I La Cour des Lys, Prélude II Danse Extatique et Final du 1er Acte III La Passion IV Le Bon Pasteur

Transkriptio

1 Oliver Knussen, kapellimestari David Wilson-Johnson, baritoni Helsingin kamarikuoro, valm. Jani Sivén laulajisto: Nina Fogelberg Taina-Maaria Rautasuo Iida Antola Susanna Tollet Eira Karlson Lotte Lehikoinen Jukka Jokitalo Antero Törhönen Martti Anttila Taavi Oramo Sampo Haapaniemi Reijo Kekkonen Claude Debussy: Pyhän Sebastianuksen marttyyrikuolema, sinfonisia katkelmia 22 min I La Cour des Lys, Prélude II Danse Extatique et Final du 1er Acte III La Passion IV Le Bon Pasteur Arnold Schönberg: Onnellinen käsi, op. 18, yksinäytöksinen 21 min musiikkidraama, ek Suomessa VÄLIAIKA 20 min Arnold Schönberg: Onnellinen käsi, op. 18, yksinäytöksinen 21 min musiikkidraama Nikolai Mjaskovski: Sinfonia nro 10 f-molli, op min Väliaika n. klo Konsertti päättyy noin klo Suora lähetys YLE Radio 1:ssä ja internetissä ( Klo YLE Radio 1, Jälkikoirat, Elissa-Sali. Konsertissa kuultua pureskelevat Kata Nummi, Hannele Segerstam ja Lauri Otonkoski. Vapaa pääsy. 1

2 Claude Debussy ( ): Pyhän Sebastianuksen marttyyrikuolema, sinfonisia katkelmia Italialainen Gabriele d Annunzio ( ) on yksi kirjallisuudenhistorian mielikuvituksellisimmista hahmoista. Hän oli varakkaaseen sukuun syntynyt nautiskelija, narsisti ja naistenmies, joka saattoi piristää itseään lähettämällä lehtiin tiedon ennenaikaisesta kuolemastaan ja lukemalla sen jälkeen kauniita muistokirjoituksia itsestään. Ensimmäisen maailmansodan jälkeisenä sekaannuksen aikana hän kaappasi apureineen Fiumen kaupungin ja ylläpiti siellä kokonaisen vuoden eräänlaista omatekoista ruhtinasvaltaa. Vuonna 1910 d Annunzio joutui pakenemaan velkojiaan Pariisiin. Siellä hän kohtasi venäläisen tanssijattaren Ida Rubinsteinin, joka ehdotti hänelle yhteistä näyttämöllistä suurprojektia, aiheena roomalaisten nuolilla kiduttama 200-luvun marttyyri Pyhä Sebastianus. D Annunzion oli helppo innostua väkivaltaisia elementtejä sisältävästä aiheesta ja hän ryhtyi työhön. Musiikki tilattiin Debussyltä. Le martyre de Saint Sébastien (Pyhän Sebastianuksen marttyyrikuolema) sai ensi-iltansa Pariisin Châtelet-teatterissa toukokuussa Melkoinen spektaakkeli siitä tulikin: viisi tuntia kestänyt sekoitus puhetta, laulua, orkesterimusiikkia, pantomiimia ja tanssia. Kriitikot ja yleisö hämmentyivät omalaatuisen teoksen edessä. Osansa viileään vastaanottoon oli silläkin, että kuusi päivää ennen ensi-iltaa Pariisin arkkipiispa oli tyrmännyt teoksen, perusteena mm. pakanallisuuden ja kristillisyyden rinnastaminen, keisarin arveluttava kiinnostus Sebastianusta kohtaan sekä se, että nimiroolin esittäjä oli androgyynissä hengessä nainen, joka kaiken lisäksi oli juutalainen ja esiintyi paljain säärin. Pyhän Sebastianuksen marttyyrikuolema on jäänyt Debussyn harvemmin esitettyjen teosten joukkoon. Silti siihen sisältyy paljon hänen parhaimpaansa kuuluvaa musiikkia. Teos syntyi poikkeuksellisessa kiireessä, ja aikapulan vuoksi osan teoksen orkestraatiosta teki Debussyn ohjeiden mukaan kantaesityksen johtaja, säveltäjä André Caplet. Alkuperäisessä muodossa teosta ei ole sittemmin esitetty, mutta sen solisteille, kuorolle ja orkesterille kirjoitetusta musiikista on tehty monia esitysversioita, joista tunnetuin on neljästä osasta koostuva orkesterisarja Sinfonisia katkelmia. Pyhän Sebastianuksen marttyyrikuolema sijoittuu kiinnostavaan murrosvaiheeseen Debussyn uralla. Teoksessa on vielä aidon impressionistisia aineksia, mutta samalla se näyttää suuntaa hänen myöhemmän tuotantonsa klassisemmalle ilmaisulle. Vaikka Debussy ei ollut uskovainen, hän kykeni eläytymään aiheen mystisiin ja hengellisiin ulottuvuuksiin. Teosta onkin aseteltu Debussyn tuotannossa samantapaiseen asemaan joka Parsifalilla on Wagnerilla. Debussyn ystävä, kriitikko Emile Vuillermoz totesi: Pyhä Sebastianus on löydettävä uudelleen. Siinä Debussy loi Parsifalinsa. Mutta sellaisen Parsifalin, joka yhä odottaa Bayreuthiansa. Kimmo Korhonen Arnold Schönberg ( ): Onnellinen käsi, op. 18, yksinäytöksinen musiikkidraama Saatuaan valmiiksi uusia uria aukoneen monodraamansa Erwartung (Odotus, op. 17) keväällä 1909 Arnold Schönberg alkoi suunnitella uutta draamallista teosta. Hän päätyi kirjoittamaan tekstin itse, lähinnä kahdesta syystä. Ensinnä- kin, vaikkei asiasta ole kovin paljon varmaa dokumenttia, Erwartungin tekstin kirjoittaneen lääkäri-runoilija Marie Pappenheimin ajatukset tuon mystis-ekspressionistisen kauhukertomuksen sisällöstä eivät osuneet aivan niin hy- 2

3 vin yksiin säveltäjän ideoiden kanssa kuin annettiin ymmärtää. Eivät he kylläkään kovin pahasti riidelleet, koska Schönberg pyysi Pappenheimilta teksti- ja dramaturgia-apua oratoriota Die Jacobsleiter (Jaakobin tikapuut) työstäessään, tosin vailla suotuisaa lopputulosta. Toiseksi Schönbergin pohjaidea uutta musiikkidraamaa varten oli niin voimakkaasti omakohtainen, ettei tuntunut mielekkäältä pyytää sen kirjoittamista keneltäkään ulkopuoliselta. Kesäkuun lopussa vuonna 1910 Schönberg sai valmiiksi uuden teoksen tekstin, jonka hän seuraavana vuonna julkaisi itävaltalaisessa Merkel-musiikkiaikakauslehdessä; libretto oli Schönbergin ensimmäinen julkaistu kirjallinen työ, alkulaukaus merkittävälle kirjoittajan uralle. Uutuus sai hieman kryptiseltä kuulostavan otsikon Die glückliche Hand (Onnellinen käsi). Sen sävellystyötä hän ryhtyi tekemään jo tekstin työstövaiheessa, mutta vaikka teos on mitoiltaan musiikkidraamaksi lyhyehkö, musiikki valmistui vasta marraskuussa Schönberg toki puuhasi paljon kaikenlaista tässä välissä: hän mm. kirjoitti perusteellisen ja nerokkaan teoreettis-pedagogisen avainteoksensa Harmonielehre ja sävelsi vallankumouksellisen Pierrot lunairen. Silti Die glückliche Handin viivästyminen kertoo tehtävän vaativuudesta. Suuria vaikeuksia oli myös teoksen esitykseen saamisessa. Maailmansodan syttyminen 1914 oli tietysti pahin este, mutta sitä ennen ja sen jälkeenkin jouduttiin tekemään useita yrityksiä, ennen kuin Wiener Volksoper vei Fritz Stiedryn johdolla produktion näyttämölle asti. Tämä tapahtui vasta lokakuussa 1924, hieman Erwartungin kantaesityksen jälkeen. Vastaanotto ei ollut paras mahdollinen, muttei myöskään mikään katastrofi. Otto Klempererin johtaessa teoksen Berliinissä heinäkuussa 1930 menestys oli parempi, mutta pahansuovan kriitikon moitittua kapellimestaria antautumisesta kalliin roskan tuottamiseen esitykset loppuivat kuin seinään, vaikka yleisöä olisi riittänyt. Schönberg kärsi jo sangen nuoresta alkaen eräänlaisesta Messias-kompleksista, mikä hänen uudistajan roolinsa ja keskivertoyleisön muutosvastarinnan muistaen on varsin ymmärrettävää. Itse asiassa Schönberg teki parhaansa estääkseen katkeroitumisen ja ajautumisen väärin ymmärretyn neron stereotyyppiseen ja kyseenalaiseen asemaan. On outoa, että jopa ymmärtävimmistä elämäkerroista tihkuu kehnonlaisesti tiedonmurusia Schönbergin luontaisesta valoisuudesta ja huumorintajusta. Schönberg nähdään yleensä aivan liian synkässä valaistuksessa tosin hänen öljyväreillä maalaamansa omakuvat ovat olleet omiaan syventämään tummaa sävytystä. Samaan suuntaan lienee vaikuttanut hänen musiikkidraamoissa ilmaisemansa ällistyttävä avoimuus, josta suorastaan lapsekas luottavaisuus ei ole kaukana. Jaakobin tikapuut, Mooses ja Aaron sekä erityisesti Onnellinen käsi viestivät peittelemättömästi Schönbergin elämäntilanteesta, ja nimenomaan asioista, joista ei ole tavanomaisinta puhua julkisesti: aviokriisistä, itsensä näkemisestä maailmalle vieraana ja vastakkaisena, kanssaihmisiä parempana yksilönä. Silti on paradoksaalisesti varmaa, ettei Schönbergin musiikkidraamataiteen suuremman suosion esteenä ole ollut librettojen kirjallis-draamallinen sisältö, vaan itse musiikki siis se osatekijä, joka kuitenkin on kokonaisuuksissa ylivoimaisesti vahvin ja ilmaisuvoimaisin. Die glückliche Hand sai alaotsikossaan säveltäjältä lajimäärityksen: Drama mit Musik. Jonkun muun sanomana tämä kuulostaisi teatteria korostavalta, mutta säveltäjän kirjoittamana määreenä se viittaa elementtien tiettyyn tasavertaisuuteen, mikä ei ole ollut tavallisin oopperasäveltäjien asenne. Tällä kertaa Schönberg onkin mennyt pitkälle näyttämöilmaisun hallitsemisessa partituurista käsin. Hänen omakätinen librettonsa tulvii pitkiä parenteeseja, jotka koskevat näyttämötapahtumia ja -kuvaa, valaistusta, pukuja ja rekvisiittaa. Kolmannessa kohtauksessa hän jopa määrää musiikillisen crescendon ja valocrescendon tapahtumaan rinta rinnan. Monet kirjoittajat ovat korostaneet teoksen draamaelementin yhteyksiä ekspressionistisen kauden August Strindbergiin, joka oli Schönbergin mielikirjailijoita ja jonka traumaattinen naisnäkemys kosketti läheltä tuolloin aviokriisissä painiskelleen Schönbergin sielua. 3

4 Teoksella on yhteisiä piirteitä sitä edeltäneen Erwartungin kanssa. Molemmat ovat tiiviitä, yksinäytöksisiä tarinoita, joiden aihe liittyy epäonnistuneeseen rakkauteen, molemmissa esiintyy vain yksi laulava solisti ja poikkeuksellisen värikkäästi soitinnettu suuri orkesteri. Mutta erotkin ovat huomattavia. Erwartungissa ihmissuhteen karille karahtaminen on johtanut naispäähenkilön hallusinaatioihin, jotka muodostavat kauhukertomuksen päällimmäisen sisällön. Die glückliche Handissa rakkauden epäonnistuminen on vain seuraus päähenkilön (roolinimeltä ) asemasta muiden hyljeksimänä luovana dynamona, ihmeolentona, onnellisena kätenä, jolta onnistuu vaikkapa diadeemin esiin takominen metallimöhkäleestä. Sen sijaan rakastettuaan hän ei onnistu pitämään luonaan, vaan menettää tämän maallisen turhuuden ja turhamaisuuden edustajalle. Esityskoneistoon on lisätty kaksi muuta henkilöä, hekin yleisluonteisilla roolinimillä Nainen ja Herrasmies, joiden osat ovat mykät ja miimiset. Mukana on myös kuuden naisen ja yhtä monen miehen kuoro. Heidän kommenttinsa ovat voittopuolisesti kiusallisten kysymysten hahmoisia: Pitikö sinun taas kokea se, minkä olet käynyt läpi niin monesti aikaisemmin? Oliko pakko? Etkö pääse siitä irti? Etkö voi lopulta kieltäytyä? Keskeiseksi sisällöksi tässä ekspressionisnietzscheläisessä kehyksessä hahmottuvat luovan yksilön vaikeudet maailman ja muiden ihmisten kohtaamisessa ja väärinymmärrysten hyöky. On merkittävää, että Schönberg on saanut rajattua sanottavansa parinkymmenen minuutin puitteisiin hän ei todellakaan tuhlaa aikaa taikinan vaivaamiseen, kun nostetta ja sitkoa on jo muutenkin. Jouni Kaipainen I. BILD Arnold Schönberg: Die glückliche Hand Onnellinen käsi I KUVAELMA Die sechs Männer und die sechs Frauen Still, o schweige; Ruheloser! Du weißt es ja; du wusstest es ja; und trotzdem bist du blind? Kannst du nicht endlich Ruhe finden? So oft schon! Und immer wieder! Du weißt, es ist immer wieder das Gleiche. Immer wieder das gleiche Ende. Musst du dich immer wieder hineinstürzen? Willst du nicht endlich glauben? Glaub der Wirklichkeit; sie ist so; sie ist sie und nicht anders. Immer wieder glaubst du dem Traum; immer wieder hängst du deine Sehnsucht ans Unerfüllbare; ans Unerfüllbare, immer wieder überlässt du dich den Lockungen deiner Sinne; die das Weltall durchstreifen, die unirdisch sind, aber irdisches Glück ersehnen! Irdisches Glück! Du Armer! Irdisches Glück! Du, der das Überirdische in dir hast, sehnst dich nach dem Irdischen! Und kannst nicht bestehn! Du Armer! Kuusi miestä ja kuusi naista Hiljaa, vaikene, rauhaton! Sinähän tiedät; sinähän tiesit; ja silti olet sokea? Etkö voi lopultakin saada rauhaa? Jo niin monta kertaa! Ja aina uudestaan! Sinähän tiedät että sama toistuu taas. Loppu on aina sama. Täytyykö sinun aina vain syöksyä siihen uudestaan? Etkö jo voisi uskoa? Usko todellisuutta: sellainen se on: todellisuus on todellisuutta eikä mitään muuta. Uskot uniin kerta toisensa jälkeen; kerta toisensa jälkeen alat kaivata sellaista, mikä ei voi toteutua; mikä ei voi toteutua; kerta toisensa jälkeen antaudut aistiesi houkutuksille; ne vaeltavat pitkin maailmankaikkeutta, ne ovat ylimaallisia, mutta kaipaavat maallista onnea! Maallista onnea! Voi sinua raukkaa maallista onnea! Sinussa on ylimaallinen itsessäsi, ja sinä kaipaat maallista! Etkä pysty selviämään siitä! Voi sinua raukkaa! 4

5 II. BILD Ja; o ja! Das Blühen; o Sehnsucht! O du! Du Gute! Wie schön du bist! Wie wohl es tut, dich zu sehen, mir dir zu sprechen, dir zuzuhören. Wie du lächelst! Wie deine Augen lachen! Deine schöne Seele! Wie schön du bist! Ich bin so glücklich, weil du bei mir bist! Ich lebe wieder O du Schöne! O- - - Du Süße, du Schöne! Nun besitze ich dich für immer! II KUVAELMA Kyllä; voi, kyllä! Kukoistus; oi kaipaus! Sinä! Sinä ihana! Miten kaunis olet! Miten hyvältä tuntuu nähdä sinut, puhua kanssasi, kuunnella sinua. Miten hymyiletkään! Miten silmäsi nauravat! Sielusi on niin kaunis! Voi rakas. Olen niin onnellinen nyt kun olet luonani. Elän taas - - Miten kaunis oletkaan! O Miten suloinen, miten kaunis oletkaan! Nyt saan pitää sinut aina luonani! III. BILD Das kann man einfacher! So schafft man Schmuck! Du du! du bist mein - -! du warst mein - -! sie war mein - -! Du Schöne bleib bei mir- -! III KUVAELMA Tuon voi tehdä paljon helpomminkin! Näin tehdään koruja! Sinä sinä! Olet omani - -! Olit omani - -! Hän oli minun omani - -! Voi, rakas jää luokseni - -! 5

6 IV. BILD Die sechs Männer und Die sechs Frauen Musstest du s wieder erleben, was du so oft erlebt? Musstest du? Kannst du nicht verzichten? Nicht dich endlich bescheiden? Ist kein Friede in dir? Noch immer nicht? - - Suchst noch immer zu packen, was dir nur entschlüpfen kann, wenn du s hältst. Was aber in dir ist und um dich, wo du auch seist. Fühlst du dich nicht? Hörst du dich nicht? Fassest nur, was du greifst? Fühlst du nur, was du berührst, deine Wunden erst an deinem Fleisch, deine Schmerzen erst an deinem Körper? Und suchst dennoch! Und quälst dich! Und bist ruhelos! Du Armer! Libretto: Arnold Schönberg IV KUVAELMA Kuusi miestä ja kuusi naista Pitikö sinun taas kerran kokea sama? Pitikö sinun? Etkö voi jo luopua? Etkö voisi jo vihdoin tyytyä? Eikö sinulla ole mielenrauhaa? Ei vieläkään? - - Yrität vieläkin tarttua sellaiseen, joka väistämättä karkaa aina käsistäsi. Kuitenkin se on sinussa ja ympärilläsi, missä sitten oletkin. Etkö huomaa sitä itsessäsi? Etkö kuule itseäsi? Käsitätkö vain sen, mihin tartut? Tunnetko vain sen mitä kosketat, haavasikin vasta omassa lihassasi, kipusi vasta omassa ruumiissasi? Ja silti etsit! Ja kiusaat itseäsi! Ja olet rauhaton! Voi sinua raukkaa! Libretto: Arnold Schönberg Nikolai Mjaskovski ( ): Sinfonia nro 10 f-molli, op. 30 Nikolai Mjaskovskin musiikkia ei juuri esitetä Venäjän ulkopuolella, eikä markkinoilta löytyvien äänitteiden lukumääräkään ole kovin suuri. Ilmeisesti myös Venäjällä esitykset ovat jääneet harvalukuisiksi, ainakin siitä päätellen, että silloin tällöin huomaa merkittävien musiikkipersoonien valittavan kuulevansa liian vähän Mjaskovskia. Ehkä ilmassa kuitenkin on tiettyä renessanssin toivoa, sillä eräät ohjelmistonsa suhteen avoimet kapellimestarit ovat viime vuosina puhuneet arvostavasti ja kauniisti Mjaskovskin musiikista. Radion sinfoniaorkesterin konsertissa Mjaskovskin Kymmenes sinfonia on kapellimestari Oliver Knussenin harkittu valinta vastinkappaleeksi Schönbergin teokselle. Yksi Mjaskovskin vahvimmista puolestapuhujista oli Dmitri Šostakovitš, joka kiistellyissä muistelmissaan suree Mjaskovskin aiheetonta vaipumista unohduksiin. Šostakovitš ja Mjaskovski joutuivat kohtalotovereiksi, kun NKP:n keskuskomitea antoi helmikuussa 1948 historiallisen päätöslauselman, jossa mainittujen lisäksi Sergei Prokofjevia, Aram Hatšaturjania, Vissarion Šebalinia ja Gavriil Popovia syytettiin säveltäjiksi, joiden teoksissa neuvostokansalle ja sen taiteelliselle aistille vieraat musiikilliset, perverssillä tavalla formalistiset ja epädemokraattiset pyrkimykset ovat erityisen räikeitä. Nuoremmille suomalaispolville tiedoksi, että perverssi formalismi ilmeni esimerkiksi haluna käyttää musiikin aineksena muutakin kuin ongelmatonta kansanmusiikkia ja pyrkimyksenä nähdä myös muunlaisia päämääriä kuin sosialistisen realismin mukaisia idealisoituja stahanovilaisia idyllejä. Epädemokraattisuus musiikin kriteerinä on vaikeammin ymmärrettävä käsite; se liittynee siihen, että musiikin tulisi olla niin yksinkertaista, että jokaisella on yhtäläinen mahdollisuus ymmärtää sitä. Olen- 6

7 naista tapauksessa on vakava yritys painostaa taiteellisesti kunnianhimoisia säveltäjiä ja viime kädessä lannistaa heidät. Mjaskovski syntyi sotilasperheeseen nykyisen Puolan alueella. Hän aloitti vakavat musiikkiopintonsa noin 10-vuotiaana perheen muutettua Kazaniin ja jatkoi niitä ensin Nizhni Novgorodissa ja sitten Pietarissa. Mjaskovskin ja hänen serkkunsa yhteisestä kodista tuli jo varhain taiteenystävien kohtauspaikka, jossa esiintyjiä vieraili Helsingistä saakka. Perheen perinteiden mukaisesti Nikolain piti ensin käydä kadettikoulu, kouluttautua laivaston upseeriksi ja palvella monen vuoden ajan siellä; vasta sitten musiikki sai viedä mennessään. Mjaskovski oli jo 25-vuotias pyrkiessään ja päästessään Pietarin konservatorioon. Hän sai opettajakseen mm. Nikolai Rimski-Korsakovin. Mjaskovski valmistui konservatoriosta 30-vuotiaana vuonna 1911, ja tuolloin hän oli myöhästyneestä aloituksesta huolimatta säveltänyt jo pari sinfoniaa ja sinfoniettan, orkesterialkusoiton ja joukon pianosonaatteja. Mjaskovski oli koko ikänsä harvinaisen ahkera, ja varsinkin yhdellä alueella hän määrällisesti ylsi wieniläisklassismin jälkeisen ajan mittavimpiin suorituksiin: hän sävelsi peräti 27 sinfoniaa. Vuodesta 1921 hän toimi Moskovan konservatorion sävellyksen opettajana, sittemmin professorina, ja perehdytti monta säveltäjäsukupolvea alan saloihin. Nuoren Neuvosto-Venäjän taiteen 1920-luku oli vallankumousinnostuksen, futurismin, koneromantiikan ja kaikenlaisen voimakkaan Oliver Knussen rynnistyksen aikaa, jonkalaista ei ole sittemmin koettu missään Saksassa sama vuosikymmen oli hiukan samankaltainen, mutta selvästi hillitympi. Mjaskovski ei halunnut osallistua rabulistien orgioihin, vaan pitäytyi uskollisesti vakavaperustaisella sinfonisella linjallaan. Hän oli Pariisissa tuolloin vaikuttaneen, pikkuporvareita säikyttäneestä piikikkäästä musiikillisesta kielestään kuuluisan Prokofjevin elinikäinen ystävä ja kirjeenvaihtotoveri, mutta hän ei tuntenut tämän lailla vetoa moderniin oopperaan ja balettiin. Hän ei myöskään lähtenyt esimerkiksi Šostakovitšin tavoin mukaan elokuvamusiikin ja julkisten spektaakkelien säveltämiseen, vaikka ajan agitprop-henki näitä linjoja voimakkaasti suosi. Vakautensa ja tinkimättömyytensä vuoksi Mjaskovski sai lempinimen Moskovan musiikillinen omatunto. Mjaskovskin musiikki ei silti hahmotu kokonaan erilliseksi ilmiöksi 20-luvun venäläisen taiteen kärjessä. Hyvän esimerkin tarjoaa Sinfonia nro 10 f-molli vuosilta Se kantaa opuslukua 30 mielenkiintoista on, että tähän mennessä joka kolmas Mjaskovskin numeroitu työ oli ollut sinfonia! Teos on kirjoitettu yksiosaiseksi, mutta se jakautuu kahteen jaksoon, hitaahkoon ja myrskyisän nopeaan. Tonaalisesta perustasta huolimatta sinfonian sointikuvaa hallitsevat kirpeät dissonanssit, jotka voidaan tämän päivän näkökulmasta hyvin tulkita 20-luvun futurististen tuulten terävöittämiksi. Jouni Kaipainen Säveltäjä-kapellimestari Oliver Knussen debytoi kapellimestarina 15-vuotiaana, kun hän johti Lontoon sinfoniaorkesteria ensimmäisen sinfoniansa kantaesityksessä vuonna Knussen opiskeli sävellystä Englannissa John Lambertin johdolla sekä Tanglewoodissa ja Bostonissa Günther Schullerin johdolla. Yhdysvalloissa hän sävelsi mm. toisen sinfoniansa (1971) sekä teokset Hums and Songs of Winnie-the-Pooh ( ) ja Océan de Terre ( ). Palattuaan Englantiin Knussen sävelsi teokset Trumpets (1975), Triptych ( ) ja Coursing (1979) sekä kolmannen sinfoniansa ( ) ja vakiinnutti paikkansa yhtenä maan johtavista nykysäveltäjistä. Suuren suosion saaneen kolmannen sinfonian kantaesityksen johti Michael Tilson Thomas Lontoon Promseissa, minkä jälkeen teos on yltänyt yli 7

8 70 esitykseen mm. Vladimir Ashkenazyn, Sir Simon Rattlen ja Esa-Pekka Salosen johdolla. Myös ooppera Where the Wild Things Are ( ) on ollut erittäin esitetty teos konserttisaleissa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Knussen vierailee aktiivisesti kapellimestarina ympäri maailmaa. Vuonna 2005 Knussen palkittiin työstään Iso-Britannian orkestereiden parissa Association of British Orchestras Award:lla ja vuonna 2006 hän sai Nemmers-palkinnon sävellystyöstään. Knussen toimi Lontoo Sinfoniettan musiikillisena johtajana vuosina ja vuonna 2006 hänet nimitettiin orkesterin kunniakapellimestariksi. Lisäksi Knussen on työskennellyt Aldeburghin musiikkijuhlien taiteellisena johtajana sekä ollut mukana järjestämässä lukuisia musiikkitapahtumia eri puolilla maailmaa. David Wilson-Johnson Baritoni David Wilson-Johnson on yli 30 vuotta jatkuneen uransa aikana esiintynyt useimmissa keskeisissä oopperataloissa sekä tunnettujen kapellimestareiden johdolla, joihin lukeutuvat Pierre Boulez, Frans Brüggen, Charles Dutoit, Oliver Knussen, Reinbert de Leeuw, Gustav Leonhardt, Sir Charles Mackerras ja Sir Simon Rattle. Hän on myös esiintynyt festivaaleilla ympäri maailmaa. Wilson-Johnson teki oopperadebyyttinsä Lontoon Covent Gardenissa vuonna 1976 Henzen teoksessa We Come to the River ja lauloi sen jälkeen säännöllisesti Covent Gardenissa yli 20 vuoden ajan. Wilson-Johnsonin roolivalikoima on hyvin monipuolinen; huippuhetkiin kuuluvat mm. Mahlerin 8. sinfonia Iso-Britannian kansallisen nuo- riso-orkesterin kanssa Sir Simon Rattlen johdolla, Tippettin King Priam David Athertonin johdolla BBC Promsissa ja Henzen Elegy for Young Lovers Knussenin johdolla Amsterdamin Concertgebouw ssa. Vuonna 2006 Wilson-Johnson jäi eläkkeelle oopperanäyttämöiltä. Viimeisimpiin konserttiprojekteihin sisältyvät muun muassa kiertueet Sir Simon Rattlen ja Valistuksen ajan orkesterin kanssa sekä Frans Bruggen ja Orchestra of the 18th Centuryn kanssa. Viime kaudella Wilson-Johnson esiintyi mm. Proms festivaalilla, Philadelphian orkesterin ja Chicagon sinfoniaorkesterin kanssa sekä useissa konserteissa Amsterdamin Concertgebouw ssa. Helsingin kamarikuoro Helsingin kamarikuoro (HKK) aloitti toimintansa vuonna 1962 Radion kamarikuorona. Kuoro on säilyttänyt asemansa Suomen ainoana ammattilaulajista koostuvana kamarikuorona. Modernin kuoromusiikin haastavimmat teokset kuuluvat edelleen ohjelmistoon, ja kuoro tilaa säännöllisesti uusia teoksia pääasiassa suomalaisilta säveltäjiltä. Kuoron taiteellinen johtaja oli vuosina säveltäjä Kimmo Hakola. Vuodesta 2007 lähtien taiteellisena suunnittelijana on toiminut kapellimestari Nils Schweckendiek. Kuoro työskentelee Suomen johtavien kuoro- ja orkesterikapellimestarien kanssa sekä kutsuu ulkomaisia vierailijoita. HKK:n leipälaji on nykymusiikki, mutta ohjelmisto sisältää niin gregoriaanista laulua kuin mestariteoksia renessanssin, barokin, klassismin ja romantiikan aikakausilta aina 2000-luvun sävellyksiin. Kotimaisten tilaussävellysten ohella kuoro on viime aikoina esittänyt aikamme johtavien kuorosäveltäjien musiikkia. Oman konserttisarjansa lisäksi HKK esiintyy suomalaisilla musiikkifestivaaleilla ja tekee säännöllisesti projekteja kotimaisten orkestereiden kanssa. Merkittävimpiin kantaesityksiin kuuluvat Magnus Lindbergin Graffiti ja Einojuhani Rautavaaran Our Joyful st Feast, Elliott Carterin Mad Regales -teoksen Euroopan kantaesitys ja Brian Ferneyhough n Stelae for Failed Timen Suomen kantaesitys. 8

9 RADION SINFONIAORKESTER Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, joka syksyllä 2007 juhli 80. vuottaan. Orkesterin ylikapellimestari Sakari Oramo aloitti kautensa syksyllä Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927 kymmenen muusikon voimin ja sinfoniaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960-luvulla. RSO:n ylikapellimestareita ovat olleet Toivo Haapanen, Nils-Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam ja Jukka-Pekka Saraste. RSO:n ohjelmistossa on tärkeällä sijalla uusin suomalainen musiikki ja orkesteri kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia. Yhteensä RSO on kantaesittänyt yli 500 teosta. Kaudella on ohjelmassa kuusi kantaesitystä sekä useita Suomen ensiesityksiä. Yli sadan levytyksen joukossa on mm. historiallinen helmi Sibeliuksen ainoasta taltioidusta kapellimestariesiintymisestä. Sakari Oramon kanssa RSO on levyttänyt mm. Bartókin, Hakolan, Lindbergin, Kaipaisen ja Kokkosen teoksia sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Levytykset ovat saaneet useita palkintoja, joista tuorein, MIDEM Classical Awards -palkinto myönnettiin 2008 RSO:n ja Lisa Batiashvilin levytykselle Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertoista (Sony BMG). New York Times valitsi RSO:n Magnus Lindbergin orkesteriteoksia sisältävän levyn vuoden levyksi RSO levyttää myös mm. Ondinelle. RSO tekee säännöllisesti konserttikiertueita ympäri maailmaa ja on soittanut ulkomailla lähes 300 konserttia. Japanissa orkesteri on vieraillut neljä kertaa. Kaudella RSO esiintyy mm. Pietarissa, Länsi-Afrikan Beninissä ja Tukholmassa. RSO:n kotikanava on YLE Radio 1, joka lähettää orkesterin kaikki konsertit yleensä suorina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Konsertteja voi kuunnella myös ympäri maailmaa RSO:n verkkosivujen kautta (www. yle.fi/rso). 9