Nauti talvesta! Iloisia Gaalatunnelmia. Taantuma ei tunnu franchisingsektorilla Yrittäjyystutkimuksesta hyvät tulokset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nauti talvesta! Iloisia Gaalatunnelmia. Taantuma ei tunnu franchisingsektorilla Yrittäjyystutkimuksesta hyvät tulokset"

Transkriptio

1 Laatutakuun sidosryhmälehti 3/2011 Taantuma ei tunnu franchisingsektorilla Yrittäjyystutkimuksesta hyvät tulokset Iloisia Gaalatunnelmia Nauti talvesta!

2 9 8 2 Yhteisöllisyys on pääomaa Ihminen tarvitsee yhteisöllisyyttä - keskinäistä vuorovaikutusta ja kanssakäymistä. Yhteisöllisyys edellyttää erilaisia asioita: yhteistyötä, avoimuutta, joustavuutta, jatkuvaa uuden oppimista, luovuutta, sitoutumista sekä sisäistä yrittäjyyttä. Yhteisöt ovat toimivia silloin, kun sen jäsenet tietävät tehtävänsä ja päämäärän mitä kohti mennään. Yhteisöllinen toimiminen antaa voimavaroja, joka vahvistaa siinä olevia yksilöitä. Yhteisöllinen menestyminen perustuu ennen kaikkea tiedon jakamiseen sekä aktiiviseen yhteistyöhön. Vuorovaikutus samaa työtä tekevien kanssa on merkittävä tekijä työssä jaksamisen ja henkisen hyvinvoinnin kannalta. On oleellista jakaa muiden kanssa omia kokemuksiaan ja onnistumisiaan. Itselleni, kuten varmasti monelle muullekin, tärkein yhteisöllisyyden muoto on perhe. Ihmisläheisenä ihmisenä, ilman lapsiani ja muita läheisiäni, tuntisin jotain puuttuvan. Heti seuraavana tulee ehdottomasti työyhteisö. Työyhteisö näyttelee suurta osaa arkisessa elämässämme, vietämmehän ison osan ajastamme työn parissa. Meillä Laatutakuulla on erityinen mahdollisuus kokea yhteisöllisyyttä monessa eri muodossa sekä yrittäjien keskinäisessä että yrittäjien ja franchisingkeskuksen välisessä yhteistyössä. Yhteisöllisyys antaa voimavaroja toimimiseen sekä jaksamiseen ja paljon sisältöä elämään. Miia Korpi palveluassistentti Kun ynnätään yhteen jatkuvasti laajeneva joukko siivous- ja kiinteistöhuoltopalvelui ta tuottavia yrittäjiä, summaksi saadaan Laatutakuu-ketju. Laatutakuu-ketju koostuu franchising-periaatteella ympäri Suomen toimivien yrittäjien verkostosta. 3/2011 Yhdeksäs vuosikerta. Lehti ilmestyy kolmesti vuodessa. Julkaisija Suomen Laatutakuu Palvelut Oy, Rajatorpantie 8 A, Vantaa, puhelin , faksi , Päätoimittaja Henri Häyrinen, Toimitusneuvosto Jarkko Autio, Henri Häyrinen, Miia Korpi ja Anu Saarinen Toimitus Legendium Oy Osoitteenmuutokset laatutakuu@laatutakuu.fi Kansikuva Mikko Reinikainen Paino SP-Paino Oy Paperi Galerie Art Silk 130 g/m 2 ISSN Hanna Linnakko 3 Turo Tailor sopeutui muutokseen Pohjoismaiden suurin pukuvalmistaja uudistui. 6 Pysy pystyssä! Varaudu talven iloihin. 8 Franchisingilla valoisat näkymät Ketjujohtajat näkevät tulevaisuuden valoisana. 9 Gaalassa kannustettiin kasvuun Hauskanpitoa ja hyötytietoa. 13 Yrittäjyystutkimuksen tulos parani Kaikilla osa-alueilla positiivinen vire tekemisessä. 14 Robert Karlmanille tunnustusta Turkulainen Laatutakuu-yrittäjä palkittiin vuoden huoltomiehenä Ajankohtaista

3 Pukuvalmistaja uudessa kuosissa Perinteinen suomalainen vaatevalmistaja Turo Tailor sopeutui kovalla työllä markkinoiden muutokseen. Toimintatapojaan uudistaneena yritys on edelleen Pohjoismaiden suurin miesten pukujen tuottaja. Teksti Jarmo Seppälä Kuvat: Ari-Pekka Keränen Turo Oy perustettiin vuonna 1938 Kuopiossa. Yrityksessä valmistettiin alun perin muun muassa työvaatteita, asepukuja ja urheilupukimia sekä laukkuja, retkeilyvälineitä, telttoja ja ulkovaatteita luvun alussa alkoi myös miesten pukujen teollinen valmistus. Valmistuksessa siirryttiin pelkästään miesten pukuihin, irtotakkeihin ja housuihin 1980-luvulla. Tuotannosta merkittävä osa vietiin Neuvostoliittoon ja Englantiin. Vuoden 1988 konkurssin jälkeen Oy Turo Tailor Ab -nimisenä toimiva yritys on edelleen Pohjoismaiden suurin miesten pukujen valmistaja. Yrityksen omistaa nyt toimitusjohtaja Heikki Vuorinen ja yrityksen muu toimiva johto sekä Icecapital Pankkiiriliike Oy:n toimitusjohtaja Ari Lahti. Toimintaa uudella kaavalla Turo Tailorin taival markkinoiden myllerryksessä viime vuosina ei ole ollut helppo. Kuten monet muutkin alan suomalaisyritykset, myös Turo Tailor on luopunut omasta valmistuksesta Suomessa. Tuotantoa on nyt Virossa, Liettuassa, Latviassa ja Norjassa, ja 3

4 Neeta Röppänen sanoo Turo Tailorin onnistuneen hyvin toimintatapojen uudistamisessa. 4 tuontina tuotteita tulee suoraan Portugalista. Tytäryhtiöinä toimivat Frislid Konfeksjon Norjassa ja Villero Virossa. Meillä on Suomessa omat suunnittelijamme, osto-, myynti- ja tuotekehitystoiminnot sekä taloushallinto ja myynti. Henkilöstön määrä on Suomessa noin 30, Turo Tailorin logistiikkapäällikkö Neeta Röppänen kertoo. Röppäsen mukaan tällaisessa toimintatavassa omien suunnittelijoiden ja oman laadunvalvonnan merkitys on suuri. Yrityksen suunnittelijat Satu Ala-Louko ja Anssi Tuupainen vastaavat modernista tuotesuunnittelusta sekä designista, ja laatukontrolli toimii tuotteiden korkeasta laadusta valmistusmaasta riippumatta. Toimintatavan muutos on ollut onnistunut, ja Turo on Suomen pukumyynnin markkinajohtaja. Lisäksi tuotteitamme viedään Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan ja jonkin verran Venäjälle. Tuotemerkit ovat Turo Tailor eri tuoteryhmineen sekä Oratop, Röppänen esittelee. Löytöjä tehtaanmyymälästä Yrityksen oma myymälä toimii Kluuvissa Helsingissä. Kuopiossa on tehtaanmyymälä, toimistotiloja sekä korjausompelimo ja Vantaalla tehtaanmyymälä. Tehtaanmyymälä Kuopiossa on perinteisesti niin paikkakuntalaisten kuin matkalaisten suosima ostospaikka. Myynnissä on muun muassa mallikappaleita, myyntierien loppuosia, kakkoslaatua ja sesonkipoistoja, joita ei välttämättä muista liikkeistä tapaa. Meillä on edulliset hinnat ja henkilökohtainen palvelu. Poistoerien tuotteet ovat todella edulliset ja tarvittaessa korjauspalvelu muokkaa halutun asusteen asiakkaan mittojen mukaiseksi. Myös Hyvän siivoustyön jälki korostuu erityisesti tehtaanmyymälässä. Neeta Röppänen

5 yksittäisiä uutuusmalleja on tarjolla, myymälävastaava Terttu Karttunen mainitsee. Siivousyrittäjä ahkeroi Kuopiossa olevien tilojen siisteydestä on viime tammikuusta vastannut Laatutakuu-yrittäjä Ike Onyehide. Hän siivoaa toimiston ja tehtaanmyymälän jokaisena arkipäivänä, ompelimon hieman harvemmin. Siivoussopimus on tehty suoraan minun ja Turo Tailorin välillä, se tuo vakautta yrittäjätoimintaani. Teen perussiivouksen ja toimitan tarvittavat hygieniapaperit. Turolla on helppoa ja mukavaa siivota, kun täällä on töissä niin siistejä henkilöitä, Onyehide hymyilee. Alun perin Nigeriasta lähtöisin oleva Onyehide tuli ensin Tanskaan ja muutti sieltä Suomeen vuonna Vuodesta 2004 hän on asunut Kuopion naapurissa Siilinjärvellä. Yrittäjänä haluan tehdä mahdollisimman hyvää ja tarkkaa jälkeä. Siistit tilat ovat tärkeitä asiakkaalle ja hänen asiakkaalleen, joten minun asiakkaani pitää olla tyytyväinen työni lopputulokseen. Ja näinpä todella onkin. Yhteistyö Laatutakuu-yrittäjän ja Turo Tailorin kanssa on sujunut alusta lähtien erinomaisesti Laatutakuuketjun arvojen mukaisesti. Ketjun tuki on yrittäjän kannalta hyvä. Olen esimerkiksi saanut alan perusteellista koulutusta sitä kautta, Onyehide kertoo. Meille on tärkeää, että toimisto- ja kaavasuunnittelutilat ovat puhtaat ja siistit, mutta hyvän siivoustyön jälki korostuu erityisesti tehtaanmyymälässämme. Olemme erittäin tyytyväisiä Iken työskentelytapaan ja työn jälkeen. Hän on myös henkilönä mutkaton ja ystävällinen, joten yhteistyömme on todellakin sujunut mainiosti, Neeta Röppänen kiittelee. Terttu Karttunen, Neeta Röppänen ja Ike Onyehide viihtyvät Turo Tailorissa. 5

6 Huomioi liukkaat kelit ja nauti talvesta Muutaman edellisen talven lumet ja jäät ovat monella edelleen kristallinkirkkaana mielessä. Tämän talven säät ovat vielä tuntemattomat, mutta yksi on varmaa; liukkailta keleiltä emme tänäkään talvena säästy. Teksti Tuija Holttinen Kuva Image Source/Skoy 6 Pystyssä pysymiseen voi vaikuttaa myös omilla valinnoillaan. Autoilijoita varoitellaan liukkaista tienpinnoista, mutta yhtä lailla myös jalankulkijan kannattaa varautua, kun säätiedotuksessa kerrotaan kelimuutoksista. Liukastuminen useimmiten sattuu, ja pahimmillaan siitä voi aiheutua isojakin harmeja. Talviaikaan sattuvien liukastumistapaturmien haitat ja kustannukset yhteiskunnalle ovat merkittävät. Liukastuminen on jalankulkijoiden yleisin tapaturma talviliikenteessä. Tyypillisimmin liukastelija loukkaa käden luita, ranteen tai olkapään yrittäessään kädellä pehmentää törmäystä maahan. Alemmista raajoista kaatumisissa vaurioituvat useimmiten nilkka tai lonkka. Ikävimpiä ovat pään ja kaulan vauriot, joita voi sattua vaarattomankin näköisen kaatumisen seurauksena. Ja vaikka kaatuessa selviäisikin ilman luiden murtumia, jo pelkkä horjahtelu ja äkkinäiset asennon korjaukset voivat aiheuttaa revähdyksiä tai venähdyksiä. Kokonaan säiden ja petollisen jään vietäväksi ei kuitenkaan tarvitse antautua. Ulkona liikkuessa voi pystyssä pysymiseen vaikuttaa hyvin paljon myös omilla valinnoillaan. Oman lihaskunnon ylläpidosta ja tasapainosta huolehtimisesta on hyötyä. Jalkineiden valinnan liukkaalla kelillä sanelee pitkälti talonpoikaisjärki: peilikirkkaalla pinnalla voimakkaasti kuvioidut pehmeät kumipohjat ovat parempi valinta kuin liukkaat nahkapohjat tai huippukorkeat korot. Turha kiire kannattaa myös unohtaa silloin kun keli on huono. Vähän rauhallisemmin pääsee varmemmin perille kaikki luut ehjinä.

7 Kaatumistapaturmien arvioidaan aiheuttavan Suomessa vuosittain satojen miljoonien eurojen kustannukset, kun huomioidaan sairaanhoidon kulut ja työpanosten menetys. Pysy paremmin pystyssä Omasta liikkumiskyvystä ja lihasvoimasta on apua pystyssä pysymisessä. Tasapainoharjoitukset vähentävät turhia horjahduksia ja kaatumisia. Liukuesteiden käyttö ja kelin mukaiset jalkineet auttavat liikkumisessa liukkaillakin. Huolehdi omasta vireystilastasi kun huomiokyky herpaantuu, kaatumisriski kasvaa. Seuraa säätiedotteita ja toimi niiden edellyttämällä tavalla. Muista, ettei liukkaus aina vaadi talvea ja lumipeitettä. Lämpötilat nollan molemmin puolin lisäävät tien pinnan liukkautta. Jo syksyn märät lehdet voivat aiheuttaa liukastumisia. Lähteet ja lisätietoja: 7

8 Asiantuntija SFY:n toiminnanjohtaja Juha Vastamäki luottaa franchisingyrittämisen tulevaisuuteen. Franchisingyrityksillä valoisat näkymät kasvua luvassa Taantuma ja epävarmuus eivät tunnu franchisingsektorilla. Ketjujohtajat katsovat luottavaisesti ensi vuoteen ja odottavat kasvua monella saralla. Teksti Minna Saano Kuva Bjorn Rune Lie/Ikon Images/Getty Images Suomen Franchising-Yhdistys (SFY) kysyi kesän 2011 aikana 231 franchisingsektorin ketjujohtajalta kasvunäkymiä. Tulokset näyttävät lupaavilta: franchisingpuoli tulee lähivuosina kasvamaan voimakkaasti ja nopeammin kuin markkinat yleisesti. 78 % ketjujohtajista on aikeissa kasvattaa yksikköjensä lukumäärää, mikä käytännössä tarkoittaa noin tuhatta uutta yksikköä loppuvuoden ja ensi vuoden aikana. Liikevaihdon odotetaan kasvavan 7 8 % viime vuodesta. Uusien yrittäjien rekrytointi jatkuu voimakkaana. Tavoitteena on työllistää 850 uutta yrittäjää sekä uutta työntekijää. 8 Mitä selvityksestä päällimmäisenä tulee mieleen SFY:n toiminnanjohtaja Juha Vastamäki? Vaikka talouden tilanne on epävarma, niin franchisingsektorilla on vahva usko toiminnan kehittymiseen. Positiiviset tulevaisuuden näkymät on selvityksen pääviesti. Tulos ei kuitenkaan ole mullistava tai poikkeava siitä, mitä franchisingalalla on koko ajan ollut. Tämä selvitys on linjassa aikaisempien kanssa: tällä sektorilla on paljon töitä ja työllistävä vaikutus. Miksi franchisingsektorilla on kasvua luvassa, vaikka yleisesti yritykset varautuvat taantumaan? Sektorilla on paljon toimialoja, jotka eivät ole suhdanneherkkiä; yritykset toimivat kotimarkkinoilla, eivät ole viennistä riippuvaisia tai vaadi suuria investointeja. Jäsenkunnan kanssa keskustellessa selvä viesti on, että kauppa käy hyvin. Kotimarkkinat toimivat ja ihmiset kuluttavat niitä tavaroita ja palveluita, joita franchisingketjut tuottavat. Franchisingsektorilla palvelualoilla on suurimmat kasvuodotukset. Mistä palvelualojen kasvu tulee? Palveluketjuilla kehityspolku kulkee yleensä niin, että yrittäjä lähtee pienestä liikkeelle ja työllistää ensin itsensä. Kun toimintaa jatketaan, kehittyy osasta yrittäjiä kokemuksen ja koulutuksen kautta liiketoimintaosaajia; he kasvattavat toimintaansa ja palkkaavat uusia työntekijöitä. Yrittäjä tekee työtään ammattiylpeästi, ja kun yrittäjällä on kasvot, näkyy se parhaimmassa tapauksessa myös henkilökunnan motivaatiossa. Hyvä työnjälki ja osaava yrittäjä kasvattavat businessmahdollisuuksiaan. Voiko myönteisistä näkymistä vetää johtopäätöksen, että franchisingyrittämisen malli on mielekäs ja asiakkaat tyytyväisiä? Jos ajatellaan yksin yrittävää, niin kynnys lähteä yrittäjäksi varsinkin tällaisena epävarmana aikana on haastavaa. Franchisingpuolella on valmiina testattu ja hyväksi todettu liikeidea, mikä pienentää yrittäjän riskiä. Uusi yrittäjä pääsee mukaan toimivaan ketjuun, jossa markkinointitoimenpiteet on mietitty, organisaatio on valmiina ja ylipäätään se, miten toiminta pyörii, on valmiiksi suunniteltu ja testattu. Lisäksi tukea saa jatkuvasti ketjun puolelta, yksin ei tarvitse yrittää. Yksi franchisingin vahvuus tulee siitä, että yrittäjä toimii paikallisesti. Hän tuntee omat markkinansa ja asiakaskuntansa ja osaa sopeuttaa toimintansa alueelle. Paikallisuus lisää asiakaslähtöistä ajattelua ja asiakastyytyväisyyttä. Konseptiin kuuluu, että toiminta on tasalaatuista ja asiakkaisiin päin tietyt asiat toteutuvat. Mutta kyllä yrittäjyys aina nostaa päätään. Viimeinen rutistus tehdään lopulta hieman eri tavalla, kun yrittäjä on mukana hoitamassa toimintaa.

9 Kannustusta kasvuun gaalajuhlassa Xxxxxx xxxxxxx Laatutakuun 11. kertaa vietettävä gaala keräsi xxxxxxxxxx Hotelli xxxxxx. Presidentin tiloihin iloisia, tyylikkäitä ja juhlansa Henri Häyrinen ansainneita Laatutakuu-yrittäjiä. Illan teemana oli kasvu, ja se herätti paljon mielenkiintoa ja keskustelua illan mittaan. Teksti Tuija Holttinen Kuvat Pasi Salminen 9

10 Päivi Leino löysi mielenkiintoista keskusteltavaa koulutuksesta koulutuskeskus Amiedun ständillä. Olen itsekin valmistunut siivoustyön ohjaajaksi ja käynyt oppilaitoksissa puhumassa yrittäjyydestä. Illan esityksessä tuli paljon asiaa mukavassa muodossa. Olen itse ihan samaa mieltä siitä, että kyllä yrittäjän on itse uskallettava ja avattava suunsa saadakseen asioita edistettyä. Päivi Leino ja Marko Marttila. Buncha Tong-Ngam, Arto Björklöf ja Katja Kovero. Kaksi ja puoli vuotta Laatutakuu-yrittäjänä toiminut Buncha Tong-Ngam oli toista kertaa gaalassa mukana. Hän kertoi tulleensa tapaamaan muita yrittäjiä ja katsomaan minkälaista tiedollista antia on tarjolla. Varteenotettavia ajatuksia lisämyyntiin voisi olla itselläkin mahdollisuuuksia, hän tuumaa. Vaurastumiseen tarvitaan hyviä ideoita ja ideoiden toteuttamiseen paljon kovaa työtä, Olli Keskinen muistuttaa. 10 Rahoittajan edustajana gaalaan tullut Nordean Markus Hollmén kertoi tapaavansa mielellään Laatutakuu-yrittäjiä. Olli Keskisen esityksen hän sanoo herättäneen positiivisia ajatuksia. Paljon hyviä juttuja, joista on hyötyä omaankin myyntityöhön. Henri Häyrinen toivotti auditorioon kokoontuneen juhlaväen iloisesti tervetulleeksi kuulemaan Laatutakuun ja ISS:n ajankohtaiset terveiset, saamaan hyödyllistä tuotetietoa ja vinkkejä yhteistyökumppaneiden esittelypisteiltä sekä keskustelemaan Trainers Housen Olli Keskisen kanssa kasvun mahdollisuuksista. Tarjolla on tänään paljon tietoa ja mukavaa yhdessäoloa. Mutta ennen kaikkea juhlitaan kulunutta työvuotta! Mahtavaa työtä olette tehneet, ja sen myötä uskallamme ennustaa hyvää kasvua franchisingtoiminnalle, vaikka taloudessa

11 Kasvustrategiat olivatkin oululaiselle Muhametaj Bashkimille jo entuudestaan tuttuja. Olen onnistunut kasvattamaan toimintaani ihan mukavasti, hän kertoo nauraen. Bashkimilla on yrityksessään myös työntekijä, mutta eipä mies tahdo malttaa olla poissa mistään työtehtävästä. Haluan itse varmistaa, että asiat sujuvat varmasti juuri niin kuin sovitaan. Asiakastyytyväisyys on minulle avainasia. Muhametaj Bashkim ja Saila Kivelä. Tamperelainen Kati Vesa kertoi päivän tuoneen potkua yrittäjyyteen. Illan teema sai minussa uuden kipinän, juuri näitä asioita olen päässäni pyöritellyt. Nyt kun tiedän, että saan suunnitelmiini apua ja tukea, uskallan lähteä viemään asioita eteenpäin. Helsingin Herttoniemenrannassa Kipparikorttelia talonmiehenä hoitava Pekka Siltala kertoi olevansa tällä hetkellä varsin tyytyväinen työhönsä ja työmääräänsä. Laajentamiseen ei omalla kohdalla ole tällä hetkellä tarvetta, mutta illan esitykset herättivät toki ajatuksia, hän pohtii. Pekka ja Päivi Siltala. olisikin myrskyisempää, Henri Häyrinen kiitteli. ISS:n Mika Martola ei voinut puheenvuorossaan muuta kuin jatkaa samoilla linjoilla. Suomen Laatutakuu-yrittäjien upeat asiakastyytyväisyys- ja henkilöstötyytyväisyysluvut ovat huippuluokkaa jopa ISS:n emoyhtiön maailmanlaajuisiin tilastoihin verrattuna. Tyytyväisyys erinomaisella tasolla Henri Häyrisen esittelemässä Yrittäjyystutkimuksessa todettiinkin monen kyselyn osaalueen pisteiden nousseen (tutkimuksesta lisää sivulla 13). Etenkin tyytyväisyys omaan työhön ja koulutukseen sekä hyvät arviot omien odotusten täyttymisestä ilahduttavat ja tsemppaavat Laatutakuun tukihenkilöitä entistä paremmin palvelemaan Laatutakuuyrittäjiä. Kaiken lähtökohtana on avoin ja keskusteleva yhteistyö ja molemminpuolinen osaamisen arvostus. Kun ollaan riittävästi yhdessä ja asiat puidaan huolella läpi, suhde pysyy kunnossa. Mutta ei tässä valmiita olla kaikessa toiminnassa on aina kehittämisen Merle Uuspalu tuli juhliin nyt ensimmäistä kertaa. Tuleminen kannatti, sillä intohimolla ja kovalla työllä saavutettu upea 44,2 prosentin liikevaihdon kasvu palkittiin gaalassa kunniamaininnalla. 11

12 varaa ja juuri siksikin avoimuus yhteistyössä on niin tärkeää. Monessa kohdassa ollaan kuitenkin pystytty tekemään parannuksia, ja siksi onkin erityisen mukava esitellä nyt näitä lukuja, Henri Häyrinen totesi. Tehdään yhdessä kasvua Illan pääteema oli kasvu. Yrityskasvua halutaan ehdottomasti tukea, mikäli kasvu ja lisäansiot kiinnostavat. Häyrisen mukaan kasvu on mahdollista ainoastaan silloin kun perusta on kunnossa. Kasvua voidaan saada suhteellisen helposti esimerkiksi lisäpalveluilla. Ketään ei haluta painostaa kasvamaan, mutta pyrimme tukemaan ja auttamaan siinä, minkä tien kukin yrittäjä haluaa valita. Konkreettiseksi työvälineeksi meillä on tarjolla muun muassa kasvukäsikirja, jossa käsitellään lisämyyntiä, asiakaspalvelua ja talousasioita ylläpito- että kasvuyrittäjän näkökulmasta. Kasvu on mahdollista ainoastaan silloin kun perusta on kunnossa. Joutuisa tekeminen tuottaa enemmän Illan pääpuhujana oli Trainers Housen Olli Keskinen, joka puhui värikkäästi ja yleisön kanssa aktiivisesti keskustellen siitä, mitä kasvuun oikeastaan tarvitaan. Jokainen teistä tekee tähtisuorituksia joka päivä. Ja varmasti moni haluaa tienata vielä enemmän kuin ennen sekin on mahdollista miettimällä vähän tarkemmin työn tuottavuutta. Keskinen siteerasi legendaarista, ennennäkemättömiä tuloksia saavuttanutta koripallovalmentaja John Woodenia, joka on todennut poikkeuksellisten ideoiden liittyvän aina poikkeukselliseen tilannetajuun. Tarvitaan vain idea, jotta voidaan keksiä uusia tapoja tehdä töitä, tarjota asiakkaalle lisäpalveluja hoitaa työnsä tehokkaammin ilman stressiä. Keskinen painotti joutuisaa ja sulavaa tekemistä. Hosumalla ei hyvää seuraa. Hän kuitenkin muistutti myös kovasta työstä. On selvää, ettei lisäraha tulee ilman panostusta. Kova työ tarkoittaa aina korkeita standardeja. Mutta siinä on vahvana apuna hyvä konsepti. Yksi kasvumenestyksen salaisuus on nimenomaan tajuta käyttää hyväkseen konseptin tarjoamat mahdollisuudet. Jos vaikka et keksi miten myydä, kysy joltain toiselta, hän keksii. Ja yleensäkin ihan kaikkea ei ole pakko keksiä itse. Hyvä vaihtoehto on ottaa mallia sellaiselta, joka hommat jo osaa. 12 Vuoden 2011 Laatutakuu-yrittäjänä palkittiin Risto Eronen (kuvassa keskellä), jonka ansioina lueteltiin muun muassa upeat asiakastyytyväisyyslukemat, aktiivinen osallistuminen ketjun toimintaan, liikevaihdon kasvu ja kaikin puolin laadukas toiminta. Risto kertoi suuntaavansa palkinnoksi saamallaan matkalahjakortilla ehkä Milanoon. Muita Gaalassa palkittuja olivat korkeasta asiakastyytyväisyydestä kiitosta saaneet Pekka Siltala, Tarja Suomi sekä Pirjo Heinonen. Liikevaihdon kasvusta palkittiin Kati Valli, Merle Uuspalu, Ilkka Laine & Tomi Nummisto sekä Anne ja Tuomas Helläkoski.

13 Positiivinen vire tekemisessä Yrittäjyystutkimus 2011 antoi hyviä tuloksia. Erityisesti yrittäjien tyytyväisyys odotusten täyttymiseen ilahdutti. Kaikkiaan kokonaiskeskiarvo parantui selvästi viime vuodesta. Teksti Tuija Holttinen Yrittäjyystutkimus kyselyn vastausprosentti on kiitettävä, 80 prosenttia. Kysely ja siihen vastaaminen on äärimmäisen tärkeää, koska juuri näiden tulosten perusteella pystymme kehittämään toimintoja oikeaan suuntaan ja osaamme puuttua juuri oikeisiin asioihin, Suomen Laatutakuu Palvelut Oy:n toimitusjohtaja Henri Häyrinen muistuttaa. Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluina kesä heinäkuussa, ja kaikkiaan siihen vastasi 124 yrittäjää. Tilastoista on nähtävissä, että myös vastaajat ovat huomanneet kyselyn merkittävyyden, sillä lähes joka toimintaalueella kyselyyn osallistuneiden määrä on viimeiset vuodet ollut hyvällä tasolla. Yhteistyöstä voimaa Yksi kyselyn merkittävistä osista on kysymys tyytyväisyydestä oman työn sisältöön. Peräti 90,1 prosenttia vastanneista on erinomaisen tai hyvin tyytyväinen työhönsä. Vastausten keskiarvo nousi edellisvuoden 4:sta 4,2:een. Alueellisesti tyytyväisyydessä ei juuri eroja ollut. Ilahduttavaa oli huomata, että 80 prosenttia yrittäjistä tekee yhteistyötä muiden yrittäjien kanssa. Se on yksi franchisingkonseptin vahvuus, mitä kannattaakin hyödyntää, Häyrinen sanoo. Pohjois-Suomen alueella luku oli jopa 89 prosenttia. Odotuksiin on vastattava Laatutakuu-keskuksen toiminnan onnistumista kyseltiin osa-alueittain. Aiemmin jonkin verran takkuilleet tilitoimistopalvelut saivat nyt viime vuodesta parantuneet arvot (ka 3,9) ja myös markkinoinnin arvioitiin onnistuneen edellisvuotta tehokkaammin (ka 3,0). Iso parannus oli tehty myös asiakaspalvelulomakkeissa. Lomakkeiden vuoden 2010 arvosana 3,8 nousi tämän vuoden kyselyssä reippaasti 4,1:een. Lomakkeita uudistettiin vuonna 2010, ja nyt niitä on selvästi opittu käyttämään, Häyrinen toteaa. Myös LaatuNet saatiin yhteisen jumppauksen jälkeen toimimaan. Tyytyväisyys siihen oli nyt 4,1, huima parannus siinäkin viime vuodesta (3,6). Aluepäälliköiden toimintaan oltiin tyytyväisiä yli nelosen verran kaikilla kysytyillä osa-alueilla. Kehityskeskustelut ovat kehittyneet, sillä vuoden ,8 lukema oli nyt 4,1. Myös yhteydentoton aktiivisuuden ja saavutettavuuden koettiin parantuneen. Kyllä, suosittelisin! Odotukset yrittäjyydestä ovat täyttyneet tai ylittyneet 93 prosentilla vastaajista, mikä on yksi kyselyn iloisimmasta asioista. Mukavaa oli myös lukea, että lähes 90 prosenttia yrittäjistä suosittelisi omien kokemustensa perusteella Laatutakuu-yrittäjyyttä muillekin, Häyrinen toteaa tyytyväisenä. Kaikilla osa-alueilla näkyy yleinen, todella positiivinen vire tekemisessä. 13

14 Harjan varressa Yrittäjäesittely vie meidät tällä kertaa Paraisille, Turkuun ja Kaarinaan. Kruunuasunnot Oy palkitsi Robert Karlmanin vuoden huoltomiehenä Palveluasenteella pääsee pitkälle Robert Karlmanin menestysreseptin muodostaa verkostoitumisella tuettu palveluasenne asiakkaille ei pidä koskaan myydä ei oota. Teksti Jaakko Liikanen Kuva Maria Grönroos 14 Milloin Laatutakuu-urasi alkoi? Vuoden 2005 puolella aloin harkita. Olin aiemmin töissä Nokialla, korjasin matkapuhelimia Salossa. Koska avovaimokin oli siellä, aloimme miettiä, että ehkei ole hyvä olla ansioissaan vain yhden työnantajan varassa. Varsinaisesti aloitin yrittäjänä vuoden 2006 puolella. Miten yrittäjäurasi on kehittynyt? Se on laajentunut, mutta maltillisesti. Aloitin toiminimellä RKkiinteistöpalvelut heti yrittäjäksi ryhtyessäni. Nyt työllistän itseni lisäksi yhden vakituisen sekä sesonkiluonteisesti kaksi työntekijää. Kiinteistöhuollon vakiosopimuksia meillä on Turussa, Paraisilla ja Kaarinassa kaikkiaan 38 taloyhtiön kanssa. Millaisena olet Laatutakuu-yrittäjyyden kokenut? Käytäntö on alentanut yrittäjyyteen liittyvää riskiä ja sen myötä yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä. Asiat eivät voi mennä täysin pieleen, kun tukena on Laatutakuun kaltainen organisaatio. Mutta menestyäkseen pitää olla yrittäjähenkinen. Tämä ei ole vain työpaikka. Olet oma pomosi, etkä voi mennä vastuitasi piiloon. Tekemättömät asiat löytää aina edestään. Mikä on tärkein yrittäjyydessä tarvittava ominaisuus? Varmastikin yleinen palveluasenne. Esimerkiksi monille vanhoille ihmisille huoltomies saattaa olla ainoa kaveri, jonka kanssa jutella. Sellaiseen on oltava aikaa. Ja menestymiseen tarvitaan selkeitä tavoitteita, joita kohti suunnistaa. Verkostoituminen on myös erittäin tärkeää. Jos asiakas haluaa jotain, mitä itse emme voi tai ehdi toimittaa, annamme tehtävän yhteistyökumppaneillemme. Turkulainen Kruunuasunnot Oy palkitsi sinut vuoden huoltomiehenä Miltä tunnustus maistuu? Hyvältä maistuu. Ja hieman yllättävältäkin viime talven jälkeen. Puuterilunta tulvi ja mietin, että minne sen kaiken täältä pihoilta laittaa. Ei tuntunut menevän lainkaan putkeen. Ilmeisesti kuitenkin meni. Tai muilla meni sitten vielä huonommin. Miten lataat akkujasi? Lomailemalla säännöllisesti. Vapaa-aikani kuluu usein avovaimon ja 10-vuotiaan poikamme kanssa mökkeillen ja kalastaen. Poika on vaan niin tietokonepelikoukussa nykyisin, että mökille lähdössä saa välillä jo vähän vääntääkin.

15 Laatutakuu-lehden osoitteenmuutokset Ajankohtaista Laatutakuun valtakunnallinen mainoskampanja Suomen Laatutakuu Palvelut Oy käynnisti syksyllä mittavan valtakunnallisen mainoskampanjan. Kampanja kesti kolme viikkoa, ja mainosten medioiksi valittiin tänä vuonna radio sekä printtimainonta. Mainokset esiintyivät medioissa kampanjan aikana yhteensä 415 kertaa, tavoittaen yhteensä noin 5,3 miljoonaa kuulijaa/lukijaa. Printtimediana toimi Kauppalehden huomioruutu. Radiossa Laatutakuun mainos esiintyi usealla eri kanavalla: Radio Novalla, SuomiPopilla, Metrolla sekä Groove FM:llä. Mainoskampanjan tavoitteena oli lisätä tunnettuutta ja positiivista mielikuvaa sekä potentiaalisissa tulevissa, että jo olemassa olevissa asiakkaissa. Pitkänlinjan yrittäjiä palkittiin ansiomerkein Suomen Laatutakuu Palvelut Oy jatkoi tämän vuoden Laatutakuu Gaalassaan viime vuonna aloitettua perinnettä palkita ansiomerkein kymmenen ja viisi vuotta toimineita Laatutakuu-yrittäjiä. Tänä vuonna kultaisen 10-vuotispinssin saivat Adnan Ramadani Kimmo Roininen Petja Niiranen Hilkka Hyrynkangas Hopeiset 5-vuotispinssit menivät seuraaville henkilöille Eeva Sarinko Hillevi Tikkinen Shutterstock Jaana Nylander-Rantanen Hannu Yrjänäinen Kati Vesa Kirsi-Marja Grönlund Liidia Rehn Marjo Härkönen Nadja Ugrjumova Ritva Hautaviita Kaisu Suhonen Uudet yrittäjät Nina Raittio, siivous, Rauma Leena Salmivuori, siivous, Nokia Joulutervehdys yhteistyössä Lastenklinikoiden Kummien kanssa Suomen Laatutakuu Palvelut Oy lahjoittaa tänäkin vuonna joulutervehdyksiin varaamansa rahat kummitoiminnan tukemiseen. Laatutakuu lahjoittaa yhteensä 1000 euroa, joilla hankitaan Lastenklinikoiden Kummien sairaaloiden osastoilta keräämien toiveiden mukaisesti leluja, pelejä sekä DVDelokuvia. Paketit tullaan jakamaan Laatutakuun toimesta seuraaviin aluesairaaloihin: Ouluun, Kuopioon, Tampereelle, Turkuun ja pääkaupunkiseudulle. Suomen Laatutakuu Palvelut Oy kiittää yrittäjiään, asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan kuluneesta vuodesta ja toivottaa erittäin hyvää joulua ja menestyksekästä vuotta 2012! 15

16 Palkittua työtä. Toimimme valtakunnallisesti, katso alueesi yrittäjät osoitteesta Etelä-Suomi Suomen Laatutakuu Palvelut Oy Rajatorpantie 8 A, Vantaa Puhelin Länsi-Suomi Suomen Laatutakuu Palvelut Oy Puutarhakatu 55, Turku Puhelin Itä-Suomi Suomen Laatutakuu Palvelut Oy Päivärannantie 10, Kuopio Puhelin Keski-Suomi Suomen Laatutakuu Palvelut Oy Biokatu 12, Tampere Puhelin Pohjois-Suomi Suomen Laatutakuu Palvelut Oy Mallastie 1, Oulu Puhelin

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Jalankulkijoiden liukastumiset

Jalankulkijoiden liukastumiset Liikenneturvan selvityksiä 3/2014 Jalankulkijoiden liukastumiset -kyselytuloksia 2013 Leena Pöysti Leena Pöysti Jalankulkijoiden liukastumiset -kyselytuloksia 2013 Liikenneturvan selvityksiä 3/2014 Liikenneturva

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 0 1 Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ Porvoo 2011 - Borgå 2011 N = 1273 Sukupuoli 100 % 90 % 80 % 81 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 18 % 10 % 0 % mies nainen Ikäryhmä

Lisätiedot

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin

Lisätiedot

NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA. Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014.

NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA. Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014. NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014. TAUSTAA Ilmarinen ja Yrittäjänaiset selvittivät verkkokyselyllä naisyrittäjien arkea ja jaksamista Tulokset julkaistiin

Lisätiedot

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1 Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus

Lisätiedot

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Yhteistyöstä menestystä Forma messut on Taito Shopketjun myymälöille tärkein sisäänostotapahtuma ja paikka kohdata tavarantoimittajia. Siksi se

Lisätiedot

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610.

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610. YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö ALAIKÄISYKSIKÖIDEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti. Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015

MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti. Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015 MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015 AIHE KOETTIIN KIINNOSTAVAKSI YLI TUHAT VASTAAJAA 1008

Lisätiedot

1. Edustamani kunta. Elinvoimakehittäjä-kampanja(1) (Virolahti) :24 100,0% 100% 90% 80% 70% 60% Prosentti 50% 40% 30% 20% 10%

1. Edustamani kunta. Elinvoimakehittäjä-kampanja(1) (Virolahti) :24 100,0% 100% 90% 80% 70% 60% Prosentti 50% 40% 30% 20% 10% 1. Edustamani kunta 100% 100,0% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% 0,0% 0,0% 0,0% 0,0% Hamina Kotka Miehikkälä Pyhtää Virolahti 1. Edustamani kunta Nimi Hamina 0,0% Kotka 0,0% Miehikkälä 0,0% Pyhtää

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys kohdallaan

Asiakastyytyväisyys kohdallaan Asiakastyytyväisyys kohdallaan 94 % asiakkaista suosittelee Maestroa Syksyllä 2012 teimme laajan asiakastyytyväisyyskyselyn ja selvitimme asiakkaidemme näkemyksiään Maestron myynnistä, asiakaspalvelusta

Lisätiedot

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN OSTOT TUKEVAT KASVUA Kasvuyrittäjänä tiedät, että kasvu on ennen muuta tekemistä. Millaisia tekoja tarvitaan tuloksekkaaseen ostamiseen? Tässä Esan seitsemän steppiä, joilla

Lisätiedot

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade. Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007 Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.fi Esityksen sisältö: Toteutus ja menetelmä 3 Tutkimuksen

Lisätiedot

NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010

NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010 NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010 PALTAMON YRITTÄJIEN JA YRITTÄJÄJÄRJESTÖN YHTEISTYÖ TYÖVOIMATALON KANSSA Kysely postitettu 27.10.2010 Kyselyn saanut n. 111 yritystä (n=111) Yhteistyössä Kainuun Yrittäjien kanssa

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö Osuustoiminnallinen yrittäminen ja yhteisötalous projekti: Yhdessä yrittämään

Työ- ja elinkeinoministeriö Osuustoiminnallinen yrittäminen ja yhteisötalous projekti: Yhdessä yrittämään TNS Työ- ja elinkeinoministeriö Osuustoiminnallinen yrittäminen ja yhteisötalous projekti: Yhdessä yrittämään Radiomedia, Radiomainonnan Huomioarvotutkimus Viikko 6 / Helmikuu 2010 Tämän tutkimuksen tulokset

Lisätiedot

Jalankulkijoiden liukastumiset Liikenneturva 2015

Jalankulkijoiden liukastumiset Liikenneturva 2015 Jalankulkijoiden liukastumiset Liikenneturva 2015 Satu-Sofia Rantala ja Leena Pöysti Liikenneturvan selvityksiä 1/2015 ISBN: 978-951-560-215-2 (pdf) ISSN 2341-8052 Johdanto Liikenneturva selvitti jalankulkijoiden

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa Hallitus 11.12.2013 LIITE 14 Kyselyn yhteenveto Kysely Työolobarometri (TOB) RKK 2013 Voimassa alkaen 10.4.2013 Voimassa asti 19.4.2013 Kyselyn vastaanottajia 937 Kyselyn vastauksia 528 Vastausprosentti

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkodeissa ja tukiasunnoissa oleville nuorille Nuorten kysely lähetettiin yksiköiden esimiesten kautta anonyyminä Surveypal-nettilinkkinä välitettäväksi

Lisätiedot

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN Marko Pyhäjärvi PUHEENVUORON TAVOITE On olemassa miljoonia eri keinoja vauhdittaa matkailuyrityksen myyntiä, ja Facebookmarkkinointi on

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä.

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Osio 1 - Taustatiedot Toimitko esimiestehtävissä? Kyllä En Osio 2 - Fiilikset Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Ihan ok, tässähän

Lisätiedot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kevät 2013 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon

Lisätiedot

Kauppakamareiden jäsentyytyväisyyskysely 2016. Yhteenveto 14.6.2016 Pirjo Liukas

Kauppakamareiden jäsentyytyväisyyskysely 2016. Yhteenveto 14.6.2016 Pirjo Liukas Kauppakamareiden jäsentyytyväisyyskysely 2016 Yhteenveto 14.6.2016 Pirjo Liukas Jäsentyytyväisyyskysely 2016 Kohderyhmän muodostivat kauppakamareiden jäsenyhteisöiden yhteyshenkilöt. Kaikki 19 kauppakamaria

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus

Lisätiedot

Tiedonkulku ja vuorovaikutus

Tiedonkulku ja vuorovaikutus Tiedonkulku ja vuorovaikutus Työkyky Työn kehittävyys 5 3,20 3,18 4 3,59 3,62 3 3,58 3,12 2 Esimiestyö 3,43 3,32 3,38 1 4,05 397 3,97 4,00 3,23 3,25 3,55 369 3,69 3,60 Ergonomia 3,37 Optimaalinen kuormitus

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN MAHDOLLISUUDET MATKAILUALALLA. Helsinki Sirkku Laine

SOSIAALISEN MEDIAN MAHDOLLISUUDET MATKAILUALALLA. Helsinki Sirkku Laine SOSIAALISEN MEDIAN MAHDOLLISUUDET MATKAILUALALLA Helsinki 4.11.2010 Sirkku Laine Luvassa... Katsahdus matkailijan näkökulmaan Paljon käytännön esimerkkejä Arviointia, onko sosiaalisesta mediasta oikeasti

Lisätiedot

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Kyselyn taustatietoja Kyselyyn vastasi yhteensä 168 henkilöä. Heistä

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS AJALLE 2013-2014

VUOSIKATSAUS AJALLE 2013-2014 NY-YRITYKSEN NIMI/LOGO VUOSIKATSAUS AJALLE 2013-2014 Ulvilan lukio 1/7 Toimitusjohtajan katsaus NY-vuodesta Vuosi on olut mielestäni onnistunut. Olen oppinut paljon uusia asioita liittyen yrittäjyyteen.

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot Työhyvinvointikysely 2011 n yliopisto / Muut yliopistot Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 1215 100% 80% 60% 55% 60% 40% 45% 40% 20% 0% Nainen (KA: 1.452, Hajonta: 1.117)

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012

Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012 Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012 Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja Tammikuussa 2012 toteutettiin valtakunnallinen Yritys- Suomi lanseerauskampanja. Mikkelin

Lisätiedot

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain)

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) 20.7.2011 TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) (1) Työn kehittävyys Minulla on mahdollisuus ajatella ja toimia itsenäisesti työssäni Minulla on mahdollisuus kehittää itselleni ominaisia

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä

Lisätiedot

4 ensimmäistä sähköpostiasi

4 ensimmäistä sähköpostiasi 4 ensimmäistä sähköpostiasi 1 Ohjeet Nyt rakennetaan neljä viestiä, jotka voit lähettää sähköpostilistallesi. Jos et vielä osaa rakentaa sähköpostilistaa, lue tämä kirjoitus: http://www.valmentaja-akatemia.fi/sahkopostilista/

Lisätiedot

Yritysten kasvun suunta Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät

Yritysten kasvun suunta Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Yritysten kasvun suunta 2018 Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Yrityksen toimipaikkakunta (N=528) Joku muu, mikä? Vaala Utajärvi Tyrnävä Taivalkoski Siikalatva Siikajoki Raahe Pyhäntä Pyhäjärvi Pyhäjoki Pudasjärvi

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Nuoret Lakimiehet ry Työhyvinvointikysely 2014

Nuoret Lakimiehet ry Työhyvinvointikysely 2014 Lue analyysi kyselyn tuloksista: www.nuoretlakimiehet.fi/0///nula-selvitti-tyooloja-sisalto-ennen-kompensaatiota-ja-glooriaa/ Taustatiedot Sukupuoli 0 8 6 6 Mies Nainen Kaikki (KA:.6, Hajonta:0.9) (Vastauksia:7)

Lisätiedot

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä 8.2.2010 Paasitorni Verkostot sihteerin ja assistentin työssä ammatilliset yhdistykset kollegat muissa yrityksissä henkilökohtaiset kontaktit

Lisätiedot

Ilolla uuteen vuoteen!

Ilolla uuteen vuoteen! Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja EVENTES BUSINESS GARDEN Espoo 1 Liikeideamme Peab on rakennusalan yritys, jonka tärkein tavoite on ehdoton LAATU ja AMMATTITAITO rakennusprosessin kaikissa vaiheissa.

Lisätiedot

Mainosbarometri 2007 ennakoi mainonnan kasvua

Mainosbarometri 2007 ennakoi mainonnan kasvua Mainosbarometri 2007 ennakoi mainonnan kasvua TIEDOTUSVÄLINEILLE JULKAISTAVISSA 20.9.2006 KLO 9.00 Markkinointiviestinnän panostusaikeita selvittävä Mainosbarometri 2007 -tutkimus ennakoi mainonnan lisääntyvän

Lisätiedot

Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014

Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Suvi von Becker Miksi yhdessä tekeminen? Johtoporras: Ymmärrys valuu kuin vesi hanhen selästä Ovat niin hankalia, asennevamma. Eikö sana kuulu vai eikö se mene perille?

Lisätiedot

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kesä 2014 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon tutkimuksen

Lisätiedot

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA 1 YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA Työmarkkinat ovat murroksessa. Suomea varjostanut taantuma on jatkunut ennätyksellisen pitkään. Pk-yritysten merkitystä ei tule aliarvioida taantumasta

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta 2011, 201, 2015, 2016 ja 2017 toteutetuista kyselyistä Kunnanhallitus 7.5.2018 Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä

Lisätiedot

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan

Lisätiedot

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2010 17.2.2011 Toteutus: 11-12/2010 Vastaajia yhteensä 9783 Tutkimuksen toteutus Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Esityksen sisältö: Tiivistelmä s. 3-12 Numeeriset

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Talent Partners Group / Forma & Furniture lukijatutkimus 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007

Talent Partners Group / Forma & Furniture lukijatutkimus 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007 Lukijoiden ammattiryhmät Ammati Otos (kpl) %-koko otannasta Vähittäiskauppias 141 kpl. 70,5 % Sisäänostaja 7 kpl. 3,4 % Sisustussuunnittelija 11 kpl. 5,7 % Muu 41 kpl. 20,5 % Yhteensä

Lisätiedot

Aiheena: Koulu työyhteisönä ja henkilöstön kehittäminen

Aiheena: Koulu työyhteisönä ja henkilöstön kehittäminen Syksyn 2016 arviointikyselyt Seinäjoen perusopetus Aiheena: Koulu työyhteisönä ja henkilöstön kehittäminen Tässä yhteenvedossa on käyty läpi kaksi kyselyä. Ensin tarkastellaan perusopetuksen opettajille

Lisätiedot

Kim Polamo T:mi Tarinapakki

Kim Polamo T:mi Tarinapakki Kim Polamo T:mi Tarinapakki Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Tässä esitteessä on konkreettisia esimerkkejä työnohjaus -formaatin vaikutuksista. Haluan antaa oikeaa tietoa päätösten

Lisätiedot

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015 15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.215 1 VAI 2 VUOTTA? 2 KYSELY 8-VUOTIAILLE VASTAUKSIA 5 Teetimme 5 puhelinhaastattelua vuonna 1935 syntyneille suomalaisille eläkeläisille

Lisätiedot

Podcast, podcast. Tutkimus podcastien kuuntelusta

Podcast, podcast. Tutkimus podcastien kuuntelusta Podcast, podcast Tutkimus podcastien kuuntelusta Podcast, podcast RadioMedia selvitti syksyllä 2018 podcastien kuuntelua. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka paljon podcasteja kuunnellaan, ketkä

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

Viremittari osana Innokkaan kasvutarinaa Sonja Heiskanen, Henry Foorumi 9.11.2010, Hotel Crowne Plaza

Viremittari osana Innokkaan kasvutarinaa Sonja Heiskanen, Henry Foorumi 9.11.2010, Hotel Crowne Plaza Viremittari osana Innokkaan kasvutarinaa Sonja Heiskanen, Henry Foorumi 9.11.2010, Hotel Crowne Plaza Medical- brändien taustalla vuodesta 1994 Innokas Medical Oy 20 000 Perustettu Oulussa vuonna 1994

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki Toimenkuvien täsmentäminen

Reilun Pelin työkalupakki Toimenkuvien täsmentäminen Reilun Pelin työkalupakki Toimenkuvien täsmentäminen Toimintamallin eteneminen Mallin tavoitteet ja hyödyt Osallistujat ja vastuut Mallin hyöty yksilöille ja organisaatioille Toimenkuvien analysointi Ratkaisujen

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos tukihenkilöstö Vastaajia Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 0 8 6 8% 6% % 8% Nainen Mies Biologian laitos, Muu henkilökunta,

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Suomen Franchising-Yhdistys ry:n tietopaketti: Franchising Suomessa. www.franchising.fi

Suomen Franchising-Yhdistys ry:n tietopaketti: Franchising Suomessa. www.franchising.fi Suomen Franchising-Yhdistys ry:n tietopaketti: Franchising Suomessa Suomen Franchising-Yhdistys ry. (SFY) Yhdistys on perustettu 1988 Vuonna 2013 yhdistys vietti 25-juhlavuotta teemalla 1000 uutta yritystä

Lisätiedot

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 Anetjärvi Mikko Karvonen Kaija Ojala Satu Sisällysluettelo 1 TUTKIMUKSEN YLEISTIEDOT... 2 2 LIIKEVAIHTO... 5 3 TYÖVOIMA... 6 3.1 Henkilöstön määrä... 6 3.2 Rekrytoinnit...

Lisätiedot

ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014

ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 KUNNON TYÖMIEHIÄ» WWW.BRIKO.FI 1 ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 ASIAKKAAT ARVIOIVAT BRIKON PARHAAKSI RAKENNUSALAN HENKILÖSTÖVUOKRAAJAKSI JO TOISENA VUONNA PERÄKKÄIN Lue, mitä mieltä asiakkaat olivat

Lisätiedot

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU KEKSINTÖSÄÄTIÖ JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU 18.1.2011 / Avainklubi Pekka Rantala, Kusti Alasalmi Riitta Ahola, Timo Kilpinen, Antti Niemi, Pauliina Sievänen Maailma tarvitsee keksintöäsi Keksijätutkintoa sjä

Lisätiedot

Vapaa-ajan palvelut Vuosiseminaari 14.1.2009 Piia Savolainen

Vapaa-ajan palvelut Vuosiseminaari 14.1.2009 Piia Savolainen Vapaa-ajan palvelut Vuosiseminaari 14.1.2009 Piia Savolainen Varamiespalvelu-Yhtiötel Vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen henkilöstöpalveluja tuottava yritysketju Yli 70 palvelualuetta Suomessa, Virossa,

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana Ääni toimitukselle Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana TOIMI-hanke, päätösseminaari 6.11.2014 Aurora Airaskorpi Projektitutkija, Media Concepts Research Group @aairaskorpi auroraairaskorpi.com

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi Julkisen alan työhyvinvointi 0 Toni Pekka Riku Perhoniemi Tutkimuksesta 000 vastaajaa; kunta 0, kirkko 00 Edustava otos kunta- ja kirkon organisaatioiden henkilöstöstä (KuEL, VaEL-opettajat, KiEL) Ikä,

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: LuTK 06, Biologian laitos 9 00% 80% 60% % 6% 0% 0% % 0% 0% Nainen Mies

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.

Lisätiedot

Tulevaisuuden markkinat tulevaisuuden yrittäjä. Vesa Puhakka vesa.puhakka@oulu.fi

Tulevaisuuden markkinat tulevaisuuden yrittäjä. Vesa Puhakka vesa.puhakka@oulu.fi Tulevaisuuden markkinat tulevaisuuden yrittäjä Vesa Puhakka vesa.puhakka@oulu.fi Dynaamisessa liiketoimintaympäristössä on valtavasti informaatiota mutta vähän tietoa. Koska suurin osa yrityksistä ja ihmisistä

Lisätiedot

Ajankäyttötutkimuksen satoa eli miten saan ystäviä, menestystä ja hyvän arvosanan tietojenkäsittelyteorian perusteista

Ajankäyttötutkimuksen satoa eli miten saan ystäviä, menestystä ja hyvän arvosanan tietojenkäsittelyteorian perusteista Ajankäyttötutkimuksen satoa eli miten saan ystäviä, menestystä ja hyvän arvosanan tietojenkäsittelyteorian perusteista Harri Haanpää 18. kesäkuuta 2004 Tietojenkäsittelyteorian perusteiden kevään 2004

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Ylpeänä esittää: Tarinoita oppimisesta ja yrittäjyydestä

Ylpeänä esittää: Tarinoita oppimisesta ja yrittäjyydestä Ylpeänä esittää: Tarinoita oppimisesta ja yrittäjyydestä haluan lisää kokemusta lasten hoidosta, koska haluun kehittyä alan ammattilaiseksi. Haluan saada opiskelijana myös rahaa sellasella työllä mistä

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Tutkimuksen tausta. Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään -tutkimus, 2016

Tutkimuksen tausta. Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään -tutkimus, 2016 Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään Kyselytutkimuksen tuloksia 2016 Tutkimuksen tausta Sitra tutki, miten suomalaiset ovat saaneet viimeisen työpaikkansa, ovatko he aikeissa hakea uutta työtä, miten

Lisätiedot

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus Opiskelukysely 2017 Perustutkintokoulutus Vastaajia 265 Opiskelukysely 2017 Opiskelukyselyn kohderyhmänä olivat perustutkinto-opiskelijat, jotka ovat aloittaneet nykyiset opintonsa 2015-2016. Kysely oli

Lisätiedot

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät?

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? 1 Hyvästä paras Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? Nimi: Nina Granqvist Päivämäärä: Teos: Hyvästä paras Kirjailija: Jim Collins Kirjapisteet: 3 2 Jim Collinsin teos Hyvästä paras on noussut

Lisätiedot

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi!

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Työkykypassi Jotain yleistä tekstiä työkykypassista? Suoritukset Liikunta (40 h) Terveys (40 h) Työvalmiudet (40 h) Kiinnostukset

Lisätiedot

ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008

ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008 Sivu 1(8) ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008 ProCountor tutki syyskuun alussa asiakkaittensa tyytyväisyyttä ProCountor-ohjelmistoon sekä Helpdesk-palveluun. Asiakaskyselyyn vastasi 179 käyttäjää.

Lisätiedot

Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS

Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS VETY Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy Hermannin ranta>e 2 A, 00580 Helsinki www.kierratyskeskus.fi/vety Tänään:

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Nuorisotutkimus 2007

Nuorisotutkimus 2007 Nuorisotutkimus 2007 Tutkimuksen taustatiedot Nuorisotutkimus tehtiin maaliskuussa 2007 nettikyselynä Tutkimus toteutettiin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alueilla Vastaajina on peruskoulun 7. 9.-luokkalaisia

Lisätiedot

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin Oskari Lammi 1 Asiakastyytyväisyys mitä ja miksi Asiakas määrittelee hyvän ja huonon palvelun laadun. Jos palvelun laatu ei tyydytä asiakasta, on hänen

Lisätiedot

Yritysten kasvun suunta Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät

Yritysten kasvun suunta Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Yritysten kasvun suunta 2019 Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Yrityksen toimipaikkakunta (N=407) Joku muu, mikä? Vaala Utajärvi Tyrnävä Taivalkoski Siikalatva Siikajoki Raahe Pyhäntä Pyhäjärvi Pyhäjoki Pudasjärvi

Lisätiedot