TYÖELÄKEVAKUUTUSYHTIÖIDEN SUHTEELLINEN TEHOKKUUS VUOSINA ; DEA-menetelmän empiirinen sovellus

Transkriptio

1 TAMPEREEN YLIOPISTO Oikeustieteiden laitos TYÖELÄKEVAKUUTUSYHTIÖIDEN SUHTEELLINEN TEHOKKUUS VUOSINA ; DEA-menetelmän empiirinen sovellus Vakuutustiede Pro Gradu -tutkielma Elokuu 2008 Ohjaaja: Antti Kanto Juha Raassina

2 TIIVISTELMÄ Tampereen yliopisto Oikeustieteiden laitos, vakuutustiede Tekijä: RAASSINA, JUHA Tutkielman nimi: Työeläkevakuutusyhtiöiden suhteellinen tehokkuus vuosina ; DEA-menetelmän empiirinen sovellus Pro gradu tutkielma: 69 sivua Aika: Toukokuu 2008 Avainsanat: Työeläkevakuutusyhtiö, tehokkuus, DEA-menetelmä Tämä tutkimuksen kohde oli työeläkevakuutusyhtiöt ja niiden suhteellinen tehokkuus. Tutkimuksessa tarkastellaan työeläkevakuutusyhtiöiden suhteellista tehokkuutta Data Envelopment Analysis menetelmällä. Aineistona käytetään Vakuutusvalvontaviraston keräämiä työeläkevakuutusyhtiöiden tilinpäätöstietoja vuosilta Tutkimuksessa jaetaan tehokkuus kahteen eri tekijään; Työeläkevakuutusyhtiön koosta johtuvaan skaalatehokkuuteen ja organisaation sisäisten resurssien käytöstä johtuvaan tekniseen tehokkuuteen. Työeläkevakuutusyhtiön toiminta eroaa muista vakuutusyhtiöistä niiden erityispiirteistä johtuen. Työeläkejärjestelmän taustalla on merkittävä ajatus suomalaisen sopimusyhteiskunnan ylläpitämisestä. Tämän tutkimuksen pyrkimyksenä on ollut ottaa huomioon kaikkien työeläkejärjestelmän intressitahojen oikeudet ja odotukset. Näin ollen työeläkelakia toimeenpanevien toimijoiden tavoitteet eivät ole täysin samassa linjassa perinteisen tehokkuusajattelun kanssa. Vertailua varten muodostettiin työeläkevakuutusyhtiöiden välinen paremmuusjärjestys eri arviointikriteerien perusteella. Tehokkuusanalyysin tulosten mukaan vakioskaalatuottojen oletuksella erot tehottomuudessa työeläkevakuutusyhtiöiden välillä olivat suuria vaihdellen täysin tehokkaista jopa 53 prosentin tehottomuuteen. Yhtiöiden kokonaistehokkuus tarkasteluajanjakson aikana oli keskimääräinen noin 75 prosenttia, joten niiden toimintaa tehostamalla olisi voitu parantaa vakioisten skaalatuottojen oletuksella keskimäärin noin 25 prosenttia. Muuttuvien skaalatuottojen oletuksella tehottomuus ei ole yhtä suurta, mutta kuitenkin keskimäärin noin 14 prosenttia. Rahassa mitattuna kustannussäästöjen suuruus on jo kansantaloudellisestikin merkittävä. Aineiston ollessa suhteellisen pieni, on pitkälle menevien johtopäätösten tekeminen vaikeaa ja niihin pitää tietenkin suhtautua tietyllä varovaisuudella. 1

3 SISÄLLYS 1 Johdanto Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoite ja tutkimusongelma Tutkimuksen keskeiset rajaukset Tutkimuksen keskeisiä käsitteitä Tutkimusmetodit ja tutkimuksen rakenne Työeläkejärjestelmä Suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä Työeläkejärjestelmän organisoituminen Työeläkevakuutusyhtiön toiminnan rajat Eläkelaitosten kilpailu käytännössä Tehokkuus ja sen mittaaminen Tuotantofunktio ja tehokkuuden arvioiminen Rintamatehokkuus Tekninen tehokkuus Allokatiivinen tehokkuus Kokonaistehokkuus Rintamatehokkuuden muodostaminen DEA-menetelmä Tekninen ja skaalatehokkuus Tekninen tehokkuus Skaalatehokkuus Tehokkuuden mittaaminen DEA-menetelmällä Matemaattinen esitys panosten säästämisen laskemiseksi Matemaattinen esitys tuotosten kasvattamisen laskemiseksi Tehokkuuden tutkiminen vakuutusalalla Aiemmat tutkimukset Vakuutusyhtiöiden panokset ja tuotokset Työeläkevakuutusyhtiöiden tehokkuus Valitut panokset ja tuotokset Tehokkuusanalyysi Tutkimuksen arviointi Yhteenveto LÄHTEET

4 LYHENNE-, KUVIO- JA TAULUKKOLUETTELO LYHENTEET TVYL Laki työeläkevakuutusyhtiöistä /354 TEL Työntekijöiden eläkelaki /395 TaEL Taiteilijoiden ja eräiden erityisryhmiin kuuluvien työntekijäin eläkelaki /662 VEL Valtion eläkelaki /280 VakuutuskL Vakuutuskassalaki /1164 VYL vakuutusyhtiölaki /1062 YEL Yrittäjien eläkelaki /468 MEL merimieseläkelaki /72 MYEL maatalousyrittäjien eläkelaki /467 ESL Eläkesäätiölaki /1774 KUVIOT Kuvio 1 Kuvio 2 Kuvio 3 Kuvio 4 Liiketaloustieteen tutkimusotteet Työeläkevakuutusyhtiön rahoitus Työeläkevakuutusyhtiön vakavaraisuusrajat Työeläkevakuutusyhtiöiden markkinaosuudet vuosien vakuutussopimuksilla mitattuna. Kuvio 5 Työeläkevakuutusyhtiöiden keskinäiset markkinaosuudet vuoden 2006 vakuutusmaksutulolla (milj. euroa) mitattuna Kuvio 6 Kuvio 7. Kuvio 8. Kuvio 9 Kuvio 10 Kuvio 11 Työeläkevakuutusyhtiöiden asiakashyvitykset. Yksikön A allokatiivisen ja teknisen tehokkuuden arvioiminen. CRS- ja VRS-rajafunktioiden muodostaminen DEA-lähestymistavan tapa uksessa. Työeläkevakuutusyhtiöiden kokonaishoitokulut suhteessa liikevaihtoon. Työeläkevakuutusyhtiöiden vakavaraisuusasteet. Työeläkevakuutusyhtiöiden sijoitustuottoasteet. 3

5 TAULUKOT Taulukko1 Mallien muuttujamäärittelyt. Taulukko 2 Mallin 1 koko aineistolle lasketut keskimääräiset tehokkuusluvut. Taulukko 3 Mallin 2 koko aineistolle lasketut keskimääräiset tehokkuusluvut. Taulukko 4 Työeläkevakuutusyhtiöiden kokonais-, tekninen ja skaalatehokkuus mallissa 1. Taulukko 5 Työeläkevakuutusyhtiöiden kokonais-, tekninen ja skaalatehokkuus mallissa 2. 4

6 1 Johdanto 1.1 Tutkimuksen tausta Huoli tulevien eläkemenojen kasvusta on johtanut merkittäviin lainsäädännöllisiin muutoksiin. Näiden muutosten avulla pyritään turvaamaan suomalaisen elinkeinoelämän tulevaisuuden kilpailukyky. Väestön vanhenemista johtuva epäedullinen huoltosuhde synnyttää paineita eläkemaksujen korottamiseen. Eläkemaksujen korotuksia on pyritty hillitsemään pääasiassa sijoitustoiminnasta saatavien tuottojen parantamiseen tähtäävillä toimilla, kannustamalla työntekijöitä pysymään pidempään työelämässä sekä myös eläke-etuuksia heikentämällä. Keskustelu lakisääteisen eläketurvan tasosta ja tavoitteista on herättänyt myös laajaa kiinnostusta tutkia työeläkejärjestelmän toimeenpanon järjestämisestä vastaavien toimijoiden välisiä kilpailuolosuhteita. Kilpailulla onkin merkittävä tehtävä lakisääteisen työeläketurvan toimeenpanossa. Suomalaisen, hajautetun työeläkejärjestelmän keskeisimpänä perusteluna on ollut nimenomaan ajatus siitä, että erillisten työeläkelaitosten haltuun uskottu työeläkejärjestelmän toimeenpano luo mahdollisuuden hoitaa järjestelmää kokonaisuutena tehokkaimmin. Näin ollen se on keino tavoitella tehokkuutta myös yksittäisen eläkelaitosten toiminnassa. Toimiva kilpailu pakottaa tehokkuuteen, mikä vähentää tarvetta korottaa työeläkemaksuja ja parantaisi vakuutettujen eläketurvan toimeenpanon laatua. 1 Tehokkuutta ei kuitenkaan voida asettaa työeläkejärjestelmän muiden tavoitteiden edelle, eikä kilpailukaan voi olla itseisarvo. Työeläkejärjestelmän tarkoituksena ei ole jakaa rahaa sen ulkopuolelle, ainoastaan vakuutuksenottajille ja osakkeen- tai takuupääoman omistajille lain sen salliessa. Toisin sanoen tehokkuuteen liittyvät kilpailuoikeudelliset syyt eivät ole ainoita työeläkejärjestelmän toimeenpanon ohjaustekijöitä vaan järjestelmän toimeenpanon tulee heijastaa monia muitakin tavoitteita. 2 1 STM 2006b, 15 2 Rajaniemi 2004, 98 5

7 Työeläkejärjestelmän tavoitteena on toimia taloudellisesti kestävästi, sosiaalisesti oikeudenmukaisesti työntekijöiden ja työnantajien odotukset huomioiden. 3 Lainsäädännön avulla pyritään rajoittamaan kilpailua siten, että kilpailun aikaansaamat hyödyt ovat suuremmat kuin kilpailusta aiheutuneiden haitat. Täten tehokkuuden tavoittelukaan ei saa vaarantaa eläketurvan toimeenpanoa. 4 Tämä pyritään toteuttamaan varojen turvaavuuden, sijoitustoiminnan tuottojen ja järjestelmän kokonaisvaltaisen tehokkuuden kautta. Hyötyä on mitattava ensinnäkin työeläkelaitosten tasolla. Työeläkelaitoksen on kyettävä selkeästi ja vertailukelpoisella tavalla näyttämään eri toimintojensa osalta, miten tehokkaasti se työnantajan kannalta toimii muihin eläkelaitoksiin verrattuna. Työnantajalle eläkelaitoksen valinta onkin pitkäikäinen sijoitus- ja rahoituspäätös, koska eläkekustannukset ovat sille palkkoihin rinnastettava kustannuserä. Siten työeläkelaitoksen tehokkuudella ei ole merkitystä ainoastaan sen tarkoituksenmukaisuuden arvioinnin kannalta. 5 Työeläkejärjestelmän yleishyödyllisyys, lainsäädännölliset rajoitteet ja sosiaalipoliittiset tavoitteet eivät estä työeläkevakuutusyhtiöiden tehokkuuden tutkimista. Ne asettavat ainoastaan haasteita löytää mitattavat tekijät, jotka kannustavat työeläkevakuutusyhtiöitä keskinäiseen kilpailuun ja tehokkuuden tavoitteluun. Kilpailevilla yrityksillä on yleensä mahdollisuus erottautua tuottamalla kuluttajille halvempia tuotteita ja palveluja, mutta mitä tämä tarkoittaa sosiaalipolitiikassa? Eläkepalveluiden lopputuote ei kuitenkaan aina ole tulos palveluntuotannosta. Esimerkiksi saavutettu eläketaso ei riipu pelkästään välituotteiden laadusta kuten eläkevakuutusyhtiön sijoitustoiminnan onnistuneisuudesta vaan se voi riippua eläkeläisen aiemmasta työhistoriasta, terveydestä yms. Kaikista mittausvaikeuksista huolimatta on tärkeää pyrkiä arvioimaan, miten tehokkaasti eläkepalvelut tuotetaan ja erityisen tärkeää on tietää, onko kehitys menossa parempaan vai huonompaan suuntaan. Tämän asian merkitys korostuu varsinkin, kun ns. huoltosuhde heikentyy vuosi vuodelta enemmän eli entistä pienempi työllisten joukko kustantaa yhä isomman ja terveemmän eläkeläisjoukon elannon STM 2006b, 15 5 STM 2006b, 23 6

8 1.2 Tutkimuksen tavoite ja tutkimusongelma Tutkimuksen tavoitteena on kuvata työeläkevakuutusyhtiöiden tehokkuuteen vaikuttavia tekijöitä ja sen perusteella tutkia työeläkevakuutusyhtiöiden suhteellista tehokkuutta sekä luoda kuva toimialan tehokkuuspotentiaalista. Tutkimuksessa pyritään lisäksi selvittämään, onko työeläkevakuutusalalla suurtuotannon etuja. Päätutkimusongelma on: Mikä on työeläkevakuutusyhtiöiden suhteellinen tehokkuus? Alatutkimusongelmana on: Kuinka työeläkevakuutusyhtiön tehokkuutta voisi tutkia? Päätutkimusongelmaa lähestytään alaongelman kautta tutustumalla aluksi työeläkejärjestelmään ja työeläkevakuutusyhtiöiden toimintaan. Tämän jälkeen siirrytään kuvaamaan tehokkuuden määrittelyä taloustieteessä ja esitellään tutkimuksessa käytetty tehokkuusanalyysimenetelmä. Tehokkuuden määrittelyn jälkeen tarkastellaan tehokkuutta vakuutusalalla. Vakuutusalan tehokkuutta käsittelevän kirjallisuuden perusteella määritellään työeläkeyhtiöiden tässä tutkimuksessa käytettävät, ja niiden erityispiirteet huomioon otettuna, tehokkuuteen vaikuttavat tekijät. Kirjallisuuskatsauksessa painotetaan alan kansainvälistä tutkimusta, joka käsittelee henkivakuutusyhtiöiden tehokkuutta. Varsinaiseen tutkimusongelmaan haetaan vastausta tutkimuksen empiriaosuuden avulla. Ensimmäisen tutkimusongelman avulla määriteltyjen työeläkevakuutusyhtiön panos- ja tuotostekijöiden mukaisesti alan toimijat asetetaan tehokkuutensa tai tehottomuutensa osalta paremmuusjärjestykseen. Suhteellisen tehokkuuden selvittämisen jälkeen voidaan arvioida, onko alalla suurtuotannon etuja. Tehokkuusanalyysin perusteella työeläkevakuutusyhtiöiden johto pystyy arvioimaan uusien tuotantoprosessien, teknologioiden, strategioiden ja projektien vaikuttavuutta yhtiöidensä tehokkuuteen. Tämän tutkimuksen osalta ei voida kuitenkaan vetää johtopäätöksiä 7

9 edellä mainituista asioista tutkimusaineiston rajallisen informaation vuoksi. Tämä tutkimus ainoastaan mahdollistaa kuvatun kaltaisen jatkotutkimuksen tutkittavien yhtiöiden organisaatioissa. Tutkimus pyrkii osaltaan vastaamaan työeläkejärjestelmän kilpailuolosuhteita selvittäneen raportin 6 Sosiaali- ja terveysministeriölle asetettuun suositukseen kehittää nykyiset, esimerkiksi tunnuslukuja koskevat julkistamisvelvollisuudet huomioon ottaen mittareita, joiden avulla työnantajat voivat vertailla eri eläkelaitosten ja eläkelaitosmuotojen keskinäistä tehokkuutta eläkelaitoksen valitsemisen kannalta mahdollisimman hyödyllisellä tavalla. 1.3 Tutkimuksen keskeiset rajaukset Työeläkejärjestelmä on lainsäädännön perusteella jaettu yksityiseen ja julkiseen eläkejärjestelmään. Tutkimuksessa keskitytään nimenomaan yksityisen järjestelmän toimeenpanosta vastaaviin työeläkelaitoksiin, jotka hoitavat sekä TEL- että YEL-vakuuttamista. Tutkimuksessa ei käsitellä muiden eläkelakien toimeenpanosta vastaavia eläkelaitoksia, -kassoja, -säätiöitä eikä valtion eläkkeiden rahoituksesta vastaavaa VER:a 7 tai sen korvaustoimintoa hoitavaa Valtiokonttoria. Toimeenpantavan lain lisäksi VER:a eikä Kuntien eläkevakuutusta kosketa työeläkevakuutusyhtiöiden sijoitustoimintaa rajoittavat vakavaraisuus- ja katesäännökset, rajataan nämä tutkimuksen ulkopuolelle. Työnantaja tai yrittäjä voi järjestää eläketurvan hoitamisen vaihtoehtoisesti myös omassa eläkekassassa tai -säätiössä, jos vakuutettuja on vähintään 300. Eläkekassat ja -säätiöt ovat vakuutuslaitoksia, jotka vakuutustoimintaa liikemäisesti harjoittamatta voivat myöntää toimintapiirissä samoja etuuksia kuin työeläkevakuutusyhtiö. Eläkesäätiöiden ja -kassojen maksutekniikka eroaa työeläkeyhtiöiden siten, että kannatusmaksun ja sijoitustoiminnan tuottojen on yhdessä katettava eläkelaitoksen kaikki kulut. Eläkesäätiöillä ei myöskään ole tasoitusvastuuta, mistä johtuu, että eräisiin eläkelajeihin liittyvä yli- tai alijäämä näkyy suoraan työnantajan suoraan eläkesäätiölleen suorittamassa kannatusmaksussa. Lisäksi eläkesäätiöillä ei ole tarvetta erilliselle hoitokustannus- tai maksutappio-osalle, eikä erillisiä asiakashyvityksiä ole, vaan 6 STM 2006b, 23 7 eli Valtion eläkerahasto 8

10 hyvitykset ovat osa kannatusmaksua. 8 Edellä mainitut eroavaisuudet muiden erityispiirteiden ohella johtavat siihen, ettei eläkesäätiöitä eikä -kassoja lueta tutkimusaineistosta johdettavien muuttujatekijöiden yhteismitallisuuden säilyttämiseksi mukaan tutkimuksen piiriin. Vuonna 2007 voimaantulleen uuden työntekijöiden eläkelain eli TYEL:n johdosta perustettu työeläkevakuutusyhtiö ETERA jätetään niin ikään tutkimuksen ulkopuolelle, koska tutkimusaineistona käytetään VVV:n 9 vuosilta keräämiä tilinpäätöstietoja. Ennen vuotta 2007 ETERA toimi ns. LEL-Työeläkekassana 10 hoitaen yksinoikeudella lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijöiden eläkelain sekä vuodesta 2003 lähtien lisäksi Taiteilijoiden ja eräiden erityisryhmiin kuuluvien työntekijäin eläkelain toimeenpanoa. Vaikka VVV sisällyttääkin ETERA:n omiin tilastoihin, tämän tutkimuksen luotettavuus kärsisi, mikäli toimija hyväksyttäisiin mukaan. 1.4 Tutkimuksen keskeisiä käsitteitä Seuraavassa esitetään tutkimuksen keskeiset ja olennaisimmat käsitteet. Käsitteet on erotettu tekstistä lihavoituina ja ne esitetään kappaleittain. Huomattavaa on, että esiteltävät käsitteet saattavat olla hyvinkin laajoja kokonaisuuksia, jolloin täydellistä kuvaa on lähes mahdotonta antaa, ja ne selkeytyvät tutkimuksen edetessä. Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle Työeläkevakuutusyhtiön sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle tarkoittaa sijoitusten markkina-arvoa kauden alussa lisättynä päivittäin tai kuukausittain painotetut kassavirrat. Tuotto sitoutuneelle pääomalle on siten aika- ja rahapainotettu sijoitusten nettotuotto käyvin arvoin. 8 Korpiluoma et al.2006, 29 9 Vakuutusvalvontavirasto 10 nimen muutos vuonna

11 Sijoitustoiminnan tulos Sijoitustoiminnan tulos on osa työeläkevakuutusyhtiön kokonaistulosta ja kertoo sen, paljonko sijoitustoiminnan tuotoista jää käytettäväksi vakavaraisuuden kasvattamiseen ja asiakashyvityksiin. Toisin sanoen Käypien arvojen mukainen sijoitustoiminnan tulos on yhtä kuin sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin vähennettynä vastuuvelan tuottovaatimuksella. Asiakashyvitykset Työeläkevakuutusyhtiön asiakashyvitykset voivat muodostua sekä sijoitustoiminnan tuloksesta että hoitokustannustuloksesta. Asiakashyvitys jaetaan vakuutuksenottajille vakuutusmaksun alennuksena ositetusta lisävakuutusvastuusta tilivuotta seuraavana vuonna. Ilman asiakashyvityksiä vakuutuksenottajan vakuutusmaksu olisi riippumaton siitä, mistä työeläkevakuutusyhtiöstä vakuutus on otettu. Hoitokustannustulos Hoitokustannustulos osoittaa, kuinka paljon hoitokustannusosat ja muut vastaavat tuotot ylittävät niillä katettavat liikekulut. Toimintapääoma Toimintapääoma on eläkelaitoksen käypiin arvoihin arvostettujen varojen ja vastuiden erotus. Toimintapääoma koostuu omasta pääomasta, varauksista, arvostuseroista ja osittamattomasta lisävakuutusvastuusta. Toimintapääoma on tarkoitettu sijoitustoiminnan riskien tasaamiseen. Ositettu lisävakuutusvastuu Ositettu lisävakuutusvastuu on sijoitustoiminnan tuloksesta ja hoitokustannustuloksesta kerätty vastuuvelan osa, seuraavana vuonna annettavia asiakashyvityksiä varten. Vakavaraisuusraja 10

12 Vakavaraisuusraja on eläkelaitoksen sijoituskannan riskipitoisuuden ja vastuuvelan määrän perusteella laskettu vakavaraisuuden valvontaan liittyvä raja. Jos toimintapääoma on vakavaraisuusrajan yläpuolella, valvova viranomainen ei rajoita eläkelaitoksen toimintaa. Toimintapääoman vähimmäismäärä on kaksi kolmasosaa vakavaraisuusrajasta. Vakuutusliikkeen tulos Vakuutusliikkeen tulos on vakuutusriskin kattamiseen tarkoitettujen vakuutusmaksujen ja riskin kattamiseen käytettyjen vakuutusmaksujen erotus. Riskin kattamiseen käytetyt vakuutusmaksut muodostuvat vastuuvelan katteeksi rahastoiduista vakuutusmaksuista ja sellaisista eläkelaitoksen vastuulla olevista korvauksista, joita ei ole etukäteen rahastoitu. Vakuutusliikkeen positiivinen tulos kasvattaa tasoitusvastuuta ja negatiivinen tulos vähentää sitä. Vastuuvelka / eläkevastuu Vastuuvelka ja eläkevastuu on taseen vastattaviin kirjattu laskuperusteiden mukainen arvio työeläkevakuutusyhtiölle tulevaisuudessa aiheutuvista eläkemenoista, siltä osin kuin ne on rahastoitu eli ovat eläkelaitoksen vastuulla. Laskuperustekorko Laskuperustekorko on ohjausväline vastuuvelan / eläkevastuun ja vakavaraisuuden välillä, minkä vahvistaa sosiaali- ja terveysministeriö vuosittain. Toteutuneesta sijoitustoiminnan tuotosta riippumatta laskuperustekorkoa vastaava tuoton määrä on kirjattava vastuuvelan / eläkevastuun muutoksen osaksi. Näin laskuperustekorko määrää samalla sijoitustoiminnan vähimmäistuottotavoitteen. Sen ylittävä toteutunut tuotto kasvattaa ja alittava tuotto pienentää eläkelaitoksen toimintapääomaa ja vakavaraisuutta. 11

13 1.5 Tutkimusmetodit ja tutkimuksen rakenne Metodologia tarkoittaa tutkimuksen teon yleistä lähestymistapaa. Jotain tiettyä metodologiaa ei voida pitää vääränä tai oikeana vaan pikemminkin enemmän tai vähemmän käyttökelpoisena tutkimuksen taustateorioiden, tarkoituksen ja aihepiirin kannalta. 11 Erilaiset tutkimustyypit on perinteisesti jaettu kolmeen ryhmään: kvalitatiiviseen, kvantitaviiseen ja tapaustutkimukseen. 12 Tämä tutkimus edustaa tutkimustyypeistä kvantitatiivista tutkimusta. Tutkimus nojautuu positivistiseen tieteenfilosofiaan, jonka ydinkäsitteitä ovat muun muassa objektiivisuus, kausaalisuus, selittäminen, verifioitavuus, analyyttisyys ja empiriapohjaisuus. 13 Suomalaisessa liiketaloustieteellisessä tutkimuksessa mahdolliset tutkimusotevaihtoehdot on jaettu pääsääntöisesti neljään kategoriaan: käsiteanalyyttiseen, päätöksentekometodologiseen, nomoteettiseen ja toiminta-analyyttiseen tutkimukseen 14. Kuviossa (1) esitettyä luokittelua ovat täydentäneet Kasanen, Lukka ja Siitonen 15 esittelemällä konstruktiiviseen tutkimusotteen. 11 Silverman 1993, 2 12 Hirsjärvi et. al. 2004, Neilimo & Näsi 1980, Neilimo & Näsi ,

14 TEORETTINEN EMPIIRINEN DESKRIPTIIVINEN NORMATIIVINEN Käsite-analyyttinen tutkimusote Päätöksentekometodologinen tutkimusote Nomoteettinen tutkimusote Toiminta-analyyttinen tutkimusote Konstruktiivinen tutkimusote Kuvio 1 Liiketaloustieteen tutkimusotteet 16 Tämä tutkimus edustaa Kasasen ym. esittelemän deskriptiivisyys-normatiivisuus ja teoreettisuus-empiirisyys jaottelussa 17 perusteella lähinnä nomoteettista tutkimusta. Perinteisessä nomoteettisessa tutkimuksessa etsitään ilmiöiden lainalaisuuksia eli niiden syy- ja seuraussuhteita tilastollisten yleistysten kautta. Tyypillisesti tällöin nojaudutaan kulloinkin yhteen teoriaan ja vähintään kohtuulliseen määrään tilastollisia havaintoja. Hyvin usein nomoteettisessa tutkimuksessa testataan teorian pohjalta asetettuja hypoteeseja, joita koetellaan kerätyn havaintoaineiston avulla. 18 On hyvä muistaa, että nomoteettinen tutkimus esiintyy puhtaimmillaan luonnontieteissä. Yhteiskuntatieteissä tilanne on monisäikeisempi, sillä riippuvuudet ovat monimutkaisempia, muuttuvaisempia ja tulkinnoiltaan subjektiivisempia sekä havaintoihin liittyvä mittaaminen on ongelmallisempaa. 19 Tutkimuksella on voimakas liityntä yhteiskuntaan. Tutkimuksen taustana on se sosiaalinen toimintaympäristö, jossa työeläkevakuutusyhtiöt toimivat, sekä se, miten ne yhteiskunnallisesti, ajallisesti tai asiallisesti toimintaympäristöönsä sijoittuvat. 16 Kasanen et. al. 1991, kuvio 1 18 Neilimo & Näsi Salmi & Järvenpää 2000,

15 Tutkimuksen empiirisessä osassa käytetty aineisto on hankittu Vakuutusvalvontaviraston tietokannasta, mikä perustuu työeläkevakuutusyhtiöiden tilinpäätöstietoihin. Tunnuslukujen yksityiskohtainen sisältö ilmenee vakuutuslaitosten kirjanpitoa ja tilinpäätöstä koskevista Vakuutusvalvontaviraston määräyksistä ja ohjeista. Tilastossa olevat tunnusluvut vastaavat voimassa olleita määräyksiä ja ohjeita. Koska eri vuosien tunnuslukujen vertailukelpoisuus on pyrittävä varmistamaan niin, mikäli tunnusluvun sisältö on muuttunut, tunnusluku on tilastoitu muutosta edeltäviltä vuosilta sen sisältöisenä kuin se on pitänyt esittää ko. aikaisemman vuoden tilinpäätöksessä. On muistettava, että tunnusluvut kuvaavat aina historiaa, vaikka kiinnostuksen kohde onkin yleensä tulevaisuuden näkymät. 20 Työeläkevakuuttaminen on pitkäjänteistä liiketoimintaa, jossa yksi hyvä vuosi ei merkitse paljoakaan. Tämän takia analyysissä huomio kohdistuu pidemmän ajanjakson tunnuslukutietoihin. Koska tunnuslukuanalyyseissä satunnaisten tekijöiden eliminoimiseksi olisi aina käytettävä aikasarjoja, on tässä tutkimuksessa käytetty aineistona vuosien tilinpäätöstietoja. Luotettavan kuvan saamiseksi on tutkimuksessa käytetty useampaa lukua rinnakkain. 21 Tutkimusmenetelmänä käytetään Data Envelopment Analysis eli DEA-menetelmää, joka on taloustieteelliseen metodiperustaan ja lineaariseen ohjelmoinnin periaatteisiin perustuva kvantitatiivinen tehokkuuden arviointimenetelmä. Sen avulla voidaan tutkia erilaisten päätöksentekoyksiköiden 22 tehokkuutta. Menetelmä ei vaadi muuttujatekijöiden yhteismitallisuutta, minkä takia se on havaittu nimenomaan hyväksi tehokkuuden tutkimisen apuvälineeksi. Menetelmää on käytetty hyväksi lukuisissa vakuutusalan kansainvälisissä tehokkuustutkimuksissa, joihin paneudutaan tarkemmin luvussa neljä. Suomessa menetelmää on sovellettu mm. lukioiden 23, ympäristönsuojelun 24, alioikeuksien 25, terveyskeskusten 26, poliisitoimen 27, pankkien 28 sekä sähkönjakeluverkkoliiketoiminnan 29 kustannustehokkuuden tutkimiseen. 20 Myllymäki 1993, s Myllymäki 1993, s DMU = Decision Making Units 23 Kirjavainen & Loikkanen Karhu Niemi et. al Luoma & Järviö Martikainen Piispanen Korhonen et. al

16 Tutkimus rakentuu siten, että käsillä oleva luku yksi muodostaa taustan ja lähtökohdat tutkimuksen tekemiselle. Luvussa kaksi perehdytään työeläkejärjestelmään ja työeläkelaitoksen toimintaan esittämällä muun muassa markkinatilanteen ja yhtiöiden tilinpäätöksen rakennetta. Luvussa kolme keskitytään tehokkuuden käsitteeseen ja mittaamiseen tutkimuksessa valitulla menetelmällä. Luvussa neljä perehdytään tutkimuskohteen ominaisuuksiin ja aiempiin tutkimuksiin. Luku viisi on tutkimuksen empiirinen osa, jossa esitellään tutkimustulokset. Viimeisessä luvussa kuusi tehdään yhteenveto. 2 Työeläkejärjestelmä Tämän luvun tarkoituksena ei ole syvällisesti paneutua mihinkään työeläkevakuutusyhtiön tai -järjestelmän osa-alueeseen vaan esittää työeläkevakuutusyhtiöiden toiminnan kannalta merkityksellisimpiä seikkoja. Ennen kuin siirrytään työeläkevakuutusyhtiöiden välisen kilpailutilanteen kuvaamiseen, tutustutaan lyhyesti, ikään kuin yhteiskuntapoliittisesti, suomalaiseen eläkejärjestelmään. 2.1 Suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä Sosiaaliturvajärjestelmät ovat hyvinvointivaltioiden järjestelmiä, ja ne eroavat merkittävästi toisistaan maasta riippuen. Niitä pidetään yleisesti vaikeasti käsitettävinä ja monimutkaisina kokonaisuuksina, koska sosiaaliturva muodostuu lukuisista eri osa-alueista. Eri sosiaaliturvajärjestelmät voidaan jakaa seuraavasti kolmeen pääryhmään: Pohjoismainen järjestelmä perustuu työ- ja asumisperusteiseen sosiaaliturvaan, jossa etuudet ja palvelut ovat tarkoitettu koko kansalle. Mannereurooppalaisessa järjestelmässä sosiaaliturva kiinnittyy työssäkäyntiin, sivuuttaen perhesidokset. Tällainen järjestelmä toimii esimerkiksi Saksassa. Anglosaksisen järjestelmän tehtävä on pelkästään antaa vähimmäistoimeentulo ja se perustuu yksityisiin vakuutuksiin, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa. 15

17 Sosiaaliturvajärjestelmiä verrataan keskenään käyttämällä niin sanottua pilarirakennetta, joka kuvaa niitä perusteita, joista sosiaaliturva koostuu. Ensimmäisen pilarin muodostavat järjestelmät, jotka ovat osa julkista hallintoa, pakollisia ja rahoitetaan veroluontoisilla maksuilla. Suomen sosiaaliturva pohjautuu pääosin ensimmäisen pilarin sisältämään turvaan. Toisen pilarin järjestelmät täydentävät ensimmäistä pilaria nimenomaan työperusteisilla etuuksilla. Kolmas pilari käsittää yksityisvakuutuksin hankitun turvan. 30 Suomessa on kaksi tapaa turvata kansalaisten eläketurva. Ne ovat kansaneläkejärjestelmä ja työeläkejärjestelmä. Yhdessä nämä muodostavat sosiaaliturvajärjestelmään kuuluvan eläketurvan perusrakenteen. Kansaneläkejärjestelmän tarkoituksena on turvata vähimmäistoimeentulo tilanteessa, jossa henkilöllä ei ole oikeutta työeläkkeeseen tai työeläke jää pieneksi. Järjestelmän rahoitus tapahtuu verovaroin. Työeläkejärjestelmällä tarkoitetaan järjestelmää, joka muodostuu eläkelaeista ja näiden toimeenpanojärjestelmästä, jolla toteutetaan työ- ja virkasuhteen tai yritystoimintaan perustuva lakisääteinen eläketurva. Yksityisen sektorin työeläketurvaa sääntelevät merkittävimmät normit ovat TEL 31, LEL, TaEL, MEL, MYEL sekä YEL. Julkisen sektorin vastaavat normit ovat VEL, KVTEL ja KieL. 32 Yksityisen puolen työeläkejärjestelmässä on alusta alkaen ollut käytössä viimeisen eläkelaitoksen periaate, jonka mukaan, riippumatta siitä, minkä kaikkien eläkelaitosten piiriin vakuutettu on työuransa aikana kuulunut, eläkehakemuksen ratkaisee ja eläkkeen maksamisen hoitaa ajallisesti viimeinen eläkelaitos. 33 Viimeisen laitoksen periaatteen, indeksiturvan ja muiden seikkojen vuoksi eläkelaitosten välillä tarvitaan yhteistoimintaa, jota koordinoidaan ETK:sta 34 käsin. 35 Erottelu työeläkejärjestelmään liittyvään päätöksentekoon ja toimeenpanoon on tärkeä. Suomessa päätöksentekoon osallistuvia intressiryhmiä ovat työnantajat, työntekijät ja valtiovalta. Tätä kutsutaan kolmikantamalliksi. Eläkelaitosten tehtävänä on nimenomaan eläkelakien toimeenpano. Työeläkejärjestelmän toimenpanon tulee olla tehokasta. Mitään järjestelmän lai- 30 Kari et. al. 2001, 7-8; Korpiluoma et. al. 2006, nykyisin siis TYEL 32 Kari et. al. 2001, Rantala & Pentikäinen 2003, Eläketurvakeskus 35 Rantala & Pentikäinen 2003,

18 tostyyppiä ei tule suosia vaan toimijoita olisi lähtökohtaisesti säädeltävä samojen lainsäädännöllisten periaatteiden mukaisesti. Suomen työeläkejärjestelmässä on hajautetun toimeenpanon lisäksi kaksi muuta merkittävää erikoispiirrettä. Toinen on työeläkkeen ansiokatottomuus, joka johtuu siitä, että työeläke karttuu ansiotuloista ja näin ollen eläkkeen määrä on korkeampi suurempi tuloisilla. Kolmas erikoispiirre on työeläkejärjestelmän osittain rahastoivan ja osittain suoraan jakojärjestelmään perustuva luonne. Rahastointiperiaate tarkoittaa sitä, että ainakin osa koko eläketurvan kustantamiseen liittyvistä maksuista rahastoidaan vastaisia eläkemenoja varten. Rahastoidut varat pyritään sijoittamaan tuottavasti, jotta tulevien eläkkeiden maksuvastuu ei paisuisi hallitsemattomasti. Alun perin varat takaisinlainattiin vakuutuksenottajille kansallisessa hengessä, toisin sanoen tuotto ei ollut ensisijainen tavoite. Jakojärjestelmä tarkoittaa yksinkertaistaen jatkuvien eläkemaksuvastuiden turvaamista Työeläkejärjestelmän organisoituminen Lakisääteinen ansiosidonnainen työeläketurva on siis osa sosiaaliturvaa. Työeläkejärjestelmän toimeenpano on toteutettu yhtiöoikeudellisesti poikkeavalla tavalla, työeläketurvaa toimeenpanevien yksityisoikeudellisten laitosten keskinäisellä yhteisvastuujärjestelmällä 37. Tämä tarkoittaa sitä, että järjestelmän laitokset vastaavat vakuutettujen eduista yhteisvastuullisesti esimerkiksi tilanteessa, jossa yksittäinen laitos konkurssin johdosta ei pysty huolehtimaan eläkevastuistaan. Tällainen järjestely osaltaan todistaa, kuinka kaukana työeläkejärjestelmän toimeenpano on kilpailuoikeudellisista perusperiaatteista. 38 Tietenkin pitää muistaa, että järjestelmän hoitoon on uskottu suuri määrä rahaa, joka selittää varovaisuutta. Työeläkejärjestelmän toimeenpanon periaatteita ei monin muinkaan osin voida pitää markkinatalouden yleisten periaatteiden mukaisina. Yhtiöiden toiminta on lisäksi valvotumpaa kuin muussa vakuutustoiminnassa ja muulla toimialalla. 39 Erilaisia teknisiä yksityiskohtia koordi- 36 Rantala & Pentikäinen 2003, 214; Korpiluoma et. al. 2006, TEL 12,4 38 Rajaniemi 2004, Louekoski 1997,

19 noidaan TEL 14 :n mukaisesti ETK:ssa. Koska työeläkejärjestelmän toimeenpano on uskottu yksityisille toimijoille, järjestelmää kutsutaan hajautetuksi järjestelmäksi. Työntekijäin eläkelain 1 :n 1 momentin mukaan työnantajat ovat velvollisia järjestämään TEL:n mukaisen eläketurvan jokaiselle työntekijälleen. Vakuuttamisvelvollisuudesta seuraa, että työnantajilla on oikeus esimerkiksi päättää tavasta, jolla nämä huolehtivat työntekijöiden eläkkeistä. TEL 3 :n mukaan työnantajalla on kolme eläkelaitosvaihtoehtoa lakisääteinen eläketurvan järjestämistä varten: työeläkevakuutusyhtiö eläkekassa eläkesäätiö Seuraavaksi keskitytään tarkastelemaan ensisijaisesti työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 40 mukaisia yhtiöitä. Työeläkevakuutusyhtiöiden tehtävänä on harjoittaa lakisääteistä eläkevakuutusliikettä harjoittamalla TVYL 2 :n mukaista TEL:n ja YEL:n lakisääteisen eläketurvan toimeenpanoa ja yhtiölle sitä varten kerättäviä varoja vakuutusten käsittämät edut turvaavalla tavalla. Vakuutusten käsittämät edut on vakuutusoikeudellinen peruskäsite, joka tarkoittaa vakuutettujen etujen turvaamista lain säännösten ja näiden sisältämien hallinnollisten valtuutussäännösten perusteella eli niin sanotusta turvaavuusperiaatteesta. Turvaavuus on otettava huomioon muun muassa pitkäaikaisten vakuutusten laskentaperusteissa, toimintapääomavaatimuksissa, vakavaraisuusvaatimuksissa, sijoitusten turvaavuudessa sekä konkurssisäännöksissä. 41 Myös työnantajalla on perusteltu oikeus luottaa siihen, että vakuutukseen liittyvä maksuvelvollisuus rajoittuu vain niihin kustannuksiin, joita todella aiheutuu eläketurvan järjestämisestä. Jotta näin olisi, työeläkejärjestelmässä on kehittynyt periaatteita, joista ensisijaisena voidaan pitää kohtuusperiaatetta, jonka mukaan työnantajan tulee esim. hyötyä työeläkeyhtiön ylijäämäisestä toiminnasta pienempinä vakuutusmaksuina eli saamalla yhtiöltä palautuksia. Työnantajat ovat niin sanotusti oikeutettuja myös siihen, että vakuutusmaksuista kertyneet /1997;TVYL 41 Rantala & Pentikäinen 2003,

20 rahastot hyödyttävät ennen kaikkea sitä, jonka maksamista varoista on kyse. Tämän takia työnantajille myönnetyt palautukset lasketaan vuotuisten vakuutusmaksujen ohella myös vakuutuksia vastaavien rahastojen koon perusteella. Työeläkevakuutusyhtiötä purettaessa, sen jakautuessa tai fuusioituessa ja silloin, kun yhtiö luovuttaa vakuutuskantansa toiselle yhtiölle, työeläkeyhtiön asiakkaiden vakuutuksia vastaavat rahastot ja osa yhtiön toimintapääomasta siirtyvät vakuutukset vastaanottavaan yhtiöön työnantajilla on myös rajoitettu mahdollisuus siirtää käytännössä itse vakuutuksensa katteineen ja toimintapääomaosuuksineen työeläkeyhtiöstä eläkekassaan tai -säätiöön. 42 Työeläkevakuutusyhtiön ylijäämän jakautuminen eri tahojen kesken on toteutettu niin, että netto-osuus ylijäämästä kuuluu vakuutuksenottajille, kun muut ylijäämän käyttöä koskevat vaatimukset on täytetty. Menettely perustuu TEL 12 a :n ja TVYL 7-8 lukujen säännöksiin, joiden nojalla kohtuullinen osa ylijäämästä on palautettava vakuutuksenottajille asiakashyvityksinä siltä osin, kun sitä ei käytetä yhtiön vakavaraisuuden vahvistamiseen ja osake- tai takuupääomalle maksettavaan tuottoon. Käytännössä ositettuun lisävakuutusvastuuseen siirrettävä osuus ylijäämästä lasketaan prosenttiosuutena työeläkevakuutusyhtiön vakavaraisuusrajan ylittävästä toimintapääomasta siten, että hyvitysten vähimmäis- ja enimmäismäärät on määritelty valmiiksi laskuperusteissa, mutta työeläkevakuutusyhtiön hallitus päättää hyvitysten lopullisesta tasosta annettujen rajojen puitteissa. 43 Näin ollen vuotuisten ylijäämien ja maksupalautusten välillä ei ole suoraa yhteyttä vaan yhteys muodostuu siitä, että ylijäämät käytetään vakavaraisuuden vahvistamiseen, jolloin myös asiakashyvityksiin käytettävissä oleva osuus toimintapääomasta kasvaa. Jos ylijäämän siirtoa ositettuun lisävakuutusvastuuseen rajoitetaan, hyvityksiä voidaan helpommin maksaa myös tappiollisina vuosina. 44 Koska työeläkevakuutusyhtiöllä on valta päättää siitä, paljonko hyvityksiä maksetaan, ne voivat sopeuttaa toimintapääomansa vastaamaan sijoitus- ja hyvitysten maksutoimintaan liittyviä tavoitteitaan. Maksettava kokonaishyvitys vaihtelee nollan ja neljän prosentin välillä luvun loppupuolella alkoi esiintyä tarvetta uudistaa työeläkejärjestelmää, tarkoituksena oli tehostaa järjestelmän toimintaa ja hillitä eläkemenon kasvua. Muutokset kohdistuivat pit- 42 Kallio 2005, Tuomikoski & Kilponen 2003, STM:n työryhmämuistiota 2001:35, Tuomikoski & Kilponen 2003,

21 kälti työeläkelaitosten välisen kilpailun edistämiseen. Toimivan kilpailun aikaansaamiseksi etenkin asiakashyvitysjärjestelmää ja vakuutuksenottajan mahdollisuuksia siirtää vakuutuksensa työeläkelaitoksesta toiseen kehitettiin edelleen. Näiden tavoitteiden taustalla vaikutti ajatus riittävän hajautetusta vakuutustoiminnasta, joka katsottiin toimivan kilpailun edellytykseksi. Samoihin tarkoitusperiin nojautuen työeläkeyhtiöiden takaisinlainaustoiminta erotettiin asiakashyvitysten maksamisesta. 46 Vaikka asiakashyvityksiä vielä 1990-luvun puolivälissä pidettiin työeläketoimintaa koskevissa selvityksissä varsin vähämerkityksellisenä työeläkelaitosten välisen kilpailun kannalta, niiden katsottiin jo vuosituhannen vaihteessa muodostuvan erään tärkeimmistä kilpailutekijöistä. Asiakashyvityksien oletetaan kannustavan vakuutuksenottajia vaihtamaan työeläkelaitosta, ja näin ollen yhtiöiden tavoittelevan sijoituksilleen mahdollisimman korkeaa tuottoa vakavaraisuusrajojen puitteissa. Toisaalta eläkkeensaajien tai vakuutettujen näkökulmasta ei periaatteessa ole merkitystä, mistä työeläkevakuutusyhtiöstä työnantaja on vakuutuksen hankkinut ja kuinka työeläkevakuutusyhtiö menestyy tuottokilpailussa ellei sitten työnantaja huomioi asiakashyvitystä muussa palkitsemisessaan. Työnantajille palautettava ylijäämä tulee voimassaolevien asiakashyvityksiä koskevien laskuperusteiden mukaan osittaa siten, että puolet hyvityksistä jaetaan rahastojen suhteessa ja puolet vakuutusmaksujen suhteessa. 47 Yksittäisille vakuutuksenottajille kuuluvien hyvitysten selvittämiseksi määritetään heidän vakuutustaan vastaavan rahaston prosentuaalinen osuus rahastojen muodostamasta kokonaisuudesta ja vastaavasti suoritettujen ennakko- ja tarkistusmaksujen osuus vuotuisesta kokonaismaksutulosta. Näiden osuuksien perusteella jokainen ylijäämäerä ositetaan vakuutuksenottajille laskettuja jako-osuuksia hyväksikäyttäen. Kun vakuutuskohtaiset hyvitykset on saatu selville, ne maksetaan kerralla työnantajille ilman palautusten jaksottamista. Palautus tehdään hyvityssiirtoa seuraavana vuonna eli toisena vuotena sen tilikauden jälkeen, jonka aikana hyvityksiin oikeuttava ylijäämä on syntynyt. 48 Eläkelaitosten välisen kilpailun on uskottu tällä tavoin tehostuvan, koska rahastot eivät ole pääasiallinen sijoitustoiminnasta kertyneen ylijäämän jakoperuste vaan vakuutusmaksuillakin on vaikutuksensa hyvitysten määrään. Tällöin työnantaja ei joudu luopumaan kokonaan saavuttamas- 46 HE 221/ Tuomikoski & Kilponen 2003, Tuomikoski & Kilponen 2003,

22 taan hyvitystasosta siirtyessään työeläkevakuutusyhtiöstä toiseen, vaikka vakuutus päättyy ja sitä vastaava rahasto jää edelliseen vakuutusyhtiöön. 49 Vuodesta 2003 eteenpäin vakuutuksensa päättäneet työnantajat saavat asiakashyvityksiä vielä kolmen vuoden ajan vakuutuksen päättymisen jälkeen siten, että hyvityksiä maksetaan päättymisvuodelta ja seuraavalta kahdelta vuodelta. 2.3 Työeläkevakuutusyhtiön toiminnan rajat TEL 12 b 1 :n mukaan työeläkelaitosten kautta tapahtuvan eläketurvan rahoitus tapahtuu yhteisesti. Tämä tarkoittaa, että työeläkkeen kustantavat sekä työnantajat eli vakuutuksenottajat että työntekijät eli vakuutetut. Tämä tapahtuu TEL-maksun muodossa, jonka Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa työeläkelaitosten yhteisestä hakemuksesta vuosittain. Vakuutusmaksu koostuu vanhuus-, työkyvyttömyys-, tasaus-, maksutappio- ja hoitokustannusosista. Lisäksi siihen sisältyy ETK:n kustannusosa ja sen luottovakuutustoiminnasta aiheutuneiden tappioiden kattamiseen käytettävä osa. 50 Niin sanotun kohtuusperiaatteen mukaan vakuutuksista vaaditun vastikkeen tulee olla kohtuullisessa suhteessa vakuutuksen antamiin etuihin 51. Viime vuonna TEL-maksu oli 21,7 %, josta työntekijän osuus oli 4,4 % ja 16,7 % työnantajan osuus. Sitä vastoin vakuutusmaksua alentavana tekijänä toimivat hyvitykset, jotka perustuvat pääasiallisesti sijoitustoiminnan ylijäämistä, palautetaan vakuutuksenottajille. Ylijäämä muodostuu käytännössä siten, että sijoituksille saadaan laskuperustekorkoa suurempi tuotto. 52 Eläkevakuutusyhtiön kokonaistulos muodostuu vakuutusliikkeen tuloksesta, sijoitustoiminnan tuloksesta käyvin arvoin ja hoitokustannustuloksesta. Vakuutusliikkeen tulos on vakuutusmaksussa perittyjen riskin kattamiseen tarkoitettujen maksujen ja korvausten erotus. Vakuutusliikkeen tulos vaikuttaa tasoitusvastuusiirtoon eli vakuutusliikkeen positiivinen tulos kasvattaa tasoitusvastuuta ja negatiivinen päinvastoin. Sijoitustoiminnan tulos käyvin arvoin saadaan, kun yhtiön sijoitustoiminnan nettotuotoista ja arvostuserojen muutoksesta vähennetään 49 STM:n työryhmämuistioita 2001:35, Järvelä 2004, Rantala & Pentikäinen 2003, Alkio & Puttonen 1998,11 21

23 vastuuvelan tuottovaatimus. Hoitokustannustulos on vakuutusmaksun hoitokustannusosan ja niillä katettavien liikekulujen erotus. 53 Työeläkeyhtiöt selvittävät kannattavuuttaan ylijäämän synnyn ja käytön kautta. Tämä johtuu siitä, että työeläkevakuutusmaksut on ennalta määrätty samoin kuin tuloslaskelman mukainen tulos. Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa vuosittain yhtiöiden yhteisestä hakemuksesta työeläkevakuutusyhtiön tuloksen yhtiön toimintapääoman vähimmäismäärään perustuen. 54 Vastuuvelka katetaan TVYL 14 :n ja TEL 12 :n mukaisesti vakuutusmaksuista kerättävillä rahastoilla ja näiden tuotoilla, joita eläkevakuutusyhtiö käyttää vastuullaan olevien erääntyneiden eläkkeiden maksamiseen ja voimassa olevien vakuutusten mukaisten eläkeoikeuksien turvaamiseen tulevaisuudessa. Toimintapääoma koostuu rahastoitujen varojen sijoittamisessa syntyvistä arvostuseroista ja sijoitustoiminnasta sekä vähäisessä määrin vakuutusmaksuista saadusta ylijäämästä, ja toimii työeläkeyhtiön sijoitustoiminnan tappioiden puskurina. Vastuuvelka muodostuu vakuutusmaksuvastuusta ja korvausvastuusta. Vakuutusmaksuvastuu sisältää varsinaisen vastuuosuuden eli tulevaisuudessa alkavien vanhuuseläkkeiden rahastoitujen osien pääoma-arvo laskettuna työsuhteittain lisäksi lisävakuutusvastuun. Lisävakuutusvastuu jaetaan ositettuun ja osittamattomaan lisävakuutusvastuuseen. Ositettua lisävakuutusvastuuta käytetään työeläkelaissa määrättyihin vakuutuksenottajille annettaviin lisäetuihin (hyvitykset). Osittamaton lisävakuutusvastuu toimii puskurina sijoitusomaisuuden arvonheilahtelujen varalta. Työeläkevakuutusyhtiön korvausvastuu puolestaan käsittää varsinaisen korvausvastuun (alkaneet eläkkeet) lisäksi tasoitusmäärän. Varsinaiseen korvausvastuuseen kuuluu myös niin sanottu tasausvastuu, joka on yhteisesti kustannettaviin eläkkeisiin liittyvä puskurirahasto ja joka pitää sisällään myös ns. EMU-puskuriosan, jota voidaan tarvittaessa purkaa huonossa suhdannevaiheessa Järvelä 2004, Järvelä 2004, Järvelä 2004, 26 22

24 Hallintokulut Vakuutusmaksut työnantajilta ja työntekijöiltä Suoraan eläkkeiden maksuun Tasausvastuu Eläkelaitosten yhteisesti kustantamat eläkkeenosat Rahastoidaan tuleviin eläkkeisiin Vastuuvelan tuottovaatimus Varsinainen vastuuvelka Tasoitusvastuu Eläkkeet Eläkkeiden rahastoidut osat Sijoitustoiminnan tuotot Sijoitustuotto yli tuottovaatimuksen Työeläkevakuutusyhtiöllä on erikseen vakavaraisuusraja, jonka laskemisesta säädetään asetuksessa 57. Vakavaraisuusraja vastaa yhden vuoden toimintapääomatarvetta ottaen huomioon sijoitusten jakautumisen eri omaisuuslajeihin, joista edellä mainitulla asetuksessa säädetään erikseen. Vakavaraisuusraja lasketaan suhteessa vastuuvelkaan. Vakavaraisuusrajaan perustuen yhtiölle lasketaan tavoitevyöhyke, johon sen toimintapääoman pitäisi enimmäkseen asettua. Sijoitustoiminnan tuoton suurten heilahtelujen takia toimintapääoman päätyminen aika ajoin tavoitevyöhykkeen ulkopuolelle on normaalia. Jos laskennallinen toimintapääoma on vähemmän kuin tavoitevyöhykkeen alaraja, vakuutusyhtiön pitää rajoittaa asiakashyvitysten antoa ja siirtää osa ylijäämästä osittamattomaan lisävakuutusvastuuseen. Jos taas toimintapääoma on suurempi kuin tavoitevyöhykkeen yläraja, vakuutusyhtiö ei voi kasvattaa vakavaraisuuttaan siirtämällä ylijäämää osittamattomaan lisävakuutusvastuuseen vaan sen on annettava enemmän asiakashyvityksiä. 58 Koska työeläkevakuutusyhtiöiden vakavaraisuusrajat ovat yksilöllisiä, toimintapääomat eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Rajan määrittelee sijoitusten riskipitoisuus, käytännössä siis osakkeiden ja hedge-rahasto-osuuksien määrä koko sijoitusportfoliossa. Niiden osuus vaikuttaa myös vakavaraisuusvaatimukseen. Mitä enemmän työ- Osittamaton lisävakuutusvastuu Ositettu lisävakuutusvastuu Hyvitykset TULOT VASTUUVELKA MENOT Kuvio 2 Työeläkevakuutusyhtiön rahoitus mukaillen Korpiluoma et al. 2006, / Järvelä 2004, 36 23

25 eläkevakuutusyhtiö sijoittaa riskipitoisiin osakkeisiin, sitä enemmän se tarvitsee puskurikseen toimintapääomaa. Toimintapääomasta yhtiöt kattavat sen osan, mikä jää puuttumaan työeläkeyhtiön tuottotavoitteesta. Tavoitevyöhykkeen yläraja (4*vakavaraisuusraja) Tavoitevyöhykkeen alaraja (2*vakavaraisuusraja) Vakavaraisuusraja Kriisivyöhyke Rajoitusvyöhyke Tavoitevyöyhyke Asiakashyvitykset Rajoitetut asiakashyvitykset Asiakashyvitykset ja voitonjako kielletty Kuvio 3 Työeläkevakuutusyhtiön vakavaraisuusrajat Eläkelaitosten kilpailu käytännössä Edellisissä kappaleissa käytiin läpi sitä, mitä rajoitteita ja velvoitteita työeläkevakuutusyhtiöiden kilpailulle ja laajemmin työeläkejärjestelmän toiminnalle lainsäädännöstä aiheutuu. Tässä luvussa hahmotetaan lyhyesti työeläkevakuutusyhtiöiden käytännön kilpailutoimintaympäristö. Sosiaali- ja terveysministeriön strategian mukaan eläkelaitoksia on oltava riittävästi ja niiden on kilpailtava keskenään, jotta kustannuksia voidaan hillitä ja riskit hallita. Tavoitteena on siten nykyistä hajautetumpi eläkelaitossektori, joka mahdollistaisi eläkelaitosten kilpailutta- 59 Järvelä 2004, 36 24

26 misen lisäämisen. 60 Eläkesäätiöiden ja -kassojen kanssa kilpailee tällä hetkellä kuusi työeläkevakuutusyhtiötä. Kilpailuasetelmaa kuvaa se, että työeläkevakuutusyhtiössä on vakuutettuja henkilöitä yhteensä noin Vakuutetuista 91 prosenttia on siten työeläkevakuutusyhtiöissä ja 9 prosenttia eläkesäätiöissä ja eläkekassoissa. Vakuutusmaksutulolla mitatut markkinaosuudet ovat lähes samat. 61 Käytännössä työeläkevakuutusyhtiöt kilpailevat keskenään työnantaja-asiakkaista. Kilpailua kuvataan asiakassiirtoliikkeellä. Nettomääräinen siirtoliike on koskenut perinteisesti hyvin pientä osaa koko eläkejärjestelmän vakuutusmaksutulosta. Eläkeyhtiöiden markkinaosuudet vaihtelevat yleensä prosenttiyksikön murto-osissa, kuten oheisesta kuviosta 4 näkee. Asiaa kuvaa hyvin, että tarkasteluperiodin aikana eniten uusia asiakkaita hankkinut työeläkevakuutusyhtiö, Eläke-Fennia on saanut noin 4000 uutta asiakasta, joka vastaa niin ikään noin neljää prosenttia kaikista vakuutuksenottajista. Markkinaosuuskilpailun vaikutukset työeläkevakuutusyhtiöiden toimintaan ja tulokseen ovat siis melko mitättömät. Toki kilpailijat riemuitsevat siirtoliikkeen tuloksesta silloin, kun ne voittavat uusia asiakkaita. 60 STM 2006a, STM 2006b, 82 25

27 vakuutuksia Varma Pensions-Alandia Ilmarinen Eläke-Veritas Eläke-Tapiola Eläke-Fennia vuosi Kuvio 4 Eläkevakuutusyhtiöiden markkinaosuudet vuosien vakuutussopimuksilla mitattuna. Kuviosta 5 huomataan, että toimialan kilpailu keskittyy käytännössä neljän työeläkevakuutusyhtiön välille, joiden yhteenlaskettu markkinaosuus on yli 95 prosenttia. Hyvin kuvaavaa on, että kahden, keskenään tasavahvan, suurimman toimijan markkinaosuus on jopa yli 70 prosenttia. Osaltaan edellistä selittää, etteivät kaikki työeläkevakuutusyhtiöt käytännössä toimi maanlaajuisesti, vaikka se olisikin mahdollista. Pensions-Alandia toimii käytännössä ainoastaan Ahvenanmaalla ja Veritas Eläkevakuutus pääasiassa Lounais-Suomen alueella. Muiden neljän työeläkevakuutusyhtiön asiakaskunta on enemmän tai vähemmän maanlaajuista. 62 Vakuutusmaksutulon voidaan olettaa kuvastavan työeläkevakuutusyhtiön kykyä myydä ja markkinoida vakuutuksia. Toisin sanoen se kuvastaa työeläkevakuutusyhtiön tehokkuutta luoda uusia asiakassuhteita. Asiakkaiden yritystoiminnan menestymisen myötä myös TELpalkkasumma ja siten vakuutusmaksutulo kasvavat. 62 STM 2006b,

28 Eläke-Fennia (889) Eläke-Tapiola (1191) Eläke-Veritas (285) Ilmarinen (2653) Pensions-Alandia (22) Varma (2983) Kuvio 5 Työeläkevakuutusyhtiöiden keskinäiset markkinaosuudet vuoden 2006 vakuutusmaksutulolla 63 mitattuna. Toimialan kilpailussa jakelukanavien merkitys on suuri. Keskeisessä asemassa on edelleen yhteistyökumppaneiden laajat konttoriverkostot, vaikka verkkoasiointi onkin kaikkien työeläkevakuutusyhtiöiden keskeinen kehityskohde. Lähes kaikki työeläkevakuutusyhtiöt ovat osa finanssiryhmää, johon kuuluu myös henki- ja vahinkovakuutusyhtiö sekä pankki. 64 Voidaankin todeta, että työeläkevakuutusyhtiöiden markkinaosuus korreloi hyvin voimakkaasti niiden kumppaneiden markkinaosuuksiin edustamiensa toimialojen osalta Suomessa. Asiakashyvityksien voidaan olettaa kuvastavan työeläkevakuutusyhtiön kokonaistehokkuutta. Koska tilinpäätöstiedoista ei suoranaisesti pystytä tulkitsemaan, kuinka tehokkaasti työeläkevakuutusyhtiö on hoitanut korvaustoimintansa, voidaan ajatella, että korvaustoiminnan tehokkuus heijastuisi myös asiakashyvityksien määrään. Toisaalta asiakashyvityksien määrää voidaan vakavaraisuusastetta heikentämällä hieman markkinoinnillisin tarkoitusperin säätää, jotta yhtiö näyttäisi houkuttelevammalta. Björn Wahlroos on ilmaissut huolensa asiasta toteamalla, että tilanne saattaa johtaa myös siihen, että yhtiöt käyvät kilpailua siitä, kuka tekee asiakaslähtöisimmät kiinteistökaupat tai oman pääomanehtoiset sijoitukset 65. Asiakashyvityksiin vaikuttaa myös onnistuminen asiakasvalinnassa. Kuviossa 6 nähdään, että ainoastaan 63 miljoonaa euroa 64 STM 2006b, Garantia 2/2003,

29 Ilmarisen asiakashyvitykset eroavat muiden työeläkevakuutusyhtiöiden melko yhtenevästä linjasta. 4 3,5 hyvitys% 3 2,5 2 1,5 1 0,5 Eläke-Fennia Eläke-Tapiola Eläke-Veritas Ilmarinen Pensions-Alandia Varma vuosi Kuvio 6 Työeläkevakuutusyhtiöiden asiakashyvitykset. Tässä luvussa käsiteltiin työeläkevakuutusyhtiöiden toiminnan erityispiirteitä ja niiden luomia esteitä mitata tehokkuutta, lisäksi kuvattiin hyvin yleisellä tasolla niiden kilpailutilannetta käytännössä. Tehokkuuden lisääminen ja tehokkuuden kautta saatava hyöty mainitaan usein perusteluna työeläkevakuutusyhtiöiden kilpailulle, mutta sitä ei ole juurikaan tutkittu. Ennen kuin päästään tarkastelemaan kilpailun kautta saavutettavia, todellisia tehokkuushyötyjä siirrytään tarkastelemaan, mitä tehokkuudella tässä tutkimuksessa tarkoitetaan ja kuinka sitä ylipäätään voidaan mitata. 3 Tehokkuus ja sen mittaaminen Taloustieteessä tehokkuuskäsitettä käytetään laajalti; yksittäisten yritysten ja työntekijöiden toiminnan arvioimisesta kansantalouksien toiminnan arvioimiseen. Käsitteellä tehokkuus pyritään kuvaamaan sitä, kuinka hyvin yritys pystyy muuntamaan tietyt resurssit haluamansa 28

30 kaltaisiksi tuotoksiksi. Yleisesti ottaen tehokkain yritys on se, joka pystyy tuottamaan suurimman tuotoksen annetuilla resursseilla. Käsitteenä tehokkuus ja tuottavuus liittyvät toisiinsa, mutta ne merkitsevät eri asioita. Tuottavuudella ymmärretään tuotoksen suhdetta käytettyihin panoksiin. Näin ollen: tuottavuutta voidaan parantaa kahdella tavalla: 1. kasvattamalla panoksista saatavaa tuotosta tai 2. tuotetaan sama tuotos pienemmällä määrällä panoksia. Tuottavuutta sen sijaan mitataan tehokkuudella siten, että tuottavuutta verrataan johonkin määriteltyyn optimitasoon. Uusi-Rauvan 66 mukaan tuottavuudella ilmaistaan käsitteenä kulloinkin tarkasteltavan kohteen, järjestelmän, valitun ajanjakson tuotosten ja niiden aikaansaamiseksi järjestelmään sijoitettujen ja käytettyjen panosten suhdetta. Siten, jos tuottavuutta lisätään kasvattamalla tuotoksen määrää annetuin panoksin, puhutaan tuotos- eli suoritetehokkuudesta. Jos taas tuottavuutta lisätään käyttämällä mahdollisimman vähän panoksia, puhutaan panostehokkuuden lisäämisestä. Tehokkuuden lisäys ja tekninen kehitys voivat aiheuttaa tuottavuuden lisäyksen. Kun tehokkuuteen on lisätty aikarajoite, voidaan puhua tuloksellisuudesta. Perusongelma on siis, miten toimintaan sijoitetuilla ja siinä kulutetuilla panoksilla saadaan mahdollisimman suuri tuotos tai mahdollisimman vähin panoksin 67. Tehokkuus on suhteellinen käsite: Tämän suhteellisuuden takia tehokkuudelle on mahdotonta määritellä jokin ideaali taso. Sen sijaan yrityksien tehokkuutta on mitattava mittaushetken parhaimpaan käytäntöön. Perinteisesti yritysten tehokkuutta on tutkittu yksinkertaisilla suhdelukuanalyyseilla, kuten työn tehokkuuden (tuotos/työntekijä) tai pääoman käytön tehokkuuden (pääoma/työntekijä) avulla. Vakuutusyhtiöiden tehokkuutta kuvataan muun muassa korvauskulusuhteella, solvenssi-analyyseillä ja pääomantuottoasteella. Diaconin, Starkeyn ja , Uusi-Rauva 1997, 16 29