PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS 2012"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS 2012

2 2

3 Sisällysluettelo PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS TOIMINNANJOHTAJAN TERVEHDYS LASTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINNIN JA ELINOLOJEN EDISTÄMINEN Näkyvyys ja vaikuttaminen Tapahtumat KANSALAISTOIMINNAN TUKI Yhdistystoiminnan tukeminen Vapaaehtoistoiminnan tukeminen LAPSI- JA PERHETOIMINTA Lapsi- ja perhetoiminta Vahvuutta vanhemmuuteen hanke Porkkanapesätoiminta NUORISOTOIMINTA Tukioppilastoiminta Koulurauha LOKKI Lapsen oikeus kokea kasvun ilo hanke Kuuluuko?! hanke MONIKULTTUURITOIMINTA Maahanmuuttajien perhetoiminta ja -leiri Maahanmuuttajille ja heidän kanssaan toimiville suunnattu koulutus KEHITTÄMISTOIMINTA Rikosuhripäivystys PALVELUTOIMINTA Perhepalvelut Lastenhoitopalvelu yrityksille Lasten synttärit TALOUS JA HALLINTO Luottamustoiminta Talous Sisäiset palvelut ja tilat Piirin henkilöstö ja opiskelijat LIITTEET

4 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS 2012 Paljon on tapahtunut niinä yhdeksänä vuotena, jolloin olen ollut piirin puheenjohtajana. Koko toiminnan perusta, talous, on heijastanut koko maan taloustilannetta. Toisaalta sitä mukaa kun rahatilanne on kiristynyt, ovat kaikki neljä minun kauteni toiminnanjohtajaa keksineet uusia varainhankintakeinoja ja järkeistäneet toimintoja niin, että varat ovat riittäneet. Haasteena edelleenkin on hallinto, jolle hankerahoituksesta tippuu joko vähän tai ei lainkaan. Varsinainen toiminta on vireää ja näkyvää. Erityisesti viime vuosina piiri on avautunut yhä enemmän ulospäin ja saanut näkyvyyttä monin hankkein ja seminaarein. Myös yhteistyötä Varsinais-Suomen suuntaan on viritetty. Haasteena ovat edelleen yhteydet yhdistyksiin. Keskustoimiston uusimman MLL:n sisäisen palvelun arviointikyselyn mukaan haaste koskee kaikkia piirejä. Piirien koulutus- ym. palvelusten, yhdistyskäyntien ja seututapaamisten näkökulmasta katsottuna yhteistyö on hyvin vaihtelevaa, mutta suurelta osin vähäistä. Syitä tarkasteltaessa kiinnittyi huomioni sellaisiin tekijöihin kuten aika ja välimatkat. Arki on usein työn kuormittamaa, ja vapaa-aika, varsinkin viikonloput ovat paljolti harrastuksille ja perheen yhdessäololle pyhitettyjä. Yhdistystyöhön sitoutuminen ja aktiivisuus vaihtelevat myös kunkin tekijän elämänkaarella. Aivan viime aikoina on julkisuudessa ollut puhetta siitä, miten antavaa vapaaehtoistyö kuitenkin on. Halukkuudesta ei siis ole puutetta vaan ehkä halusta sitoutua johonkin pitkäaikaisesti. Tämän osoittaa esimerkiksi Helsingissä toimiva Kallio-liike, jolla ei ole minkäänlaista organisaatiota vaan ainoastaan kotisivu ja Facebook -ryhmä. Toiminta koostuu erilaisista tapahtumista, joista sivuilla tiedotetaan. Vapaaehtoistoiminta tuskin tulee kokonaisuudessaan kääntymään tähän suuntaan, enkä voi kuvitella MLL:n toimintoja näin pelkästään spontaanisuuden varassa järjestettävinä. On kuitenkin toivoa herättävää nähdä, että yhteisöllisyys ei suinkaan ole mihinkään kadonnut. Lopuksi haluan kiittää kaikkia piirin toimijoita saamastani moninaisesta tuesta puheenjohtajakauteni aikana. Samalla ilmoitan, että en ole katoamassa MLL -kuvioista vaan jatkan toimintaani Rauman yhdistyksessä. Timo Laes, puheenjohtaja vuosina

5 TOIMINNANJOHTAJAN TERVEHDYS Vuosi 2012 oli monessa suhteessa haasteellinen ja toimintoja jouduttiin arvioimaan uudelleen. Jouduttiin miettimään priorisointia ja ottamaan käyttöön erilaisia sopeuttamistoimenpiteitä. Tulopuolen riittämättömyys ja henkilöstöpula olivat heikkouksiamme. Työ järjestömaailmassa vaatii joustavuutta ja epävarmuuden sietokykyä. Toisaalta se sallii runsaasti luovuutta ja innovatiivisuutta. Emme kilpaile olemassaolostamme vaan teemme työtä yhdessä toisten toimijoiden kanssa. Meidän on ansaittava paikkamme laadukkaalla työllä. Keskityimme vuoden aikana erityisesti nuoriin. Tukioppilastoiminta on piirissämme hyvällä mallilla ja viime vuonna juhlittiin sen 40 -vuotista taivalta. Oppilaskuntien kouluttaminen jatkui Elykeskuksen rahoittamana ja lapsen oikeudet olivat esillä nuorten kanssa tehdyssä työssä. Vuonna 2013 Porissa järjestettävän valtakunnallisen koulurauhatapahtuman valmistelu alkoi myös viime vuonna. Toistakymmentä vuotta jatkunut tuki- ja turvapaikkatoiminta Porkkanapesä oli Rayn rahoituksen piirissä viimeistä vuotta. Keväällä tehtiin mittava työ jatkorahoituksen saamiseksi ja se kannatti. Rayn päätös joulukuussa oli myönteinen ja toiminta jatkuu. Lasten ja nuorten tukihenkilöitä koulutettiin lisää ja kuntien suosima toiminta laajeni tukiperhetoiminnaksi. Aivan loppuvuodesta käynnistimme suunnittelutyön syrjäytymisuhan alla olevien nuorten tukemiseksi. Pienen hankerahoituksen ja joulukuussa saatujen yrityslahjoitusten turvin pystymme käynnistämään kuluvana kevään nuorten ryhmätoiminnan. Saimme paljon aikaan, vaikka kaikki haaveemme eivät toteutuneetkaan. Kiitos tästä kuuluu paikallisyhdistyksille, piirihallitukselle ja piirin koko henkilöstölle. Uljaasti ja täysin purjein on elämän merelle uskallettava mennä sillä kootuin purjein satamassa lepäävä laiva on vain surullinen sivustakatsoja elämän suuressa seikkailussa. (Raili Malmberg) AURINKOISTA VUOTTA KAIKILLE Porissa Tarja Kuoppa, toiminnanjohtaja 5

6 1 LASTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINNIN JA ELINOLOJEN EDISTÄMINEN Mannerheimin Lastensuojeluliiton toiminnan lähtökotia ovat lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin ja elinolojen edistäminen, lasten ja nuorten kuuleminen ja osallisuuden edistäminen, lapsuuden kunnioittaminen sekä vanhemmuuden arvostaminen ja tukeminen. 1.2 Tapahtumat Kohtaamispaikkapäivät Porin yliopistokeskus ICCO:n lastenpäivä, Kevätilo-keräys ja kasvomaalausta Vanhempainilta nettiturvallisuudesta Luvialla Monikulttuurinen perheretki Tammen leirikeskus Pakka-hankkeen Älä välitä alkoholia 1.1 Näkyvyys ja vaikuttaminen Mannerheimin Lastensuojeluliitto on vahva lapsi- ja perhepoliittinen vaikuttaja. Piirijärjestöllä on monenlaista asiantuntemusta, koulutusmateriaalia ja tukiaineistoa vaikuttamisen välineeksi. Piiri on päässyt viime vuosina yhä paremmin mediaan, uusiin verkostoihin, messuille tai järjestämään muita tapahtumia yhdessä toisten kanssa. MLL:n tunnettavuus on selvästi lisääntynyt. Näkyvyydestä huolehdittiin myös pitämällä nettisivut ajan tasalla ja järjestämällä jo perinteeksi tulleet avoimet ovet jazzien aikaan. Alakerran monitoimitilaa muutettiin entisestään lasten ja nuorten tilan näköiseksi. alaikäiselle kampanja Avoimet ovet Koulurauhanjulistus Lahdessa Vanhempainilta nettiturvallisuudesta Ulvilassa Kaikenikäisten messut Porin nuorisotalolla Tukioppilastoiminnan 40-vuotis juhlatapahtuma Maahanmuuttaja-asiakkaan ja työntekijän kohtaaminen sosiaali- ja perhepalveluissa Pakka-hankkeen kauppakeskus tiedotus

7 Perusopetuksen foorumi Porin yliopistokeskus Syksyllä panostettiin Kankaanpään yhdistyksen aktivoimiseen. Loppuvuonna saatiin kokoon innokas ja motivoitunut ryhmä uudeksi hallitukseksi. Tiedotusta yhdistyksille on pyritty jatkamaan käyttäen yhdistystiedotetta ja piirin nettisivuja, koska nämä ovat kaikkien yhdistystoimijoiden luettavissa. Lisäksi on tiedotettu sähköpostitse ja puhelimitse. 2 KANSALAISTOIMINNAN TUKI 2.1 Yhdistystoiminnan tukeminen Piirin tehtävänä on vahvistaa yhdistysten vapaaehtoistyön edellytyksiä tarjoamalla ohjausta, neuvontaa, koulutusta ja virkistystä. Keväällä yhdistyksille järjestettiin yhdessä Varsinais-Suomen piirin kanssa yhteinen koulutus- ja virkistyspäivä Raumalla. Päivää oli tukemassa Satakunnan Osuuskauppa. Syksyllä järjestettiin alueillat Kankaanpäässä ja Raumalla. Lisäksi tarjottiin alueiltoja Huittisiin ja Poriin sekä koululutusta mediakasvatuksesta ja perhekahvilatoiminnasta, mutta ne jäivät toteutumatta osallistujien puutteen vuoksi piirissä oli jäseniä Vapaaehtoistoiminnan tukeminen MLL:n Satakunnan piirissä ammatillisesti ohjattuja vapaaehtoisia ovat lasten- ja nuorten tukihenkilöt ja tukiperheet, rikosuhripäivystyksen tukihenkilöt sekä tapahtumien vapaaehtoiset. Vapaaehtoistoiminnan tukeminen tarkoittaa vapaaehtoisten rekrytointia, ohjausta, neuvontaa, tukea, koulutusta ja virkistämistä. 7

8 Vuoden 2012 aikana vapaaehtoisille lasten- ja nuorten tukihenkilöille ja tukiperheille järjestettiin kaksi jatkokoulutusta (keväällä ja syksyllä) sekä kaksi virkistystä (keväällä ja syksyllä). Syksyn jatkokoulutus ja virkistys järjestettiin samana päivänä Yyterin maisemissa. Mannerheimin Lastensuojeluliiton toiminnan keskeisenä tavoitteena on tukea lasten ja lapsi-perheiden arkea paikallisen tason vapaaehtois- ja vertaistoiminnan kautta. Käytännössä tämä tapahtuu usein MLL:n perhekeskuksissa ja perhekahviloissa. MLL:n perhetoiminta korostaa vahvan ja vastuullisen vanhemmuuden ja yhteisvastuun merkitystä lapsen kasvun ja kehityksen turvaamisessa. Se tukee aktiivista kansalaisuutta tarjoamalla väylän osallistua ja vaikuttaa oman alueen asioihin ja palveluihin. Perhekahvilat ovat yhdistysten yleisin tapa toteuttaa perhetoimintaa. Satakunnan alueella on toiminut yli 20 perhekahvilaa, joista valitettavasti muutama perhekahvila joutui lopettamaan toimintansa tilojen puutteen vuoksi. Perhekahviloiden lisäksi yhdistykset ovat järjestäneet kerho- ja vertaistoimintaa, retkiä sekä erilaisia tapahtumia. Rikosuhripäivystyksen tukihenkilöille järjestettiin kuukausittain ohjaukselliset ryhmätapaamiset, neljä täydennyskoulutusta sekä kaksi virkistystä. 3 LAPSI- JA PERHETOIMINTA 3.1 Lapsi- ja perhetoiminta Piirillä toimi vuonna 2012 keväällä neljä omaa perhekahvilaa, joista piiritoimistolla kolme ja Pormestarinluodon lähiössä yksi. Perhekahviloista kahta veti vapaaehtoinen ja kahta piirin työntekijät. Syksyllä perhekahviloita ei resurssien puutteen vuoksi järjestetty kuin kerran viikossa piiritoimistolla. Yhdistykset olivat tänäkin vuonna erittäin aktiivisesti mukana jakamassa Hyvän Joulumielen lahjakortteja. Satakunnan alueella MLL:n kautta lahjakortin sai 350 perhettä, joka oli 50 enemmän kuin vuonna Piirin perhetoimintaa rahoittaa Rahaautomaattiyhdistys. Toiminnan koordinoinnista vastasi lapsi- ja perhetoiminnan koordinaattori. 3.2 Vahvuutta vanhemmuuteen hanke Mannerheimin Lastensuojeluliiton Vahvuutta vanhemmuuteen -hankkeessa ( ) kehitetään ja vakiinnutetaan perheen psy- 8

9 kososiaalista tukea vahvistava toimintamalli osaksi neuvolan vanhemmuutta tukevaa ja ehkäisevää työtä. Toimintamalli perustuu ohjattuun perheryhmään ja se on tarkoitettu esikoisensa saaneille vanhemmille. Hanketta toteutetaan kaikissa MLL:n piireissä. Tavoitteena on vahvistaa vanhempien ja lapsen välistä vuorovaikutusta ja vanhempien kykyä havainnoida ja ymmärtää vauvan tarpeita ja tunteita. Perheryhmässä toteutuu myös perheiden toisilleen antama vertaistuki. Kiinnostus Satakunnan piirissä toimintaan on ollut suuri aivan alusta lähtien. Toimintaa käydään esittelemässä pitkin maakuntaa ja uusia kuntia tulee mukaan joka vuosi. Piirin työntekijä pitää yhteyttä ohjaajiin ja etsii uusia kuntakumppaneita ja koulutukseen lähtijöitä vuosittain. Satakunnan piirin alueella toimi vuonna 2012 kolme perheryhmää. Koulutettuja ohjaajia oli Rauman seudulla, Keski- Satakunnassa ja Pohjois-Satakunnassa yhteensä 15. Viime vuonna Varsinais-Suomen piiri toimi koulutuskeskuksena satakuntalaisille, aiemmin koulutuksiin oli lähdettävä Helsinkiin. 3.3 Porkkanapesätoiminta Porkkanapesätoiminta on alueellista, ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä, jonka kohderyhmänä ovat 7-14 vuotiaat lapset ja nuoret sekä heidän vanhempansa. Tavoitteena on vastata lasten ja nuorten sosiaalisiin ja henkisiin tarpeisiin sekä tukea perheitä arjen hallinnassa. Toiminta on kodinomaista ja avointa ja se pyörii matalan kynnyksen periaatteella. Yhteistyöverkosto on laaja ja tiivis. Pormestarinluodon ja Sampolan lähiöissä kokoonnuttiin kummassakin kahtena päivänä viikossa klo Kevätkaudella Pormestarinluodossa toimi myös perhekahvila ja Sampolassa tarjottiin vanhemmille vertaisryhmätoimintaa yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Valitettavasti ryhmä ei toteutunut osallistujien puuttumisen vuoksi. Vuonna 2012 kävijöitä oli yhteensä 958 (vuonna 2011 heitä oli 1 309, vuonna 2010, 814 ja vuonna ) Väkimäärän laskuun vaikutti se, ettei toimintaa uskallettu markkinoida uusille kävijöille, koska Ray:n rahoitus päättyi vuoden vaihteessa. Uusi rahoitushakemus tehtiin sekä Raylle että Porin kaupungille ja jouluviikolla saatiin myönteinen päätös vuosille Porkkanapesissä oli erilaisia te toja, retkiä ja tapahtumia. Osa toteutettiin yhdessä verkostojen kanssa. Alueellista yhteistyötä lisättiin muutenkin vuoden aikana. Porkkanapesä oli mukana järjestämässä kesätoimintaa lapsille Sampolassa. Järjes- 9

10 telyissä olivat mukana Porin kaupungin nuorisoyksikkö, Teljän seurakunta ja Otsola. Toimintaviikkoon sisältyi kädentaitopäivä, pelija leikkipäivä, luovan toiminnan päivä, kuninkaalliset juhlat sekä retki8 SASTAMALAN Kiviniityn Kotieläinpuistoon. Lapsia oli toimintaviikolla mukana 37 ja palautteiden mukaan viikon kohokohtia olivat rannekorujen tekeminen, yhteiset pelit, eläinpuistovierailu ja kun aikuiset kohtelivat meitä kuin kunkkuja Koulujen syyslomaviikolla järjestettiin sekä Sampolan että Pormestarinluodon kävijöille yhteinen retkipäivä Yyterin luonnonmaisemiin, jossa patikoitiin ja havainnoitiin luontoa toiminnalliseen tehtävän avulla. Patikoinnin päätteeksi syötiin eväitä sekä päästiin nauttimaan, kaikille mukana olleille lapsille uudesta kokemuksesta, kylpytynnyrin lämmöstä. Joulun tuloa odoteltiin mm. järjestämällä sekä Pormestarinluodon että Sampolan tiloissa lasten perheenjäsenille jouluinen tilaisuus. Tarjolla oli glögiä ja lasten tekemiä joululeivonnaisia. Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijat järjestivät itsenäisyysjuhlan ja joulujuhlan lapsille ja Porkkanapesä oli mukana jo perinteeksi muodostuneessa Sampolan joulumaailma tapahtumassa. 4 NUORISOTOIMINTA 4.1 Tukioppilastoiminta Tukioppilaat ovat yläkoulujen luokkalaisia oppilaita, jotka koulutetaan toimimaan nuorempien oppilaiden kanssa ja olemaan heidän tukenaan. Tukioppilastoiminnan tavoitteena on edistää hyviä kaverisuhteita, kouluviihtyvyyttä, yhteisvastuuta sekä turvallista ja kannustavaa ilmapiiriä koulussa. Satakunnan alueen perusopetuksen luokilla on aktiivista tukioppilastoimintaa 95 % kouluista. Tukioppilaita Satakunnan alueella on noin 750, tukioppilasohjaajia 45 ja kouluttajia kuusi. Vuonna 2012 Satakunnan alueen tukioppilaille pidettiin 16 peruskoulutusta ja 17 jatkokoulutusta. Osa koulutuksista pidettiin useamman koulun yhteiskoulutuksena. Jatkokoulutusten aiheina olivat erilaisuuden arvostaminen, päihteet, itsetunto ja kiusaamisen ehkäiseminen. Koulutuksiin osallistui oppilai- 10

11 ta yhteensä 471. Lisäksi tukioppilaat olivat yhdessä alakoulun 6.luokan koulutuksessa mukana apuohjaajina. Vanhempainiltoja oli kaksi, Luvialla ja Ulvilassa. Vanhempainiltojen aiheina oli nettiturvallisuus. Osallistujia oli yhteensä 190. Tukioppilasohjaajille järjestettiin vuoden 2012 aikana kaksi ohjaajatapaamista sekä tukioppilasohjaajien valtakunnallinen ohjaajaseminaari (risteily). Lisäksi tukioppilasohjaajien peruskoulutus järjestettiin syksyllä Porissa, johon osallistui kahdeksan ohjaajaa Satakunnan alueelta. Tukioppilastoiminnan 40-vuotisjuhlaa vietettiin Juhlatapahtuman suunnittelussa olivat mukana kolmen koulun tukioppilaita. Juhlatapahtuma oli kaksiosainen, sisältäen toimintapisteet ja konsertin. Ensimmäisenä tukioppilaat kiersivät erilaisissa toimintapisteissä, joissa tutustuttiin tukioppilastoiminnan eri vuosikymmenten painopistealueisiin (kiusaamisen ehkäiseminen, suvaitsevaisuus, päihteet, taide- ja terveyskasvatus). - Pakka-hanke päihteet (kännilasit) - SPR Satakunnan piiri päihteet - Satakunnan sydänpiiri rasva, suola ja sokeri - näyttely - Porin Ylioppilasteatteri - improvisaatioharjoituksia - Vapaa-aikavirasto valokuvaus - Vapaa-aikavirasto ja MLL:n Satakunnan piiri videokuvaus - Nuorten työpaja kakkua ja mehua - MLL:n Satakunnan piiri kiusaamisen vastainen juliste Toimintapisteiden jälkeen juhlapäivä huipentui Fintelligensien keikkaan. Juhlaan kutsuttiin kaikki Satakunnan alueen 9.luokkalaiset tukioppilaat sekä tukioppilasohjaajat. Paikalla oli yli 100 innokasta tukioppilasta ja tukioppilasohjaajaa ympäri Satakuntaa. Toimintapisteet: - MLL Kaikille kaveri hanke - Satakunnan Monikulttuuriyhdistys suvaitsevaisuus 11

12 Satakunnan alueen tukioppilasleirit Silokallion leirikeskus Kullaa osallistujia Eurasta, Eurajoelta, Porista (3 koulua), Siikaisista, Säkylästä, Kokemäeltä ja Ulvilasta, yhteensä 90 oppilasta ja 11 ohjaajaa Hakoniemen leirikeskus, Kankaanpää osallistujia Eurasta, Säkylästä, Harjavallasta, Honkajoelta ja Karviasta, yhteensä 37 oppilasta ja 5 ohjaajaa Kevään leirin teemana oli kaveruus. Leirin teemaa käsiteltiin monipuolisten menetelmien kautta niin erilaisissa toimintapisteissä kuin muussa leirin ohjelmassa. Toimintapisteissä käsiteltiin mm. kaveripainetta, yksinäisyyttä ja sen huomaamista sekä päihteitä. Syksyn leirillä teemana oli kiusaamisen vähentäminen. Kiusaamista käsiteltiin erilaisissa toimintapajoissa. Iltaohjelmassa MLL:n nuorisotyön kouluttaja Kiisi Isotalo harjoitutti mieleenpainuvalla tavalla nuorten esiintymisrohkeutta. Toisena leiripäivänä Kankaanpään 12

13 poliisiasemalta tuli vanhempi rikoskonstaapeli Juha Partanen kertomaan poliisin näkökulmaa kiusaamiseen. 4.2 Koulurauha Valtakunnallinen Koulurauha julistettiin Lahdessa MLL:n Satakunnan piiri sai järjestettäväkseen lukuvuoden Koulurauhaohjelmaan liittyvät toiminnat. Koulurauhavuoden suunnitteluun ja toteutukseen kutsuttiin kaksi työryhmää, oppilaiden edustajia sekä aikuisia. Oppilasedustajat ovat viidestä eri koulusta: Noormarkun yhtenäiskoulu, Itä-Porin yhtenäiskoulu, Porin Lyseon koulu, Reposaaren koulu sekä Björneborgs Svenska Samskola. Aikuisten työryhmän edustajia on pilottikouluista, vapaaaikavirastosta, kasvatus- ja opetusvirastosta sekä Satakunnan poliisista. Osa työryhmästä kävi tutustumassa Lahden Koulurauhanjulistukseen sekä muihin Lahden koulurauhatyöryhmän suunnitelmiin. Työryhmät ovat kokoontuneet säännöllisesti vuoden 2012 aikana. 4.3 LOKKI Lapsen oikeus kokea kasvun ilo hanke YK:n Lapsen oikeuksien päivänä Järjestettiin Lapsen oikeuksien parlamentti Pomarkun yläasteella. Tapahtumaa valmisteltiin yhdessä Pomarkun yläasteen ja Lavian Suomelan koulun oppilaiden kanssa. Oppilasryhmät oli koottu 7.-9.luokkalaisista oppilaista. Oppilaita koulutettiin yhteensä kaksi päivää, joista toinen Suomelan koulussa ja toinen Pomarkun yläasteella. Ensimmäisessä koulutuspäivässä keskityttiin lapsen oikeuksiin erilaisten toiminnallisten harjoitusten kautta. Iltapäivällä nuoret pääsivät tutustumaan eri maiden maahanmuuttajiin ja keskustelemaan heidän kanssaan lapsen oikeuksien toteutumisesta maahanmuuttajien kotimaassa. Henkilökohtainen kontakti maahanmuuttajiin oli tärkeä kokemus niin nuorille kuin maahanmuuttajillekin. Maahanmuuttajat olivat Nigeriasta, Intiasta sekä Burmasta. Toisena koulutuspäivänä keskityttiin tar- 13

14 kemmin itse tapahtumaan sekä harjoiteltiin esiintymistä teatteriohjaajan johdolla. Parlamenttitapahtuma oli kuvitteellinen kokous, jossa jokainen oppilasryhmä edusti eri maata. Parlamenttiin valitut edustajat keskustelivat YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen artikloista eri maiden kannalta ja pohtivat miten Lapsen oikeudet saataisiin paremmin toteutumaan yhteisessä maailmassamme. Yleisönä tilaisuudessa oli Pomarkun yläasteen oppilaat sekä opettajat ja muu koulun henkilökunta. Lisäksi tapahtuma lähetettiin videoneuvottelulaitteiden avulla Laviaan Suomelan kouluun. Yhteensä tapahtumaan osallistui noin 300 henkilöä. Tapahtumassa esiintyivät afrikkalaiset rummuttajat sekä koulun oma musiikkiryhmä. Lisäksi Pomarkun kunnanjohtaja Eero Mattsson toivotti osallistujat tervetulleeksi ja Sheriff Jawo kertoi lapsen oikeuksista Gambiassa. Tapahtuma sai paljon kiitosta osallistujilta. Tapahtuma sai myös paljon mediahuomiota. Tapahtumasta oli juttu Satakunnan Kansassa, Luoteisväylässä sekä Kankaanpään seudussa. Lehtijutuissa pääosaan pääsivät nuoret, joita haastateltiin ahkerasti. Hankkeeseen kuului myös alakoulujen luokkien opetustunnit. Opetustunnit pidettiin 12 eri luokalle kolmessa eri koulussa. Oppilaille järjestettyjen opetustuntien teemana oli Lapsen oikeuksien sopimus toiminnallisin menetelmin. Opetustunteihin osallistui yhteensä 193 oppilasta ja opettajaa tai muuta koulun henkilökuntaa. Rahoitus hankkeeseen saatiin Ulkoasianministeriöstä. 4.4 Kuuluuko?! hanke Kuuluuko?! hankkeen tavoitteena oli edistää satakuntalaisten lasten ja nuorten hyvinvointia YK:n lasten oikeuksien sopimuksen sekä lapsi- ja nuorisopoliittisen kehittämisoh- 14

15 jelman mukaisesti. Lasten ja nuorten osallisuus ja kuuleminen, kannustaminen yhteisöllisyyteen ja osallistumiseen olivat tavoitteina hanketta haettaessa. Kuuluuko?! hanke käynnistyi keväällä 2012 Varsinais Suomen ELY keskuksen turvin. Hankkeessa koulutettiin kuuden kunnan yläkoulujen oppilaskuntien hallitukset Vaikuttava Nuori peruskoulutusoppaan avulla. Kunnat olivat: Pori, Kankaanpää, Honkajoki, Siikainen, Köyliö ja Eura. Koulutusmalli, jossa kohderyhmänä ovat perusopetuksen yläkoulut, tuotteistettiin vuoden lopussa MLL:n Satakunnan piirin palvelutoiminnaksi. Hankkeen Nuoret ja vaikuttaminen näkökulmia - seminaari siirtyi vuoden 2013 tammikuulle. Lisäksi laadittiin uusi hankehakemus ELY keskukselle oppilaskuntatoiminnan kehittämiseksi koko Satakunnan alueelle vuodelle Hankkeen toisena rahoittajana oli Opintotoiminnan Keskusliitto. Yhteistyötahoina olivat Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi, CIMO sekä Satakunnan alueen kunnat. Peruskoulutuksen koulutusosiot ovat: - tutustuminen - ryhmäytyminen - osallisuus ja osallistuminen - oppilaskuntatoiminta - kokoustaidot - esiintymistaidot Peruskoulutusopas julkaistiin Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n Valtikka.fi nuorisotiedotukseen keskittyneellä verkkosivustolla joulukuussa. Vaikuttava Nuori koulutusopasta mallinnettiin perusopetuksen alakouluihin sopivaksi ja koulutuksia aletaan markkinoida vuoden 2013 alusta myös alakouluille. 5 MONIKULTTUURITOIMINTA Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin monikulttuuritoiminta on suunnattu Porin seudulla asuville maahanmuuttajille ja heidän perheilleen sekä kaikilla suomalaisille, jotka haluavat tutustua maahanmuuttajiin ja heidän kulttuureihinsa. Tavoitteena on aktivoida ja innosta maahanmuuttajia osallis- 15

16 tumaan, lisätä heidän sosiaalista hyvinvointiaan sekä edistää suvaitsevaisuutta ja ystävyyttä maahanmuuttajien ja suomalaisten välillä. Koko perheelle suunnattu toimintaleiri järjestettiin toukokuussa Tammen leirikeskuksessa. Mukana oli yhteensä 18 aikuista ja lasta monikulttuuriperheistä. Monikulttuuritoimintaa rahoittivat Porin kaupunki sekä Opintotoiminnan Keskusliitto. Vuonna 2012 monikulttuuritoiminnan koordinoinnista vastasi hankekoordinaattori. Sieniretki Silokalliolle järjestettiin Mukana oli yhteensä 50 henkilöä. Retken yhteistyötahona oli Satakunnan Monikulttuuriyhdistys ja Porin seurakuntien diakoniatyö. Satakunnan Ammattikorkeakoulun (hoitotyön koulutusohjelma) kaksi opiskelijaa tekivät opinnäytetyön aiheesta Toimintapäivä monikulttuuriperheille. 5.2 Maahanmuuttajille ja heidän kanssaan toimiville suunnattu koulutus 5.1 Maahanmuuttajien perhetoiminta ja -leiri Monikulttuurinen perhekahvila toimi aktiivisesti MLL:n Satakunnan piirin tiloissa. Kerho kokoontui joka keskiviikko klo ja mukana on ollut sekä maahanmuuttajaperheitä että suomalaisia perheitä Porin seurakuntasalissa järjestettiin koulutus aiheesta Maahanmuuttajaasiakkaan ja työntekijän kohtaaminen sosiaali- ja perhepalveluissa. Yhteistyötahona oli monikulttuuritoiminnan työryhmä. Osallistujia päivässä oli yhteensä 72 ja piirin toiminnanjohtaja toimi koulutuspäivän puheenjohtajana. 6 KEHITTÄMISTOIMINTA 6.1 Rikosuhripäivystys Rikosuhripäivystys on valtakunnallinen järjestöjen ja kirkon yhteistyöhön perustuva auttamisorganisaatio, jonka tavoitteena on ri- 16

17 koksen uhrin aseman parantaminen. Rikosuhripäivystyksessä asiakas saa keskusteluapua, käytännön neuvoja ja ohjausta lisäpalveluihin rikoskokemukseen liittyvissä käytännön tilanteissa. Tukihenkilöt ovat tehtävään valittuja ja koulutettuja vapaaehtoistyöntekijöitä. Palvelu on ammatillisesti ohjattua ja asiakkaalle maksutonta. Vuoden 2012 aikana tukihenkilöille järjestettiin ohjauksellisia ryhmätapaamisia, täydennys-koulutusta ja virkistäytymistä. Viime vuoden tiivis markkinointi näkyi yhteydenottojen ja tukisuhteiden kasvussa. 7 PALVELUTOIMINTA MLL:n Satakunnan piirin palvelutoimintaan kuuluivat aiempina vuosina lasten synttäritoiminta ja lastenhoitopalvelu yrityksille sekä perhepalvelut: lapsiperheisen kotipalvelu, perhetyö ja tehostettu perhetyö sekä ryhmämuotoinen perhetyö. Palvelut toimivat kuntien omia palveluja täydentävinä mahdollistaen lapsiperheille oikea-aikaista ja riittävää tukea. Erityisesti lapsiperheiden kotipalvelu ja yrityslastenhoito eivät tuottaneet tilauksia vuonna 2011, joten palveluiden kehittämiselle koettiin tarvetta. Palveluiden kehittämistä aloitettiin vuonna 2011 muun muassa kunnille tarjottavien palvelupakettien mallintamisella; perhetyön sekä tehostetun perhetyön yhdistämisellä. 7.1 Perhepalvelut Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin perhepalveluita kehitettiin keväällä 2012 edelleen vastaamaan yhä tehokkaammin alueellisten perheiden sekä kuntien sosiaali- ja neuvolatyön tarpeisiin. Perhepalveluiden laajan kehitystyön tuloksena palveluiden piiriin kuului lopulta vuoden 2012 keväällä edellä mainittujen lisäksi vapaaehtoisuuteen perustuva tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta sekä täysin uutena palveluna lastensuojelun ammatillinen tukihenkilötyö. Ammatillinen tukihenkilötyö on 7-20-vuotiaille nuorille suunnattu voimavara- ja ratkaisukeskeinen tukimuoto. Tukihenkilö toimii tiiviissä yhteistyössä nuoren verkostojen kanssa ja pyrkii tukemaan nuoren lisäksi vanhempien jaksamista ja kasvatustehtävää. 17

18 Lapsiperheiden suunnitellusta kotipalvelusta muotoutui keväällä 2012 kuntaneuvotteluiden kautta lapsiperheiden kotiapu. Varhaisen tuen työmuoto on kotiin annettavaa, nopeasti saatavilla olevaa tukea lapsiperheen arkeen. Kotiapulainen toimii yhdessä perheen kanssa ja auttaa tavallisissa arjen askareissa, kuten ruoanlaitossa, vaatehuollossa, kodin järjestyksen ylläpitämisessä ja lastenhoidossa. Kotiapua tilattiin ensimmäisenä Rauman ehkäisevän perhetyön kautta loppuvuonna Myös ammatillisen tukihenkilötyön sopimukset toimitettiin lähes kaikkiin Satakunnan kuntiin loppuvuonna Sopimuksia palautui allekirjoitettuna muutamia, mutta yhtään asiakassuhdetta ei vielä aloitettu. Perhetyön ja ryhmämuotoisen perhetyön uudistukset kohdistuivat palveluiden hintoihin sekä sopimusten sisältöihin ja pituuksiin. Perhetyötä tarjottiin kuntien lastensuojelussa toimivien sosiaalityöntekijöiden päätöksillä lapsiperheille, joissa oli herännyt huoli perheen hyvinvoinnista, lasten käyttäytymisestä tai vanhemmat kaipasivat tukea vanhemmuuteensa. Keväällä 2012 perhetyötä toteutettiin Rauman, Eurajoen ja Euran kuntien kanssa yhteistyössä. Syksyllä perhetyö jatkui uusilla, vuoden palvelusopimuksilla yhteistyössä Rauman ja Eurajoen kuntien kanssa. Perhetyön tiimoilta yhteydenpito sosiaalityöntekijöihin ja perheisiin oli tiivistä. Perhetyöntekijöiden kanssa tavattiin yksittäin ja ryhmässä sekä pidettiin yhteyttä puhelimitse. Perhetyötä toteutettiin vuonna 2012 yhteensä 2080 tuntia Raumalla, Eurajoella ja Eurassa, kun vuoden 2011 vastaava tuntimäärä oli Vuonna 2010 perhetyötä toteutettiin alle 700 tuntia, joten kysyntä on kasvanut joka vuosi. Ryhmämuotoinen perhetyö on tukimuoto, joka tarjoaa mahdollisuuden harjoitella vertaisryhmässä lasten- ja kodinhoitoon liittyviä asioita. Perhetyöntekijät ohjaavat ryhmää ja alustavat keskustelut, joiden aiheina ovat mm. lapsen tarpeet ja hoito, vanhemmuus, parisuhde ja perheen vuorovaikutus sekä kodinhoito. Ryhmämuotoista perhetyötä toteutettiin vuonna 2012 Raumalla yhteistyössä kunnan perhetyöntekijän kanssa. Ryhmä toimi Raumalla Lajotuvalla ja sitä tuotettiin yhteensä 205 tuntia, kun vastaava tuntimäärä vuonna 2011 oli noin 171. Kiinnostus ryhmämuotoisesta perhetyöstä kasvoi muissakin 18

19 kunnissa markkinoinnin kautta ja ryhmämuotoisen perhetytön sopimuksia toimitettiin loppuvuonna 2012 muutamiin muihin Satakunnan kuntiin. Neljän vuoden pituinen lasten ja nuorten tukihenkilötoiminnan kehittämishanke SA- TUKE saatiin päätökseen vuoden 2011 lopulla. Hankkeessa mallinnetusta vapaaehtoisesta tukihenkilö- ja tukiperhetoiminnasta tuli osa MLL:n Satakunnan piirin perhepalveluita. Vuoden 2012 alusta MLL:n Satakunnan piiri on tarjonnut Satakunnan alueella kunnille ostopalveluna lasten ja nuorten tukihenkilötoimintaa (7-18-vuotiaat) sekä tukiperhetoimintaa (1-18-vuotiaat). Toiminta jatkui vuonna 2012 hyvässä myötätuulessa. Tukihenkilö- ja tukiperhetoiminnassa tehtiin tiivistä yhteistyötä koko Satakunnan alueella. Uusina kuntina vuonna 2012 sopimus neuvoteltiin Huittisten kanssa ja Huittisissa järjestettiin vapaaehtoisten koulutus keväällä Huittisten kunnasta ei kuitenkaan tullut koko vuonna yhtään hakemusta, joten koulutuksen käyneet aloittivat tukiperheinä Porin ja Euran kunnan kautta. Syksyllä jo pitkään käynnissä olleita tukisuhteita päättyi useita. Syksyn koulutus uusille vapaaehtoisille oli tarkoitus järjestää Kankaanpäässä, yhteistyössä Pohjois-Satakunnan perhepalveluiden kanssa. Kankaanpään lisäksi koulutukseen ilmoittautuneita tuli myös Porin suunnalta niin runsaasti, että koulutus järjestettiin myös Porissa, rinnakkain Kankaanpään kanssa. Kaikista kolmesta koulutuksesta mukaan toimintaan valittiin 7 tukiperhettä ja 8 tukihenkilöä. Lisäksi muutamia aiempina vuosina koulutuksen käyneitä ilmoittautui halukkaaksi aloittamaan tukisuhteita uudelleen, tauolla olonsa jälkeen. Uusi tukisuhteita koulutuksesta valmistuneiden kanssa päästään aloittamaan vuoden 2013 alkupuolella. Tukihenkilöiden ja tukiperheiden tuki rakentui ryhmä- ja yksilöohjauksista, jatkokoulutuksista sekä virkistyksistä. Vuonna 2012 ryhmätapaamisia järjestettiin kolmella paikkakunnalla, kussakin neljä kertaa vuoden aikana. Jatkokoulutuksia ja virkistyksiä oli tavoitteen mukaisesti keväällä ja syksyllä. Pääosa tukisuhteista solmittiin edelleen kuntien lastensuojelun kautta, mutta kouluter- 19

20 veydenhuollon yhteistyötä jatkettiin Pohjois- Satakunnan alueella. Yhä ennaltaehkäisevämpää tukihenkilö- ja tukiperhetoimintaa markkinoitiin myös muihin kuntiin ja ajatusta muun muassa lapsiperheiden palveluseteleistä sekä kunta-avustuksista pidettiin yllä kaikissa kuntaneuvotteluissa. Palveluseteleiden käyttöönotto mahdollistaisi sen, että perheet voisivat itse tilata MLL:n Satakunnan piirin perhepalveluita. Toiminnan kannalta oleellisten kunta- ja yhteistyöverkostojen lisäksi oltiin edelleen mukana mm. VALIKKO työryhmässä. Valtakunnallisella tasolla osallistuttiin EHJÄ ry:n järjestämään lastensuojelun tukihenkilötoiminnan työkokoukseen, myös puhujan roolissa. Alkuvuonna 2012 perhetyön koordinaattori oli mukana Porin seudun lapsiperheiden palveluiden kehittämistyöryhmässä ja loppuvuonna tukihenkilötoiminnan puitteissa osallistuttiin mukaan POLA-hankkeen (aikuispsykiatrian potilaiden lasten tukimalli pilotti) ohjausryhmään. tai toipilasta lastaan vai tilaako yritys hoitajan. Palvelua on toteutettu yhteistyössä Satakunnan ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan palvelukeskus Soteekin kanssa. Vuonna 2011 Satakunnan piirin yrityksille tarjoaman lastenhoitopalvelun tarve väheni merkittävästi ja vuoden 2012 tilaukset jäivät minimaalisiksi. Hoitopalvelusta oltiin kuitenkin yrityksissä edelleen kiinnostuneita vuonna 2012 ja sopimukset pidettiin voimassa, joten toimintaa ollaan jatkamassa tulevinakin vuosina. 7.3 Lasten synttärit MLL: n Satakunnan piiri järjestää perheiden tilauksesta lasten synttäreitä, joissa pääpainopiste on leikillä ja yhteisellä tekemisellä. Synttäreitä juhlitaan MLL: n Satakunnan piirin tiloissa Porin keskustassa ja ohjaamisesta huolehtii kerralla kaksi synttärityöntekijää. 7.2 Lastenhoitopalvelu yrityksille Lastenhoitopalvelu yrityksille perustuu vuoden 2001 tuloverolain muutokseen. Se antaa sopimusyritysten työntekijälle mahdollisuuden valita jääkö hän itse hoitamaan sairasta 20

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena 19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan

Lisätiedot

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,

Lisätiedot

Puheenjohtajan tervehdys... 4. Toiminnanjohtajan tervehdys... 5

Puheenjohtajan tervehdys... 4. Toiminnanjohtajan tervehdys... 5 TOIMINTAKERTOMUS 2011 2 Sisällysluettelo Puheenjohtajan tervehdys... 4 Toiminnanjohtajan tervehdys... 5 1 LASTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINNIN JA ELINOLOJEN EDISTÄMINEN... 6 1.1 Näkyvyys ja vaikuttaminen...

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten Tukihenkilötoiminta Kuntatoimijat Satakunnan lasten ja nuorten tukihenkilötoiminnan kehittämishanke 2008-2011 MLL:n Satakunnan piiri

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Sisältö. Puheenjohtajan tervehdys... 3. Toiminnanjohtajan tervehdys... 4 1 LASTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINNIN JA ELINOLOJEN EDISTÄMINEN...

Sisältö. Puheenjohtajan tervehdys... 3. Toiminnanjohtajan tervehdys... 4 1 LASTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINNIN JA ELINOLOJEN EDISTÄMINEN... TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sisältö Puheenjohtajan tervehdys... 3 Toiminnanjohtajan tervehdys... 4 1 LASTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINNIN JA ELINOLOJEN EDISTÄMINEN... 5 2 KANSALAISTOIMINNAN TUKI... 6 3 LAPSI-

Lisätiedot

1. PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS 2 2. LASTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINNIN JA ELINOLOJEN EDISTÄMINEN 3. 2.1. Näkyvyys ja vaikuttaminen 3 2.2.

1. PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS 2 2. LASTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINNIN JA ELINOLOJEN EDISTÄMINEN 3. 2.1. Näkyvyys ja vaikuttaminen 3 2.2. SISÄLLYS 1. PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS 2 2. LASTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINNIN JA ELINOLOJEN EDISTÄMINEN 3 2.1. Näkyvyys ja vaikuttaminen 3 2.2. Tapahtumat 3 3. KANSALAISTOIMINTA 4 3.1. Yhdistystoiminnan

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin. Tukiperhetoiminta. Kuntatoimijat

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin. Tukiperhetoiminta. Kuntatoimijat Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Tukiperhetoiminta Kuntatoimijat Satakunnan lasten ja nuorten tukihenkilötoiminnan kehittämishanke 2008-2011 MLL:n Satakunnan piiri ry. on voittoa tavoittelematon

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

2010 Toimintakertomus

2010 Toimintakertomus 2010 Toimintakertomus 2 Sisällysluettelo Puheenjohtajan tervehdys...4 Toiminnanjohtajan tervehdys...5 1 LASTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINNIN JA ELINOLOJEN EDISTÄMINEN...6 1.1 Näkyvyys ja vaikuttaminen...6

Lisätiedot

Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola

Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola Otsolan nuorisotyö järjestää monipuolista ryhmätoimintaa sekä tapahtumia lapsille,

Lisätiedot

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Emma & Elias -avustusohjelma Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Yksi ohjelma, monta tarkoitusta Järjestöjen tekemään hyvää työtä esiin Ray:n aseman tukeminen Tulosten ja vaikutusten vahvistaminen Lapsen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2014. http://lapinpiiri.mll.fi/

TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2014. http://lapinpiiri.mll.fi/ TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2014 / Sisältö 1 MLL:n TOIMINNAN YDINALUEET JA ROOLI MUUTTUVASSA TOIMINTAYMPÄRISTÖSSÄ 2 LASTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINNIN JA ELINOLOJEN EDISTÄMINEN 2.1 Vaikuttaminen

Lisätiedot

Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi

Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan kehittämispäivä 2.11.2010 Taustaa Tuotettu osana Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n TUEXI-hanketta Tekijöinä 6 lastensuojelujärjestöä:

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne

Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne PaKaste Pohjois-Pohjanmaa Lapsen hyvä arki Kallion kehittämistiimi Selänteen kehittämistiimi Kuusamo-Posio- Taivalkoski kehittämistiimi Varhaiskasvatuksen työryhmä Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Satakunnan OpinOvi työelämätyöryhmä

Satakunnan OpinOvi työelämätyöryhmä Satakunnan OpinOvi työelämätyöryhmä Työelämäyhteistyö ja ohjaus yrityksissä teematyöryhmä Liisa Sarasoja ja Raija Vilponen Aikuisohjauksen strategiatyöryhmä Ryhmä koostuu aikuisohjauksen asiantuntijoista

Lisätiedot

Satakunnan OpinOven työelämäyhteistyöryhmä mukana rakentamassa aikuisohjauksen maakunnallista strategiaa

Satakunnan OpinOven työelämäyhteistyöryhmä mukana rakentamassa aikuisohjauksen maakunnallista strategiaa Satakunnan OpinOven työelämäyhteistyöryhmä mukana rakentamassa aikuisohjauksen maakunnallista strategiaa Työelämäyhteistyö ja ohjaus yrityksissä teematyöryhmä Liisa Sarasoja ja Raija Vilponen Erilaiset

Lisätiedot

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä

Lisätiedot

Uudenmaan piiri. Yhdessä vanhempana toiminnan koulutus 4.6

Uudenmaan piiri. Yhdessä vanhempana toiminnan koulutus 4.6 Uudenmaan piiri Yhdessä vanhempana toiminnan koulutus 4.6 Ohjelma Tervetuloa Tietoa Yhdessä vanhempana - toiminnasta Perustietoa parisuhteesta Tauko Toimintamallien esittely Ryhmätyöskentelyä Jatkosta

Lisätiedot

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki Siskot-ryhmän taustaa Siskot -projekti on Mannerheimin Lastensuojeluliiton

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II Painopistealueittain teksti hankehakemuksesta KONKREETTISET TOIMENPITEET Etelä-Savo Keski-Suomi Ehkäisevän työn kehittäminen Sijaishuollon kehittäminen 1. ei toteudu 2. toteutunut 3. toteutunut hyvin 1.

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

Pois syrjästä -hanke

Pois syrjästä -hanke Pois syrjästä -hanke Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen 1.1.2014 31.10.2016 Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Satakummi avausseminaari 24.9.2015, Martintalo

Lisätiedot

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA Neuvolan perhetyö Kaarinassa Vuonna 2014 neuvolan perhetyö on vakiinnuttanut paikkansa osana ennaltaehkäisevää palvelujärjestelmää. Neuvolan perhetyössä toimii kaksi perheohjaajaa

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot riitta.prittinen-maarala@rko.fi puh. 050 4691 946

Lisätiedot

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke 2(6) Sisällys Aloite perhetyöhön... 3 Aloitusvaihe... 3 n suunnitelman tekeminen... 4 n työskentelyvaihe... 4 n työskentelyn arviointi... 5 n päättäminen... 5 3(6) Aloite perhetyöhön Asiakkuus lastensuojelun

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009. - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009. - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut Satakunnan sairaanhoitopiiri Kumppanuudella terveyttä KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009 - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Sosiaaliset verkostot ja vertaistuki q Sosiaaliset verkostot tukevat pienlapsiperheen hyvinvointia q Vertaistuen

Lisätiedot

MLL:n perhekahvilatoiminta

MLL:n perhekahvilatoiminta 2015 MLL:n perhekahvilatoiminta Koulutusportaat perhekahvilatoimijoille MLL KYLPY PERUS- KOULUTUS JATKO-KOULUTUS PERHEKAHVILA- TREFFIT KEHITTÄMIS- ILLAT 2 MLL KYLPY MLL kylpy 3 MLL kylpy Kenelle MLL:n

Lisätiedot

Yhdessä enemmän Järjestölähtöisen ehkäisevän lastensuojelun kehittäminen - hanke

Yhdessä enemmän Järjestölähtöisen ehkäisevän lastensuojelun kehittäminen - hanke Yhdessä enemmän Järjestölähtöisen ehkäisevän lastensuojelun kehittäminen - hanke Kuntakohtainen tieto järjestöjen varhaisen tuen palveluista vuonna 2009: Turku, Raisio, Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Salo

Lisätiedot

TUAS - Nuorten tuettu asuminen

TUAS - Nuorten tuettu asuminen TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan

Lisätiedot

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT - KOHTI PERHEKESKUSTA 11.6.2013 Pori, lastenpsykiatri Antti Haavisto RAUMA Asukkaita vajaa 40 000 Ikäluokka n 450 Alle kouluikäisiä n 3000, 7-14-v n 3000 PERUSTAA Lapsen hyvinvoinnin

Lisätiedot

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUDEN JA YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAMINEN JA TUKEMINEN RYHMÄMUOTOISILLA TOIMINNOILLA v AVOIMET RYHMÄTOIMINNOT Avoin päiväkoti ja alueelliset perheryhmät Isä lapsi toiminta

Lisätiedot

Peruskoulutus 5.-7.3.2015 Espoo Koordinaattori Maija Mielonen

Peruskoulutus 5.-7.3.2015 Espoo Koordinaattori Maija Mielonen Peruskoulutus 5.-7.3.2015 Espoo Koordinaattori Maija Mielonen Maaseudun Tukihenkilöverkko Maaseudun Tukihenkilöverkko on vapaaehtoistyöhön perustuva auttamisverkosto, joka tarjoaa apua kaikille maaseudun

Lisätiedot

Koulutukset ja aineistot yläkouluille Syksy 2015

Koulutukset ja aineistot yläkouluille Syksy 2015 Koulutukset ja aineistot yläkouluille Syksy 2015 Koulutukset Lapsen ja nuoren kohtaaminen oppilashuollossa Tietoa uudistuneen oppilashuoltolain soveltamisesta käytäntöön Työvälineitä vaikeassa elämäntilanteessa

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013 LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013 LAPSET JA PERHEET KASTE II -HANKE ITÄ- JA KESKI-SUOMESSA YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN ARVIOIMANA SYKSY 2012 Valtakunnan

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,

Lisätiedot

Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016. Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto.

Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016. Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto. Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016 Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto.fi Puh:0503256450 4.3.2016 Maahanmuutto on siirtymä Valtava sosiokulttuurinen muutos,

Lisätiedot

Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut/Yhteiset palvelut

Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut/Yhteiset palvelut Koulutuksellinen tasa-arvo arvo kehittämishanke 2013-2015 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut/Yhteiset palvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -kehittämishanke 2013-2015 Koulutuksellinen

Lisätiedot

Koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen Riihimäen perusopetuksessa

Koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen Riihimäen perusopetuksessa Koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen Riihimäen perusopetuksessa Hupi tiimi Ville Saloranta, hankekoordinaattori Heini Lehtonen, sosiaaliohjaaja (Peltosaari) Kaisa Näsman, sosiaaliohjaaja (Lasitehdas)

Lisätiedot

Onko lainsäädäntö yhteistyön tuki vai kompastuskivi? Kokemuksia Manuva-hankkeesta

Onko lainsäädäntö yhteistyön tuki vai kompastuskivi? Kokemuksia Manuva-hankkeesta Onko lainsäädäntö yhteistyön tuki vai kompastuskivi? Kokemuksia Manuva-hankkeesta 1.10.2012 Koulun ja lastensuojelun yhteistyö -seminaari Sannakaisa Koskinen Pistarit 1. Peruste oleskeluluvan myöntämiselle

Lisätiedot

Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla

Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla Oululaisten lapsiperhejärjestöjen ja kaupungin toimijoiden työryhmä ja järjestöjen välisen sekä järjestö-kaupunki yhteistyön toimintamalli Tavoitteena:

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi

Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi Ei tarvitse pärjätä yksin Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi Perheet ovat erilaisia ja elämäntilanteet vaihtelevat. Vanhemmat voivat välillä tuntea väsymystä arjen pyörittämiseen, yksinäisyyttäkin.

Lisätiedot

Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016

Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016 Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016 Koulutusta opettajille ja oppilashuollon henkilöstölle Lapsen ja nuoren kohtaaminen oppilashuollossa Tietoa uudistuneen oppilashuoltolain soveltamisesta

Lisätiedot

15.8.2012 1 (10) Valitut hakutekijät: Vuosi: 2012. Koulutus: Koulutuksen sijaintikunta:

15.8.2012 1 (10) Valitut hakutekijät: Vuosi: 2012. Koulutus: Koulutuksen sijaintikunta: Tilasto hakeneista, hyväksytyistä ja pistemääristä.. () Valitut hakutekijät: Vuosi: Koulutus alkaa: Syksy Hakutyyppi: Varsinainen haku Koulutuksen sijaintialuevirasto: Lounais-Suomen AVI Koulutuksen sijaintimaakunta:

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUJÄRJESTÖT RY. Jäsenjärjestöjen ehkäisevät palvelut osana kunnan palvelutarjontaa kysely 2011, yhteenveto

VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUJÄRJESTÖT RY. Jäsenjärjestöjen ehkäisevät palvelut osana kunnan palvelutarjontaa kysely 2011, yhteenveto VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUJÄRJESTÖT RY Jäsenjärjestöjen ehkäisevät palvelut osana kunnan palvelutarjontaa kysely 2011, yhteenveto Vastaajat kunnittain yhteensä 168 Vastaajien työpaikka/taustayhteisö

Lisätiedot

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi Suomen CP-liitto ry Suomen CP-liitto ry on CP-, MMC- ja hydrokefaliavammaisten lasten, nuorten ja aikuisten sekä heidän omaistensa valtakunnallinen keskusjärjestö, jonka päätehtävät ovat oikeuksien valvonta

Lisätiedot

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Perheille kohdennetuilla palveluilla tuetaan vanhempia tai muita huoltajia turvaamaan lasten hyvinvointi

Lisätiedot

Liite Maakuntajohtaja Pertti Rajalan vastaus kuntarakennetyöryhmän kysymyksiin

Liite Maakuntajohtaja Pertti Rajalan vastaus kuntarakennetyöryhmän kysymyksiin Liite Maakuntajohtaja Pertti Rajalan vastaus kuntarakennetyöryhmän kysymyksiin 1. Satakunnan kuntaliitokset 2007 2011 ja meneillään olevat selvitykset Liitokset 2007-2011 Eura

Lisätiedot

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring Perustettu 2005 Suomen Toimii yhdyselimenä omaishoidon alalla tai siihen läheisesti liittyvällä alueella Suomessa toimivien järjestöjen, säätiöiden

Lisätiedot

Järjestökumppanuus ja RAY:n rahoitus Kaste-ohjelmaa tukemassa

Järjestökumppanuus ja RAY:n rahoitus Kaste-ohjelmaa tukemassa Järjestökumppanuus ja RAY:n rahoitus Kaste-ohjelmaa tukemassa Lasten, nuorten ja perheiden palveluja uudistetaan Työseminaari Mikkeli, MAMK-kampus 20.3.2013 Avustusosasto, Anne-Mari Tuominiemi, 20.3.2013

Lisätiedot

OSAAVA SATAKUNNAN SEUDULLINEN TÄYDENNYSKOULUTUSSOPIMUS. 1. Sopijapuolet. 2. Sopimuksen sisältö. 3. Hallinto ja talous

OSAAVA SATAKUNNAN SEUDULLINEN TÄYDENNYSKOULUTUSSOPIMUS. 1. Sopijapuolet. 2. Sopimuksen sisältö. 3. Hallinto ja talous OSAAVA SATAKUNNAN SEUDULLINEN TÄYDENNYSKOULUTUSSOPIMUS 1. Sopijapuolet Tämän täydennyskoulutuksen sopijapuolet ovat kunta ja Porin kaupunki. Tähän sopimukseen sitoutuneet kunnat ovat Pori, Ulvila, Nakkila,

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010

Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010 18.5.2010 Ehkäisevän päihdetyön hanke Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010 Mannerheimin Lastensuojeluliitto, yhteistyössä A-klinikkasäätiö ja Terveys ry Hankkeessa

Lisätiedot

Yli Hyvä Juttu. Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa tukeva - syrjäytymistä ehkäisevä hanke

Yli Hyvä Juttu. Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa tukeva - syrjäytymistä ehkäisevä hanke Yli Hyvä Juttu Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa tukeva - syrjäytymistä ehkäisevä hanke Valtakunnallinen tapaturmien ehkäisyn seminaari, Seinäjoki 13.9.2011 Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen palokuntanuorisotoimen

Lisätiedot

SATAKUNNAN MUSEOT 2015

SATAKUNNAN MUSEOT 2015 SATAKUNNAN MUSEOT 2015 EURA Hinnerjoen museot Luotteenperäntie, Hinnerjoki Avoinna 7.6. 30.8. su klo 13 15 Lisäksi 16.6 14.8. ti pe klo 10 16 sekä sopimuksen mukaan. Puh. 050-365 0341 Heikkilä, 0400-125971

Lisätiedot

Satakunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry 2015. 15.9.2015 Pirkko Granö

Satakunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry 2015. 15.9.2015 Pirkko Granö Satakunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry 2015 15.9.2015 Pirkko Granö Postinhakija Omaishoidon monet kasvot Maailmassa on vain neljänlaisia ihmisiä: heitä, jotka ovat olleet omaishoitajia; heitä, jotka ovat

Lisätiedot

Panelian museo Paneliantie 36 Avoinna 2.5. 30.9. ma klo 12 16 sekä sopimuksesta. Puh. 050 572 7304 Heiska

Panelian museo Paneliantie 36 Avoinna 2.5. 30.9. ma klo 12 16 sekä sopimuksesta. Puh. 050 572 7304 Heiska SATAKUNNAN MUSEOT EURA Hinnerjoen museot Luotteenperäntie, Hinnerjoki Avoinna 5.6 3.8 ti pe klo 10 16 3.6 26.8 su klo 13 15 sekä sopimuksen mukaan. Puh. (050) 365 0341 Heikkilä, (0500) 592 226 Nummela

Lisätiedot

Mallia työhön, työn malleja

Mallia työhön, työn malleja Mallia työhön, työn malleja Työllisty järjestöön -hankkeen hankekuvaus vuosille 2011 2013 Hankekuvaus lyhyesti Taustaa Työllisty järjestöön hanke on tarjonnut arvokasta työtä lasten ja perheiden parissa

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

Pirkanmaan Muistiyhdistys ry:n alaosasto

Pirkanmaan Muistiyhdistys ry:n alaosasto Pirkanmaan Muistiyhdistys ry:n alaosasto Perustettu 10.12.1996 Huittisissa Huittinen Vammala Äetsä alaosasto 1996-2008 Huittinen Sastamala alaosasto 2009 Huittisten Muistiyhdistyksenä 1.1.2010 Käytetään

Lisätiedot

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi OPPILASKUNTAKANSIO www.sastamalannuoret.fi 2015-2016 SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi Sisällys OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN... 2 Yhteisökasvatuksen ja osallisuuden periaatteet... 2 Oppilaskuntaosallisuus...

Lisätiedot

Huostaanoton jälkeenkin vanhemmuus VOI KUKKIA. VOIKUKKIA-verkostohanke

Huostaanoton jälkeenkin vanhemmuus VOI KUKKIA. VOIKUKKIA-verkostohanke Huostaanoton jälkeenkin vanhemmuus VOI KUKKIA VOIKUKKIA-verkostohanke TAUSTAA JA TARPEITA Vuoden 2008 lastensuojelutilaston mukaan lastensuojelun asiakasmäärät ovat edelleen kasvaneet eri puolilla Suomea.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

- Miten koulutan ja perhdytän vapaaehtoiset tukihenkilöt talousneuvonnan saloihin?

- Miten koulutan ja perhdytän vapaaehtoiset tukihenkilöt talousneuvonnan saloihin? Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Nitta Lindroos 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - yhteisöpedagogi, talousneuvonta, projektit 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit 4. Organisaatio

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. SATPEL, 1.12.2015 17:30, Esityslista 1

SISÄLLYSLUETTELO. SATPEL, 1.12.2015 17:30, Esityslista 1 i SISÄLLYSLUETTELO SATPEL, 1.12.2015 17:30, Esityslista 1-2 Läsnäolijat... 1 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 2 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 3 3 Talouskatsaus lokakuu

Lisätiedot

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN OPETTAJUUS MUUTOKSESSA opetustoimen Luosto Classic 13.11.2010 Tuija Metso Kodin ja koulun yhteistyö Arvostavaa vuoropuhelua: toisen osapuolen kuulemista ja arvostamista,

Lisätiedot

Käyttäjädemokratiatyöryhmän esittely

Käyttäjädemokratiatyöryhmän esittely Käyttäjädemokratiatyöryhmän esittely Demokratiapäivän asukastilaisuus 14.10.2014 Leena Kostiainen apulaispormestari käyttäjädemokratiatyöryhmän puheenjohtaja Sisällys työryhmän toimeksianto ja kokoonpano

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Perhetyö tukee lapsiperheitä erilaisissa elämäntilanteissa ja vahvistaa perheen omia voimavaroja

Toiminta-ajatus. Perhetyö tukee lapsiperheitä erilaisissa elämäntilanteissa ja vahvistaa perheen omia voimavaroja Toiminta-ajatus Lapsiperhetyö on perheille annettavaa tukea, joka perustuu perheen ja muiden yhteistyötahojen kanssa laadittavaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan. Perhetyö on lastensuojelun avohuollon toimenpide.

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 2010 RAKENNETAAN LAPSEN HYVÄÄ ARKEA. TORSTAINA 6.5.2010 Oulun yliopisto, Saalastinsali Pentti Kaiterankatu 1

VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 2010 RAKENNETAAN LAPSEN HYVÄÄ ARKEA. TORSTAINA 6.5.2010 Oulun yliopisto, Saalastinsali Pentti Kaiterankatu 1 VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 2010 RAKENNETAAN LAPSEN HYVÄÄ ARKEA TORSTAINA 6.5.2010 Oulun yliopisto, Saalastinsali Pentti Kaiterankatu 1 YHTEISTYÖKUMPPANIT SEKÄ VARHAISKASVATUSPÄIVIEN SUUNNITTELURYHMÄ

Lisätiedot

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Satakunnassa vuonna 2016. Marja Karvonen Satakunnan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Satakunnassa vuonna 2016. Marja Karvonen Satakunnan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Satakunnassa vuonna 2016 Marja Karvonen Satakunnan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Jouni Vataja, Satakunnan ELY-keskus 4.3.2016 1 Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUT. Kuntaneuvottelut 16. ja 18.5.2011. M.Paavola

SOSIAALIPALVELUT. Kuntaneuvottelut 16. ja 18.5.2011. M.Paavola SOSIAALIPALVELUT Kuntaneuvottelut 16. ja 18.5.2011 Sosiaalipalvelujen organisaatio 1.5.2011 SOSIAALIPALVELUT Kehitysvammahuolto Merja Paavola Johtoryhmä Laatutyö Jouko Alinen Palvelukodit ja kuntoutuspalvelut

Lisätiedot

OSALLISUUDEN JA KIINTYMYSSUHTEEN VAHVISTAMINEN NEUVOLATYÖSSÄ

OSALLISUUDEN JA KIINTYMYSSUHTEEN VAHVISTAMINEN NEUVOLATYÖSSÄ HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI, KASTE II, TURKU Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå OSALLISUUDEN JA KIINTYMYSSUHTEEN VAHVISTAMINEN NEUVOLATYÖSSÄ OSALLISUUDEN JA KIINTYMYSSUHTEEN VAHVISTAMINEN NEUVOLATYÖSSÄ

Lisätiedot

Satakunta Lasten ja nuorten maakunta

Satakunta Lasten ja nuorten maakunta Satakunta Lasten ja nuorten maakunta Pertti Rajala Maakuntajohtaja 17.9.2013 1. Tilaisuuden taustat Maakunnassamme tehdään sektoreittain paljon erinomaista työtä lasten ja nuorten hyväksi Uudenlaiset palvelumme

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

PALOMA- projekti 2013-2015

PALOMA- projekti 2013-2015 Toimintamalli ikääntyvien maahanmuuttajien hyvinvoinnin lisäämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi Jyvässeudulla asuinalueittain PALOMA- projekti 2013-2015 PÄÄTAVOITE Pysyvän asuinalueittaisen toimintamallin

Lisätiedot

PalveluSantran perustehtävät:

PalveluSantran perustehtävät: palveluneuvontaa ikääntyville Päijät-Hämeessä ( - ja paljon muuta) 27.5.2014 Pirjo Nieminen toiminnanjohtaja Päijät-Hämeen hyvinvointipalvelujen kehitys ry PalveluSantran perustehtävät: Tarjota palveluneuvontaa

Lisätiedot

NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI

NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI 1 Sisällys 1. Tausta... 2 2. Kohderyhmä... 3 3. Tavoitteet... 3 4. Järjestäjät... 3 5. Resurssit... 4 6. Markkinointi... 5 7. Kurssin teemat... 5 8. Palautteiden kerääminen

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakysely 2012 Lähivuosien haasteet YHTEINEN VASTUU JA VÄLITTÄMINEN.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakysely 2012 Lähivuosien haasteet YHTEINEN VASTUU JA VÄLITTÄMINEN. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakysely 2012 Lähivuosien haasteet YHTEINEN VASTUU JA VÄLITTÄMINEN Tuomo Lähdeniemi Aamu- ja iltapäivätoiminnan Osallistujia 4 469 seuranta 2012 Ohjaajat

Lisätiedot

Helsingin kaupungin. sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta. Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015

Helsingin kaupungin. sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta. Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015 Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015 Vapaaehtoistoiminta on: Yksittäisten ihmisten ja yhteisöjen hyväksi tehtyä toimintaa,

Lisätiedot

KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA. Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa

KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA. Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa TYÖNTEKIJÄT Hankerahoituksella palkatut työntekijät: IKIOMASSA

Lisätiedot

KRIISIKESKUSTOIMINNOT

KRIISIKESKUSTOIMINNOT Yhteenvetoa vuodesta 2015 KRIISIKESKUSTOIMINNOT Kriisikeskustoiminnot sisältävät SOS-kriisikeskuksen, Rikosuhripäivystyksen Etelä-Suomen aluetoimiston, kriisiauttamisen valtakunnallisen koordinoinnin ja

Lisätiedot

Perhekeskustoiminta on tuonut meidän arkeen sisältöä ja iloa

Perhekeskustoiminta on tuonut meidän arkeen sisältöä ja iloa Perhekeskustoiminta on tuonut meidän arkeen sisältöä ja iloa Yhteystiedot Perhekeskustoiminta osana lapsiperheiden palveluja Perhekeskus on matalan kynnyksen kohtaamispaikka lapsiperheille. Perhekeskustoiminta

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on turvata lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää koulun jälkeistä

Lisätiedot

ISÄ-LAPSITOIMINTA Toiminnan määrittely Isä-lapsitoiminta 13.2.2008 27.5.2009

ISÄ-LAPSITOIMINTA Toiminnan määrittely Isä-lapsitoiminta 13.2.2008 27.5.2009 ISÄ-LAPSITOIMINTA Toiminnan määrittely Isä-lapsitoiminta on tarkoitettu kaikille alle kouluikäisten lasten isien ja lasten yhteiseksi kohtaamispaikaksi. Tapaamiset antavat mahdollisuuden tutustua muihin

Lisätiedot

Omaisyhdistys satakuntalaisille

Omaisyhdistys satakuntalaisille Omaisyhdistys satakuntalaisille 5.2.2015 Perustettu 2009 Hallituskatu 10 28100 Pori Toiminnanohjaaja Jaakko Viitala Tammikuu 2015 Isolinnankatu 16 28100 Pori Toiminnanjohtaja Elina Uusivuori Henkilöstö

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015

Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015 Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015 Sisällys 1.LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU... 2 1.1 Lapsiperheiden kotipalvelun sisältö... 3 1.2 Lapsiperheiden kotipalvelun aloittaminen... 3 1.3 Lapsiperheiden

Lisätiedot

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. Yleistä 2014 on Petra-taloyhtiötoiminnassa starttitoiminnan ja osallistavan kehittämisen vuosi. Projektin toimintaa jatketaan kaikissa Petra taloissa. Lisäksi

Lisätiedot

Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa. 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy

Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa. 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy Kyselyllä haluttiin tietoa Millainen toiminta kiinnostaa

Lisätiedot

Satakunnan matkailuyrittäjien yhteistyön ja toimintaedellytysten kehittämishanke 2013-2014. Matkailutilaisuudet 14.11. Siikainen ja Yyteri

Satakunnan matkailuyrittäjien yhteistyön ja toimintaedellytysten kehittämishanke 2013-2014. Matkailutilaisuudet 14.11. Siikainen ja Yyteri Matkailutilaisuudet 14.11. Siikainen ja Yyteri Hanke alkanut 1.4.2013, joka on 2-vuotinen 2013-2014) Yrittäjien matkailuhankkeen rahoittajina ovat (EAKR-rahoitteinen hanke): Satakunnan ELY-keskus, Satakuntaliitto

Lisätiedot