenäisyyden saavuttaminen siten, että Suomelle säädettäisiin Venäjästä riippumaton kor keimman vallan haltija. Erikseen korostettiin Suomen erikoisaseman turvaamista kansainvälishlä takehla. Perusteena Suomen ja Venäjän välisen valtiollisen suhteen muuttamiseen esitettiin sitä tosiasiaa, että Suo men kansa v oli valtiollisessa tietoisuudessa ko konaan toisella tasolla kuin se oli ollut v , jolloin Suomi Hitettiin Venäjään; siksi Suomen kansalla täy tyi olla oikeus säätää uusi valtiollinen järjestys, jossa korkeimman vallan kysymys olisi ratkaistu kokonaan ilman Venäjän korkeimman vallan myötävaikutusta ja siitä riippumatta. Promemorian mukaan Suomen puolustuslaitoksesta päättäminen olisi ollut myös kokonaan Suomen sisäi nen kysymys. Venäjä ei olisi ollut oikeutettu rauhan ai-. kana pitämään Suomessa sotaväkeä. Venäjän solmimat kansainväliset sopimukset, sikäli kuin ne koskivat Suo mea, olisi ollut alistettava Suomen korkeimman vallan ratkaistaviksi. Kansainvälisiä takeita tarvittiin prome morian mukaan turvaamaan Suomen autonomia Venä jän poliittisten voimien mahdollista mieliv'!-ltaa vastaan.

15 14 Tässä asiakirjassa vaadittiin siis Suomen itsemää räämisoikeuden toteuttamista vapauttamaha se val tiollisesta riippuvaisuudestaan Venäjästä. Itse kannan otto oli niiden ajatusten johdonmukaista kehittämistä, j otka esiintyivät jo osittain ''Punaisessa julistuksessa'' vuonna 1 905, mutta selvemmin varsinkin Oulun puo luekokouksessa v , j olloin jo nähtiin Suomen su vereenisuuden saavuttaminen työväenliikkeen kannalta katsoen välttämättömäksi. Työväenliikkee ssä tunnettiin käytännön kokemusten opettamana, että maan riippu vaisuus vieraasta sortovallasta jarrutti työväenliikkeen uudistuspyrintöj en toteuttamista. Kotimainen taantu mus saattoi aina turvautua vieraan sortajan apuun ja siten tehdä tyhjäksi työväen luokkataistelullaan saa v uttamat tulokset. Suomen työväestö ei voinut luottaa siih en, että asianlaita olisi toinen nyt, kun Venäjällä oli vallassa porvarillinen hallitus. Tämä hallitus, si käli kuin sen valta tuli lujittumaan, oli työväenliikkeen kannalta yhtä suuri sortaja kuin oli ollut tsaarinhalli tuskin. Promemorian vaatimukset osoittivat, että työ väenliike astui maamme itsenäisyysasian johdonmuka i simmaksi asianajajaksi. S enkin piirissä oli kuitenkin eräitä harvoja Tannerin tapaisia henkilöitä, jotka por varien kanssa käytännössä hy väksyivät yhteistyön väliaikaisen hallituksen kanssa. SOSIALISTIT JA HALLITUSKYSYMYS Maaliskuun 26 pnä muodostettiin Venäjän väliaikai sen hallituksen suostumuksella uusi s uomalaine n se-

16 15 naatti entisen, tsaarin sortovaltaa edustaneen Seynin senaatin tilalle. Tähän senaattiin tuli jäseniksi 6 sosia lidemokraattia ja 6 porvaria. Sen muodostamisvaihees sa käydyissä neuvotteluissa sosialidemokraattisen puo lueen vasemmistolaista enemmistösiipeä edustaneet ''siltasaarelaiset'' vastustivat tällaisen kokoomushalli tuksen muodostamista ja siihen osallistumista. Näissä neuvotteluissa l(uusinen ja muut luokkataistelukannal la olleet siltasaarelaiset ilmoittivat, että he tahtoivat sellaista hallitusta, joka edustaisi maan työtätekeviä kansankerroksia. Heidän mielestään senaatti piti koot taman sosialisteista ja maalaisliittolaisista, ja vain joku yksityinen oikeistoporvari kelpuutettaman mu kaan. Tämän ehdotuksen tultua hylätyksi siltasaarelai set kieltäytyivät hallitukseen osallistumasta. Sen sijaan puolueen oikeistolaiset menivät tähän yhteishallituk seen. Oskari Takaista tuli senaatin päämies. Muiksi so sialistisiksi senaattoreiksi tulivat Väinö Tanner, Matti Paasivuori, Väinö Voionmaa, Julius Ailio ja Wäinö Wuolijoki. Muodostettu hallitus ja siihen osallistuneet sosialide mokraatit eivät alun alkaenkaan nauttineet puolueen luottamusta. l(esäkuun puoluekokouksessa puolue se litti suoraan, etteivät nämä senaattorit edustaneet puo luetta, mutta kuitenkaan heitä ei vielä vaadittu jättä mään paikkaansa. Senaatin toiminta yleensä rajoittui käytäimöllisten hallintatehtävien suoritukseen Venäjän väliaikaisen hallituksen kontrollin alaisena. Sosialisti senaattorien eräänä tehtävänä hallituksessa oli työ väen joukkoliikkeiden " rauhoittaminen''.

17 1-6 Eduskunnan kokoonnuttua huhtikuun 5 pnä alkoivat yhä selvemmin näkyä edellämainitut kaksi toisistaan poikkeavaa linjaa Suomen valtiollisen aseman järjestelyssä. Eduskunnan ensimmäinen puhemies Kullervo Manner ja toinen varapuhemies Väinö Jokinen, molemmat sosialistien edustajia, lausuivat ryhmänsä kannan mukaisesti puhemiesvakuutusta antaessaan tulevansa puolustamaan eduskunnan ja Suomen kansan oikeuksia. Eduskunnan ensimmäinen varapuhemies, suomettarelainen Lauri Ingman, sensijaan ilmoitti puolustavansa sekä laillisen hallitusvallan että eduskunnan ja Suomen kansan oikeuksia. Laillisena hallitusvaltana Ingman, kuten muutkin porvarit, piti Venäjän väliaikaista hallitusta, jota sosialistit eivät lailliseksi tunnustaneet. 2. TYOVA.ENLJIKE SUOMEN ITSENAISYYDEN PUOLESTA VENAJAN BOLSHEVIKKIPUOLUEEN ROHKAISEVA VAIKUTUS Tarkasteltaessa vastaavia kannanmäärittelyjä Suomen-kysymyksestä Venäjällä voidaan todeta, että väliaikaisen hallituksen holhousoikeutta Suomeen puolustivai myös venäläiset pikkuporvarilliset sosialistiryhmät, menshevikit ja sosiaalivallankumoukselliset l(erenskihän oli jo Suomen-vierailunsa yhteydessä torjunut selvästi ja jyrkästi kaikki suomalaisten pyrkimyk-

18 Samanaikaisesti kuin porvarilliset puolueet aj a utuivat yhteistyöhön Suomea sortavan Venäj ä n väliaikaisen hallituksen kanssa, kohotti Suomen työväenliike rohkeasti esiin tunnuksensa maamme itsenäisyydestä. Kuvamme mielenosoituskulkueesta kesällä 1917, - ton holhousvallasta!» julisteessa tunnus:»wapaaksi Wen äj än porvaris

19 17 set laajempaan itsemä ärä ämisoikeuteen ja vaatinut Suomen entistä kiinteämpä ä osallistumista Venäjän.sotaponnistuksiin. Venäjän menshevikit olivat sillä kannalla, että koko Suomen-kysymys tuli lykätä Venäjän perustuslakiasäätävän kansalliskokouksen (jonka koollekutsumisesta ei ollut mitä än tietoa) ratkaista vaksi. H e selittivät, että he tulisivat kyllä tukemaan sellaisia Suomen työväen pyrkimyksiä, jotka eivät va hingoittaisi Venäjän etuja. Tämän kannan esitti sangen selvästi menshevikkien edustaja Cederbaum Suomen sosialidemokraattisen puolueen kesäkuun pnä pidetyssä edustajakokouksessa Helsingissä. Saman laista kantaa edusti myös Karl Kautsky, joka kohdates saan Zimmerwald-kokouksessa Tukholmassa Yrjö Si rolan koetti saada tämän vakuuttuneeksi siitä, että Suomen työväenliikkeen ei olisi pitänyt ajaa itsenäi syysasiaa, vaan tukea väliaikaista hallitusta, joka mu ka edusti Venäjän vallankumouksellista liikettä. Venäjällä oli bolshevikkien puolue ainoa poliittinen ryhmä, joka puolusti Suomen niin kuin muidenkin kan sojen itsemä äräämisoikeutta. Lähtien marxilaisesta kansojen itsemääräämisoikeuden periaatteesta sekä ke hittäen tätä periaatetta kansallisuuksien valtiollisen it senäisyyden tunnustamiseen ja sen käytännössä sovel tamiseen asti Lenin ja Stalin ilmaisivat puolustavansa Suomen oikeutta itsenäisyyteen ja vastustavansa myös väliaikaisen hallituksen imperialistista politiikkaa, kun se vastusti mm. Suomen itsenäisyyttä. Venäjän Sosia lidemokraattisen Puolueen (bolshevikkien) ns. huhti kuun konerenssissa hyväksytyssä, Leninin kansallisuus2

20 18 kysymyksestä laatimassa päätöksessä lausutaan mm.: "l(aikille Venäjään kuuluville kansakunnille on tun nustettava oikeus vapaaseen eroamiseen ja itsenäisen valtion muodostamiseen. Tämän oikeuden kieltäminen ja niiden toimenpiteiden laiminlyöminen, jotka takaa vat sen käytännössä mahdolliseksi, on samaa kuin anastus- ja valtauspolitiikan kannattaminen. Vain se, että proletariaatti tunnustaa kansakuntien oikeuden eroamiseen, turvaa eri kansakuntiin kuuluvien työläis ten täydellisen solidaarisuuden ja edistää kansakuntien todella demokraattista lähentymistä.' ' Päätöslauselma kiinnitti s i tten konkreettises ti huo miota Suomen kysymykseen seuraavasti: S elkk aus, j o k a nyt o n syn tyny t S uomen j a Venäjän i a ikaisen hallituksen välillä, osoittaa varsin havain nollisesti sen, että vapaan eroamisoikeuden kieltäm i n en joht a a tsa arinvallan politiikan suora n a i seen jat k a '' v äl miseen.'' KESAI(UUN PUOLUEKOKOUS SUOMEN ASEMASTA S uomen sosi ali demokraattisen puolueen kesäkuun puol u eko kouksess a teki valtavan vaikutuksen Pietarin bolshevikkien kantaa edustavan Alexa n d ra Kollontayn e s i i nty m ine n, kun hän - päinv a st o in kuin menshevik kien ed ustaj a Cederbaum - julisti ka nsoj en itsemää äämisoikeutta puolustavaa bolshevikkien kantaa ja kehoitti Suomen työväenliikettä tässä asiassa astumaan rohkeasti eteenpäin sekä vakuutti Ve n äj ä n vallanku mouksellisen työväen tulev an k a ik i n kei no i n t u kemaa n

21 tällaisia pyrkimyksiä. Alexandra Kollantay lausui mm.: "... me vallankumoukselliset sosialidemokraatit vaadimme, että nyt vallankumouksellisen tilanteen jatkuessa olisi ratkaistava kysymys Suomen itsenäisyydestä. Ja me kannatamme itsenäisyyden myöntämistä Suomelle aina Suomen eroamiseen saakka Venäjän valtakunnasta... Me bolshevikit tulemme jatkamaan taistelua sitä Venäjän väliaikaisen hallituksen politiikkaa vastaan, joka tarkoittaa pienten kansojen sortamista." Venäjän bolshevikit siis kannattivat täydellisesti Suomen riippumattomuusvaatimusta. 19 Menettelytapavaliokunnan mietinnön ja edellämainitut ponnet ''Suomen valtiollisesta asemasta" esitteli puoluekokoukselle 0. V. Kuusinen. Hän lausui mm.: "Kauan on Suomen ja Venäjän suhde ollut sorron ja riiston suhde. Nyt se on muutettava ja turvattava molempien kansojen vapaaksi suhteeksi, nyt on vapautettava Suomen kansa valtiollisesta riippuvaisuudesta ja holhouksesta.'' Sitten Kuusinen viittasi siihen, että Venäjän vallassaoleva porvaristo luokkaetujensa vuoksi ennemmin tai myöhemmin pyrkisi Suomen oikeuksia polkemaan ja että se saattaisi hyvin pakkovaltaansa harjoittaa myös sellaisen autonomian puitteissa, joka nyt vallitsi ja jonka väliaikainen hallituskin tunnusti. Ja Kuusinen hahmoitteli työväenliikkeen itsenäisyyskannan seuraavasti: "Venäjän hallitukselle ei voida myöntää Suomen lakien vahvistamisoikeutta, sillä tärkeimmätkin eduskunnan päättämät uudistuslait saattaisivat joutua Pietarissa hylätyiksi, avuksi ja iloksi Suomen porvarilliselle taantumukselle, kuten usein ennenkin. Venäjän hallitukselle ei voida myöntää oikeutta hajoittaa Suomen

22 20 eduskuntaa eikä määrätä valtiopäivien koossaoloaikaa. Eikä ole oikein, että Venäjän hallitus saisi estää eduskunnan oikeuksien laajentamista ja yleensä Suomen hallitusmuodon kansanvaltaistuttamista, jota työväenluokan etu vaatii. -Venäjän hallituksella ei ole oikeutta olla missään suhteessa Suomen kansan korkeimpana hallitusvaltana, vaan Suomella tulee olla, kuten oma eduskunta, niin myös oma hallitusvalta, kansasta ja kansan eduskunnasta riippuvainen. - - Suomen sosialidemokratia siis asettaa Venäjän porvariston holhousvallan vaatimusta vastaan Suomen kansan valtiollisen itsenäisyyden vaatimuksen. Sillä muuten kuin vapaan Suomen valtion puitteissa ei Suomen työväenluokka voi käydä häiritsemättä luokkataisteluaan, turvatusti säilyttää saavutuksiaan ja menestyksellä täyttää kohdaltaan työväen kansainvälisen vapausliikkeen tehtävää. Me tahdomme vapautta siinä mielessä, että kansalle avautuisi vapaus itse päättää kohtalostaan ja työväenluokalle vapaus käydä luokkataisteluun vieraan vallan siihen sekaantumatta ja avautuisi mahdollisuus saavuttaa taistelussaan voittoja ' ' l(uusisen esittelemä kanta edusti sitä jo äänioikeustaistelun aikoina kypsynyttä luokkakantaista käsitystä, että työväenliikkeen oli taisteltava sekä vierasta että kotimaista sortajaa vastaan, sillä nämä tukivat toisiaan, ja että kaikki kysymykset, myös maamme asema oli ratkaistava nimenomaan luokkataistelun asettamien vaatimusten muka isesti. Puoluekokouksessa l(uusisen esittelemä kanta sai ehdottoman enemmistön kannatuksen. Samaan aikaan kuin porvarillisten puolueiden

23 puoluekokoukset kieltäytyivät omaksumasta Suomen itsenäisyyden tunnusta Suomen työväenliike kohotti valtiollisen itsenäisyyden ajatuksen käytännön tavoitteeksi. Porvarillisten puolueiden ajaessa yhteistyöpolitiikkaa Venäjän väliaikaisen hallituksen ja sen takan a olleiden porvarillisten puolueiden kanssa ohjautui Suomen työväenliikkeen itsenäisyystaistelu käytännöllisesti yhteistoimintalinjalle Venäjän bolshevikkien kanssa näiden viitoittaman kansojen itsemääräämisoikeuden aatteen suuntaan. 21 VALTALAIN SÄÄTÄMINEN JA EDUSKUNNAN HAJOITTAMINEN Suomen j a Venäjän välisten suhteiden järj estämiseksi senaatti valmisti Venäjän väliaikaisen hallituksen kanssa käytyjen neuvottelujen pohjalla esityksen laiksi erinäisten asiain siirtämisestä Suomen senaatin ja kenraalikuvernöörin ratkaistaviksi. Tässä esityksessä ei näkynyt ajatustakaan maan itsenäistämistavoitteesta; päinvastoin se olisi vahvistanut Venäjän hallitusvallan oikeuden nimittää virkaansa kenraalikuvernööri j a tämän apulainen samoinkuin oikeuden vahvistaa Suomen ministerivaltiosihteerin ja tämän apulaisen n imitykset ; myös valtiopäiväin koollekutsuminen, avaaminen ja hajoittaminen olisi jäänyt Venäjän korkeimman vallan tehtäväksi - ja nyt siis väliaikaisen hallituksenkin oikeudeksi. Kenraalikuvernööri, joka oli tämän korkeimman vallan edustaja, olisi saanut oikeuden nimittää senaatin talousosaston (hallituksen) jäsenet

24 22 ja prokuraattorin (korkeimman oikeusviranomaisen). Tämä lakiesitys ei vastannut lainkaan niitä tavoit teita Suomen valtiollisen aseman järjestelyksi, joita työväenlikkeessä oli esitetty mm. aikaisemmin maini tussa promemoriassa ja vielä selvemmin kesäkuun puoluekokouksessa. Työväenliikkeen kannan mukaisesti Venäjän väliaikaisella hallituksella ei ollut oikeutta asettua Suomen korkeimman vallan haltijaksi, koska katsottiin, että korkein valta maassa kuului Suomen eduskunnalle. Senaatin lakiesitys, vaikka sitä yritettiin kin kaunistella väittämällä sitä vain väliaikaiseksi rat kaisuksi, olisi merkinnyt Suomen alistussuhteen vakiin nuttamista Venäjän hallituksen alaiseksi. Eduskunnan porvarillisten puolueiden taholta ehdo tettiin, että tämä senaatin esitys, joka merkitsi maamme itsenäisyysajatuksen kaatamista, hyväksyttäisiin muut tamattomana. Sosialistien mielestä laille oli annettava uusi sisältö, joka vastaisi Suomen itsenäistämispyrki mystä ja vahvistaisi ennenkaikkea eduskunnan täysi valtaisuutta, sen valtaoikeuksien laajentamista. Sosia listien pyrkimykselle antoi erityistä pontta Venäjän vallankumouksellisen työväenliikkeen myötämielisyys Suomen riippumattomuusajatusta kohtaan. Suomen sosialidemokraatit saivat kysymyksen kä siteltäväksi Venäjän työläis- ja sotamiesneuvostojen edustajakokouksessa heinäkuun 3. päivänä. Menshe vikit ja sosialivallankumoukselliset, jotka olivat edus tajakokouksessa enemmistönä, vastustivat ajatusta Suomen täydestä itsenäisyydestä. Bolshevikit esit tivät aikaisemmin selostettujen, Leninin viitoitta--

25 23 mien periaatteiden mukaisesti Suomel le tunnustettavaksi oikeuden täyteen itsenäisyyteen. Vähemmistönä olleiden bolshevikkien voimakas esiintyminen vaikutti edustajakokoukseen siten, että siinäkin vaadittiin väliaikaista hallitusta tunnustamaan Suomen sisäinen riippumattomuus. Päätöksen mukaan olisi edustajakokokouksen mielestä Suomen eduskunnalle ollut tunnustettava täysi lainsäädäntäoikeus sisäisissä asioissa. Eduskunnan päätäntävalta olisi ulottunut aina ylimmän toimeenpanovallan määräämiseen saakka. Ulkopolitiikka ja sotilasasiat olisivat jääneet sen päätäntävallan ulkopuolelle. Neuvostojen edustajakokouksen päätös oli jo niin pitkälle menevä, että sitä eivät hyväksyneet väliaikaista hallitusta tukeneet menshevikkijohtajat, vielä vähemmän muut hallituspuolueet. Suomen työväenliike sai tästä päätöksestä, joka vastasi sen keskuudessa jo vakiintuneita käsityksiä, rohkeutta tehdä eduskunnassa sen mukaisen aloitteen Suomen sisäisen itsenäisyyden toteuttamisesta. Kun sosialistit sitten eduskunnan valiokuntakäsittelyssä esittivät eduskunnan hyväksyttäväksi neuvostojen edustajakokouksen päätöksen mukaisen lain Suomen korkeimman vallan käytöstä, nousivat aluksi kaikki porvarilliset puolueet sitä vastaan. Ne pelkäsivät varsinkin sitä lakiesityksen sisältämä3 periaatetta, että eduskunnasta tulisi korkeimman vallan haltija. Osa porvareista puolsi jyrkästi väliaikaisen hallituksen oikeutta korkeimpaan valtaan. N.k. ''itsenäisyysmiehet'' tahtoivat vallan keskittämistä kotimaisen hall ituksen, senaatin talousosaston, käsiin. Tämä kanta,

26 24 j ohon entiset perustusl a illiset yhtyivät, n äkyikin si tten porva r i l l i sten ryhmien vastaehdotuksessa, jonka ol i l a a tinut K J. S tåhlberg. Perustusl akival iokunnassa sos i a listit s a ivat om a n l a kieh dotuksensa hyvä ksytyksi. Eh dotus kuul u i seu ra avasti : LAKI Suomen k o rke i m man va l t i o v a l l an kä y t t ä m i s e s t ä Täten s äädetä ä n : Kun hallitsij a n o i keu det ova t l a kanneet olkoon Suomen E duskunnan p ä ä töksen m u ka i sesti voimassa seuraavaa : 1. Suomen eduskunta yksin p ä ättä ä, vahvistaa j a vo i maanpantavaksi määrää kaikki Suomen l a it, myöski n val tiota loutta, verotusta j a tull i a sioita koskevat. E d u s kunta l opullisesti p ä ättää m yös ka i kkien mu i den S u o m e n asi a i n ratka isusta, j otka keisar i j a suuriruh t i n a s t ä t ä ennen voi massa ollei den s ä ä nnösten muka an on ratka issut. Mitä tässä asi assa säädetä ä n, ei koske u lkopoliti i kan asioita, ei myöskä än sotilasl a i n s ä ä däntöä j a sotil as h a l lintoa. 2. E duskunta kokoontuu v ars i n a i s i l l e v a l tiop ä i v i lle i l m a n erityistä kutsumusta j a p ä ätt ä ä, m i l l o i n valtio p ä ivät ovat l opetettavat. Ku n n es Suomen uusi ha l l i tu s muoto on s ää detty, käytt ä ä eduskunta oi keutta Va l t io p ä i väj ä rj estyksen 18 : n mukai sest i m ä ä r ä t ä uusien va a l ien toimittami sest a ja eduskunn an h aj a antumi sesta.

27 Suomen Eduskunta julistautui säätämässään»va ltalaissa» korkeimman vallan haltijaksi maassa. Tätä vastustaneet porvarilliset ryhmittymät provosoivat Venäj än väliaikaisen hallituksen hajoittamaan eduskunnan. Työväenedustaj at yrittivät saada eduskunnan koolle hajoituksesta huolimatta, mutta porvariedustaj at ei vät saapuneet. Kuva kokouspaikasta ja seuraavan päivän sanomalehtiuutisesta (Vuosisatamme ku vissa)

28 3. Eduskunta määrää Suomen toimeenpanevan vallan. Ylintä toimeenpanovaltaa käyttäköön toistaiseksi Suomen senaatin talousosasto, jonka jäsenet eduskunta asettaa ja erottaa. Miltei kaikki porvarilliset edustajat kauhistuivat ajatusta, että eduskunnasta olisi tullut korkeimman vallan haltija ja siksi he jo valiokunnissa tekivät kaikkensa estääkseen tämän n.k. valtalain pääsemästä eduskunnan täysistunnon käsittelyyn. Oli luonnollisesti myös odotettavissa, että he eduskuntakäsittelyssä yrittäisivät myös estää esityksen kiireelliseksi julistamisen ja saada siten siirretyksi ratkaisun tulevaisuuteen. Tietäen tämän sosialidemokraattiset kansanedustajat ilmoittivat puolueneuvoston kannan mukaisesti, että mahdoll isten uusien vaalien tuloksena syntyvän uuden eduskunnan tulee julistautua kansalliskokoukseksi, jossa kaikki lakiesitykset olisi päätettävä yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Porvaristoa pelotti tässä vaiheessa lähteä uusiin vaaleihin. Sillä oli todelliset syyt pelkoonsa. Sehän oli nöyristelyllään väliaikaisen hallituksen edessä ja tämän holhousoikeutta puolustelemal Ia saattanut maamme itsenäisyyden asian vaaranalaiseksi. Oli siis todennäköistä, että porvaristo olisi saanut kokea murskaavan tappion siinä tapauksessa, että se olisi joutunut vaaleissa vastustamaan valtalakiehdotuksen itsenäisyyslinjaa. Tästä sille olivat ennakkovaroituksena kautta maan vyöryvät kansan työtätekevien joukkojen mielenosoitukset, joiden ylimpänä ajatuksena oli työväenliikkeen edustama kansallisen 25

29 26 riippumattomuuden vaatimus. l(un eduskunnassa heinäkuun 18 pnä äänestettiin valtalain kiireelliseksi julistamisesta, sitä uskalsi enää vastustaa vain 27 taantumuksellisinta edustajaa. Lopul lisessa käsittelyssä valtalakiesitys hyväksyttiin ääni määrin Lisäksi eduskunta hylkäsi porvarien ehdotuksen, että laki olisi ollut lähetettävä väliaikaisen hallituksen vahvistettavaksi. Loppujen lopuksi työväen liikkeen miesten rohkea asennoituminen väliaikaisen hallituksen holhousoikeutta vastaan tempasi mukaansa osan porvaristoakin, nimenomaan maalaisliiton ja por varillisten puolueiden aktivisteja lähellä olleet edusta jat. Valtalain hyväksyminen oli rohkea valtioteko; sehän asetti selvästi esiin Suomen riippumattomuuden jo saa vutettavissa olevana tavoitteena. Eduskunnan päätös olla alistamatta lakia Venäjän väliaikaisen hallituksen vahvistettavaksi oli täysin valtalain hengen mukainen. Olisikin ollut nurinkurista lähettää eduskunnan sää tämä laki, jolla se nimenomaan julistautui maan kor keimmaksi vallanpitäjäksi, sen elimen vahvistettavaksi, jonka holhouksesta juuri kieltäydyttiin. Kuitenkin suu ri osa porvarillisista edustajista tahtoi, että näin olisi ollut tehtävä. R. A. Wrede ja muutkin porvarilliset poliitikot selittivät, että laki ei voinut olla oikeudelli sesti sitova, jos sille ei saataisi väliaikaisen hallituksen siunausta. Sosialistit taipuivat lopuksi siihen, että valta lain säätämisestä lähetettäisiin adressinluontoinen ilmoitus Venäjän väliaikaiselle hallitukselle. Suomen porvariston edustajat alkoivat välittömästi

30 21 juonittelun, jonka tarkoituksena oli tehdä koko valtalain voimaantulo tyhjäksi. Porvarillinen sanomalehdistö suuntasi lakia vastaan ankaran parjauskamppailun, jossa yritettiin todistella, että laki ei muka ollut syntynyt oikeassa lainsäädäntöj ärjestyksessä. Tämän kamppailun läpinäkyvänä tarkoituksena oli saada väliaikainen hallitus puuttumaan asiaan. Taantumusporvaristo käytti taas kerran Seynin sortokaudella niin hyvin oppimaansa "Pietarin-tietä". - Porvarilliset senaattorit ilmoittivat pitävänsä edelleen kiinni aikaisemmasta esityksestään, ja porvarillisten eduskuntamiesten keskuudessa lietsottiin suoranaista lakkoa kansanedustajan tehtävien toteuttamisessa. Näinollen Venäjän väliaikainen hallitus saattoi Suomen eduskunnan kimppuun hyökätessään jo etukäteen luottaa Suomen porvarillisten puolueiden apuun. Väliaikaisessa hallituksessa oli tapahtunut samaan aikaan sellainen muutos, että siinä - Venäj ällä heinäkuussa tapahtuneiden suurten vallankumouksellisten mielenosoitusten ja niiden murskaamisen jälkeen - olivat tulleet huomattaviksi tekijöiksi menshevikit ja sosialivallankumoukselliset. Tämä uusittu väliaikainen hallitus, samaan aikaan, kun se kohdisti raivokkaan hyökkäyksen kansojen itsemääräämisoikeutta puolustavia bolshevikkej a vastaan, antoi erityisen manifestin (30. 7.) Suomen eduskunnan hajoittamisesta ja uusien vaalien toimeenpanemisesta. Porvarilliset senaattorit kiirehtivät selittämään hajoitusmanifestin, joka oli tullut senaatin julkaistavaksi, lailliseksi ja päättivät seitsemällä äänellä kuutta vas-

31 28 taan (puhetta johtaneen kenraalikuvernöörin äänen ratka istessa) julkaista sen Suomen asetuskokoelmassa j a siten tunnustivat sen pantavaksi täytäntöön. Samalla senaatti antoi ohjeet uusien vaalien suorittamisesta. Porvarilliset puolueet yleensä kieltäytyivät kaikesta taistelusta valtalain toteuttamisen puolesta - ja siten myös taistelusta Suomen itsemääräämisoikeuden puolesta. Pelätessään joutuvansa yksin, ilman ulkopuolista apua, vastakkain Suomen työväenluokan ja maaseudun köyhälistön kanssa Suomen porvarit heittäytyivät Venäjän väliaikaisen hallituksen syliin ja luopuivat valtalaista, joka vastasi Suomen kansan tahtoa maan itsenäisyyden ja kansanvallan toteuttamisesta ja jonka eduskunta oli hyväksynyt. Sosialistit yrittivät käydä edelleen oikeustaistelua jatkamalla eduskunnan istuntoj a hajoituspäätöksestä huolimatta, mutta porvarit jäivät niistä pois ja siten tekivät tyhjäksi eheän kansallisen oikeustaistelurintaman luomisen tässä kysymyksessä. Sosialistienkaan keskuudessa ei vallinnut täydellinen menettelytavan yhtenäisyys tässä uudessa tilanteessa. Epäyhtenäisyys tuli näkyviin siinä, että kun puoluejohto kehoitti senaatissa olevia puolueenjäseniä eroamaan tehtävistään, näistä kaksi, Tanner ja Paasivuori, kieltäytyi tätä kehoitusta noudattamasta, sel ittäen, että vain väliaikainen hallitus, joka heidät oli tehtäviinsä nimittänyt, saattoi heidät niistä vapauttaakin. Tällä tavalla he osoittivat astuneensa poikkiteloin työväenliikkeen tielle. Horjuntaa ilmeni

32 29 myös eduskunnan oikeuksien puolustamisessa laitonta hajoitusmanifestia vastaan. Eduskunnan ovelle asetetut väliaikaisen hallituksen sinetit murrettiin ja koetettiin saada eduskunta koolle. Mutta porvarilliset edustajat eivät tahtoneet puolustaa Suomen kansaneduskunnan oikeuksia, vaan kieltäytyivät saapumasta tähän istuntoon. Tämän jälkeen mukauduttiin eduskunnan hajoittamiseen ja lähdettiin vaalivalmisteluihin, vaikka samalla arvosteltiin niiden laittomuutta ja seli tettiin puolustettavan hajoitetun eduskunnan toimintaoikeutta. Valtalakitaistelun yhteydessä alettiin Suomen työväenliikkeessä yhä selvemmin tajuta, että Venäjän väliaikainen hallitus ja sen takana olleet porvarilliset sekä menshevikkien ja sosialivallankumouksellisten edustamat pikkuporvarilliset sosialistit olivat Suomen itsemääräämisoikeuden vihollisia. Samalla paljastui, että samat venäläiset hallituspiirit olivat myös Suomen porvariston selkänojana tämän taistellessa Suomen työväen demokraattisia pyrkimyksiä vastaan. Maamme porvaristo petti Suomen kansan itsemääräämisoikeuden ja riippumattomuuden asian asettumalla vieraan isännän sortotoimenpiteiden puolelle. Se osoitti jälleen tässä historiallisessa vaiheessa olevansa kykenemätön johtamaan kansaamme itsenäisyyteen. Suomen taisteleva työväenliike, pyrkiessään toteuttamaan käytännössä demokraattisia luokkatavoitteitaan, joutui nostamaan esille ja ajamaan myös eduskunnassa päätökseen valtalain, joka oli Suomen valtiollisen itsenäisyyden yksi ensimmäisiä asiakirjoja. Pyrkiessään valtalaissa toteuttamaan ajatusta eduskunnan suveree-

33 30 nisuudesta työväenliike jatkoi sitä taistelua, jonka lippu oli kohotettu jo Oulun puoluekokouksessa v työ väenliikkeen ottaessa tavoitteeksi vieraan holhousval lan poistamisen valtiollisesta elämästämme. Tämä pyr kimys ilmaistiin selvästi kesäkuun puoluekokouksessa vaatimuksena maamme valtiollisen riippumatto muuden toteuttamisesta, jotta työväestö voisi luokka taistelullaan, vieraan sortajan sitä estämättä, pyrkiä yhteiskunn allisiin tavoitteisiin ja puolustaa saavutuk siaan. Taistellessaan korkeiden päämääriensä puolesta oman maan sekä vieraan sortajan väkivaltatoimenpi teitä vastaan Suomen työväenliike sai tukea Venäjän vallankumoukselliselta työväenliikkeeltä, bolshevikeil ta, jotka kävivät taistelua maansa väliaikaista halli tusta vastaan. Suomenkin työväestön keskuudessa alkoi tässä taistelussa vahvistua se käsitys, että sen tavoit telemat suuret sosiaaliset uudistukset olivat saavutetta vissa vain yhteiskunnallisen vallankumouksen tietä ja että tämä vallankumous saattaisi tapahtua aivan lähei sessä tulevaisuudessa. J. SOSIALISTIEN TAISTELU EDUSKUNNAS SA JA SUURET JOUKKOLIIKKEET 1917 TAISTELU 8 TUNNIN TYOPAIVASTA JA KUN NALLISESTA ÄÄNIOI KEUDESTA.Helmikuun vallankumouksen jälkeen Suomen työ väenluokan kauan kahlehdittuna ollut joukkovoima

34 keskittyi ennen kaikkea sodan aikana kurj iksi painettujen elinehtojen parantamiseen. Käytännössä tähän yhdistyi myös kahdeksan tunnin työpäivän toteuttamisvaatimus. Samaan aikaan taisteltiin menestyksellisesti myös kunnallisen harvainvallan murtamiseksi käytännössä. Siitä, kuinka kahdeksan tunnin työaika tuli käytäntöön kertoi Työmies-lehden täsmällinen otsikointi huhtikuun 18 pnä 1917: ''8-tunnin työpäivä otetaan käytäntöön kaupungin töissä. Työväestö oli sitä vaatinut lakon uhalla. Valtuusherrat siihen eileniltaisessa kokouksessa myöntyivät. ' Tämä pieni uutinen liittyy kiinteästi edellisen päivän suureen mielenosoitukseen vallankumousjuhlan yhteydessä. Siinä työläiset vaativat kahdeksan tunnin työpäivän toteuttamista muiden ajankohtaisten uudistusvaatimusten ohella. Juhlaan osallistui monikymmentuhantinen työläisjoukko ja siihen liittyi myös venäläisiä sotilaita. Samanlaisia liikehtimisiä tapahtui melkein kaikissa kaupungeissa ja asutuskeskuksissa. Sa maan a ikaan kuin sosialistiset edustajat eduskunnassa taistelivat 8 tunnin työpäivän aikaansaamiseksi työläiset valtasivat käytännössä kahdeksan tunnin työpäivän joukkol iikkeiden yksimielisellä taisteluvoimalla. Ensimm isissä helmikuun vallankumouksen johdosta järjestetyissä mielenosoituksissa oli ollut vielä jonkinlaista yhteisen kansanjuhlan tuntua, mutta sitä inukaa kuin työläiset alkoivat esittää omia sosiaalisia tavoitteitaan, palkkojen korotusta, kahdeksan tunnin työpäivää, työnantaj ien ja -johtajien mielivallan rajoitta- 3t

35 32 mista työmailla, kunnallisen harvainvallan lakkauttamista, alkoivat porvarilliset ainekset kaikota näistä joukkoliikkeistä. Vuoden 1917 vappujuhlan mielenosoitukset muodostuivat suurimmiksi työkansan mielenosoituksiksi, mitä koskaan oli nähty. Ei edes vuoden 1905 ikimuistoisina vallankumouspäivinä nähty sellaisia ihmisjoukkoj a liikkeellä. Helsingin mielenosoituskulkueessa oli n osanottaj aa. Suhteell isesti yhtä suuria mielenosoituksia oli maaseutukaupungeissa. Vaadittiin kahdeksan tunnin työpäivän, kunnallislakien uudistuksen j a torpparivapautuksen toteuttamista, maan riippumattomuusvaatimus esitettiin sekii tunnuksissa että työväen johtomiesten puheissa. Porvarilliset ainekset, jotka helmikuun kumouksen aikana olivat kilpailleet rinnassa yleisesti kannettujen punaisten solmukkeiden koolla ja loistolla, väistyivät nyt syrjään näistä joukkoj en liikkeistä, joissa työtätekevien luokkavaatimukset olivat vallitsevina. Heti eduskunnan kokoonnuttua uudistivat sosialistit esityksensä kunnallislakien uudistamisesta. I(unnalliseen harvainvaltaan, joka varallisuuteen perustuvan kunnallisen äänioikeuden kautta esti työtätekeväitä kansalta täydellisesti mahdollisuudet osallistua kunnalliseen itsehallintoon, murrettiin aukkoja työväenpuolueen johdolla käytyjen suurten joukkoliikkeiden tuloksena, ja täten käytäntö kulki tässäkin lainsäädännön edellä. Työväen joukkotaistelu saavutti menestystä useilla paikkakunnilla. Rauman sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö vaati toukokuun 5 pnä 1917 kaupunginval-

36 Koko maa kuohui myös keskellä kesää, ja työväen mielenosoitukset 8 tunnin työaikalain ja kunnallislakien uudistuksen puolesta kokosivat ennennäkemättömän suuria joukkoj a. Kuvamme Helsingissä Senaatin torilla hein äkuun 14 pnä 1917 pidetystä mielenosoituskokouksesta eduskunnan käsitel lessä työaika- ja kunnallislakeja.

37 33 tuustolta, että puolet kaupungin valtuustopaikoista, joita oli yhteensä 24, olisi luovutettava työläisille. Porvarilliset valtuusmiehet ilmoittivat periaatteessa tunnustavansa työläisten vaatimukset oikeutetuiksi, mutta selittivät, että kysymys saatettiin ratkaista vasta uusien kunnallislakien tultua voimaan. Valtuuston päätöksessä porvarit uhkasivat lopettaa valtuustotyön siksi, että valtuustoa painostettiin. Tällöin, toukokuun 7 pnä, työväenjärjestöt julistivat paikallisen yleislakon alkaneeksi. Lakosta tuli täydellinen; noin työläistä osoitti mieltään Rauman kaduilla, ja lakko halvautti koko tuotannon j a liikenteen kaupungissa. Porvarilliset paikalliset sanomalehdet eivät päässeet ilmestymään. Lakko kesti 15 päivää ja päättyi miltei täydelliseen työväen voittoon. Porvaripuolueiden edustajat ilmoittivat senaatin antaman laintulkinnan perusteella suostuvansa siihen, että sosialisteille annettaisiin avoimiksi tulevat 12 val tuustopaikkaa. Turussa alkoi paikallinen yleislakko toukokuun 29 pnä. Se lähti ensin liikkeelle vaatimuksesta, että kaupungin palolaitoksen johto oli erotettava, mutta jo samana päivänä kohosi pääkysymykseksi kunnallisen harvainvallan murskaaminen. Paikallisten työväenjärj estöjen kehoituksesta suuret väestöjoukot piirittivät valtuuston tämän kokoontuessa istuntoonsa. Kun valtuuston kokous ilmoitti kokouksen rauenneeksi, koska paikalla ei ollut täyttä edustaj amäärää, estivät miliisi ja kansanjoukot valtuutettuja poistumasta, ja poissaolleet valtuutetut tuotiin kokoukseen. Kymmentuhatpäinen kansanjoukko odotti valtuuston vastausta vaati- 3

38 34 mukseen, että työväestölle oli luovutettava 25 valtuustopaikkaa. Porvarilliset piirit järjestivät vastamielen osoituksia, yrittivätpä haalia kokoon aseistettua isku joukkoakio valtuuston vapauttamiseksi. Senaatti lähetti toukokuun 31 pnä Turkuun Tokoin johtaman rauhoitusretkikunnan tilannetta selvittämään. Tokoin painostuksesta lakkokomitea päätti kesäkuun 1 pnä vapauttaa valtuuston ja porvarien edustajat lupasivat myöntyä työväestön vaatimuksiin. Samanlaisissa rauhoitustoimissa liikkuivat jotkut muutkin sosialisti-senaattorit ja saivat tästä kiitosta porvariston taholta. Porissa työläiset pakottivat myös piirityksen avulla porvariston myöntymään työväenedustuksen valintaan kaupunginvaltuustoon. Näin tapahtui monissa muissakin kaupungeissa, kauppatoissa ja maaseutupitäjissäkin. Monin paikoin porvarit luovuttivat ilman tällaisia taisteluitakin osan valtuustopaikoista työväestölle. MAATYÖLÄISTEN JA TORPPARIEN JOUKI<OLIII<I<EET Hyvin tärkeän aseman kansan liikehtimisessä keväällä ja kesällä 1917 saivat maatyöläisten lakot. Erityisen sitkeiksi kävivät taistelut maatyöläisten palkoista ja työajoista. Kuitenkin monet maatilanomistajat suostuivat heti ilman taistelua työläisten vaatimuksiin, kuten esimerkiksi Reunan kartanon omistaja Helsingin pitäj ässä huhtikuun 30 pnä tehdyssä sopimuksessa. Mutta huomattava osa suurmaanomistajista ei tahtonut kuulla puhuttavankaan kahdeksan tunnin työ-

39 3!) päivästä ja palkkojen korottamisesta. Siksi puhkesi rajuj a maatyöläisten ja torpparien lakkoja, niinkuin esimerkiksi Ahlström-yhtiön tiloilla, joilla maatyöläisten lisäksi oli satoj a torppareita. Järvenpäässä alkoi Westermarckin suurtilalla katkera lakkotaistelu toukokuun alussa. Maanomistaja yritti murtaa sen ylioppilasrikkurien avulla, mutta turhaan; työläisten vaatimuksiin oli suostuttava. Pian maatyöläisten lakkoliike yhtenäistyi ja kehittyi suureksi työehtosopimustaisteluksi koko etelä-suomessa. Maatyöläisten taisteluja käytiin Loimaalla, Suodenniemellä, Tuusulassa, Sulkavalla, Sahalahdessa, Lohjalla, Luopioisissa, Pälkäneellä, Lopella, Vihdissä, Kangasalla, Urj alassa, Mouhijärvellä, Pöytyällä, Pyhäjoella U.l., Hämeenkyrössä, Ylöjärvellä, Kurussa, Keikyällä, Noormarkussa, Ikaalisissa, Espoossa, Karjalohjalla, Ruovedellä, Messukylässä y.m. paikkakunnilla. Vaatimus kahdeksan tunnin työpäivän toteuttamisesta oli yleinen. Paloheimon tilalla Lopella taistelu laajeni käsittämään Lopen-Riihimäen rautatienkin. Paloheimon oli allekirjoitettava työläisten vaatima va kuuskirj a kahdeksan tunnin työpäivästä. Mouhijärvellä maatyöläisten lakko oli täydellinen koko kunnassa. Siellä porvarit ja maanomistajat ryhtyivät kostotoimiin: noin neljäkymmentä lakkola ista haastettiin käräj ille ja täten yritettiin murtaa työläisten taistelua. Koko maassa ei löytynyt sellaista seutua, jossa työ. läiset eivät olisi joutuneet joukkoliikkeensä avulla puolustamaan oikeuksiaan tai parantamaan elinehtojaan. Teollisuudessa työnseisausten ja lakkojen lukumäärä

40 36 kasvoi ennennäkemättömän suureksi. I(esäkuun 30 pnä aloittivat jopa Helsingin miliisitkin lakon ja veivät sen voittoon heinäkuun 26 päivään mennessä. ELINTARVIKEPULA I<ARJISTÄÄ TILANNETTA Elintarvikepula, jota porvariston ja suurmaanomistajien keinottelu suuresti pahensi, aiheutti ja kärjisti kuohuntaa työtätekevien keskuudessa. Heinä- ja elokuussa syntyi vakavia mellakoita, joiden aikana nälkäiset joukot suorittivat alkuvoimaisia Valion ja muiden suurliikkeitten elintarvikevarastojen takavarikointeja. N ä i täkin liikehtimisiä työväenliikkeen taholta pyrittiin ohjaamaan järjestyneeseen uomaan. Useimmissa tapauksissa onnistuttiinkin paljastetut elintarvikevarastot saattamaan järjestyneen työväen valvomaan yleiseen jakeluun. Mutta oli myös tapauksia, jolloin nälkiintyneet ihmiset kävivät löydettyjen elintarvikevarastojen omakätiseen jakoon. Näin pääsi tapahtumaan yksityisissä tapauksissa, kun työväenjärjestöt eivät ehtineet asiaan puuttua. Vastuu näistä mellakoista lankeaa maan varakkaalle väestölle, varsinkin el intarvikekeinottelijoille, jotka olivat alkaneet käyttää sodan aikana hankkimiaan suurvoittoja salaisten keinotteluvarastojen luomiseen. Oman osansa vastuusta saa kantaa myös senaatti, joka sangen veltosti taisteli elintarvikekeinottelua vastaan. Suurmaanomistajat useissa tapauksissa syyllistyivät vilj an toimittamiseen keinottelijoiden kätköihin. Kansan suuret joukkoliikkeet 1917 keväällä ja ke-

41 37 säilä kahdeksan tunnin työpäivän, palkkojen korottamisen, kunnallisen demokratian sekä torpparivapautuksen toteuttamiseksi tapahtuivat yleensä järjestyneen työväestön johdolla. Niissä saavutettiin, kuten edellä on kerrottu, usein myönteisiä tuloksia. Menestykseen vaikutti tietenkin huomattavasti työväenedustajien enemmistö eduskunnassa. Suurin osa työväenpuolueen kansanedustajista tunsi läheisesti joukkojen tarpeet ja mielialat sekä taisteli puolestaan eduskunnassa joukkojen vaatimusten toteuttamiseksi. Porvaristo teki kaikkensa vastustaakseen eduskunnassa työväestölle, torppareille ja muille vähävaraisille välttämättömien uudistusten toteuttamista. Kun porvarit eivät eduskunnassa kyenneet kaatamaan työväenedustajien kansanjoukkojen vaatimuksesta esittämiä lakej a, turvautuivat he Venäjän väliaikaiseen hallitukseen, joka - kuten valtalakia säädettäessä kävi selville - oli valmis antamaan apuansa Suomen porvaristolle. Monet lait, jotka eduskunta oli jo hyväksynyt, jäivät vahvistamattomina Pietariin. Siksi kävikin niin, että kansa itse omalla voimallaan käytännössä pyrki toteuttamaan välttämättömiä demokraattisia uudistuksia. Lainsäädännöllinen vahvistus saatiin vasta jälkeenpäin, tosiasiassa sittenkin vasta suurlakon painolla marraskuussa Kuten edellä on jo mainittu, oikeistososialidemokraatit hallituksessa ollessaan tekivät puolestaan kaikkensa työväen taistelun lamauttamiseksi. Siksi vakaantuikin tuosta hallituspolitiikasta työväenliikkeen piirissä se käsitys, ettei siitä ole muuta kuin haittaa ja häpeää työväen asialle.

42 38 TYÖVÄENJÄRJESTöJEN VOIMAN KASVU 1917 On selvää, että vuoden kevään ja kesän taisteluinnostus joukoissa vaikutti myös työväenliikkeen toimintaan ja sen voiman kasvuun. Sekä sosialidemokraattisen puolueen että Suomen Ammattijärjestön jäsenmäärä kasvoi ennennäkemättömän suureksi. Varsinkin ammatilliset järjestöt kasvoivat. Suomen Ammattijärjestössä oli vuonna 1916, jolloin oli jo havaittavissa nousua työväenliikkeessä, jäseniä Mutta vuoden 1917 kolmannella neljänneksellä sen j ä senmäärä oli kohonnut :een. Puolueen jäsenmäärä kohosi yli 1 OO.OOO:n. Näin järjestyneen työväestön piiriin kuului jo teollisuustyöväestön enemmistö. ja maa- ja metsätyöläisten järjestäytyminen kulki suurin harppauksin eteenpäin. Järj estyneen työväestön vaikutusvalta ilmeni myös siinä, että poliisin tilalle perustettiin, kuten edellä on mainittu, keväällä miliisi, jonka miehistön ja päällystön rungon muodostivat järjestyneet työläiset. Vallankumouksellisessa tilanteessa työväenjärj estöjen aloitteesta syntyi myös kokonaan uusia vallankumouksellisia elimiä, työväenj ärjestöjen paikallisia neuvostoja ja "eduskuntia". Näissä vallankumouksellisen tilanteen Suomessa synnyttämissä elimissä ilmeni työväestön pyrkimys osittain korvata entiset paikalliset valtaelimet tai asettaa ne järjestäytyneen työväen valvonnan alaisiksi. Ne käsittelivät paikallisia järjestysvaltakysymyksiä, elintarvikeasioita jne. Niiden pääasiallisin työ oli kutenkin paikallisten joukkoliikkeitten keskittämisessä