Lasten mediakasvatuksesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lasten mediakasvatuksesta"

Transkriptio

1 Lasten mediakasvatuksesta MOLLA-hanke Lappeenranta Sara Sintonen Kuva:

2 Kiinnittyminen Lasten mediakasvatuksen lähtökohtana voidaan pitää heidän omien ajatustensa, tunteidensa ja mediakulttuuristen kokemuksiensa peilaamista, sekä lasten tarvetta ja oikeutta osallisuuteen ja itseilmaisuun. Vastavuoroinen ja kuunteleva toimintatapa.

3 Inspiroituminen Mk:n tavoitteena ei ole niinkään tieto, vaan taito, jonka avulla voi kokea pystyvänsä osallistumaan merkitysten luomiseen, ilmaisemiseen ja tunnistamiseen. Oma elämismaailma ja mediakulttuuriset kokemukset ilmaisun materiaalipankkina.

4 Haltioituminen Omien mediaesitysten tekeminen rikastuttaa ja avartaa kokemusmaailmaa, joka luo hyvää pohjaa kulttuuriselle ymmärtämiselle ja uusintamiselle. Mediakulttuurinen osallisuus. Yhteisen kulttuurisen pääoman kehittäminen.

5 Media-arki (Lasten mediabarometri 2010) 0-2 vuotiaat Lasten mediakäyttö alkaa jo vauvana. Valtaosa lapsista kuuntelee (tai heillä kuuntelutetaan) radiota, äänitteitä, kirjoja, televisiota. Internet, kännykkä ja pelitkään eivät ole tälle ikäryhmälle tuntematonta.

6 Media-arki 3-4 vuotiaat Lapsen mediamaku alkaa muotoutua. Muumit ja Pikku Kakkonen. Pääosin samat välineet kuin edellisessä ikäryhmässä. Sisältömielipide-erot tyttöjen ja poikien välillä. Aktiviteetit liittyvät sisarusten tai vanhempien kanssa vietettyyn aikaan.

7 Media-arki 5-6 vuotiaat Kirja ja televisio edelleen suosikkimedia. Digitaaliset pelit ja internet alkavat syrjäyttää musiikkia. Pojat alkavat selkeästi kuluttaa toiminnanloista sisältöä, tytöt lastenohjelmia. Pelejä pelaa n. 50 % pojista ja 25 % tytöistä säännöllisesti.

8 Media-arki 7-8 vuotiaat Mediavälineistö monipuolistuu huomattavasti; lasten media-arki kyllästettyä. Kännykkä mukaan käyttöprofiiliin -> kuvaus. Kaverikulutus, vertaisryhmäsuositukset. Iloa ja jännitystä.

9 Ajatuksia edellisistä Korkean teknologian yhteiskunta. Luotto sisältöihin, kohderyhmätarjonta vastaa odotuksia -> ei tarvitse kontrolloida. Sosioekonomisia orastavia eroja (ensimmäistä kertaa). Mediakasvatuksen tarve ilmeinen. Tiedottamisen tarve samoin. Pelikulttuurin aikakausi. Kasvava pelisukupolvi ja vaikutukset.

10 Uusi toimintakulttuuri? Molla-hanke: Tavoitteena on tuoda esiopetukseen sekä kaikenikäisille lapsille mediamaailma tutuksi turvallisessa ja osallistavassa ympäristössä. Medialaitteiden tuominen laajemmin päiväkoteihin on vielä uutta ja tavoitteena onkin, että ne löytävät paikkansa sieltä muiden pedagogisten virikkeiden vierestä.

11 - onko teidän luokassa smart board? Joo, on meidän luokassa sellainen. Sitä ohjataan tietokoneella. Tietokoneen vieressä on sellainen lamppu ja kamera, jos sinne laittaa jotain se näkyy siellä taululla. Sitten voi katsoa elokuviakin tai videoita. Sitten kun se on tyhjä siihen voi piirtää, siinä on sellaisia kyniä, tai ei ne oo niinkun tusseja, mutta niillä voi piirtää. - oottekste saanu piirtää tauluun? Ei. - kuka siihen sitten piirtää? Ei kukaan. (mietintätauko) Mutta joskus meidän opettaja. - mitä te yleensä luokassa teette sillä smart boardilla? No meidän ope laittaa kirjan, niinku matikankirjan, siihen lampun alle ja sitten me katotaan sieltä taululta. - mitä te katotte? No sitä taulua, siinä näkyy open sormi, kun se osoittelee sillä niitä tehtäviä. Tai vaikka sanoo: "Kattokaa, tässä se plusmerkki on". Ja sit se näyttää mitä siihen pitää tehdä. - onks se hyödyllinen, se smart board? Varmaan, (miettii) joo, varmaan se ope tykkää.

12 osoittava, indikoiva ( = näyttää osaavansa) ohjaava? kysyvä? indicate ['ɪndɪkeɪt] v tr/itr 1 olla merkkinä A row of full stops ~s the page break. Sivunvaihdosta on merkkinä pisterivi. 2 merkitä, tarkoittaa The male's spectacular plumage ~s that he is free of parasites. Koiraan näyttävä höyhenpuku merkitsee, että sillä ei ole loisia. 3 osoittaa Our survey ~d that wine sales in the evenings were high. Tutkimuksemme osoitti, että viininmyynti oli iltaisin vilkasta. 4 ilmaista, antaa ymmärtää The minister ~d his sympathy for the voluntary sector. Ministeri ilmaisi myötätuntonsa vapaaehtoissektoria kohtaan. 5 osoittaa, viitata Ernest ~d his old fashioned camera. Ernest osoitti vanhanaikaista kameraansa. 6 osoittaa, ilmaista (mittarista) The radiometer can ~ temperature stress. Säteilymittari voi ilmaista lämpöjännitystä. 7 (yl br) käyttää vilkkua, näyttää kääntymismerkki 8 tekn indikoida 9 (yl be ~d) osoittaa tarvetta, olla tarpeen Quinine is a remedy which is ~d in this situation. Tässä tilanteessa tarvitaan parannuskeinoksi kiniiniä. (Gummerus 2004)

13 v Smart education?

14 Mediakasvatuksen tavoitteet Mediakulttuurisen tietoisuuden lisääminen. Tasapainoisen mediasuhteen löytäminen. Mediakulttuuriseksi toimijaksi aktivoiminen. Kyky analysoida ja tuottaa mediaesityksiä yhdessä ja yksin. Kriittisten ja luovien mediataitojen kehittäminen.

15 Medialukutaidon myötä Taitoja ja keinoja omien ajatusten, tuntojen ja arvojen ilmaisuun. Mielikuvituksen sosiaalisesti vastuullista käyttöä. Eettistä valtautumista, yksilöllistä ja yhteistä tahtoa mediakulttuuriseen hyvään. Kykyä suhteuttaa itsensä osaksi globaalia ympäristöä.

Sopulihyppyjä ja tonttuhäntien tähtitaivas Päiväkotilapsien luovaa mediankäyttöä Molla-hankkeessa

Sopulihyppyjä ja tonttuhäntien tähtitaivas Päiväkotilapsien luovaa mediankäyttöä Molla-hankkeessa Sopulihyppyjä ja tonttuhäntien tähtitaivas Päiväkotilapsien luovaa mediankäyttöä Molla-hankkeessa Esitys löytyy Mollan sivuilta: Molla.ejuttu.fi Molla- media, osallisuus, lapsi. Kurkistus pienten lasten

Lisätiedot

Jyväskylän Varhaiskasvatuksen IX Johtajuusfoorumi 25.3.2015

Jyväskylän Varhaiskasvatuksen IX Johtajuusfoorumi 25.3.2015 Jyväskylän Varhaiskasvatuksen IX Johtajuusfoorumi 25.3.2015 Mediaa Mollan kanssa Mediakasvatusta päiväkoteihin Molla-hankkeessa Esiintyjät: Riikka Tidenberg, Saimaan mediakeskus ja Satu Reijola, Lappeen

Lisätiedot

Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista?

Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista? Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista? ITK2012 Call for papers vaihe Sari Muhonen, luokanopettaja, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Ari Myllyviita, hankekoordinaattori,

Lisätiedot

Mediakasvatusta päiväkoteihin Molla-hankkeessa

Mediakasvatusta päiväkoteihin Molla-hankkeessa Mediakasvatusta päiväkoteihin Molla-hankkeessa Esiintyjät: Riikka Tidenberg, Saimaan mediakeskus ja Satu Reijola, Lappeen päiväkotikoulu, Lappeenranta Mediakasvatus on tärkeä osa varhaiskasvatusta. Mediakasvatus

Lisätiedot

Mediakulttuurit University of TAMPERE

Mediakulttuurit University of TAMPERE Partneri Nimi Reijo Kupiainen Mediakulttuurit University of TAMPERE Avustaja Maa Suomi Institutio Osallistujat Konteksti Kasvatustieteiden tiedekunta, Tampereen yliopisto Luokanopettaja-opiskelijat Tämä

Lisätiedot

Keski-Suomen Valokuituverkot Oy Miksi valokuitu?

Keski-Suomen Valokuituverkot Oy Miksi valokuitu? Keski-Suomen Valokuituverkot Oy Miksi valokuitu? Miksi valokuitu? 1 Sisältö Mistä puolueetonta tietoa? Miksi valokuitu? Mihin maailma on menossa? Mitä hyötyä jo tänään? Mitä tarkoittaa pilvipalvelut Operaattori

Lisätiedot

Lasten mediankäyttö ja avaimia mediakasvatukseen varhaiskasvatuksessa. koordinaattori Rauna Rahja Varhaiskasvatusmessut, Wanha Satama 5.10.

Lasten mediankäyttö ja avaimia mediakasvatukseen varhaiskasvatuksessa. koordinaattori Rauna Rahja Varhaiskasvatusmessut, Wanha Satama 5.10. Lasten mediankäyttö ja avaimia mediakasvatukseen varhaiskasvatuksessa koordinaattori Rauna Rahja Varhaiskasvatusmessut, Wanha Satama 5.10.2012 Mikä Mediakasvatusseura? Mediakasvatusseura Perustettu 2005

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Tukea ja työkaluja koulujen mediakasvatukseen. Lappeenranta 8.10.2014

Tukea ja työkaluja koulujen mediakasvatukseen. Lappeenranta 8.10.2014 Tukea ja työkaluja koulujen mediakasvatukseen Lappeenranta 8.10.2014 Media + kasvatus = mediakasvatus Mitä on mediakasvatus ja miten sitä voi toteuttaa Mediakasvatuksen monet kasvot turvataidoista luovuuteen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa

Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa Johtaja Jorma Kauppinen Peruskoulujen ja lukioiden kansainvälisyyspäivät 21.11.2013 Kuopio Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suitsutusta

Lisätiedot

Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä?

Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä? Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä? Ei lainkaan tärkeää En osaa sanoa Ei kovin tärkeää 6% 1% 5% 38% Erittäin tärkeää Useampi kuin joka kolmas kokee erittäin tärkeäksi, että

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Nuoret julkisessa kaupunkitilassa. kokemuksia osallistavista menetelmistä NOORA PYYRY OPETTAJANKOULUTUSLAITOS HELSINGIN YLIOPISTO

Nuoret julkisessa kaupunkitilassa. kokemuksia osallistavista menetelmistä NOORA PYYRY OPETTAJANKOULUTUSLAITOS HELSINGIN YLIOPISTO Nuoret julkisessa kaupunkitilassa kokemuksia osallistavista menetelmistä NOORA PYYRY OPETTAJANKOULUTUSLAITOS HELSINGIN YLIOPISTO TUTKIMUSKYSYMYKSET: Miten teini-ikäiset tytöt käyttävät, ottavat haltuun

Lisätiedot

Vanhempi lapsen mediavalintojen ohjaajana. Suvi Tuominen

Vanhempi lapsen mediavalintojen ohjaajana. Suvi Tuominen Vanhempi lapsen mediavalintojen ohjaajana Suvi Tuominen Mikä KAVI? Kansallinen audiovisuaalinen arkisto ja Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus yhdistyivät 1.1.2014 Lakisääteisiä tehtäviä mm. audiovisuaalisen

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

Varhainen mediakasvatus mediaa oppii ymmärtämään

Varhainen mediakasvatus mediaa oppii ymmärtämään Varhainen mediakasvatus mediaa oppii ymmärtämään Mediataidot suojaavat ja vahvistavat mediakasvatuksen tavoitteena itsenäinen, aktiivinen ja kriittinen ote mediaan median hallinnan avaimina ovat monipuoliset

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa

Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa Lapsen kuuleminen Minun ihannepäiväkodissani lasten ajatuksia kuullaan seuraavalla tavalla: Lapsi saisi kertoa omat toiveet, ne otettaisiin huomioon.

Lisätiedot

VALMIUSTILAT KODISSANI

VALMIUSTILAT KODISSANI VALMIUSTILAT KODISSANI Tavoite: Oppilaat tietävät sähkölaitteiden valmiustilojen kuluttamasta sähköstä ja he sammuttavat laitteet kokonaan, kun se on mahdollista. Ostaessaan uusia sähkölaitteita oppilaat

Lisätiedot

Innopaja@koulut iltapäivä 22.5.2012

Innopaja@koulut iltapäivä 22.5.2012 Innopaja@koulut iltapäivä 22.5.2012 Innoa lukion musiikissa Intelligent på tangenten (S:t Karins) Hauskaa ilman lintuja (Kuusisto) ipodit opetuskäytössä (Kotimäki) ipodit opetuskäytössä (Runko) INNOA LUKION

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

Tutkiva Oppiminen Varhaiskasvatuksessa. Professori Lasse Lipponen PED0031, VARHAISPEDAGOGIIKKA

Tutkiva Oppiminen Varhaiskasvatuksessa. Professori Lasse Lipponen PED0031, VARHAISPEDAGOGIIKKA Tutkiva Oppiminen Varhaiskasvatuksessa Professori Lasse Lipponen 09.10.2017 PED0031, VARHAISPEDAGOGIIKKA Hakkarainen K., Lonka K. & Lipponen L. (1999) Tutkiva oppiminen. Älykkään toiminnan rajat ja niiden

Lisätiedot

MITÄ MEDIAKASVATUS ON?

MITÄ MEDIAKASVATUS ON? MITÄ MEDIAKASVATUS ON?! Monitieteisyys (kasvatustiede, psykologia, kognitiotiede, viestintä, teknologia, sosiologia, filosofia, äidinkieli, kulttuurintutkimus ja taideaineet)! Kansalaistaitoja (arvoja,

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

Kappale 2. Tervetuloa!

Kappale 2. Tervetuloa! Kappale 2 Tervetuloa! 17 Virtaset muuttavat On maanantai. Virtaset muuttavat. Osoite on Koivutie 8. 18 Joonas Virtanen on pihalla. Pieni poika tulee ulos. Hei, kuka sinä olet? Minä olen Joonas Virtanen.

Lisätiedot

Lapset ja media. Opas selkokielellä

Lapset ja media. Opas selkokielellä Lapset ja media Opas selkokielellä Sisältö Johdanto 3 Ikärajat 4 Netti 8 Pelit 14 Käyttääkö lapsi liikaa mediaa? 15 Lukeminen 16 Jokainen voi tuottaa mediasisältöjä 18 2 Johdanto Lapsella on oikeus käyttää

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Tiedotus & markkinointi,

Tiedotus & markkinointi, Tiedotus & markkinointi, kiertuetoiminnassa TEKIJÄ: V KOULUTUSJAKSO 30.- 31.1.2012 Kouvolan Teatteri Leena Björkqvist 2012 Ma 30.1.2012 Onnistuneen markkinoinnin peruspilareita kiertuetoiminnassa Klo 12.00-12.10

Lisätiedot

MEDIA Nuorisotyön koordinaattori Suvi Dunder

MEDIA Nuorisotyön koordinaattori Suvi Dunder MEDIA Nuorisotyön koordinaattori Suvi Dunder Media on muutakin kun vain tutut televisio ja sanomalehti. Mediakasvatuksessa tulisi ottaa huomioon myös tietokonepelit, mainonta monissa eri muodoissa, keskustelupalstat

Lisätiedot

-ohjelman vaikuttavuus Seurantatutkimuksen ALUSTAVIA TULOKSIA Lukuinto-pilottikoulujen oppilaiden kyselyiden vertailun perusteella

-ohjelman vaikuttavuus Seurantatutkimuksen ALUSTAVIA TULOKSIA Lukuinto-pilottikoulujen oppilaiden kyselyiden vertailun perusteella -ohjelman vaikuttavuus Seurantatutkimuksen ALUSTAVIA TULOKSIA Lukuinto-pilottikoulujen oppilaiden kyselyiden vertailun perusteella Annette Ukkola Oulun yliopisto Tuloksista - lähteenä kolme eri kyselyä

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. riittävästi aikaa leikkiä ja

Lisätiedot

Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle

Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle Ala-aste vanhempainilta Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle Paula Aalto 14.4.2016 MLL:n mediakasvatustyö Mediakasvatuksella pyritään edistämään lasten valmiuksia ymmärtää ja tulkita

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,

Lisätiedot

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli SEISKALUOKKA Itsetuntemus ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat pohtivat sukupuolen vaikutusta kykyjensä ja mielenkiinnon kohteidensa muotoutumisessa. Tarkastelun kohteena

Lisätiedot

Nuorten lukemistapojen muuttuminen. Anna Alatalo

Nuorten lukemistapojen muuttuminen. Anna Alatalo Nuorten lukemistapojen muuttuminen Anna Alatalo Nuorten vapaa-ajan harrastukset Kirjojen ja lehtien lukeminen sekä tietokoneenkäyttö kuuluvat suomalaisnuorten arkeen, ja osalle nuorista ne ovat myös harrastuksia.

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Voimavaroja ja valintoja. Koulun ja nuorisotyön yhteistyön käytäntö ja mahdollisuudet. Espoo. Maaliskuu 2015.

Voimavaroja ja valintoja. Koulun ja nuorisotyön yhteistyön käytäntö ja mahdollisuudet. Espoo. Maaliskuu 2015. Voimavaroja ja valintoja. Koulun ja nuorisotyön yhteistyön käytäntö ja mahdollisuudet Espoo. Maaliskuu 2015. Koulun palvelutarjonta Erikoistuneet Palvelut Tuki- Palvelut: lääkärit, Arkea tukeva toiminta

Lisätiedot

LEIKKIKOONTI. Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat

LEIKKIKOONTI. Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat LEIKKIKOONTI Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat 21.5.2014 ESITYKSEN JÄSENTELY 1. Leikin filosofisia lähtökohtia 2. Leikki ja oppiminen 3. Leikki ja didaktiikka 4. Leikki ja pedagogiikka 5. Leikin

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa

Lisätiedot

Erilaista, samanlaista sisaruutta ja ihanan älytöntä touhua! - Sisarussuhteet erityislapsiperheessä

Erilaista, samanlaista sisaruutta ja ihanan älytöntä touhua! - Sisarussuhteet erityislapsiperheessä Erilaista, samanlaista sisaruutta ja ihanan älytöntä touhua! - Sisarussuhteet erityislapsiperheessä Projektipäällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto ry pia.molsa@kvtl.fi // puh. 0207 718 326 Sisaruussuhde

Lisätiedot

ASIAKASOSALLISUUS VARHAISKASVATUKSESSA LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.9.2011. Birgitta Vilpas ja Sylvia Tast

ASIAKASOSALLISUUS VARHAISKASVATUKSESSA LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.9.2011. Birgitta Vilpas ja Sylvia Tast ASIAKASOSALLISUUS VARHAISKASVATUKSESSA LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.9.2011 Birgitta Vilpas ja Sylvia Tast Miksi lähdimme kehittämään toimintaamme tähän suuntaan? Mikä sai meidät pohtimaan asiakkaidemme osallistamista?

Lisätiedot

ENNAKKOTEHTÄVÄT / JAKSO A VALMISTAUTUMINEN. Otteita vetäjän ohjeista

ENNAKKOTEHTÄVÄT / JAKSO A VALMISTAUTUMINEN. Otteita vetäjän ohjeista 1 Otteita vetäjän ohjeista ENNAKKOTEHTÄVÄT / JAKSO A Tarkista että o aikataulut on sovittu ja koulutustila on varattu o osallistujat ovat saaneet kutsun ajoissa o sinulla on nimilista, jonka avulla sijoitat

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta

Lisätiedot

HYBRIDIOPPIKIRJA KOULULAISTEN KOKEILTAVANA. Hämeenlinna 3.12.2009 Maija Federley Tutkija

HYBRIDIOPPIKIRJA KOULULAISTEN KOKEILTAVANA. Hämeenlinna 3.12.2009 Maija Federley Tutkija HYBRIDIOPPIKIRJA KOULULAISTEN KOKEILTAVANA Hämeenlinna 3.12.2009 Maija Federley Tutkija Oppilaat kokeilivat hybridioppikirjaa Saadaaks me viedä nää kotiin?! Ai pääseekö tästä nettiin?! Vähän me leijailtiin

Lisätiedot

Vapaa-ajan toiminnat. Ei ikinä totta. Joskus totta. Aina totta Kommentit. Yleensä totta

Vapaa-ajan toiminnat. Ei ikinä totta. Joskus totta. Aina totta Kommentit. Yleensä totta Vapaa-ajan toiminnat 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja toimintaan, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin tehdä kaikkea. riittävästi aikaa toimintaan ja

Lisätiedot

Internetin saatavuus kotona - diagrammi

Internetin saatavuus kotona - diagrammi Internetin saatavuus kotona - diagrammi 2 000 ruotsalaista vuosina 2000-2010 vastata Internetiä koskeviin kysymyksiin. Alla oleva diagrammi osoittaa, kuinka suurella osuudella (%) eri ikäryhmissä oli Internet

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Liite 1 Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma HENKILÖSTÖN JA HUOLTAJAN YHDESSÄ LAATIMA ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Perustiedot Lapsen nimi: Syntymäaika: Osoite: Huoltajien yhteystiedot: Päiväkoti

Lisätiedot

Perustiedot selvityksestä

Perustiedot selvityksestä Perustiedot selvityksestä Selvitys on STM:n rahoittama ja Helsingin kaupungin Klaari-toiminnan koordinoima. Vastaukset kerätty verkkokyselynä koulupäivän aikana Helsingin ja Vantaan 10-18-vuotiailta koululaisilta

Lisätiedot

Tervetuloa! Opettajien alueellinen koulutus 3 Syksy 2018 Tampere 28.8., Helsinki 4.9. ja Oulu 5.9.

Tervetuloa! Opettajien alueellinen koulutus 3 Syksy 2018 Tampere 28.8., Helsinki 4.9. ja Oulu 5.9. Tervetuloa! Opettajien alueellinen koulutus 3 Syksy 2018 Tampere 28.8., Helsinki 4.9. ja Oulu 5.9. Koulutuksen ohjelma klo 10.00 Teemme yhdessä 12.00 Lounas 13.00 Kokemuksia luokkapiiristä ja juttutuokiosta

Lisätiedot

Tutkimaan oppimassa - Tutkivaa Oppimista varhaiskasvatuksessa

Tutkimaan oppimassa - Tutkivaa Oppimista varhaiskasvatuksessa Tutkimaan oppimassa - Tutkivaa Oppimista varhaiskasvatuksessa Professori Lasse Lipponen Helsingin yliopisto opetttajankoulutuslaitos Educamessut 2012 Miksi aurinko on keltainen Miten tuuli voi heiluttaa

Lisätiedot

Tutkimustulokset luokat Vuokatti Arto Gråstén toimitusjohtaja Evimeria Oy, Jyväskylä

Tutkimustulokset luokat Vuokatti Arto Gråstén toimitusjohtaja Evimeria Oy, Jyväskylä LIIKKUMISESTA KANSALAISTAITO Sotkamon, Kajaanin ja Kuhmon koululaisten fyysinen aktiivisuus ja liikuntakäyttäytyminen Tutkimustulokset 2014 5 9 luokat Vuokatti 20.5.2014 Arto Gråstén toimitusjohtaja Evimeria

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura. Tampere 2015, viikko 16

Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura. Tampere 2015, viikko 16 Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura Tampere 2015, viikko 16 Camera obscura on Kokemuksellista oppimista. Vuorovaikutusta ja oppilaan pohdintaa. Camera obscura on kokonaisuus, joka muodostuu

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien

Lisätiedot

Elävä opetussuunnitelma Miten lapsen oppimissuunnitelma rakentuu varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen arjessa?

Elävä opetussuunnitelma Miten lapsen oppimissuunnitelma rakentuu varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen arjessa? Elävä opetussuunnitelma Miten lapsen oppimissuunnitelma rakentuu varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen arjessa? Mervi Hangasmaa Jyväskylän yliopisto Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Kasvatustieteen päivät

Lisätiedot

Kasvattajan rooli leikkiä edistävissä ja rajoittavissa tekijöissä

Kasvattajan rooli leikkiä edistävissä ja rajoittavissa tekijöissä Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Kasvattajan rooli leikkiä edistävissä ja rajoittavissa tekijöissä Saija Turunen, tutkija, Ph.D. 1 Esityksen rakenne Tutkimuksen esittely Tutkimustulokset Aikuisen

Lisätiedot

Pelaaminen haltuun johdatus digitaalisen pelaamisen kulttuuriin

Pelaaminen haltuun johdatus digitaalisen pelaamisen kulttuuriin Pelaaminen haltuun johdatus digitaalisen pelaamisen kulttuuriin Mikko Meriläinen mikko.merilainen@ehyt.fi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, 00510 Helsinki www.ehyt.fi www.pelitaito.fi

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU Lapsen hyvä arki hankeen III Ajankohtaisfoorumi Posio 14.4.2011 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU Paula Loukkola KM, jatko-opiskelija Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUSSUUNNITELMATYÖN LÄHTÖKOHTIA

Lisätiedot

Syyslukukauden 2012 opintotarjonta

Syyslukukauden 2012 opintotarjonta Syyslukukauden 2012 opintotarjonta ELOKUVA JA TELEVISIO Elokuvan ja median historia 5 op MUOTOILU Taiteen ja kulttuurin historia 3 op MUSIIKKI Musiikin historia 5 op VIESTINTÄ Taidehistoria 5 op Viestintä

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

REIPPAAN TYTöN URAPOLKU. Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio

REIPPAAN TYTöN URAPOLKU. Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio REIPPAAN TYTöN URAPOLKU Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio Olipa kerran reipas tyttö, joka oli niin reipas ettei hänestä tarvinnut huolta kantaa. Hän piti puolensa, ilmaisi asiansa, lunasti lupauksensa

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin kasvatusja opetustoimen tieto ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia

Lappeenrannan kaupungin kasvatusja opetustoimen tieto ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia Lappeenrannan kaupungin kasvatusja opetustoimen tieto ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia Visio etaitoa kalastamassa tietoa ja taitoa hyvillä toimintamalleilla, verkoilla ja välineillä Rohkeus

Lisätiedot

EI T A I K A A V A A N T A V A L L I S I A A S I O I T A

EI T A I K A A V A A N T A V A L L I S I A A S I O I T A Pekka Mertala T I E T O - J A V I E S T I N T Ä T E K N O L O G I A V A R H A I S K A S V A T U K S E S S A EI T A I K A A V A A N T A V A L L I S I A A S I O I T A T U L E V A I S U U D E N TA I K A A

Lisätiedot

Kuraattorityön helmet ja helvetit

Kuraattorityön helmet ja helvetit Kuraattorityön helmet ja helvetit Vuokatti 8.10.2010 Katariina Ylä-Rautio-Vaittinen katariina.yla-rautio@sci.fi Nykyajan nuoret rakastavat ylellisyyttä. Heillä on huonot tavat, he pilkkaavat auktoriteetteja

Lisätiedot

CP Q L Cerebral Palsy Quality of LifeA

CP Q L Cerebral Palsy Quality of LifeA A Lasten elämänlaatua koskeva kysely (CP QOL-Child) Kyselylomake lapsille (9-12 vuotta) Haluaisimme esittää sinulle muutamia kysymyksiä elämästäsi, kuten perheestäsi, kavereistasi, terveydestäsi ja koulustasi.

Lisätiedot

Käsityön Tutkimushanke Vanhempien käsityksiä 7.-luokkalaisten käsityön opiskelusta

Käsityön Tutkimushanke Vanhempien käsityksiä 7.-luokkalaisten käsityön opiskelusta Käsityön Tutkimushanke 2013-2014 Vanhempien käsityksiä 7.-luokkalaisten käsityön opiskelusta www.helsinki.fi/yliopisto 21.11.2014 1 Tutkimuksen lähtökohtia Käsityön kansallinen arviointi 2010 Arviointitulosten

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Yle ja digitaidot. Digi arkeen -neuvottelukunta Minna Peltomäki, Ville Alijoki

Yle ja digitaidot. Digi arkeen -neuvottelukunta Minna Peltomäki, Ville Alijoki Yle ja digitaidot Digi arkeen -neuvottelukunta 15.6.2017 Minna Peltomäki, Ville Alijoki YLE JA DIGITAIDOT Sisällöntuotannon ja julkaisemisen muutos Digitaalinen muutos vaikuttaa: Median käyttötavat, teknologia,

Lisätiedot

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde työn ydin on asiakkaan ja työntekijän kohtaamisessa

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI PÄIVÄHOITO

LAPUAN KAUPUNKI PÄIVÄHOITO LAPUAN KAUPUNKI PÄIVÄHOITO LAPUAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistietoa varhaiskasvatussuunnitelmasta 2. Taustaa varhaiskasvatussuunnitelmalle 2.1 Varhaiskasvatuksen sisältöä ohjaavat

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Mitä on osallistava mediakasvatus?

Mitä on osallistava mediakasvatus? Mitä on osallistava mediakasvatus? Pirjo Sinko, opetusneuvos, Opetushallitus Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 4.12.2012 Helsinki Media auttaa lapsia ja nuoria osallistumaan Osallistaminen - suomalaisen

Lisätiedot

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994-2010

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994-2010 Koulukokemusten kansainvälistä vertailua sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994- WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Professori Lasse Kannas, Jyväskylän yliopisto Tiedotustilaisuus 8.8.12, Opetushallitus

Lisätiedot

Lapset ja medialukutaito

Lapset ja medialukutaito Lapset ja medialukutaito Tampere 28.11.2014 Saara Pääjärvi Erityisasiantuntija KM, LTO Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus ja kuvaohjelmayksikkö (MEKU) Kansallinen audiovisuaalinen

Lisätiedot

OSALLISUUSTUTKIMUKSEN SATOA TUULIKKI VENNINEN JA JONNA LEINONEN, VKK-Metro. Lapsen osallisuus pääkaupunkiseudun päiväkodeissa

OSALLISUUSTUTKIMUKSEN SATOA TUULIKKI VENNINEN JA JONNA LEINONEN, VKK-Metro. Lapsen osallisuus pääkaupunkiseudun päiväkodeissa OSALLISUUSTUTKIMUKSEN SATOA TUULIKKI VENNINEN JA JONNA LEINONEN, VKK-Metro Lapsen osallisuus pääkaupunkiseudun päiväkodeissa Tulosten pohjalta lasten osallisuus voidaan kuvata seuraavalla tavalla: Lapsella

Lisätiedot

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.

Lisätiedot

Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa

Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa Antti Haaranen, Valveen elokuvakoulu 18.11.2010 GRAFIIKKA: HENNA TOPPI Hittivideo lyhyesti - Elokuva- ja mediakasvatuksen

Lisätiedot

OSALLISTUMISESTA OSALLISUUTEEN JA TIEDOSTA TOIMIJUUTEEN

OSALLISTUMISESTA OSALLISUUTEEN JA TIEDOSTA TOIMIJUUTEEN OSALLISTUMISESTA OSALLISUUTEEN JA TIEDOSTA TOIMIJUUTEEN Professori Lasse Lipponen Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos lasse.lipponen@helsinki.fi Kasvattaako päiväkoti lapsia aloitteelliseen ja

Lisätiedot

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista 5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista VILMA HEISKANEN 26.11.2014 Lähde: http://powerofpositivity.com/5-things-must-know-mind/ Puhu parin kanssa Lue parin kanssa aivoista Mitä ajattelet? Oletko

Lisätiedot

Kokemusten Keinu. Huoltajalle. Ohjeita Kokemusten Keinun käyttöön

Kokemusten Keinu. Huoltajalle. Ohjeita Kokemusten Keinun käyttöön Liite 2 Ohjeita n käyttöön Huoltajalle 1. Varaa tarpeeksi kiireetöntä aikaa. 2. Valitse ympäristö, jossa sinä ja lapsesi pystytte keskittymään kysymyksiin. 3. Mukauta kysymysten sanamuodot omalle lapsellesi

Lisätiedot

Avustushaku digitaaliseen nuorisotyöhön vuodelle 2018

Avustushaku digitaaliseen nuorisotyöhön vuodelle 2018 Avustushaku digitaaliseen nuorisotyöhön vuodelle 2018 Digitaalisen nuorisotyön avustus Digitaalisella nuorisotyöllä tarkoitetaan avustuskriteereissä erilaisia nuorisotyön palveluja, menetelmiä ja toimintamuotoja,

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Mediakasvatus museoissa -kyselyn tuloksia

Mediakasvatus museoissa -kyselyn tuloksia Mediakasvatus museoissa -kyselyn tuloksia 1. Tulin museoalalle 2011-: 8% - 1980: 3% 1981-1985: 13% 2006-2010: 23% 1986-1990: 12% 1991-1995: 6% 2001-2005: 18% 1996-2000: 18% 3. Eniten työaikaani vaatii

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili - (alakoulu) tulostusohje. Tytöt: 46% 38% 17% 24. Pojat: 61% 30% 9% 33. Tytöt: 63% 33% 4% 24

Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili - (alakoulu) tulostusohje. Tytöt: 46% 38% 17% 24. Pojat: 61% 30% 9% 33. Tytöt: 63% 33% 4% 24 Page 1 of 8 Auranlaakson koulu tulostusohje Tyttöjä: Poikia: 57 vastaajaa 24 (42 %) 33 (58 %) Koulun tilat ja toiminta Samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri mieltä Vastaajia Luokkahuone on riittävän

Lisätiedot

Pienten lasten hyvinvointikokemus katsauksia meneillään olevaan mittariston kehittämistyöhön

Pienten lasten hyvinvointikokemus katsauksia meneillään olevaan mittariston kehittämistyöhön Pienten lasten hyvinvointikokemus katsauksia meneillään olevaan mittariston kehittämistyöhön Päivi Marjanen ja Annika Kultavirta Jonna Takala & Vesa Setälä Suvi Poutiainen & Hanna-Kaisa Salminen Hannele

Lisätiedot

Lapset ja medialukutaito

Lapset ja medialukutaito Lapset ja medialukutaito Turku 14.11.2014 Saara Pääjärvi Erityisasiantuntija KM, LTO Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus ja kuvaohjelmayksikkö (MEKU) Kansallinen audiovisuaalinen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Toimintaympäristö 2. Toiminta-ajatus ja arvot 3. Tavoitteet 4. Oppimisympäristö 5. Toiminnan perusta 6. Toiminta lapsen

Lisätiedot

Mediakasvatuksella monilukutaitoiseksi

Mediakasvatuksella monilukutaitoiseksi Mediakasvatuksella monilukutaitoiseksi MEMO2 - Mediapolulta monilukutaitoa täydennyskoulutushanke Rauna Rahja / Mediakasvatusseura Outi Laine / Maija Puska / Aikakausmedia Päivän agendalla Mediakasvatusta

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura. Ylivieska 2015, viikot 6-7

Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura. Ylivieska 2015, viikot 6-7 Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura Ylivieska 2015, viikot 6-7 Camera obscura on Kokemuksellista oppimista. Vuorovaikutusta ja omaa ajattelua. Camera obscura on kokonaisuus, joka muodostuu ennakkotunnista,

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot