1.1 Maan ravinnehuolto ja lannoitus

Transkriptio

1 1.1 Maan ravinnehuolto ja lannoitus Kestävän kehityksen periaatteiden mukaan lannoituksella pyritään korvaamaan ainoastaan sadon mukana poistuneita ravinteita ja näin voidaan vähentää huuhtoumia ja ylimääräisten ravinteiden kertymistä maahan. (Poutala 1998, 81.) Luomutilan periaatteena on, että ravinteet kiertävät luomutuotannon sisällä (KTTK 2005, 28). Lannoituksen tarkoituksena on palauttaa ja täydentää maasta poistuneita ravinnevarastoja sekä antaa kasveille riittävästi ravintoa niille sopivassa muodossa. Maahan lisätty lannoitus edistää myös pieneliötoimintaa, maan murustumista ja eloperäisen aineksen määrää maassa. Eloperäinen lannoitus parantaa mm. maan vedenläpäisy- ja varastointikykyä, tasoittaa ravinteiden saatavuutta ja pienentää eri vuosien satovaihteluita. (Rajala 2004, 122). Luomutilan lannoitus ja viljelykierto ovat tasavertaisessa asemassa suunniteltaessa tilan lannoitusta. Kasvuston ottamista ravinteista suurin osa tulee viherlannoituksen ja maan omien ravinnevarojen vapautumisesta. Maahan ladataan kasvukuntoa sitä parantavilla kasveilla kuten viherlannoitus- ja nurmikasveilla. Maan ravinnevaroja puretaan viljalla ja muilla hyötykasveilla. (Leinonen 2000, 40.) Tavoitteena on pienentää ravinteiden hävikkiä ja palauttaa maahan poistuneita ravinteita. Ravinteita palauttavia lähteitä ovat viljelykierto, lanta, viherlannoitusnurmi, maaperä, biologinen typensidonta, tilan ulkopuoliset täydennyslannoitteet ja kierrätyksen tehostaminen. Kierrätyksen tehostaminen tarkoittaa tilalta esim. elintarvikkeissa poistuvien ravinteiden, tilan jätteiden ja jäteveden, määrien saaminen pienemmäksi ja kierto suljetummaksi. Suurin hävikki on lannan talteenotossa, varastoinnissa ja käytössä. (Rajala 2004, 127.) Lannoituksen suunnittelu lähtee lohkokohtaisen viljelykierron suunnittelusta (Rajala 2004, 235). Eri kasvien lannoitustarve vaihtelee suuresti ja niiden mukana poistuvien ravinteiden määrä on erilainen. Viljelykiertoon mukaan otettujen kasvien ravinteiden tarpeet ja poistumat näkyvät viljelykierron ravinnetaseista. Se voi vaihdella vuosittain paljon.(rajala 2004, 129.) Kasvinviljelytilalla apilan menestyminen on ratkaiseva. Mikäli apila ei onnistu, tarvitaan viherlannoitusvuosia useampia tai sitten ulkopuolista lannoitusta. Viljelykierron ja lannoituksen suunnitteluun vaikuttaa maan rakenne, kierron pituus, maalajit, kasvilajit ja niiden menekki, karjatilalla rehun riittävyys, kasvien paikka viljelykierrossa, ravinteiden mahdollisimman pieni hävikki, tuotantoehtojen vaatimukset ja viljelykierron tavoitteet: parantaa maan rakennetta ja antaa kasveille riittävästi ravinteita.(hinkkanen & Partanen 2000, 25 ). Lohkokohtaiset lannoitustarpeet lasketaan yhteen ja mietitään tilan omat mahdollisuudet täyttää lannoitustarpeet. Siihen lasketaan mukaan biologinen typensidonta, viherlannoitus ja oman tilan tuottama lannoite. Mikäli ravinteiden omavaraisuus ei täyty, lasketaan tilan ulkopuolelta tarvittavan täydennyslannoitteen määrä. Tämän jälkeen lasketaan miten eri lannoitteet jaetaan eri viljelykierron kasveille siten, että niiden tarvitsemat ravinteet täyttyvät. (Rajala, 2004, 236). Lannoituksesta, ja muusta pelloilla tapahtuvasta toiminnasta, on pidettävä lohkokohtaisia muistiinpanoja. Fosforintasaus on myös tehtävä lohkokohtaisesti. (Maatalouden ympäristötuen sitoumusehdot 2007, 12.)

2 Luomun vahvuus ja samalla vaikeus on yhdistää biologinen typensidonta ja eloperäisen lannoitteen annostelu kasvien tarpeiden mukaisiksi. Nurmien suurempi osuus viljelykierrossa sitoo ravinteita tehokkaasti ja huuhtoumat ovat vähäisiä. Palkokasveja viljelemällä saadaan täydennystyppeä maahan ja lannalla saadaan muita ravinteita. (Rajala 2004, 125.) Osa viherlannoituksen, satojätteiden, sängen ja lannan tuomasta eloperäisestä aineksesta hajoaa nopeasti muokattuun maahan. Kasvimassassa on runsaasti sokereita ja typpeä helposti kasveille saatavassa muodossa. Tämä esikasvivaikutus on kasvien käytössä kahden vuoden aikana. Loppuosa maahan muokatusta aineksesta vapautuu vuoden aikana. (Leinonen 2000, 41,42.) Maan humuspitoisuus lisääntyy ja pieneliötoiminta monipuolistuu (Kemppainen 1996, 255) Typpi Viljojen valkuaispitoisuuden ja lehtivihreän muodostumisessa typellä on tärkeä rooli. Typpi vaikuttaa kasvuun ja sen oikea-aikainen saatavuus maasta vaikuttaa sadon määrään. Fosforin ja typen suhde on vakio, joten kun maa saa riittävästi typpeä, on fosforinkin määrä sopiva. Ravinnetaselaskelman avulla on laskettava pitkän aikavälin fosforin riittävyys ja tarvittaessa lisättävä sitä karjanlannalla. Kaliumin saatavuuteen vaikuttaa maan rapautuvuus. Kalium on välttämätön hiilihydraattien muodostumisessa ja kasvin nestetasapainon ylläpidossa. (Leinonen 2000, 41.) Typen vapautumiseen maasta vaikuttaa maan multavuus. Multavuus määräytyy eloperäisen aineksen määrästä maassa. (Rajala 2004, 132.) Kun multavuus nousee, typpilannoitustarve laskee. Runsasmultaisuus vähentää myös fosforin tarvetta maassa. Huomioitavaa on sekin, että kun multavuus lisääntyy, ph:n nostamiseen tarvitaan myös enemmän kalkkia. (Viljavuuspalvelu 2007.) Maan kokonaistyppimäärästä vapautuu kasvien käyttöön kasvukaudella 0,5-1,0 %. Vähämultaisilla mailla se on n kg/ha, runsasmultaisilla kg/ha ja multa- ja turv la kg/ha. Maan kokonaistypen määrän avulla voidaan arvioida maasta vapautuvan typen määrä kiloina hehtaaria kohti. Vähämultaisella maalla eloperäisen aineksen osuus on < 3%, runsasmultaisella 3 5,9 % ja multa- ja turv la % välillä. Yksi prosenttiyksikkö vastaa 1000 kg typpeä hehtaarilla. (Rajala 2004,132.) Viljelemällä palkokasveja biologinen typensidonta tapahtuu yhdessä isäntäkasvin kanssa. Kasvin juurinystyräbakteerit sitovat typpeä ja niiden typensidontakyky vaihtelee kg/ha vuodessa.(schepel 2000, 17.) Edellytyksenä palkokasvien typensidonnalle on, että maassa on Rhizobium-nystyräbakteereita. Sopivia bakteereita on olemassa apiloille ja virnoille, mutta herneen ja pavun bakteereita on vähemmän. Bakteerikantoja voi tarvittaessa ympätä siemeneen ja varmistaa näin typensidonta. (ProAgria, Luomu 2007.) Fosfori Fosforin vapautumista kasveille sopivaksi auttaa hyvä juuristo ja sienijuuristo sekä maan rakenne. Laajalla alueella olevan juuriston arvioidaan vähentävän fosforintarvetta yhden viljavuusluokan verran. Eloperäisen fosforin määrä riippuu maan multavuudesta. Erittäin runsasmultaisessa maassa on orgaanista fosforia kaksinkertainen määrä vähämultaiseen maahan verrattuna. Kasvin ottaman fosforin

3 tilalle tulee vapautua aina uutta fosforia maasta. Eloperäisen lannoituksen määrä ja monipuolinen viljelykierto parantaa fosforin vapautumista. Fosforin kiertonopeus maassa voi olla kaksinkertainen typen kiertonopeuteen verrattuna. Hyviä varastofosforin käyttäjiä ovat palkokasvit ja rypsi.(rajala 2004, 137, 140.) Lihaluujauho on tehokas fosforin palauttaja maahan. Lihaluujauho on teurastamoteollisuuden sivutuote ja suoraan eloperäinen lannoite. Se sisältää n. 8 % typpeä ja 6 % fosforia. Parhaimmillaan lihaluujauhon typpi on mailla, jossa ei ole orgaanista ainesta. Silloin sen typpi on kasvien käytettävissä lähes keinolannoitteen tehokkuudella. Paljon olkea sisältävillä maatumattomilla turv la ja savimailla, typpi kuluu orgaanisen aineksen hajottamiseen ja on kasvien käytettävissä myöhemmin. Lihaluujauho kiihdyttää maaperän pieneliöstön toimintaa ja parantaa näin maan viljavuutta ja rakennetta. (Kivelä ) Fosforia lihaluujauho sisältää, raaka-aineesta riippuen, 5,5 6,5 %. Pitoisuus on korkea silloin, kun jauheessa on paljon luuainesta mukana. Luuaines sitoo fosforia samalla tavalla kuin yhtenä osana keinolannoitteessa oleva apatiitti. Lihaluujauho sisältää fosforia niin paljon, että jos lannoituksen määrä lasketaan typen tarpeen mukaan, tulee fosforia koko viljelykierron tarpeeseen. Fosforin ja typen käyttökelpoisuus kasveille eivät ole samanlaisia. Ravinteiden suhde vaihtelee 4,5 9 kasvista riippuen. Lihaluujauhoa voikin käyttää täydennyslannoitteena, jolla tyydytetään yhtenä vuonna kasvin typen tarve ja täydennetään maaperän fosforivajetta. (Kivelä 2006, 17.) Jatkuvaa käyttöä ei voida ajatella, koska ympäristötuen sitoumusehtojen mukaan lihaluujauhon vesiliukoisesta ja ammoniumsitraattiin liukenevasta fosforista otetaan huomioon kaikki. (Maatalouden ympäristötuen sitoumusehdot 2007, 12.) Kun lihaluujauho on erittäin hienoksi jauhettua ja sitä levitetään happamaan maahan, sen sisältämä fosfori vapautuu helposti kasvien käyttöön. Jauhe sitoutuu tehokkaasti maahiukkasten pintaan ja pieneliöstö vapauttaa sen ravinteet. Lihaluujauho kannattaa levittää kostean kalkin levitykseen tarkoitetulla kalustolla. Lihaluujauhoa voi käyttää n kg/ha ja sillä on mahdollista saada sadonlisäystä viljoilla n kg ja rypsillä 850 kg. (Kivelä, 2006, 19.) Sienijuuri eli mykoritsasieni on luonnossa yleinen ilmiö. Lähes 90 % kasvilajeista on mykoritsasienen isäntäkasveja. Sieni elää symbioosissa kasvin kanssa. Sieni muodostaa kasvin juurten pinnalle ja läheisyyteen rihmastoverkoston, lisäjuuria, jonka avulla kasvi pystyy ottamaan laajemmalta alueelta ja pienemmistä maahiukkasista ravinteita. Erityisesti mykoritsasieni ottaa maasta kasvien käyttöön fosforia, jolloin lannoitusta voidaan vähentää. (MTT Ajankohtaista ) Sienijuuri liuottaa vaikealiukoiset ravinteet kasvin käyttöön (Schepel 2000, 17). Sieni ylläpitää lisäksi maan mururakennetta ja vähentää eroosiota ja toimii suojana taudinaiheuttajia vastaan (MTT Ajankohtaista ja Schepel 2000, 17). Viherlannoituksen avulla parannetaan maan kasvukuntoa. Yleisin viherlannoitus on yksi- tai kaksivuotinen apilapitoinen nurmi. Monivuotinen apilanurmi voidaan kylvää viljan kanssa yhtä aikaa. Apilanurmiseoksessa pitää olla mukana heinäkasveja, jotka sitovat maan liukoista typpeä ja pienentää siten huuhtoumariskiä. Viherlannoitusnurmen typensidonnan suuruus riippuu palkokasvisadosta ja maasta vapautuvasta typestä. Apilanurmi voi sitoa kesän aikana typpeä kg/ha. Meillä yleisimmin käytetty apila on syväpaalujuurinen ja tehokas typensitoja puna-apila. Se vaatii hyvin ojitetun pellon, jonka ph:n yli 5,5. Nurmiseokseen sitä voidaan laittaa 3-8 kg/ha kun heinäkasveja on 8 15 kg/ha. Toinen apila on matalampijuurinen

4 alsikeapila. Se sopii myös pelloille, joiden pohjavesi on korkealla ja maa on hapanta. Nurmiseoksessa sitä voi olla 0-3 kg/ha kun heinäkasveja on 8 15 kg/ha (Leinonen 2000, 44, 45.) Viherlannoitus edistää myös fosforin vapautumista maasta kasveille sopivana muotona (Rajala 2004, 137). Yksivuotinen viherlannoitus on tehokkaimmillaan virnapohjaisena seoksena. Tilan tulisi kuitenkin pyrkiä monivuotisiin kasvustoihin, koska yksivuotinen viherlannoitus ei anna lepoa maalle muokkauksesta. Virnan esikasviarvo on hyvä ja se on yksivuotisista viherlannoituskasveista osoittautunut varmimmaksi. Se taimettuu hyvin ja kilpailee rikkakasvien kanssa sekä tuottaa runsaasti vihermassaa. Seoksessa voisi olla 40 kg/ha rehuvirnaa tai 25 kg/ha ruisvirnaa, kauraa 60 kg/ha ja raiheinää 10 kg/ha. (Leinonen 2000, 48.) Esikasvien lannoitusvaikutuksen laskemiseen vaikuttaa vihermassan määrä, joka voi olla 3 7 tn kuiva-ainetta hehtaarilta, juuristo ja sänki, ja se kuinka monta kertaa nurmi on niitetty. Jos kasvimassa silputaan, se nopeuttaa hajoamista maassa. (Leinonen 2000, 48, Leinonen & Rajala 2004, 219.) Palkokasvivaltaisessa, nuoressa viherlannoitusmassassa on typpeä n. 2,5 3,3 % kuiva-aineesta eli n kg tonnissa kuiva-ainetta. Koko massassa typpeä on siten kg/ha, josta vapautuu ensimmäisenä kasvukautena % eli kg. Vaikutus toisena vuotena on 3-25 kg/ha. Korsiintuneesta timotei-apilanurmiseoksesta vapautuu vain n % typpeä. (Rajala 2004, 219.) Viherlannoitusvaikutuksen laskemiseen vaikuttaa myös kerätäänkö nurmesta välillä sato vai jätetäänkö koko massa maahan muokattavaksi. Oletetusta sadosta, n kg/ha, vapautuu muokkausta seuraavana vuonna n. 28 % eli n. 43 kg. Jos satoa ei ole korjattu vaan se muokataan kokonaisuudessa maahan, on typpeä saatavana seuraavana vuonna 67 kg.(leinonen 2000, 50.) Aluskasvien/kerääjäkasvien tarkoituksena on hyödyntää sadonkorjuun jälkeinen aika tehokkaasti. Aluskasvi varjostaa kasvipeitteisenä rikkakasveja ja sitoo ravinteita maasta estäen ravinnehuuhtoumia. Aluskasvi kylvetään keväällä viljan kanssa yhdessä ja kynnetään syksyllä maahan. Viherlannoitusarvo vastaa kg väkilannoitetta. Apilana voidaan käyttää edullisempaa ja reheväkasvuista valkoapilaa yhdessä nurmisiemenen kanssa.(leinonen 2000, 46.) Lanta Pelkän viherlannoituksen käyttö veisi peltoalasta ainakin kolmanneksen pois tuotantokasveilta. Karjanlannan ja kompostin käyttö antaa heti levitysvuonna liukoisen typen kasvien käyttöön ja helpottaa näin viljelykierron suunnittelemista. Karjanlannan käyttö onkin suunniteltava tilan ravinnetaselaskelmien avulla. (Leinonen 2000, 52) Luomuohjeiden mukaan luomutilan karjanlannan tulee olla luomutuotannosta. Tavanomaisesta tuotannosta peräisin olevaa lantaa voidaan käyttää ravinteiden ja eloperäisen maan lisäämiseen, täydennyslannoitukseen, jos tilan omien peltojen viljelykierto ei riitä ravinnetaselaskelmien mukaan eikä luomulantaa ole mahdollista saada. Käyttö tulee kirjata tällöin luomusuunnitelmaan. (Evira 2007a, 25) Mikäli tila käyttää tavanomaisesta eläintuotannosta peräisin olevaa lietelantaa tai virtsaa tulee sen olla ilmastettua tai laimennettua. Lisäksi teollismaisesta eläintuotannosta peräisin olevaa lantaa ei saa käyttää. Lanta on teollismaista, mikäli luovuttavan tilan

5 eläinyksikkömäärä on suurempi kuin 2 ey/ha. Mikäli tila kuitenkin luovuttaa lantaa usealle tilalle siten, että eläintiheys hehtaaria kohden alenee, voi luomutila tällöin ottaa lantaa vastaan. Jos tila käyttää tavanomaisesta tuotannosta peräisin olevaa kananlantaa, on luovuttavan tilan annettava selvitys eläinyksikkömäärästä hehtaaria kohti. Jos se menee yli 2 ey, on kananlanta aina kompostoitava. Luovuttava tila ei voi laskea tähän mukaan niitä aloja, jonne se luovuttaa kananlantaa.(kttk 2005, 29.) Karjanlannan ravinteiden määrät voidaan laskea taulukkoarvoista tai lanta-analyysin perusteella. Lanta-analyysi ei saa olla viittä vuotta vanhempi. Karjanlannan liukoisesta typestä lasketaan syksyllä levitettävästä lannasta 75 % hyödyksi ja keväällä levitetystä 100 %. Kokonaisfosforista otetaan huomioon 85 %. Mikäli tila ei käytä muuta kuin karjanlantaa fosforilannoitteena, voi sitä käyttää taulukkoarvoista poiketen 15 kg fosforia vastaava määrä hehtaarille vuodessa kaikissa viljavuusluokissa paitsi arveluttavan korkea. Nurmikasveilla vastaava luku on 30 kg/ha/vuosi viljavuusluokissa huono, huononlainen, välttävä ja tyydyttävä, sekä 20 kg/ha/vuosi luokissa hyvä ja korkea. Tätä poikkeusta ei saa käyttää alle 25 m:n etäisyydellä rannasta. (Maatalouden ympäristötuen sitoumusehdot 2007, 11.) Viljelijän tulee noudattaa sekä ympäristötuen sitoumusehtoja sekä lannan varastoinnista ja käytöstä annettuja määräyksiä. Syksyllä voi kuivikelantaa levittää pellolle enintään 30 tn/ha, naudan lietelantaa 20 tn/ha, 15 tn/ha sian lietelantaa tai 10 tn/ha siipikarjan tai turkiseläinten lantaa (Lannan käytön tehostaminen 2007, 2-3.) Tavanomainen virtsa ja lietelanta on luomutuotannossa aina ilmastettava tai laimennettava. Turkiseläinlanta ja siipikarjanlanta on kompostoitava. (Evira 2007a, 26.) Lannasta pitää teettää lannan typpianalyysi, joka tarkoittaa kokonaistyppeä eli orgaanista typpeä ja liukoista typpeä eli epäorgaanista typpeä, viiden vuoden välein. Kokonaistyppimäärä 170 kg/ha ei saa ylittyä kalenterivuodessa. Syksyllä levitetty orgaaninen lannoite on välittömästi tai viimeistään vuorokauden aikana mullattava tai kynnettävä maahan eikä levitys saa aiheuttaa vesien pilaantumisvaaraa. (Viljelytapa ja ympäristöehdot 2006, 10, ) Vuoden 2007 ympäristötuen ehtojen mukaan lannoituksen on perustuttava riittävän usein otettuun viljavuustutkimukseen ja vuosittaiseen viljelysuunnitelmaan eli luomutilalla viljelykiertosuunnitelmaan. Tilan asettamat tuotantokasvien satotasovaatimukset, maalaji ja viljelyvyöhyke määräävät käytettävän lannoituksen määrän. (Maatalouden ympäristötuen sitoumusehdot 2007, ) Kalkitus Kalkitussuunnitelma on tehtävä mahdollisimman tuoreen viljavuustutkimuksen perusteella. Ensin on selvitettävä peruskalkitustarve. Sillä nostetaan ph asetettujen tavoitteiden tasolle. Ne lohkot, joilla nostotarve on enemmän kuin yksi viljavuusluokka, kalkitaan ensimmäisenä (taulukko3). Savi- ja kivennäismailla ph:n tulisi olla 6,5 ja eloperäisillä mailla 6,0. Tavoitteeksi viljavuusluokissa on hyvä laittaa hyvä/korkea. Viljoilla, öljykasveilla, nurmilla ja palkokasveilla viljavuusluokka hyvä on suositeltava ph luokka. (Kalkitusyhdistyksen kalkitusopas, 2002, )

6 TAULUKKO 1 Yhden viljavuusluokan kohottamiseen tarvittava kalkkimäärä tn/ha (Kalkitusyhdistyksen kalkitusopas 2002, 18). multa vuus karkea kiv.maa savinen kiv.maa hietasavi hiuesavi hiesusavi aitosavi multamaa turvemaa liejusavi Vm M Rm Erm > 20% 10 Kivijauheiden käytön tarkoituksena on parantaa kasvien ravinteiden saantia. Jauheet sisältävät itsessään ravinteita ja maassa ne toimivat myös maanparannusaineena. Lannoitusvaikutus riippuu jauhetun kivilajin ominaisuuksista ja jauheen hiukkaskoosta sekä maan ravinnepitoisuudesta, happamuudesta, multavuudesta ja pieneliötoiminnasta. Tehokkaita kivijauheiden hyödyntäjiä on mm. syväjuuriset kasvit, apilat ja muut nurmipalkokasvit. Heikkoja hyödyntäjiä ovat esim. viljat ja peruna. (Rajala 2004, ) Kalkkikivijauhe on tunnetuin kivijauhe. Sitä käytetään maan happamuuden säätelyyn. Se parantaa maan mururakennetta ja fosforin liukoisuutta.(rajala 2004, 226.) Tila voi tarvittaessa käyttää kaliumtäydennykseksi biotiittia kivennäis- ja eloperäisillä mailla. Fosforia vähän sisältäville maille voidaan levittää fosforipitoista kivijauhetta, kuten luujauhoa tai apatiittia. Koska apatiitti liukenee huonosti, liukenemista voidaan parantaa kompostissa. Apatiittia kannattaa käyttää kalleutensa vuoksi ainoastaan silloin kun varastofosforikin antaa alhaisia lukemia. (Leinonen 2000, 53.) Kalsium ja magnesium hidastavat happamien sateiden ja typpilannoituksen aiheuttamaa happamoitumista maassa. Kalsiumin ja magnesiumin saatavuus heikkenee, kun maan ph laskee alle 6,5. Kalsiumia sisältävät kaikki kalkkikivipohjaiset tuotteet ja magnesiumia sisältää kalkkikivijauhe ja dolomiittikalkki.(kalkitusyhdistyksen kalkitusopas 2002, 5.) Hiven- ja kaliumlannoitteena puun tuhka on erinomainen. Se sisältää eniten kaliumia ja fosforia. Koska tuhka sisältää usein raskasmetalleja, on myyjältä hyvä pyytää todistus raskasmetallianalyysista.(leinonen, 2000, 55.) Lannan käytön tehostaminen Vuoden 2007 ympäristötukeen sitoutuminen lisää lannan levitysalan tarvetta. Jos karjatila ei voi hyödyntää tilallaan syntynyttä lantaa täysimääräisesti, voi se luovuttaa sitä toiselle tilalle. Se edellyttää, että lannanlevityskalusto on käytettävissä eikä kuljetusmatka ole liian pitkä. (Lannan käytön tehostaminen 2007.)

7 Lannan käytön tehostamista koskevassa sopimuksessa viljelijälle maksetaan tukea toisella maatilalla syntyneen lannan vastaanottamisesta, käsittelemisestä ja hyödyntämisestä ympäristön kannalta kestävällä tavalla. Viljelijän tulee olla sitoutunut ympäristötukeen. (Lannan käytön tehostaminen 2007, 2.) Vastaanotettu lanta tulee levittää pellolle ympäristötuen ehtojen mukaisesti kasveille lannoitteeksi. Mikäli lanta tulee yhteislantalasta, lannan typpi ja fosfori lasketaan mukaan tilan ravinnemääriin lannasta tehdyn lanta-analyysin perusteella. Muuten voidaan käyttää ravinteiden taulukkoarvoja. Levitysajankohta, -määrä, -laji sekä lannan sisältämät ravinteet merkitään lohkokohtaisiin muistiinpanoihin. (Lannan käytön tehostaminen 2007, 2.) Tukea haetaan tilan alueen TE-keskukselta vuosittain. Tuen suuruus on kerrottu sopimusehdoissa. Tuki maksetaan niille sopimuslohkoille, jotka sisältyvät sopimukseen ja joille vastaanotettua lantaa on levitetty vähintään 10 m 3 /ha tai turkiseläinten tai siipikarjanlantaa vähintään 5 m 3 hehtaarille. (Lannan käytön tehostaminen 2007, 4.)