KOULUAVAIN Aleksis Kiven koulun lukuvuosiopas

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOULUAVAIN Aleksis Kiven koulun lukuvuosiopas 2014-2015"

Transkriptio

1 KOULUAVAIN Aleksis Kiven koulun lukuvuosiopas

2 Hyvät oppilaat ja vanhemmat! Helteisen heinäkuun ja upeiden uintikelien jälkeen olemme aloittelemassa uutta lukuvuotta ! Kunnalliset ja valtakunnalliset uudistukset tuovat muutoksia ja toimenpiteitä koulun arkeen ja toimiin. Siuntio on uudistamassa liikennejärjestelyjä joustavammiksi. Esimerkiksi tukiopetuksen jälkeen oppilaalle järjestyy aiempaa helpommin koulukuljetus. Aamupäivän oppituntien ajat ovat uudistuksen myötä muuttuneet. Oppitunnit alkavat klo 8:20, 9:20 ja 10:20. Koulun tulee olla kaikille mukava, turvallinen ja viihtyisä paikka. Järjestyssäännöillä edistämme kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä, sisäistä järjestystä ja opiskelun sujumista ilman esteitä. Siuntion sivistyslautakunta hyväksyi kesäkuussa uudet järjestyssäännöt kaikkiin Siuntion kouluihin. Järjestyssäännöt ja niihin liittyvät kurinpito ja turvaamistoimet löytyvät sivuilta Perusopetuslain muutoksien myötä mm. koulun kurinpitotoimet laajenivat Ensisijaiseksi kurinpitotoimenpiteeksi tuli nyt kasvatuskeskustelu, jossa oppilaalla on mahdollisuus pohtia käyttäytymistään, sen vaikutuksia häneen itseensä, toisiin oppilaisiin ja koulun aikuisiin ja huoltajiin sekä miettiä, mitä olisi voinut tehdä toisin ja miten aikoo toimia jatkossa. Jälki-istunto uudistui siten, että sen aikana oppilas voi myös tehdä suullisia tai kirjallisia tehtäviä. Koulussa annettava opetus pohjautuu kokonaan opetussuunnitelmaan. Valtakunnallista opetussuunnitelmaa ollaan uudistamassa. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet valmistuvat vuoden 2014 loppuun mennessä. Sen pohjalta laaditaan paikalliset opetussuunnitelmat, jotka otetaan käyttöön Lapsilla on oikeus tulla kuulluiksi, kun heitä koskevia asioita suunnitellaan ja päätetään, kun heitä koskevia asioita suunnitellaan ja päätetään (Lapsen oikeuksien sopimus, 12. artikla). Opetussuunnitelmatyössä tehtävät ratkaisut vaikuttavat lasten elämään mitä suurimmissa määrin - heidän jokaiseen koulupäiväänsä, opiskeltaviin asioihin, työtapoihin ja kotona tehtäviin läksyihin. Siksi Siuntion kunnan opetussuunnitelmatyössä tullaan kuluvan lukuvuoden aikana kuulemaan oppilaiden mielipiteitä ja näkemyksiä. Laki oppilas ja opiskelijahuollosta astui voimaan elokuun alusta. Oppilashuoltotyö muuttuu olennaisesti. Yhden oppilashuoltoryhmän sijaan tulee kolme eri tasoilla toimivaa ryhmää: kunnan ohjausryhmä, koulun oppilashuoltoryhmä, joka huolehtii hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämisestä koulussa ja yhteisöllisestä oppilashuollosta sekä yksittäisen oppilaan kanssa työskentelevä asiantuntijaryhmä. Näistä lisää sivuilla Lukuvuoden kehittämiskohteet säilyvät samoina kuin viime lukuvuonna. Haluamme panostaa laadukkaaseen opetukseen ja oppilaiden vankkaan perustaitojen hallintaan. Tietotekniikkaa hyödynnetään opetuksessa; olemme hakeneet mukaan sähköistä materiaalia kehittävään Tabletkoulu-hankkeeseen, ja yksi luokka saa ipadit käyttöönsä. Uusi tiimi Liikkuva koulu kehittää ja toteuttaa terveitä elintapoja ja päihteettömyyttä tukevaa välituntitoimintaa. Kehitämme edelleen myös vanhempien kanssa tehtävää yhteistyötä, ja toivotankin huoltajat tervetulleiksi paitsi avointen ovien viikoille myös ihan tavallisina koulupäivinä tervetulleiksi kouluun! Oppimisen iloa! Päivi Boström vt. rehtori 2

3 TYÖ- JA LOMA-AJAT Lukuvuosi alkaa maanantaina Lukuvuosi päättyy lauantaina Syysloma Joululoma Talviloma Muu vapaapäivä: helatorstain (vapaa) jälkeinen perjantai YHTEYSTIETOJA lyh. puhelin tila Opettajienhuone Impivaara C125 Rehtori vt. Päivi Boström pabo Tapiola C128 Apulaisrehtori Frank Dürr frdu Vehkala C130 Apulaisrehtori Mirva Saunamäki misa Vehkala C130 Koulusihteeri Outi Sjöberg ousj Kissala C129 Kouluisäntä Kari Lindman Hälli C044 Iltakäytönvalvoja Carl-Johan Sundman Hälli C044 Iltapäivätoiminnanohjaaja Kouluterveydenhoitaja Kaisa Aarnio 3 kaaa Timo Eero A020 A018 Andrea Tandefelt veka Lintukoto B108 Koulukuraattori Johanna Lindholm joli Kuusisto B112 Koulupsykologi Markus Majanen mama Ruususolmu C111 Erityisopettaja Hanna-Kaisa Airas haai Toukola Erityisopettaja Liisa Suni lisu Tammisto C110 Opinto-ohjaaja Saara Puittinen sapu Komeroinen C119

4 LUOKANOPETTAJAT JA OHJAAJAT luokka opettaja tila 1A Marjo Sippola-Immonen Toukola 1B Riitta Georgiou Toukola 2A Aino Virtanen Toukola 2B Maija Lukkari Timo A020 3A Anne Nordlund Lauri A017 3B Tiia Alikoski Eero A018 4A Laura Haapalahti Aapo A111 4B Marja-Liisa Hartikainen Venla A114 5A Anne-Mari Lehtosalo Tuomas A112 5B Mirva Saunamäki Juhani A113 6A Juha Airas Lukkarila C114 6B Laura Kortelainen Seunala C113 Pienryhmäopetus 1-2 Mervi Saloniemi Toukola Pienryhmäopetus 3-6 Rita Ikonen Simeoni A110 Pienryhmäopetus 7 Pasi Kaukinen Kehräjälintu B113 Pienryhmäopetus 8 Jari Karjalainen Anna C104 Pienryhmäopetus 9 Kati Rönnberg Kehtolinna C049 7A Teemu Ristiniitty Oravanpesä C027 7B Kati Hiltunen Pikku-Jussi C024 7C Teemu Helkamäki Kanervala C117 8A Elina Hynynen Hindrika C105 8B Suvi Häkkinen Kekkuri C116 8C Vilja Korsulainen Taula-Matti C026 9A Pirkka Mikkola Rajamäen rykmentti C119 9B Mari Sarviaho Kehtolinna C049 9C Jari Vehviläinen Otava C029 4

5 AINEENOPETTAJAT aineet opettaja lyhenne tila Äidinkieli ja kirjallisuus / S2 Elina Hynynen elhy Hindrika C105 Äidinkieli ja kirjallisuus Maria Lahti mala Lukkarila C114 Ruotsi / englanti Suvi Häkkinen suhä Kekkuri C116 Ruotsi Maija Lukkari malu Ranska / ruotsi / englanti Teemu Helkamäki tehe Kanervala C117 Englanti / ruotsi Kati Hiltunen kahi Kanervala C117 Poikien liikunta / saksa Frank Dürr frdu Aleksis C038 Tyttöjen liikunta / terveystieto Heli Turpeinen hetu matematiikka Leena Rusanen leru Pikku-Jussi C024 Matematiikka / fysiikka / kemia / ATK Fysiikka / kemia / matematiikka Vilja Korsulainen viko Taula-Matti C026 Jari Vehviläinen jave Otava C029 Biologia / maantieto Teemu Ristiniitty teri Oravanpesä C027 Historia / yhteiskuntaoppi / yrittäjyys / taloustieto Pirkka Mikkola pimi Rajamäen rykmentti Ortodoksinen uskonto Nina Hurme nihu C119 Kotitalous Marja Kukko maku Pirtti C019 Kuvataide Mari Sarviaho masa Pilvilaiva C124 Musiikki Mirva Saunamäki Maija Lukkari misa Kolistin C042 Oppilaan ohjaus Saara Puittinen sapu Komeroinen C119 Uskonto Elämänkatsomustieto Tekstiilityö Juha Airas Tiia Alikoski Laura Haapalahti Maija Lukkari Mervi Saloniemi Anne Nordlund Riitta Georgiou Marja-Liisa Hartikainen M. Sippola-Immonen juai tial laha malu mesa rige maha masi Tekninen työ Kimmo Pulkkinen kipu 5

6 HUOLTO- JA TALOUSHENKILÖKUNTA puhelin Keittiö Minna Ratinen Keittiö Inga-Lill Eskman Laitoshuoltaja Lung thi Phan Laitoshuoltaja Raija Niskanen Laitoshuoltaja Marja Sederholm Laitoshuoltaja Toukola Maritta Kallio KOULUNKÄYNTIAVUSTAJA lyh. opettajienhuone pysäkkipuhelin Arja Ahlholm arah Laura Juvonen alk. laju Esko Kataja koulu ja veka iltapäivätoiminta Päivi Kivioja päki Hanna Kuisma haku Heidi Latvala hela Monica Malmström moma Pirjo Peltola pipe Mailis Still mast Pirjo Toivonen pito Suvituuli Vuolahti suvu Taina Ylipuranen tayl

7 TYÖJÄRJESTYS ALAKOULU 1-2 ALAKOULU 3-6 YLÄKOULU VÄLITUNTI alkaen LIUKUVA RUOKAILU VÄLITUNTI alkaen LIUKUVA RUOKAILU VÄLITUNTI VÄLITUNTI VÄLITUNTI LIUKUVA RUOKAILU BREIKKI BREIKKI VÄLITUNTI VÄLITUNTI

8 KOULUPÄIVÄ Koulupäivä alkaa kellonsoitolla. Päällysvaatteet ja päähineet jätetään naulakkoon. Päähineet voi tuoda myös luokkaan omaan reppuun tai pulpettiin. Sekä ala että yläkoulun oppilaat jättävät kengät aulaan niille varatuille paikoille tai opettajan osoittamaan muuhun paikkaan. Yläkoululaiset voivat halutessaan käyttää sisävälitunneilla päähineitä. Oppitunneilla, yhteisissä tilaisuuksissa ja juhlissa ei saa päähine olla päässä. Kouluun voi tuoda sisäjalkineet tai tossut. Oppitunnit Oppitunnille tullaan ajoissa. Oppilaat siirtyvät kellon soitua välittömästi odottamaan oppitunnin alkua omaan luokkaan tai luokan eteen. Oppilaalla on kaikki tarvittavat välineet mukana ja kotitehtävät on tehty. Oppitunneilla opiskellaan. Itselle ja toisille annetaan työrauha. Puheenvuoroa pyydetään viittaamalla. Käyttäydytään ja puhutaan asiallisesti ja ystävällisesti. Oppituntien aikana ulkoovet pidetään lukittuina. Välitunnit Välitunnit vietetään koulun pihaalueella. Yläkoululaiset voivat olla halutessaan sisällä, mutta ulkovälitunnin klo kaikki oppilaat viettävät ulkona. Välituntivalvojat käyttävät huomioliivejä, jotta oppilaat tunnistavat ja löytävät heidät helposti piha-alueelta. Välitunneilla käyttäydytään asiallisesti ja turvallisuutta vaarantamatta. KOULUN ALUEELTA EI SAA POISTUA KOU- LUPÄIVÄN AIKANA LUVATTA. 8 Breikki Iltapäivällä on koko koulun yhteinen välitunti eli breikki. Alakoulu klo Yläkoulu klo Breikin aikana on mahdollisuus mm. käyttää koulun kirjastoa keskustella opettajan kanssa käyttää koulun liikuntatiloja * käyttää tietokonetta * oppilaskunnan kokoontua bändien kokoontua * järjestää tapahtumia * harrastaa* suorittaa kasvatuskeskustelu * = mikäli asiasta on sovittu opettajan kanssa ja valvoja on tarvittaessa paikalla. Areena Koulun pihalla olevalle pelikentälle, Areenalle, on sovittu pelivuorot luokka-asteen mukaan. Mikäli Areenalla on liikuntatunti meneillään, pelivuoro peruuntuu. AREENAN PELIVUOROT klo luokat

9 VUOSIKALENTERI (Wilmassa päivitetty versio) Elokuu elokuun avaus luokkien ryhmäytyminen 14.8 koulurauhan julistus Siuntio-päivä Syyskuu syyskuun avaus 2.9. koulukuvaus 1.9. ja 3.9. Välituntiliikuntakouluttaja 9.9. vanhempainilta luokat 1-6, luokat 7-9, Lokakuu lokakuun avaus ja Aleksis Kiven päivä KIVA-pajat Unicef-kävely alakoululaisille Syysloma TET-harjoittelu, 9. lk vko 43; Oppilaat osaavat tapahtuma ja Halloween Marraskuu marraskuun avaus uinnit lk jatkokoulutusinfo-ilta 9. luokan oppilaille ja huoltajille Avoimet ovet Joulukuu joulukuun avaus joulumyyjäiset joulukirkko joulujuhla joululoma Tammikuu tammikuun avaus Luksian avoimet ovet: 8. luokan oppilaille ja kaikille avoin arviointikeskustelut Helmikuu helmikuun avaus 4.2. Sanomalehtiviikko ja avoimet ovet valinnaisaineinfo 7. ja 8. luokan oppilaille ja huoltajille 5.2. Mediataitoviikko ystävänpäiväradio tulevien 1.-luokkalaisten kouluun ilmoittautuminen talviloma yhteishaku Maaliskuu maaliskuun avaus 3.3. yhteishaku talviliikuntapäivä Mustion hiihtokisat alakoululaisille KiVa-pajat yläkoulussa Huhtikuu huhtikuun avaus 1.4. pääsiäinen Valtakunnallinen lukuviikko luokkien ryhmäytyminen TET-harjoittelu, 8. lk vko 16; vappunaamiaiset, Oppilaat osaavat tapahtuma Toukokuu vappu 1.5. toukokuun avaus 7.5. taksvärkki tulevien 1.-luokkalaisten tutustumispäivä tulevien 1.-luokkalaisten vanhempainilta helatorstai ja perjantai vapaapäivät tulevien 7.-luokkalaisten vanhempainilta Meidän messu pesäpallo-ottelu, hlökunta 9. lk 9. luokkien juhlalounas kevätjuhla/musikaali päätösjuhla, lukuvuosi päättyy

10 Koulussamme noudatetaan järjestyssääntöjä. Niiden rikkomisesta seuraa kurinpitotoimenpiteitä, joista säädetään perusopetuslaissa (mm. 29, 35 ja 36 ). Siuntion sivistyslautakunnan suomenkielinen jaosto vahvisti oheiset kunnan suomenkielisten koulujen järjestyssäännöt JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Tavoi eena on kouluyhteisön turvallisuus, hyvinvoin ja viihtyisyys sekä opiskelun sujuminen mahdollisimman estee ömäs. Arvostamme ja kunnioitamme toinen toisiamme, emme hyväksy kiusaamista. Turvallinen koulupäivä muodostuu oppilaiden ja aikuisten keskustelevalla yhteistyöllä. Viihtyisässä koulussa on myönteinen ja iloinen ilmapiiri. KOULUPÄIVÄN AIKANA 1. Pysyn koulun rajojen sisäpuolella. 2. Toimin hyvien käytöstapojen mukaan. - Käy äydyn asiallises. - Tervehdin. - Jätän ulkojalkineet ja päällysvaa eet sovituille paikoille. - En käytä päähine ä sisä loissa (alakoulun oppilaat). - Otan päähineen pois oppitun en ja koulun yhteisten laisuuksien ajaksi, ruokasalissa sekä asioidessani esim. hallinto loissa (yläkoulun oppilaat). - Kävelen sisä loissa, leikin ja pelaan ulkona. - Puhun kohteliaas. En käytä voimasanoja, en nimi ele toisia. - En loukkaa toista sanoilla tai teoilla. 3. Käytän matkapuhelinta koulupäivän aikana vain ope ajan luvalla (alakoulun oppilaat). 4. Käytän matkapuhelinta oppitunneilla vain ope ajan luvalla (yläkoulun oppilaat). 5. Pidän huolta sekä omista tavaroistani e ä yhteisistä tavaroista. 6. Käytän etokoneita ja soi mia vain aikuisen luvalla ja valvonnassa. 7. Säilytän polkupyörääni, skuu a, mopoa jne. koulupäivän ajan sille kuuluvalla paikalla. 8. Muistan pitää arvoesineistäni hyvää huolta, en koske toisen omaisuuteen tai ota tavaroita ilman lupaa. 10

11 9. Kunnioitan toisen koskema omuu a. Painiminen, läpsiminen, töniminen ja leikkitappelut ovat kielle yjä. 10. En heitä kiviä, lumipalloja tms. 11. Toimin siten, e ä ympäristö säilyy viihtyisänä. En tee ilkivaltaa. 12. En kiusaa ketään. Kerron aikuiselle, jos edän jonkun kiusaavan tai tulevan kiusatuksi. 13. Toimin rehellises. En käytä vilppiä. 14. En käytä päihteitä enkä tupakkatuo eita. OPPITUNNILLA 1. Saavun ajoissa oppitunnille. 2. Minulla on tarvi avat oppikirjat ja opiskeluvälineet mukanani ja olen tehnyt ko tehtäväni. 3. Annan työrauhan. 4. Kuuntelen ohjeet ja noudatan niitä. 5. Teen tehtäväni tunnollises. 6. Pyydän puheenvuoron vii aamalla. 7. Poistun joutuisas välitunnille. VÄLITUNNILLA 1. Vietän ulkovälitunnit ulkona välitun alueella. 2. Vietän sisävälitunnit sisällä välitun alueella. 3. Leikin ja pelaan yhteisten ohjeiden mukaan. 4. Siirryn viivy elemä ä oppitunnille. 5. Pidän kouluympäristön siis nä. RUOKAILUSSA 1. Pesen käteni ennen ruokailua. 2. Odotan vuoroani rauhassa. 3. Pyrin syömään terveellisen annoksen. 4. Ruokailen keskustellen rauhallises pöytäkavereiden kanssa. 5. Muistan hyvät pöytätavat. - Ruokailen vasta paikallani. - Käytän ruokailuvälineitä. - Siis n paikkani ruokailun jälkeen ja vien ruokailuvälineet, ruoantähteet ja roskat niille varatuille paikoille. - Kiitän. 11

12 KURINPITO JA TURVAAMISTOIMENPITEET 1. Kasvatuskeskustelu Päätöksentekijä: rehtori tai ope aja. Ilmoitus huoltajalle ja kirjaus. Järjestyssääntöjen rikkominen, vilppi, muiden kohteleminen epäkunnioi avas tai ihmisarvoa loukkaavas. Enintään kaksi tun a koulupäivän aikana tai sen ulkopuolella, voidaan järjestää osissa. 2. Jälki-istunto Päätöksentekijä: ope aja. Oppilaan kuuleminen, ilmoitus huoltajalle, kirjaus. Opetuksen häiritseminen, järjestyssääntöjen rikkominen, vilppi. Oppilas ei saa jäädä pois opetus- tai muun suunnitelman mukaisesta opetuksesta eikä retkistä. Kirjallisia tai suullisia, oikeasuhtaisia ja oppilaalle sopivia, oppilasta kehi äviä tehtäviä. Hiljaa istumista. 3. Kirjallinen varoitus Päätöksentekijä: rehtori. Oppilaan kuuleminen, huoltajan kuuleminen, päätös. 4. Opetuksesta ero aminen määräajaksi Päätöksentekijä: sivistyslautakunnan suomenkielinen jaosto. Oppilaan kuuleminen, huoltajan kuuleminen, päätös. 5. Siivoaminen Päätöksentekijä: rehtori tai ope aja. Ilmoitus, mikäli kouluajan ulkopuolella. Oppilas puhdistaa tai järjestää likaamansa tai epäjärjestykseen saa amansa koulun omaisuuden tai lan. Tekijästä on varmuus, sotku on tekijän oma ja tahallaan tai huolima omuudella aiheute u. Oppilas ei voi jäädä pois opetuksesta. Tehtävä suoritetaan valvotus, se ei saa olla liian raskas eikä vaarallinen. Enimmäiskesto on kaksi tun a. 6. Laiminlyötyjen ko tehtävien suori aminen Päätöksentekijä: ope aja. Ilmoitus huoltajalle, kirjaus. Oppilaan tavaroiden tarkastaminen Ope ajalla ja rehtorilla on oikeus työpäivän aikana tarkastaa oppilaan mukana olevat tavarat, oppilaan hallinnassa olevat koulun säilytys lat ja päällisin puolin hänen vaa eensa, jos on ilmeistä, e ä oppilaan hallussa on kielle yjä tai vaarallisia esineitä tai asioita, ja oppilas pyynnöstä huolima a kieltäytyy niitä luovu amasta tai ei luote avas osoita, e ei hänen hallussaan niitä ole. Tarkastajan tulee olla samaa sukupuolta oppilaan kanssa. Toisen aikuisen tulee olla läsnä ja oppilaan pyynnöstä tarkastuksessa tulee olla läsnä hänen valitsemansa koulun henkilökunnan jäsen, jos tämä on saapuvilla. Kielle yjen tai vaarallisten esineiden ja aineiden pois o aminen Vaarallisia aineita ja esineitä ovat mm. päihteet, aseet, teräaseet, sytytysaineet ja -välineet, laserosoi n ja sähkötupakka. Haltuun ote u esine tai aine joko palautetaan oppilaalle oppitunnin jälkeen tai luovutetaan mahdollisimman pian huoltajille tai poliisille. 12

13 VÄLITUNTI- SÄÄNNÖT Noudata koulun järjestyssääntöjä ja hyviä käytöstapoja. Ota leikkeihin ja peleihin mukaan kaikki halukkaat mukaan. Älä heitä kiviä, lumipalloja tai mitään muuta. Pelaa pallopelejä vain Areenalla tai hiekkakentällä tai nurmikentällä. Noudata Areenan pelivuoroja. Älä potki äläkä heitä palloa koulun seiniin. Älä tuo kouluun karkkia, purkkaa tai virvoitusjuomia. Puhdista tarvi aessa kengät ennen kuin tulet sisään. Älä kiusaa ketään. Pukeudu sään mukaises. Siirry ulos reippaas ope ajan ohjeiden mukaan. Välitun alueena on koulun piha. Älä poistu koulun alueelta koulupäivän aikana ilman ope ajan lupaa. Älä oleile pyöräilykatoksessa. Älä aja koulun pihassa polkupyörällä tai muulla ajoneuvolla. Jätä pihan puut ja istutukset rauhaan. Älä irrota tai siirrä pihan turvama oja. Painimis ja tönimisleikit ovat kielle yjä. Ilmoita kiusaamisesta, vahingosta tai tapaturmasta he ulkovalvojalle. Yläkoululaiset saavat halutessaan vie ää välitunnit sisällä, paitsi ulkovälitunnin klo , jonka kaikki oppilaat vie ävät ulkona. Älä istu kapeissa käytävissä, tuulikaapeissa, ovien edessä tai portaikoissa. Oppilaskunnan kioski on tarkoite u yläkoululaisille. Alakoulun oppilaat saavat asioida kioskissa erityispäivinä, joista ilmoitetaan erikseen. Pyri hoitamaan asiasi ope ajien kanssa tunnin alussa / lopussa, jos mahdollista. Muutoin ope ajat ovat tava avissa ensimmäisellä välitunnilla klo Koputa ope ajienhuoneen oveen asiallises ja pyydä ope ajaa saapumaan ovelle. Jos sinulla on todella kiireellistä asiaa, voit kysyä ope ajaa muunakin aikana. 13

14 PERUSOPETUSLAKI 35 Oppilaan velvollisuudet Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti. Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen, jollei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta. OPPILAAN TEHTÄVÄT Koulu odottaa oppilaalta kiinnostusta koulutyöhön asiallista käyttäytymistä oppitunneilla ja välitunneilla työrauhan antamista hyviä käytöstapoja: tervehtimistä, kiittämistä, anteeksipyytämistä, kohteliaisuutta, asiallista kielenkäyttöä koulutehtävistä huolehtimista kotitehtävistä huolehtimista opiskeluvälineistä huolehtimista LÄKSYISTÄ Asiat opetetaan koulussa. Läksyjä tulee lähes aina. Kotitehtäviin kuuluu tunnilla käsitellyn asian kertaaminen oppikirjasta, työkirjasta, vihosta tai monisteista annettujen harjoitustehtävien tekeminen uuteen asiaan etukäteen tutustuminen projekti ja ryhmätöiden tuottaminen itsenäinen tiedonhankinta netistä tai kirjastosta. Opettaja pyrkii merkitsemään kaikki kotitehtävät Wilmaan, ja kotitehtävät pyritään aina tarkistamaan oppitunnilla. Mikäli oppilaalla on jäänyt kotitehtävät tekemättä,????? poissaoloista kertomista itse henkilökohtaisesti luokanohjaajalle ja aineenopettajille sekä läksyjen ja muiden tehtävien selvittämistä itse oma-aloitteisesti vastuun ottamista. 14

15 Oppilaalle: Läksyjen tekemiseen on monta syytä. Kertaamalla ja toistamalla opit tehokkaammin. Asiat painuvat mieleen. Oppitunnille on mukava mennä, kun tunnet osaavasi. Esimerkiksi matematiikassa ja kielissä uusi asia perustuu aiemmin opitulle. Kun osaat aiemmin opetetut asiat hyvin, pystyt omaksumaan uuden asian helpommin ja keskittymään opiskeluun paremmin. On myös hyvä oppia ottamaan vastuuta tehtävistä ja oppia pinnistelemään sekä tekemään tehtävät loppuun saakka. On erilaisia tapoja merkitä läksy: ympyröi sivunumero ympyröi tehtävän numero piirrä rasti tehtävän numeron kohdalle kirjoita läksy oppiaineen vihkoon merkitse läksy työkirjan sisäkanteen merkitse läksy läksyvihkoon merkitse läksy Post It -lapulla Pääasia on, että tiedät, mitä tulee läksyksi. Huoltajalle: Alkuopetuksessa lapset tarvitsevat lähes poikkeuksetta aikuisen apua läksyissä. 3. ja 4. luokalla lapset tarvitsevat muistuttelua ja ainakin vaikeimmissa aineissa ohjausta ja opastusta. 5. ja 6. luokalla omaksutaan jo itsenäisen työskentelyn taidot, mutta tarvitaan vielä silti aikuiselta muistuttelua tehtävistä ja tunnetta, että koulutyöstä ollaan kiinnostuneita. Vaikeimmissa ai neissa aikuisen on edelleen syy tä tukea oppilasta opiskelussa, ja vaativiin kokeisiin on hyvä valmistautua yhdessä. Yläkoulussakin monet oppilaat tarvitsevat edelleen säännölli sesti aikuisen tukea ja ehkä jopa enemmän kuin aikaisemmin, kun opiskeltavat asiat tulevat yhä vaativammiksi. Mikäli läksyihin menee kohtuut tomasti aikaa, läksyjä tuntuu olevan liian vähän tai ne ovat liian vaikeita, on hyvä keskustel la opettajan kanssa. Lapsi voi hyötyä läksyjä tehdessään seuraavista asioista: hiljainen ympäristö, jossa on vähän häiriötekijöitä sama paikka ja aika joka päivä taukojen pitäminen välillä läksyjen pilkkominen pienempiin osiin kehuminen ja kannustaminen. Oppimisen kannalta on tärkeää, että lapsi liittää opiskeluun mukavia, miellyttäviä ja myönteisiä mielikuvia. Väsyneenä tai pahalla mielellä on vaikeampaa omaksua ja muistaa asioita. 15

16 HUOLTAJAN TEHTÄVÄT Lapsen kasvun kannalta koulun ja kodin yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää. Päävastuu opetuksesta kuuluu koululle ja kasvatuksesta huoltajalle. Huoltaja vastaa siitä, että oppilas saapuu kouluun ajoissa ja koulunkäyntikuntoisena eli levänneenä, asiallisesti käyttäytyvänä, aamiaisen syöneenä ja koulutarvikkeet mukanaan. Oppilas tarvitsee kaikkina kouluvuosinaan vanhemmilta paljon tukea ja kannustusta kouluun liittyvissä asioissa. Huoltajat vastaavat myös erilaisten valintojen tekemisestä. Huoltajat voivat toimia kaikkien oppilaiden hyväksi luokan yhdysvanhempina tai vanhempainyhdistyksessä. Koulu odottaa huoltajalta kiinnostusta koulutyötä kohtaan koulun jakaman informaation lukemista (Wilma ja paperitiedotteet) oppilaan sairauspoissaoloista ilmoittamista viimeistään ensimmäisen oppitunnin aikana sopivasti mitoitettua apua läksyjen tekoon yhdessäoloa lapsen kanssa lapsen henkisen kasvun tukemista hyvien käytöstapojen esille tuomista aikuisten keskinäistä kunnioitusta. LUOKANOPETTA- JAN /-OHJAAJAN TEHTÄVÄT Erilaiset tiedotustehtävät: lukujärjestykset oppilaille, tiedotteet huoltajille poissaolojen seuranta säännöllisesti ja niistä tiedottaminen huoltajille sekä tarvittaessa tietojen vienti oppilashuoltoryhmälle korkeintaan kolmen päivän loman myöntäminen oppilaalle ja kannanotto pidempään lomaan oppilasta koskevien tärkeiden asioiden tiedottaminen muille opettajille huoltajien luvalla oppilaan tukeminen, neuvominen, ojentaminen ja rankaiseminen tarvittaessa oppilaan menestymisen seuraaminen ja siihen puuttuminen tarvittaessa, kehotukset, todistukset kodin ja koulun välinen yhteistyö: - vanhempainvartit - kehityskeskustelut - luokkakohtaisten vanhempainiltojen järjestäminen. 16

17 OPPILAIDEN OSALLISTAMINEN Oppilaskunta Koulussamme on vireä ja aktiivinen oppilaskunta, jonka hallitus kokoontuu säännöllisesti koulun kuvataideluokassa. Kaikki koulun oppilaat kuuluvat oppilaskuntaan. Jokainen luokka valitsee edustajan ja varaedustajan. Luokkien 5-9 edustajat muodostavat oppilaskunnan varsinaisen hallituksen. Luokkien 1-4 edustajat kutsutaan koolle muutaman kerran vuodessa pohtimaan tiettyjä alaluokkalaisia tai koko koulua koskevia asioita. Oppilaskunnan hallitus toimii monin eri tavoin oppilaiden kouluviihtyvyyden hyväksi. Se järjestää vuoden aikana useita tapahtumia, ottaa kantaa oppilaita koskevien kyselyiden tuloksiin, vastaa oppilaskunnan kioskin toiminnasta, päättää oppilaskunnan rahojen käyttämisestä sekä synnyttää uusia ideoita koulun kehittämiseksi. Viime lukuvuosien monipuolisesta toiminnasta hyviä esimerkkejä ovat osallistuminen ja lainaamon perustaminen, Kouluterveyskyselyn tulosten arviointiin ja jatkotoimenpiteiden suunnitteluun osallistuminen ja mukana oleminen Aleksis-kirjoituskilpailun raadissa. Oppilaat voivat tehdä myös aloitteita koulun toimintaan liittyen esim. jättämällä aloitteen opettajienhuoneen oven vieressä olevaan postilaatikkoon, ottamalla yhteyttä oppilaskunnan edustajaan tai kertomalla ehdotuksensa koulun aikuisille. Tukioppilaat Tukioppilaat ovat 8. ja 9. luokan oppilaita, jotka koulutetaan toimimaan nuorempien, erityisesti 7. luokkien oppilaiden kanssa ja heidän tukenaan. Tukioppilas on tavallinen, vapaaehtoinen oppilas, joka haluaa toimia kouluyhteisön hyväksi ja auttaa muita oppilaita. Tukioppilaat saavat koulutuksen, ja toiminnasta vastaavat meidän koulussamme oppilaanohjaaja ja aineenopettaja. Tukioppilastoiminnan tavoitteena on edistää hyviä toverisuhteita, kouluviihtyvyyttä, yhteisvastuuta sekä turvallista ja kannustavaa ilmapiiriä koulussa. Tavoitteena on myös luoda ilmapiiri, jossa kaikki kouluyhteisön jäsenet tulevat hyväksytyksi ja jossa kiusaamista ei missään muodossa hyväksytä. Tukioppilastoiminta perustuu vertaistuen ajatukseen. Meneillään olevassa paikallisessa opetussuunnitelman uudistustyössä on erityisen tärkeää kuulla oppilaita. Oppilaille järjestetään mahdollisuuksia tuoda esiin näkemyksensä ja olla mukana opetussuunnitelmatyössä. 17

18 Lukuvuonna koulussamme on yhdeksän tukioppilasta, jotka perustoiminnan ohella myös järjestävät erilaisia teemapäiviä, tapahtumia ja tempauksia. Uusia tukioppilaita koulutetaan tänä lukuvuonna 8. luokan oppilaiden valinnaisaineena olevalla tukioppilaskurssilla. Lisää tietoa tukioppilastoiminnasta löytyy osoitteesta Kummitoiminta Kummitoiminta luo osaltaan turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Isommat oppilaat toimivat pienempien apuna ja tukena ja auttavat kouluyhteisöön sopeutumisessa. Kummioppilaat voivat esimerkiksi auttaa arkirutiineissa kuten pukeutumisessa, olla turvana ja leikittää välitunnilla sekä osallistua vaikka satu- tai liikuntatuokioihin mahdollisuuksien mukaan. Meidän koulussamme neljäsluokkalaiset ovat esikoululaisten kummeja, viidesluokkalaiset ensiluokkalaisten ja kuudesluokkalaiset toisluokkalaisten kummeja. Näin yhteinen kummitaival kestää vähintään kolme vuotta. Kioski Oppilaskunnan kioski on avoinna yläkoululaisille breikeillä klo Kioskin toiminnasta vastaa oppilaskunnan hallitus. Kioskista voi ostaa kahvia, teetä, mehua, jäätelöä, myslipatukoita ja muuta pientä purtavaa. Kioskissa ei myydä limsaa eikä makeisia. Alakoulun oppilaat saavat asioida kioskissa erityispäivinä, joista ilmoitetaan erikseen. Mahdollisesta makeismyynnistä ilmoitetaan erikseen. 18 Oppilaat osaavat ( Talent AKK ) Lukukausittain järjestettävässä Oppilaat osaavat -tapahtumassa oppilaat esittävät itse suunnittelemaansa ohjelmaa: bändi-, laulu- ja muita musiikkiesityksiä, näytelmiä, sketsejä, tanssi- ja liikuntaesityksiä. Vertaissovittelu Oppilaiden välisiä ristiriitoja ratkovat vertaissovittelijat, jotka ovat saaneet tehtävään koulutuksen. Vertaissovittelulla puututaan oppilaiden väliseen mieltä pahoittavaan toimintaan mahdollisimman varhain. Vertaissovittelu on menetelmänä yksinkertainen selkeä kaava, jonka mukaisesti osapuolia hieman vanhemmat sovittelijoiksi koulutetut oppilaat auttavat osapuolina olevia oppilaita löytämään itse ratkaisun ristiriitaansa. Sovittelun aikana osapuolet saavat kertoa oman näkemyksensä tapahtuneesta, kuvata tuntemuksiaan ja pohtia eri ratkaisuvaihtoehtoja. Kaavaa noudattamalla sovittelijaoppilaat ja ristiriidan osapuolet etenevät lopulta sopimukseen, jonka toteutumista seurataan. Kiusaaminen ja väkivalta eivät kuulu vertaissovittelun piiriin. Lisää tietoa löytyy osoitteesta

19 KIUSAAMISEN VASTAINEN OHJELMA Aleksis Kiven koulu on ollut mukana KiVa Koulu -ohjelmassa syksystä KIVA-koulu ohjelma on suomalainen innovaatio, jonka kehittämisessä on hyödynnetty kiusaamista koskevaa tutkimustietoa. KIVAlyhenne muodostuu sanoista kiusaamista vastustava tai kiusaamisen vastainen. Ohjelmalla halutaan ehkäistä kiusaamista ennalta sekä lopettaa havaittu kiusaaminen. Koulussa toimii 6-8 opettajan ja koulunkäyntiavustajan muodostama työryhmä, KIVA-tiimi. Tiimin jäsenet selvittävät pareittain esille tulevia kiusaamistapauksia yhteistyössä luokanopettajien ja luokanohjaajien kanssa. Kiusaamistilanteisiin puututaan välittömästi. Kiusaamistilanteita käsitellään johdonmukaisesti ja päättäväisesti sovitun toimintamallin mukaan. Selvittely dokumentoidaan. Kiusaamisesta ilmoitetaan kiusatun kotiin mahdollisimman pian ja kiusaajan kotiin, kun KiVa-tiimi on keskustellut kiusaajan kanssa. Mikäli kiusaaminen ei lopu sopimuksista ja seurannasta huolimatta, asian käsittely siirtyy oppilashuoltoryhmälle. Ohjelmaan kuuluva KiVa-materiaali on suunnattu luokille 1., 4. ja 7. Materiaali soveltuu kaikille luokkaasteille. KIVA-oppitunteja pidetään 19 pajapäivinä. Teemoja käsitellään myös kuukauden avauksissa. Kiusaamista ei hyväksytä eikä suvaita missään muodossa. Kiusaamiseen suhtaudutaan ina vakavasti. Kommenttia Se oli vaan leikkiä... ei hyväksytä. Kiusaamisen vähentämiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi tehdään pitkäjänteistä työtä. Edesautetaan turvallisen luokkahengen syntymistä. Opetellaan ottamaan vastuuta. Lisätään ymmärrystä kiusaamisesta. Kiusaaminen on ryhmäilmiö, jossa jokaisella on oma rooli: kiusaaja, apuri, vahvistaja, kiusattu, puolustaja ja sivustakatsoja. Opetellaan vuorovaikutustaitoja, ristiriitojen ratkaisumalleja ja suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan. Lisää tietoa KIVAohjelmasta löytyy osoitteesta Hyvin organisoitu valvonta ja havainnointi on tärkeää. Välituntivalvonta pyritään hoitamaan siten, ettei valvomattomia hetkiä ja paikkoja ole. Välituntivalvojat käyttävät huomioliivejä. Kouluun pyritään luomaan sellainen kulttuuri, että kynnys tulla kertomaan kiusaamisesta on matala. Oppilas voi myös kertoa kiusaamisesta kirjallisesti nimellään tai nimettömästi jättämällä viestin postilaatikkoon. Mikäli huoltajilla on tietoa kiusaamisesta, he ottavat yhteyttä kouluun. Koulun suunnitelma KIUSAAMI- SEN ENNALTAEHKÄISEMINEN JA SIIHEN PUUTTUMINEN löytyy osoitteesta KiVa-sopimuksen kolmas sääntö: Me emme kiusaa!

20 KIVA-koulu-hankkeen nettisivuilla on vanhemmille opas, josta löytyy tietoa kiusaamisesta sekä vanhempien keinoista vähentää kiusaamista ja tukea kiusattua lasta. Opasta voi tilata myös painettuna. Lisää tietoa löytyy osoitteesta Vanhemmat KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ Pyrimme rakentavaan vuorovaikutukseen kotien kanssa. Meillä on yhteinen kasvatusvastuu. Ensisijainen yhteistyömuoto kodin ja koulun välillä on suullinen tai kirjallinen yhteydenpito vanhempien ja opettajan välillä. Kodit saavat tietoa koulun toiminnasta myös Wilmasta, yhteisistä tiedotteista sekä kunnan kotisivuilta. Vanhemmille järjestetään lukukausittain vanhempainilta sekä mahdollisuus tavata koulun opettajia vanhempainvarteissa tai arviointikeskusteluissa. Aleksis Kiven koulun Vanhempainyhdistys ry Koti ja koulu yhdessä oppilaan tukena Huoltajina vanhemmilla on tärkeä rooli lapsensa koulun käynnissä. Yksi osa tätä roolia voi olla osallistuminen vanhempainyhdistyksen toimintaan. Vanhempainyhdistyksen tarkoituksena on edistää vanhempien ja kouluvälistä yhteistoimintaa, tukea koteja ja koulua niiden pyrkimyksessä luoda lapsille hyvä oppimis- ja kasvuympäristö sekä edistää lasten ja nuorten tasapainoista ja monipuolista kehitystä. Lisäksi yhdistyksen tarkoituksena on tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä ja toimia oppilaiden vanhempien yhteistyöelimenä. Vuosien aikana Vanhempainyhdistys on järjestänyt luentotilaisuuksia, kerhoja, myyjäisiä ja urheiluvälinekirppiksiä. Lisäksi yhdistys on osallistunut koulun toimintaan lahjoittamalla koululle hymypatsaat ja materiaaleja, mm. järjestelmäkameroita. Lisää tekijöitä kaivataan Vanhempainyhdistys tarvitsee varoja ja tekijöitä järjestääkseen toimintaa oppilaiden hyväksi. Eräs tärkeimmistä keinoista varojen keräämiseen ovat jäsenmaksut. Vanhempainyhdistyksen jäseneksi voivat liittyä kaikki oppilaiden huoltajat. Toiminnassa voi tietysti olla mukana, vaikka ei haluaisikaan liittyä jäseneksi. Jäseneksi voi liittyä esimerkiksi lähettämällä vapaamuotoisen sähköpostiviestin osoitteeseen Kirjoita viestiin nimen lisäksi myös osoitteesi. Luokkien pankkitilien avaaminen Vanhempainyhdistys on neuvotellut Siuntion Aktia-pankin kanssa sopimuksen, jotta luokkien yhteyshenkilöt voivat avata tilin luokan varojen keräämiseen. 20

21 Luokan vanhemmat valitsevat keskuudestaan kaksi vanhempaa (toinen voi olla myös opettaja), jotka vastaavat luokan pankkitilin käytöstä ja rahaliikenteestä. Kokouksesta tehdään pöytäkirja, johon kirjataan omana pykälänään päätös tilienkäyttöoikeudesta. Koska pankki vaatii pöytäkirjassa näkyviin ko. vanhempien henkilötunnukset, kannattaa tästä päätöksestä tehdä pöytäkirjaote, eli varsinaiseen pöytäkirjaan ei kirjata henkilötunnuksia, ainoastaan pöytäkirjaotteeseen. Tämän jälkeen ko. vanhemmat menevät yhdessä pöytäkirjaotteen kanssa Aktiaan, jossa avataan tili nimellä Aleksis Kiven koulu, vuonna XXXX syntyneet, (luokka A/vast.). Osoitteeksi tilin avaajan osoite tai pöytäkirjaotteessa määritelty osoite. Luokan rahavastaavan on syytä pitää tilistä ns. yhdenkertaista kirjanpitoa, eli kirjata aikajärjestyksessä tulot ja menot. Tämän kirjauksen tulee vastata pankin tiliotteita. Jotta luokan vanhempien keskuudessa ei synny mitään epätietoisuutta, kannattaa yhteisesti sopia se, kuinka usein rahatilanteesta raportoidaan muille vanhemmille. Lisätietoja Vanhempainyhdistyksen toiminnasta saat internet-osoitteesta ja sähköpostia voi lähettää osoitteeseen POISSAOLOT Oppilaiden kaikkia poissaoloja seurataan. Poissaolot kirjataan sähköisesti Wilmaan, joten tieto lapsen poissaolosta välittyy heti kaikille opettajille. Huoltajilla on omat tunnuksensa, joilla he pääsevät Wilmaan ja voivat seurata lapsensa poissaoloja sekä kuitata ne. Oppilas ei voi tulla sairaana kouluun. Huoltaja ilmoittaa viimeistään ensimmäisen oppitunnin aikana sairastumisesta. Mikäli oppilas sairastuu koulupäivän aikana, hän pyytää kouluterveydenhoitajalta tai opettajalta lupaa lähteä kotiin. Kouluterveydenhoitaja tai opettaja arvioi, onko huoltajan syytä tulla hakemaan lapsi koulusta. Sairastumisesta ilmoitetaan huoltajalle. Poissaoloanomus jätetään etukäteen hyvissä ajoin ennen aiottua poissaoloa. Anomus koulunkäynnin vapautuksesta löytyy osoitteesta Vapautuksen hyväksyy: 1 3 päivää luokanopettaja tai luokanvalvoja 4 15 päivää rehtori yli 15 päivää sivistyslautakunnan suomenkielinen opetusjaosto. Jos oppilas on poissa koulusta, hänen tulee ottaa selville annetut tehtävät opettajalta. Huoltaja sitoutuu siihen, että oppilas huolehtii läksyistään Poissaolon ajalta. Poissaolon aikaiset kokeet suoritetaan mahdollisimman pian poissaolon päätyttyä. Kuljetusoppilaan poissaolosta on ilmoitettava etukäteen kuljettajalle (linja-auton kuljettajalle ei tarvitse ilmoittaa). Koulun keittiöön on myös hyvä ilmoittaa poissaolosta, jos lapsella on erityisruokavalio. 21

22 WILMA-KÄYTÄNNÖT Wilma on internetin kautta toimiva liittymä opettajille, koulunkäyntiavustajille, oppilaille ja heidän huoltajilleen. Luokanopettaja tai luokanohjaaja jakaa huoltajille Wilma-tunnukset. 3-9lk Enää ei käytetä paperista reissuvihkoa, vaan tuntihuomiot merkitään Wilmaan koepäivät varataan Wilman kautta, jolloin ne näkyvät myös huoltajille sekä yläkoulussa myös oppilaille. 7-9lk Wilman käytöstä on sovittu Aleksis Kiven koulussa seuraavaa: Koko koulu Henkilökunta tarkistaa omat pikaviestinsä vähintään kerran arkityöpäivänsä aikana oppilaan poissaolot merkitään Wilmaan yleiset tiedotteet julkaistaan Wilmassa koulun tapahtumakalenteri on esillä Wilmassa. 1-2lk Wilman lisäksi voidaan käyttää perinteistä reissuvihkoa kodin ja koulun välisen yhteistyön tuke na. Oppilaat saavat omat tunnukset Wilmaan, joilla he voivat seurata itselle kertyneitä merkintöjä, varattuja kokeita sekä mahdolli suuksien mukaan myös annettu ja läksyjä oppilastunnuksilla ei kuitenkaan ole mahdollista kuitata selvittämättömiä poissaoloja, vaan se on mahdollista ainoastaan huoltajatunnuksilla jokainen yläkoulun opettaja pyrkii merkitsemään annetut läksyt myös Wilmaan. Pedagogiset asiakirjat oppimis suunnitelma (tehostettu tuki) ja HOJKS eli henkilökohtainen ope tuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (erityinen tuki) löytyvät valikosta kohdasta Tuki. Wilman pikaohje huoltajille löytyy osoitteesta: node/

23 UIMAOPETUS Kunta järjestää uimaopetusta mahdollisuuksien mukaan lähialueen uimahalleissa. Koululta on uimahallille linja-autokuljetus. Uimaopetus, luokat 1-4 Tavoite: oppilas oppii hyvinvointia edistäviä ja turvallisia liikuntatapoja sekä perusuimataidon. Sisältö: veteen totuttautuminen ja uintiharjoitukset. Uimaopetus, luokat 5-9 Tavoite: oppilas kehittää uimataitoaan ja opettelee vedestä pelastamisen taitoja. Sisältö: uinti ja vesipelastus. VALINNAISAINEET Perusopetuksen valinnaisten aineiden tehtävänä on syventää ja laajentaa perusopetuksen yhteisten oppiaineiden, erityisesti taito ja taideaineiden, mukaan luettuna kotitalous, sekä haluttaessa aihekokonaisuuksien tietoja ja taitoja oppilaan valinnan mukaisesti. Valinnaisten aineiden tehtävä on myös antaa oppilaalle mahdollisuus syventää harrastuksiaan ja löytää uusia kiinnostuksen kohteita. Opetussuunnitelman perusteet 28 Koulumme 8. ja 9. luokan oppilaat ovat voineet itse vaikuttaa opiskelemiinsa oppiaineisiin harrastuneisuutensa ja kiinnostuksensa mukaan. Kahdeksasluokkalaiset ovat valinneet kolme valinnaisainetta, joita opiskellaan kaksi tuntia viikossa sekä yhden valinnaisaineen, jota opiskellaan yksi tunti viikossa, yhteensä seitsemän tuntia viikossa (7 h / vko). Yhdeksäsluokkalaiset ovat valinneet kolme oppilainetta, joita opiskellaan kaksi tuntia viikossa, yhteensä kuusi tuntia viikossa (6 h / vko). Kahdeksannella luokalla aloitetut ns. pitkät valinnat (kotitalous, tekninen työ, kuvataide, saksa ja ranska) jatkuvat myös yhdeksännellä luokalla. Lukuvuodeksi oppilailla oli mahdollisuus valita seuraavia valinnaisaineita (kaikkia kursseja ei pystytty toteuttamaan liian pienien osallistujamäärien vuoksi): Pitkät valinnaisaineet, 2 h / vko (kaksi lukuvuotta, numeroarviointi) Kotitalous Tekninen työ Kuvataide B2-ranska B2-saksa Lyhyet valinnaisaineet, 2 h / vko (yksi lukuvuosi, numeroarviointi) Ilmaisutaito Lukeminen ja luova kirjoittaminen Media ja minä Tekstiilityö Liikunta Pelit Musiikki Yrittäjyys Tietotekniikka Syventävä matematiikka Kansainvälisyys Voimauttavat kuvat Lyhyet valinnaisaineet, 1 h / vko 8. lk (suoritusmerkintä) Tietotekniikan peruskurssi Taloustieto Musikaali Tukioppilaskurssi 23

24 VINKKEJÄ KOTITEHTÄVIIN Vieraat kielet Pohdittavaksi: Mikä on sinulle sopivin aika tehdä kotitehtäväsi? Heti koulun jälkeen? Välipalan jälkeen? Ennen harrastuksia ja kavereiden tapaamista? 1. Lue läksy ja kertaa kappaleen sanoja. 2. Opettele sanastosta uudet sanat. Käytä apuna liuskaa. YRITÄ MUISTAA ENSIN SANAT SUOMEKSI. PIIRRÄ YMPYRÄ NIIDEN SANOJEN ETEEN, JOITA ET MUISTA. Teetkö läksyt yhdessä kaverin kanssa? O recycling Pidätkö läksyjen lomassa taukoja, vai teetkö kaikki tehtävät kerralla? Missä paikassa kotitehtävien teko onnistuu parhaiten? Omassa huoneessa? Keittiön pöydän ääressä? Sohvalla? Keskitytkö paremmin hiljaisuudessa vai musiikkia kuunnellen? Kannattaako puhelin ja tietokone sulkea läksyjen teon ajaksi? OPETTELE UUDELLEEN NE SANAT, JOIDEN EDESSÄ ON YMPYRÄ. VÄRITÄ YMPYRÄ, KUN OSAAT SANAN. KÄÄNNÄ LIUSKA YMPÄRI JA YRITÄ NYT MUISTAA SANAT ESIM. ENG- LANNIKSI. PIIRRÄ SANAN PERÄÄN YMPYRÄ JOS ET MUISTA. kierrätys OPETTELE LOPUKSI SANAT, JOIDEN PE- RÄSSÄ ON YMPYRÄ. VÄRITÄ, KUN OSAAT. 3. Lue läksy ääneen. 4. Käännä teksti suomeksi. 5. Perehdy läksyn kielioppiin. 6. Tee harjoitustehtävät. 7. Testaa tietosi kuulustelemalla itseäsi tai pyydä äitiä tai isää vaikka kyselemään sanoja.

25 Matematiikka 1. Lue oppitunnilla kirjoittamasi muistiinpanot. 2. Kertaa oppitunnilla ratkaistut tehtävät. Reaaliaineet: uskonto, historia, ympäristö ja luonnontieto, biologia, maantieto, fysiikka, kemia 3. Lue läksy oppikirjasta. 4. Tutki oppikirjan esimerkkitehtävien ratkaisuvaiheet. 5. Kun ratkaiset laskutehtävää, pohdi voiko tulos olla oikea, onko tulos ylipäätään mahdollinen vai onko se suorastaan mieletön. 6. Jos lopputulos on väärä, etsi virhe ja laske tehtävä uudelleen. 7. Jos et pääse eteenpäin, jätä tehtävä hautumaan ja siirry toiseen tehtävään. Voit onnistua myöhemmin ratkaisemaan ongelmallisen tehtävän. 8. Sanallisen tehtävän ratkaisemista saattaa helpottaa kuvan piirtäminen: Puolet luokan 12 tytöstä harrastaa urheilua. Heistä kolmasosa pelaa käsipalloa. Montako tyttöä pelaa käsipalloa? 1. Silmäile ensin vanha läksy. 2. Silmäile uuden läksyn otsikot, kuvatekstit ja kuvat, diagrammit ja taulukot. 3. Tee itsellesi etukäteen kysymyksiä läksystä. 4. Lue läksy huolellisesti läpi yhteen menoon. Lue myös vihosta oppitunnilla tekemäsi muistiinpanot. 5. Etsi vastaukset kysymyksiisi. Yritä löytää läksyn punainen lanka. 6. Alleviivaa tärkeät sanat tai tärkein asia. Älä alleviivaa kaikkea! - Numeroi, kirjoita tai piirrä avainsanoja marginaaliin siististi. Kysy lupa. - Tee vihkoon muistiinpanoja ja ajatuskarttoja. 7. Käytä apuvälineitä! Selvitä oudot sanat sanakirjasta tai netistä. Käytä karttaa historiassa, maantiedossa, uskonnossa...). 8. Kertaa läksy. Selitä se vaikka ääneen kappale kappaleelta itsellesi tai jollekin muulle. 9. Kertaa läksy vielä illalla ja/tai aamulla. 9. Lue vielä kohdat, jotka eivät jääneet mieleen. 25

26 KOKEISIIN VALMISTAUTUMINEN Oppilaalle: Pidä kaikki koulutarvikkeet aina mukanasi: oppikirja, työkirja, vihko, kynä, kumi, viivoitin jne. Seuraa opetusta tarkasti oppitunnilla. Tee läksyt aina huolellisesti. Silloin kokeeseen lukeminen on vain tutun asian kertaamista. Kielissä muista kerrata sanastoa säännöllisesti, ettet joudu ennen koetta opettelemaan kohtuuttoman suurta määrää sanoja lyhyessä ajassa. Opettele joka päivä muutama sana. Pane muistilappuja huoneeseesi! Voit pyytää ystävääsi tai vanhempaasi kyselemään kielioppiasioita tai sanoja silloin tällöin. Seuraa Wilmasta, milloin on kokeita. Aloita kokeeseen valmistautuminen riittävän ajoissa. Jaa luettava teksti usealle päivälle. Laske montako sivua sinun on luettava yhdessä päivässä. Merkitse kalenteriin sivut, jotka kunakin päivänä aiot lukea. Huoltajalle: Auta hienotunteisesti niissä asioissa, joissa lapsesi tarvitsee apua Seuraa säännöllisesti, että lapsi huolehtii läksyistään ja että hänellä on kaikki koulutarvikkeet mukana (kärryiltä on helppo pudota jos muistiinpanot jäävät tunnilla tekemättä puuttuvien välineiden vuoksi...) Ohjaa läksyissä, ettei jää mustia aukkoja. Kielissä on hyvä kysellä sanoja säännöllisesti. Kannusta, innosta ja motivoi lasta valmistautumaan kokeisiin ajoissa. Auta tarvittaessa jakamaan luettava teksti riittävän pitkälle ajanjaksolle. Auta löytämään tekstin punainen lanka ja olennaiset asiat tekstin jokaisesta kappaleesta. Seuraa koulumenestystä säännöllisesti. Varaa aikaa myös vihkon muistiinpanojen lukemiseen. Varaa aikaa vielä kertaamiseen. Muista alleviivaukset ja marginaaliin tehdyt merkinnät 26

27 KOULUKIRJASTO Kirjastomme on avoinna kaikkina koulupäivinä. Avoimet ovat kirjahyllyissä kannustavat lukuharrastukseen päivittäin. Koulukirjastossa on monipuolinen kokoelma lasten ja nuorten kaunokirjallisuutta sekä myös tietokirjoja. Kirjoja voi lainata siten, että ilmoittaa valitsemansa kirjan joko suoraan koulukirjastonhoitajalle tai sitten omalle luokanopettajalle tai äidinkielenopettajalle. Lainattu kirja palautetaan sille varattuun laatikkoon koulukirjaston hyllyssä. Koulumme nuorimmilla oppilailla, eli 1.- ja 2.-luokkalaisilla, on omissa luokkahuoneissaan pienet luokkakirjastot. Tavoitteena on, että kaikille oppilaille opetetaan lukuvuoden alussa kirjaston käyttöä. Koulukirjastomme sijaitsee ala-aulassa, jossa on viihtyisää lukea myös kirjastoon tulevia lehtiä. Lehdet on tilattu oppilaskunnalle järjestetyn toivelehtikyselyn pohjalta. Yhdeksi suosituimmaksi lehdeksi nousi Aku Ankka, joka saapuu keskiviikkoisin oppilaidemme iloksi kirjastoon. Kansainvälistä koulukirjastokuukautta vietetään lokakuussa. Koulussa on järjestetty sen ja Aleksis Kiven päivän kunniaksi Aleksis Kiven kirjoituskilpailu. Helmikuussa on valtakunnallinen sanomalehtiviikko ja huhtikuussa valtakunnallinen lukuviikko. Tuolloin koulukirjastossa on erityistä ohjelmaa viikon teeman tiimoilta. Olisitko sinä innostunut toimimaan esimerkiksi koulukirjastokummina tai kirjavinkkarina? Ota yhteyttä äidinkielen lehtoriin, jos haluat olla mukana kehittämässä koulukirjastoamme! 27 LUKUDIPLOMI Siuntion kunnan Seitsemän veljeksen lukudiplomin tavoitteena on kannustaa lapsia ja nuoria retkille tarinoiden maailmaan. Oppilas suorittaa diplomin siten, että hän lukee tietyn määrän listalta valitsemiaan kirjoja ja tekee niistä kustakin yhden tehtävän. Alakoululaiset lukevat vuoden aikana kuusi kirjaa ja yläkoululaiset kahdeksan kirjaa. Tehtävän avulla oppilas osoittaa tuntevansa kirjan sisällön ja pääsee lisäksi käsittelemään omaa lukukokemustaan. Tarinamaailmat rakentavat ja peilaavat maailmaa, jossa elämme. Hyppy kirjojen henkilöiden saappaisiin herättää meissä surun, jännityksen, onnen ja jopa kauhun tunteita. Tarinat irrottavat meidät omasta arjesta ja opettavat käsittelemään tunteitamme ja sitä, miten suhtaudumme toisenlaisiin ihmisiin ja kulttuureihin. Lukeminen auttaa myös omien tekstien rakentamisessa ja opettaa, kuin huomaamatta, oikeinkirjoitusta. Lukeminen on mukava yhteinen harrastus koko perheelle. Kunnan kotisivuilta löytyy Seitsemän veljeksen lukudiplomin kirjalistat ja tehtävät luokkalaisille, luokkalaisille, luokkalaisille sekä luokkalaisille.

28 KOULUKULJETUKSET Siuntion kunnan kotisivuilta (siuntio.fi/palvelut/koulut ja opetus/koulukuljetus) löytyvät kulloinkin voimassa olevat koulukuljetusperiaatteet. Koulukuljetus myönnetään kotipysäkiltä kouluun ja takaisin. Oppilaan nouto- ja jättämispaikka voi olla eri, mikäli tämä ei aiheuta lisäkustannuksia. Bussikortit ja Siuntio-liput: Kuljetusoppilaille on jaettu tarpeen mukaan joko bussikortti tai Siuntio-lippu tai molemmat. Oppilaat leimaavat matkakortin aina autoon noustessa. Kunta maksaa ensimmäisen kortin. Mikäli kortti häviää tai rikkoutuu, siitä tulee välittömästi ilmoittaa sivistystoimistoon. Uudesta kortista peritään 20 euron maksu. Mikäli oppilas matkustaa lukukauden aikana 7 kertaa tai useammin ilman bussikorttia, laskutetaan huoltajilta näistä matkoista 3,30 eur ajettua matkaa kohden. Muut kuin koulukuljetukset: Autossa on sivistystoimiston toimittama luettelo kuljetusoppilaista. Matka maksaa 3,30 euroa, mikäli oppilaan nimeä ei ole kuljetuslistassa ja hän on menossa esimerkiksi kaverille, harrastukseen tai kerhosta tai harrastuksesta kotiin. Oppilaat, jotka eivät ole oikeutettuja maksuttomaan koulukuljetukseen voivat matkustaa Siuntion sisäisellä joukkoliikenteellä 3,30? / matka hinnalla. Mikäli reitillä kulkee vuorolinja-auto, maksaa oppilas Matkahuollon määrittämän matkalipun hinnan. Kyydin tarvitsijoita pyydetään näin aluksi olemaan yhteydessä sivistystoimistoon sähköpostitse sivistystoimisto@siuntio.fi hyvissä ajoin, että kyydin tarvitsijalle pystytään osoittamaan oikea auto ja varmistamaan että autossa on tilaa. Vuorolinja-autoihin ei tarvitse kysellä paikkoja! Matkakortin väärinkäyttö voi johtaa koulukuljetusoikeuden menettämiseen. Huoltajan vastuulla on, että kortti palautetaan kouluun tai sivistystoimistoon viimeistään viikon kuluessa lukuvuoden päättymisestä ja välittömästi, mikäli kuljetustarve tai kuljetusoikeus muuttuu. Palauttamattomasta bussikortista peritään 20 euron maksu. 28

29 Kuljetuksen käyttämättä jättäminen Huoltajat ovat velvollisia ilmoittamaan lukuvuosittain sivistystoimistoon, mikäli oppilas, jolle on myönnetty koulukuljetus, ei käytä myönnettyä kuljetusta. Kuljetuspaikan tarpeeton varaaminen on kiellettyä. Kunta voi periä turhien ajojen kustannukset vanhemmilta. Huoltajien tulee ilmoittaa kuljettajalle tekstiviestillä tai sähköpostilla, jos oppilas sairastuu tai ei muuten tarvitse koulukyytiä. Kuljettajalle on myös hyvä ilmoittaa oppilaan terveydentilaan liittyvistä seikoista, jotka saattavat vaikuttaa kuljetuksiin. Oppilaan sairastuminen koulupäivän aikana: Koululta otetaan yhteyttä huoltajaan oppilaan noutamiseksi kotiin. Urheiluvälineet ja muut poikkeavat tavarat: Kouluautoissa kuljetetaan vain sellaisia urheiluvälineitä tai muita tavaroita, joita tarvitaan koulutyössä tai joiden tuomisesta on muuten erikseen sovittu koulun kanssa. Urheiluvälineet tulee kuljetuksen aikana suojata asianmukaisesti (luistimiin teräsuojukset, sukset pussiin tai yhteen sidottuna.) Koulukuljetukseen liittyvät yhteystiedot Toimistosihteeri Cilla Ojala reitit kuljetusjärjestelyt ilmoitukset, käytännön asiat Sivistystoimen johtaja Tina Nordman periaatteelliset kysymykset sähköposti: Kun vanhemmat tuovat lapsensa autolla kouluun, toivomme, että LASTA EI JÄTETÄ LINJA-AUTOJEN KÄÄNTÖPAIKALLE Puistopolun päähän eikä henkilökunnan pysäköintialueelle. Näin vältämme vaaratilanteet. 29

KOULUAVAIN Aleksis Kiven koulun lukuvuosiopas 2014-2015

KOULUAVAIN Aleksis Kiven koulun lukuvuosiopas 2014-2015 KOULUAVAIN Aleksis Kiven koulun lukuvuosiopas 2014-2015 Hyvät oppilaat ja vanhemmat! Helteisen heinäkuun ja upeiden uintikelien jälkeen olemme aloittelemassa uutta lukuvuotta 2014-2015! Kunnalliset ja

Lisätiedot

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1.8.2017 2 1. KOULUN NIMI: Euran Kirkonkylän koulu 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMINEN Koulun järjestyssääntöjen

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT A. YLEISET SÄÄNNÖT 1. Järjestyssäännöillä edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.

Lisätiedot

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä. Kalevankankaan koulu Henkilökuntakokous 25.5.2011 TURVALLINEN OPISKELUYMPÄRISTÖ JA JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE Perusopetuslain 29 :n mukaan opetukseen osallistuvilla

Lisätiedot

KOULUAVAIN Aleksis Kiven koulun lukuvuosiopas 2015-2016

KOULUAVAIN Aleksis Kiven koulun lukuvuosiopas 2015-2016 KOULUAVAIN Aleksis Kiven koulun lukuvuosiopas 2015-2016 Hyvät oppilaat ja vanhemmat! Sateinen ja kolea kesä unohtuu loppukesän helteistä ja ennätysmäisestä mustikkasadosta nauttiessa! Tervetuloa aloittamaan

Lisätiedot

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Rytkyn koulun järjestyssäännöt Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 MICROSOFT Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä järjestystä,

Lisätiedot

Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntö 1 (4) Sisällysluettelo 1 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen... 2 2 Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet... 2 Oppilaiden yhdenvertaisuus

Lisätiedot

KOULUAVAIN Aleksis Kiven koulun lukuvuosiopas 2015-2016

KOULUAVAIN Aleksis Kiven koulun lukuvuosiopas 2015-2016 KOULUAVAIN Aleksis Kiven koulun lukuvuosiopas 2015-2016 Hyvät oppilaat ja vanhemmat! Sateinen ja kolea kesä unohtuu loppukesän helteistä ja ennätysmäisestä mustikkasadosta nauttiessa! Tervetuloa aloittamaan

Lisätiedot

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sivistyslautakunta 22.6.2016 96 Liite 3 Sivu 1 / 4 1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Nämä järjestyssäännöt on laadittu yhdessä oppilaiden, koulun henkilökunnan ja vanhempien kanssa. 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Kuparivuoren koulu 1. Oppilaat Noin 300. Keskikokoinen koulu 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Oppilaat tulevat pääasiassa keskustan ja Luonnonmaan alueelta, kieliluokilla ja

Lisätiedot

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA Voimassa 1.11.2014 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia,

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

Luokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja.

Luokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja. Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta kasvaa, ja monet asiat pitää hoitaa

Lisätiedot

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja olemalla kohtelias sekä noudattamalla

Lisätiedot

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lukuvuosi 2017-2018 Oppilaan velvollisuudet Perusopetuslain 35 :n mukaan "Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen jokaisena koulupäivänä. Oppilaan on suoritettava

Lisätiedot

Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja

Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja ATALAN KOULU Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja olemalla kohtelias sekä noudattamalla tämän käytösaapisen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sivistyslautakunta 22.6.2016 96 Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Nämä järjestyssäännöt on laadittu yhdessä oppilaiden,

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

Kivistön koulun hyvä fiilis

Kivistön koulun hyvä fiilis Kivistön koulun hyvä fiilis Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Yhdessä yhteistyöllä-toimintamalli Välittävä toimintakulttuuri - hyvinvoiva kasvuyhteisö Suunnitelma

Lisätiedot

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lukuvuosi 2016-2017 Oppilaan velvollisuudet Perusopetuslain 35 :n mukaan "Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen jokaisena koulupäivänä. Oppilaan on suoritettava

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Ohjaus ennen opintojen alkua Ohjaus maahanmuuttajaoppilaan opintojen alkaessa TEHTÄVÄ TEHTÄVÄN SISÄLTÖ JA AJOITUS VASTUUHENKILÖT MUUTA Oppilaan

Lisätiedot

Miten kurssit tehdään Eirassa?

Miten kurssit tehdään Eirassa? Miten kurssit tehdään Eirassa? Peruskoulussa sinun pitää olla tunneilla, tehdä kurssiin kuuluvat tehtävät ja osallistua loppukokeisiin. Verkkokurssit (suomen kielen kirjoituskurssi s2kki2v ja s2klu2v)

Lisätiedot

TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA

TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA 21.5.2019 TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA 21.5.2019 Järvenperän koulu Järvenperän koulu 1 Muutoksia koulutyössä Koulussa ollaan noin 30 tuntia viikossa eli tavallisesti

Lisätiedot

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt 1 Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt Kasvatus- ja sivistyslautakunta 31.8.2011 64 2 SISÄLLYS 1. SÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE...3 1.1. Järjestyssääntöjen tarkoitus...3 1.2. Viittaukset

Lisätiedot

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

Vuosaaren koulujen yhdistyminen

Vuosaaren koulujen yhdistyminen Vuosaaren koulujen yhdistyminen Kaupunginvaltuusto on päättänyt, että Vuosaaren alueella kahdeksan peruskoulua yhdistyvät neljäksi peruskouluksi 1.8.2017 alkaen seuraavasti: Heteniityn ala-asteen koulu

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja olemalla kohtelias sekä noudattamalla

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2019-2020 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tarjota lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää

Lisätiedot

Ryhmässä tehtävät harjoitukset koulukiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi

Ryhmässä tehtävät harjoitukset koulukiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi Ryhmässä tehtävät harjoitukset koulukiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi Tulevaisuuden koulua kohti -seminaari 7.-8. 10 2014 Elisa Poskiparta Turun yliopisto KiVa Koulu Mitä kiusaaminen

Lisätiedot

Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaajan tehtävät Metsokankaan koulussa

Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaajan tehtävät Metsokankaan koulussa Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaajan tehtävät Metsokankaan koulussa HYÖDYNNETTY OPPILASHUOLLON KÄSIKIRJAA SEKÄ LUOKANOHJAAJAN KÄSIKIRJAA Oppilashuollon käsikirja s. 15 Huoli

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Juvanpuiston koulu Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Perusopetuslain :n 29 4. momentin mukaan koulun järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun turvallisuutta,

Lisätiedot

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014 Koulurauhaasiakirja Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014 Seuraavassa lain täsmennyksiä 1.1.14 alk. 35 a Kasvatuskeskustelu Oppilas, joka häiritsee opetusta tai

Lisätiedot

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Muutokset ja lisäykset voimassa 01.02.2018 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT JÄRJESTYSSÄÄNTÖ Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana.

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana. Lasten ja nuorten lautakunta 25 04.04.2017 Lasten ja nuorten lautakunta 32 30.05.2017 PERUSOPETUKSEN YHTEISET TYÖRAUHAAN LIITTYVÄT TOIMINTAMALLIT/JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lasten ja nuorten lautakunta 04.04.2017

Lisätiedot

Kempeleen kunta Liite 1

Kempeleen kunta Liite 1 Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tervetuloa Hatanpään kouluun (rehtori) miksi lähikoulu? koulun käytänteet koulun tuki oppilaalle Liikuntapainotus sisältö ja hakumenettely (Mikko

Lisätiedot

Siuntion kunta. Toimintaan hakeminen. Iltapäiväkerhon toiminta. Kerhopäivän ohjelma. Välipala. Koulukuljetus ja iltapäiväkerho

Siuntion kunta. Toimintaan hakeminen. Iltapäiväkerhon toiminta. Kerhopäivän ohjelma. Välipala. Koulukuljetus ja iltapäiväkerho Lukuvuosi 2017-2018 Siuntion kunta Iltapäivätoiminta (ilttis) on monipuolista ohjattua toimintaa 1. ja 2-luokkalaisille sekä erityisen tuen oppilaille koulupäivän jälkeen. Iltapäiväkerhossa lapset voivat

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Miten seuraavat asiat ovat välittyneet lapsenne koulun arjesta? Oppilas voi vaikuttaa opetuksen suunnitteluun. Säännöllisesti

Lisätiedot

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Voimassa 14.02.2018 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia niitä huoneistoja, kenttiä ym., joilla

Lisätiedot

Toinen kehittämisalue liittyy opetuksen laadun kehittämiseen, mikä on myös lähikuntien KELPO-hankkeen yhteinen tavoite. Hyvät oppilaat ja vanhemmat!

Toinen kehittämisalue liittyy opetuksen laadun kehittämiseen, mikä on myös lähikuntien KELPO-hankkeen yhteinen tavoite. Hyvät oppilaat ja vanhemmat! 2 Hyvät oppilaat ja vanhemmat! Minulla oli tilaisuus osallistua EUmaiden opettajille järjestettävään täydennyskoulutukseen Irlannissa Dublinissa. Osallistujia oli useista maista. Moneen otteeseen puheeksi

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 Suomenkielinen koulutusjaosto 17.9.2013 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUS-

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B AKAAN LUKIO Vanhempainilta 1A ja 1B 11.10.2018 ILLAN AIHEET lukion ja opettajien esittely tavoitteista lukio-opiskelusta KYSYMYKSIÄ JA KESKUSTELUA! 1.vuosikurssin ryhmänohjaajat 1A Tanja Merikari, ruotsi,

Lisätiedot

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14 Koulu: Iisveden koulu Lukuvuosi: 2014-2015 Virat ja toimet Viran ja toimen nimike Määrä Lisätietoja Rehtori Luokanopettaja 4 yhdellä rehtorin tehtävät Aineen lehtori Erityisopettaja Erityisluokanopettaja

Lisätiedot

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu.

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu. Koulu Hyrylän yläaste Hyökkälän koulu Jokelan yläaste Kellokosken koulu Kirkonkylän koulu Klemetskogin koulu Kolsan koulu Lepolan koulu Mikkolan koulu Nahkelan koulu Paijalan koulu Pertun koulu Riihikallion

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

Matematiikka- ja luonnontiedeluokkien. Olarin koulu 13.1.2014

Matematiikka- ja luonnontiedeluokkien. Olarin koulu 13.1.2014 Matematiikka- ja luonnontiedeluokkien oppilasvalinta Olarin koulu 13.1.2014 Painotuskoulut, vuosiluokat 7.-9. Espoonlahden koulu Järvenperän koulu Mankkaan koulu Nöykkiön koulu Olarin koulu Ilmoittaudu

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 Sivistyslautakunta 15.6.2010 SISÄLTÖ ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Lisätiedot

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE)

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) Tuki jaetaan kolmeen portaaseen: 1. Yleinen tuki Tuki on tilapäistä ja ennaltaehkäisevää. 2. Tehostettu tuki Oppilaalla oppimissuunnitelma, tuki on jatkuvaa/säännöllistä.

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on turvata lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää koulun jälkeistä

Lisätiedot

ESIPUHE. Määrät ovat puolittuneet vuosittain edellisestä vuodesta jo kolmen vuoden ajan.

ESIPUHE. Määrät ovat puolittuneet vuosittain edellisestä vuodesta jo kolmen vuoden ajan. ESIPUHE Uusi lukuvuosi alkaa mielenkiintoisissa merkeissä. Siuntio on päättänyt jatkaa itsenäisenä kuntana, joten kuntalaisten palvelujen saatavuus on monelta osin tarkastettava uudestaan. Koulutoiminnan

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa: Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona 22.5.2019 Aineisto osoitteessa: www.lauta.edu.hel.fi Satu Hakulinen, rehtori Saara Kourouma, apulaisrehtori Solveig Korhonen, terveydenhoitaja

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

Opetus ja opetusjärjestelyt

Opetus ja opetusjärjestelyt Opetus ja opetusjärjestelyt Kopio: Seppänen, Anne 1/5 Sisällysluettelo Koulupäivän rakenne Monialaiset oppimiskokonaisuudet OVTES-vastuutehtävät Poikkeavat opetusjärjestelyt, koulun ulkopuolella annettava

Lisätiedot

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Koulu Kuulammen koulu Lukuvuosi 2014-2015 Oppilashuollon palvelujen järjestäminen ja oppilashuollon toimintatavat Koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän Kokoonpano

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta Perusopetuksen maakunnallinen arviointi 2016 Möysän koulun tulokset Vastaajamäärät 124 1.-2.lk oppilasta 120 3.-5.lk oppilasta 22 opetushenkilöä 83 huoltajaa, joista loppuun saakka vastasi 68 Koulun toiminta

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun SYYSKUU Vanhempainilta 7. luokkalaisten huoltajille lokakuun loppuun Alueen vastaava nuoriso-ohjaaja

Lisätiedot

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.

Lisätiedot

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Koulun alkaessa Vuodet eivät ole veljiä keskenään! Kun viime kouluvuosi polkaistiin käyntiin tutuilla opettajilla ja muulla henkilökunnalla, niin tämä vuosi

Lisätiedot

Opetushenkilöstö Punkaharju

Opetushenkilöstö Punkaharju Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)

Lisätiedot

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus 25.4.2018 Kaukajärven koulu 2018-2019 32 perusopetusryhmää (13 ak, 19 yk) 4 alueellisen erityisopetuksen pienryhmää 2 laaja-alaisten oppimisvaikeuksien erityisopetuksen

Lisätiedot

YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA. Järjestyssääntöjen tavoitteet

YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA. Järjestyssääntöjen tavoitteet YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA Järjestyssääntöjen tavoitteet Koulun tehtävä on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Kauniainen, Kasavuori. Joulukuu 2013

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Kauniainen, Kasavuori. Joulukuu 2013 Pääkaupunkiseudun. luokkien palvelukyky Kauniainen, Kasavuori Joulukuu 0 Väittämät koko kunnan alueella Koulupaikka, oppimiskäsitys ja -ympäristö Kauniainen, n= KOULUPAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN. Lapsellamme on

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 1613 Oletko kokenut, että seuraavia asioita on mielestäsi enemmän, saman verran tai vähemmän kuin Oppitunnilla istutaan

Lisätiedot

Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta!

Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta! Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta! Lisää teksti napsauttamalla Abien ryhmänohjaus ke 9.8.2017 Opiskelijailmoituslomake Tarkista, että tietosi pitävät paikkansa ja korjaa tarvittaessa vanhat tai virheelliset

Lisätiedot

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt OPETUSHALLITUKSEN OHJEIDEN MUKAISET JÄRJESTYSSÄÄNNÖT HÄMEENKYRÖN KUNTA F.E. Sillanpään lukio Sisällys 1 Koulun nimi... 3 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen...

Lisätiedot

HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN. Päivitys 15.4.2015

HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN. Päivitys 15.4.2015 HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN Päivitys 15.4.2015 ASIA KÄYTÄNTÖ RANGAISTUS Molemmat koulut: Yleinen käyttäytyminen Noudatan hyviä tapoja. En turmele koulun omaisuutta. - Suun soittaminen kasvatuskeskustelu

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 2017 2018 Järjestyssääntöjen tarkoitus on 1) turvata koulutyön sujuminen rauhallisesti 2) taata kouluyhteisön jäsenille viihtyisä ja turvallinen työympäristö 3) opettaa vastuullisuuteen

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kielen valinnoista ja opetuksesta Kielten nimitykset perusasteella ja lukiossa A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa 2. luokalla. Oulun kaupungissa kaikki oppilaat opiskelevat

Lisätiedot

Jotta kaikki menisi hyvin. Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa

Jotta kaikki menisi hyvin. Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa Jotta kaikki menisi hyvin Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa Opettaja yhteisöllisen oppilashuollon toteuttajana Luokan/opetusryhmän ryhmäyttäminen Positiivinen palaute

Lisätiedot

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa. Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa. Suunnitelma koskee kaikkia koulun järjestämää toimintaa ja siihen siirtymistä Oppilas on kohtuullisessa määrin

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA Oulunsalo Opetussuunnitelman perusteet muuttuivat vuoden 2011 alusta, mikä velvoitti kuntia tekemään muutoksia myös kuntakohtaisiin opetussuunnitelmiin. Oulunsalon

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta. JYVÄSKYLÄN STEINERKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUOKAT 1-8 Tehtävä ja tavoitteet Järjestyssäännöt ovat koulun opetussuunnitelmaa täydentäviä käytännön toimintaohjeita, joilla pyritään takaamaan kaikkien turvallisuus,

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun

Lisätiedot

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt Järjestyssääntöjä sovelletaan Jyväskylän ammattiopistossa (Laki ammatillisesta koulutuksesta 630/1998/35 ), johon kuuluvana pidetään opetuksen käytössä olevia

Lisätiedot

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 OPPIMISEN ARVIOINTI Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 1 OPPIMISEN ARVIOINNIN KOKONAISUUS PL 22 Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään oppilaan

Lisätiedot

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 31.1.2000 Yleistä 1 Koulun alue on kortteli 57-YO. Koulun piha-alue on koulukiinteistön, Rantatien sekä koulun kentän erottama alue. 2 Kouluajaksi katsotaan

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

Yhteisiä asioita

Yhteisiä asioita Yhteisiä asioita 3.9.2014 Koulun järjestyssäännöt ja muut yhteiset sopimukset (mm. ruokailu, liikuntakäytänteet, mobiililaitteiden käyttö) Pihan yhteiskäyttö ja pihasta huolehtiminen Liikennekäyttäytyminen

Lisätiedot