PÄÄOMASIJOITTAJAT (Venture Capitalists and Private Equity Investors)

Transkriptio

1 PÄÄOMASIJOITTAJAT (Venture Capitalists and Private Equity Investors) - sijoittavat listaamattomiin yrityksiin, joilla hyvä kasvupotentiaali - pääomasijoitukset tehdään ensisijaisesti oman pääomanehtoisina sijoituksina tai välirahoituksena. - pääomasijoittaja ei ole pysyvä omistaja, vaan pyrkii irtautumaan yrityksestä sovitun suunnitelman mukaisesti. Pääomasijoittajan tarkoituksena on edistää yrityksen arvonnousua. - arvonnousu realisoidaan irtautumisvaiheessa (exit), jolloin pääomasijoitusyhtiö luopuu osuudestaan kohdeyrityksessä. - yleensä pääomasijoittajat tekevät sijoituksia hallinnoimistaan pääoma-rahastoista, joihin kerätään varoja tyypillisesti suurilta institutionaalisilta sijoittajilta, kuten vakuutusyhtiöiltä, eläkeyhtiöiltä, pankeilta ja julkiselta sektorilta. - jotkut sijoittajat tekevät myös pääomasijoituksia omasta taseestaan tai emoyhtiön varoista. - kotimaisten pääomasijoittajien lisäksi Suomessa toimii monia ulkomaisia pääomasijoittajia, joista osa perustanut Suomeen toimipisteen sijoitusten koordinointia varten. - osa sijoittajista toimii suoraan ulkomailta ja voi tehdä esim. ns. syndikoituja sijoituksia paikallisen toimijan kanssa. 1) Yksityiset pääomasijoittajat pankeilla on Suomessa merkittävä rooli myös pääomasijoitustoimialalla. Muita yksityisiä pääomasijoittajia ovat esim. Amanda Capital Oyj, 3i Finland Oy, Capman Group, Eqvitec Partners Oy, Sponsor Capital Oy, MB Rahastoyhtiöt Oy, Profita Group, Sentica Partners Oy ja Midinvest Management Oy. pääomasijoittajat toimivat usein yhteistyössä muiden rahoittajien, kuten pankin, investointipankin tms. kanssa. pääomasijoitusyhtiöiden lisäksi pääomasijoitusmarkkinoilla toimii ns. bisnesenkeleitä eli yksityishenkilöitä, jotka sijoittavat varojaan potentiaalisiin kasvuyrityksiin. bisnesenkeleillä on usein itsellään yrittäjätausta tai huomattava kokemus joltain tietyltä toimialalta ja he pyrkivät täten hyödyntämään omaa osaamistaan yrityksen kehittämisessä. 2) Julkiset pääomasijoittajat pääomasijoitustoiminnan käynnistyessä Suomessa 1980-luvun loppupuolella julkisen sektorin rooli oli huomattava. Kun toimialalle virtasi yksityistä pääomaa, julkisten pääomasijoittajien osuus toimialan hallinnoimasta pääomasta ja uusista sijoituksista alkoi laskea. Myös julkisrahoitteisesti toimivia alueellisia pääomasijoitusyhtiöitä yksityistettiin. julkisella sektorilla on rooli pääomasijoittamisessa markkina-aukkojen korjaajana. Julkisen sektorin toimijat pyrkivät myötävaikuttamaan erityisesti siemenvaiheen yritysten rahoituksen saantiin. merkittävimmät Finnvera, Tekes, Sitra ja Suomen Teollisuussijoitus 1

2 Suomen Teollisuussijoitus Oy - valtion pääomasijoitusyhtiö, joka sijoittaa valtion omaisuuden myynnistä kertyneitä varoja suomalaisen yritystoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen. - sijoittaa pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin yhdessä yksityisten pääomasijoittajien kanssa. - ei toimialarajoituksia - sijoitukset kohdeyritysten kasvun rahoitukseen, yrityksistä versoviin uusiin liiketoimintahankkeisiin, merkittäviin teollisiin investointeihin sekä toimiala- ja yritysjärjestelyihin VAKUUTUSLAITOKSET - toimivat rahoitusmarkkinoilla sekä eläke- ja henkivakuutuksia välittävinä tahoina että saatuja vakuutusmaksuja sijoittavina tahoina. - vakuutuslaitoksiin kuuluvat vakuutusyhtiöt, vakuutusyhdistykset, eläkesäätiöt ja kassat sekä julkisen sektorin vakuutuslaitokset. - Suomessa yksityiset yhtiöt hoitavat yleensä pakollisia lakisääteisiä vakuutuksia, joita ovat mm. työeläke-, liikenne- ja työntekijän tapaturmavakuutukset. - keskinäinen yhtiö on vakuutusyhtiö, jossa omistajan valtaa käyttävät vakuutuksenottajat sekä erikseen määrätyn takuupääoman omistajat. Keskinäinen yhtiö muistuttaa rakenteeltaan osuuskuntaa. Vakuutusyhtiöiden toinen pääyhtiömuoto ovat osakeyhtiö, joiden omistajina ovat osakkeenomistajat. Keskinäisen vakuutusyhtiön osakkaita ovat vakuutuksenottajat, joilla on yhtiökokouksessa kullakin yksi ääni, ellei yhtiöjärjestyksessä ole muuta määrätty. Äänioikeus voi yhtiöjärjestyksessä määräytyä myös vakuutusmaksujen määrän mukaisesti. Keskinäisellä yhtiöllä voi olla myös maksettua omaa pääomaa, jota kutsutaan takuupääomaksi. Yhtiökokouksissa näiden takuuosuuksien omistajien äänimäärä on rajoitettu. Suomen vakuutusyhtiölaisäädännössä takuuosuuksien omistajien äänimäärä saa olla korkeintaan yksi kymmenesosa yhtiökokouksessa edustetusta äänimäärästä. Keskinäisen yhtiön voitonjako tapahtuu antamalla vakuutuksenottajille maksunalennuksia tai palautuksia taikka maksuttomia lisäetuja. Keskinäinen yhtiö on maailman yleisimpiä vakuutusyhtiömuotoja. Suomessa suurimpia keskinäisiä vakuutusyhtiöitä ovat Tapiola, Fennia, Lähivakuutus, Turva sekä eläkevakuutusyhtiöt Ilmarinen, Varma ja Etera. - Suomen vakuutusmarkkinoille on tyypillistä lakisääteisistä vakuutuksista kerättyjen maksujen suuri osuus koko vakuutusalan yhteenlasketusta maksutulosta. - suomalaisilla vakuutusyhtiöillä on verrattain suuri käypiin arvoihin arvioitu sijoitusomaisuus suhteessa maksutuloon. Tämä johtuu Suomessa käytettävästä osittain rahastoivasta työeläkejärjestelmästä, jota hoitavat työeläkevakuutusyhtiöt. Toinen selittävä tekijä on lain edellyttämä käytäntö maksaa lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa ja liikennevakuutuksessa korvaukset eläkkeinä kertakorvausten sijaan. Tämä synnyttää pitkiä eläkevastuita yhtiöiden taseisiin, joka on tuonut mukanaan tarpeen pitkäjänteiseen sijoitustoimintaan. - vakuutusyhtiöt jaotellaan vakuutuslajin mukaisesti. Sama vakuutusyhtiö ei voi esimerkiksi myydä sekä vahinko- että työeläkevakuutusta. 2

3 - vakuutusyhtiöitä ja niiden toimintaa valvovat sosiaali- ja terveysministeriö ja Finanssivalvonta. - Suomessa toimii kymmeniä vakuutusyhtiötä, joista valtaosa on kotimaisia. - näiden lisäksi n. 100 paikallista vahinkovakuutustoimintaa harjoittavaa vakuutusyhdistystä - lisäksi jotkut yritykset hoitavat eläkevakuutuksen eläkesäätiöiden tai kassojen avulla. - vakuutusyhtiöillä on merkittävä rooli myös sijoitusmarkkinoilla - sijoituksista valtaosa kohdennettu joukkolainoihin, sijoitustodistuksiin ja muihin rahamarkkinainstrumentteihin. 1) Henkivakuutusyhtiöt - Suomen henkivakuutusmarkkinoilla lähes kaikki henkivakuutusyhtiöt kuuluvat finanssikonserneihin. - Suomessa toimii toistakymmentä henkivakuutusyhtiötä, joista suurimmat ovat kotimaisen ensivakuutuksen markkinaosuuksien mukaan laskettuna OP-Henkivakuutus, Nordea Henkivakuutus Suomi ja Sammon Mandatum Life (ent. Henki-Sampo). - Henkivakuutusyhtiöt tarjoavat vakuutussäästämisen ja riskivakuutuksen tuotteita, yleensä henkivakuutustuotteet ovat yhdistelmiä, jotka sisältävät sekä vakuutussäästämistä että riskivakuutusosan. - henkivakuutustoiminnan kasvun taustalla myyntikanavien monipuolistuminen. Finanssialan fuusioiden myötä henkivakuutustuotteita myydään pankkien konttoreiden kautta asiakkaille. - monista muista maista poiketen Suomessa suurin osa sosiaaliturvasta hoidetaan lakisääteisesti, minkä vuoksi vapaaehtoisen henkivakuutuksen osuus Suomessa on melko alhainen kansainvälisessä vertailussa. 2) Vahinkovakuutusyhtiöt - vahinkovakuuttaminen on sekä vapaaehtoista sekä pakollista (vapaaehtoisia vahinkovakuutuksia ovat mm. palovakuutukset ja muut omaisuuteen liittyvät vahinkovakuutukset. Lakisääteisiä vahinkovakuutuksia ovat työtapaturmavakuutus ja liikennevakuutus). - Suomen suurimmat vahinkovakuutusyhtiöt ovat maksutulolla mitattuna OP-Pohjola -ryhmä, If ja Tapiola. 3) Työeläkevakuutusyhtiöt - yksityisen sektorin työeläketurva hoidetaan yksityisissä työeläkeyhtiöissä, eläkesäätiöissä ja eläkekassoissa. Julkisen sektorin eläkkeistä huolehtivat puolestaan Kuntien Eläkevakuutus ja Valtiokonttori. Suomalainen työeläkejärjestelmä on osittain rahastoiva. Suomessa hoidettava lakisääteinen eläkejärjestelmä tässä laajuudessa on kansainvälisesti harvinainen. - Suomen suurimmat työeläkeyhtiöt ovat Varma ja Ilmarinen, Eläke-Tapiola ja Eläke-Fennia. - työeläke rahoitetaan palkkaperusteisella vakuutusmaksulla, joka kerätään sekä työntekijöiltä ja työnantajilta. 3

4 - vakuutusmaksut kerätään etukäteen ja varat sijoitetaan tuottavasti tulevien eläkkeiden ja korvausten maksamista varten. - eläkevakuutuksessa varaudutaan siihen, että tuleva elinaika ei ole etukäteen kenelläkään tarkasti tiedossa. - vastaavaa varautumista voidaan toteuttaa myös säästöhenkivakuutuksilla, jotka varmistavat, että suunniteltu säästö on käytettävissä haluttuna ajankohtana tulevaisuudessa. - näissä vakuutuksissa tarkastellaan usein hyvin pitkiä ajanjaksoja ja näiden säästöjen katteena olevat varat vakuutusyhtiön on sijoitettava järkevällä ja kannattavalla tavalla. Eläkevakuutusyhtiöt ovatkin markkinoilla myös merkittäviä sijoittajia. Työeläkerahastosijoitusten kohdentuminen v lopussa - Työeläkevakuuttajat TELAn jäsenyhteisöjen sijoituskanta oli vuoden 2008 lopussa 105,1 miljardia euroa. - Sijoitusten markkina-arvo aleni syyskuun loppuun nähden yli 8 mrd. ja koko vuotena 17 mrd. eli noin 14 % (tilastoissa mukana vain lakisääteinen työeläketurva). - Osakesijoitusten arvo laski vuoden aikana yli 22 mrd :lla 34,4 mrd. :oon. Osakkeiden arvon alenema oli 36 prosenttia. - osakkeiden osuus koko sijoituskannasta v lopussa on alle 33 % (v lopussa yli 46 %). (osakesijoitukset sisältävät noteerattujen osakkeiden lisäksi osake- ja hedge-rahasto-osuudet, noteeraamattomat osakkeet ja pääomasijoitukset) - osakesijoituksissa hedge-rahastosijoitusten määrä oli myös laskussa. Niitä on 5,2 miljardin euron verran, mikä on viisi prosenttia koko sijoituskannasta. (osakesijoituksista niiden osuus on noin 15 prosenttia). - osakkeiden osuus on korkein julkisalojen eläkevakuuttajilla, joilla niiden osuus oli laskenut hieman alle 40 %:n. Työeläkeyhtiöillä osakkeiden määrä on vähentynyt vuoden aikana noin 17 %-yksiköllä noin 30 %:iin. Eläkesäätiöillä ja kassoilla on osakkeissa yli 29 % sijoituksista. - Joukkovelkakirjojen arvo on pysynyt vuositasolla lähes samana, mutta suhteellinen osuus on kasvanut yli 5 %-yksiköllä, noin 41 %:iin kaikista sijoituksista. - Kiinteistösijoitusten kokonaismäärä on lisääntynyt voimakkaasti. Vuoden aikana niiden määrä kasvoi 13 mrd :oon. (osuus jo 12,5 % kokonaissijoituksista). - takaisinlainakanta on vuoden aikana moninkertaistunut runsaaseen 3 mrd. :oon (lainojen osuus työeläkeyhtiöillä on jo lähes 5 % sijoituksista). - Suomeen kohdistuvien sijoitusten arvo on pysynyt edelleen 38 mrd : ssa (osuus kasvanut jo noin 36 %:iin sijoitusomaisuudesta). - Muulle euroalueelle tehtyjen sijoitusten osuus on laskenut viime vuonna runsaalla %-yksiköllä noin 32 %:iin. Euroalueen ulkopuolelle kohdistuvien sijoitusten osuus on puolestaan vähentynyt voimakkaimmin viime vuoden aikana (niiden osuus enää n. 32 % sijoitusomaisuudesta). 4

5 4) Vakuutusyhdistykset - paikallisesti toimiva, vakuutuksenottajien keskinäiseen vastuuseen perustuva vakuutuslaitos. - toiminta on rajattua sekä maantieteellisesti että vakuutuslajien osalta - Suomessa vakuutusyhdistysten toimintaa säätelee vakuutusyhdistyslaki, jonka mukaan vakuutusyhdistysten maantieteellinen toiminta-alue voi käsittää enintään 40 Suomen kuntaa yhtenäisellä alueella. - vakuutusyhdistykset voivat harjoittaa vain vapaaehtoista vahinkovakuutusta, joten ne eivät voi myöntää esim. henkivakuutuksia eivätkä lakisääteisiä vahinkovakuutuksia, kuten liikennevakuutuksia tai lakisääteistä tapaturmavakuutuksia. Käytännössä yhdistykset eivät myönnä myöskään sairaus-, yksityistapaturma- tai matkavakuutuksia. - Vakuutusyhdistysten puolesta lakisääteistä vakuutustoimintaa harjoittaa niiden yhdessä omistama Lähivakuutus. - EY:n vakuutusdirektiivit koskevat vakuutusyhtiöiden lisäksi sellaisia vakuutusyhdistyksiä, joiden maksutulo on yli 5 miljoonaa euroa. Tätä suurempia vakuutusyhdistyksiä koskevat samat taloutta ja vakavaraisuutta koskevat säädökset kuin vakuutusyhtiöitä. - Vakuutusyhdistyksen vakuutuksenottajat ovat vastuussa yhdistyksen sitoumuksista. Vakuutuksenottajalta voidaan laissa mainituissa erityistilanteissa periä vakuutusmaksun lisäksi myös lisämaksua, jotta taloudellisissa vaikeuksissa oleva yhdistys voisi vastata sitoumuksistaan. Lisämaksun määrä on rajattu vakuutuksenottajan yhden vuoden vakuutusmaksujen määrään. Lisämaksuvelvollisuus voi toteutua tilanteessa, jossa yhdistyksen oma pääoma tai toimintapääoma ei täytä laissa asetettuja vaatimuksia tai selvitystilassa olevan yhdistyksen omaisuus ei riitä velkojen maksamiseen. KESKUSPANKKI 1) Keskuspankin tehtävät ja tavoitteet - Keskuspankin toiminnassa voidaan erottaa neljä tehtäväkenttää: rahapolitiikan ohjaaminen pankkien pankkina toimiminen valuuttaviranomaisrooli rahaviranomaisrooli - lopullisena tavoitteena on vakaa taloudellinen kehitys, jotta hintataso säilyisi vakaana ja vaihtotase tasapainoisella uralla sekä tuotannon vaihtelut olisivat pieniä. - tehtävät ulottuvat pankkiteknisistä tehtävistä sekä hallintoviranomaiselle tyypillisistä toiminnoista, kuten valvonnasta ja tilastoinnista talouspoliittiseen päätöksentekoon ja päätösten toimeenpanoon. - Keskuspankki vaikuttaa päätöksillään lyhyimpien korkojen tasoon. Lyhyiden korkojen muutokset heijastuvat markkinoiden toiminnan johdosta sekä pääomamarkkinoille pidempiin korkoihin että rahoituksen välittäjien soveltamiin korkoihin. 5

6 - Rahapolitiikan vaikutus muuhun talouteen välittyy pidempimaturiteettisten korkojen, jotka vaikuttavat kulutus- ja investointipäätöksiin, kautta. 2) Eurojärjestelmä ja rahapolitiikan tavoitteet - Eduskunnan pankkina Suomen Pankki on riippumaton maan hallituksesta. Euroopan keskuspankki, EKP, syntyi kesäkuussa 1998, ja Suomen Pankki on osa Euroopan keskuspankkijärjestelmää, EKPJ:tä. - Maastrichtin sopimuksessa on määritelty EKPJ:n päätavoitteeksi vakaa hintataso. Eurojärjestelmä operationalisoi tavoitteen siten, että euroalueen inflaatio on lähellä, mutta alle 2 % keskipitkällä aikavälillä. Mittarina on yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi. - EKPJ ei saa ottaa eikä pyytää ohjeita EU:n toimielimiltä tai jäsenmaiden hallituksilta. Kansalliset keskuspankit eivät saa rahoittaa valtiota, joten finanssipolitiikkaa ei voi rahoittaa inflatorisella rahapolitiikalla. - "Suomen Pankin ensisijaisena tavoitteena on pitää yllä hintavakautta." (Laki Suomen Pankista). Suomen Pankin on tuettava myös muita talouspolitiikan tavoitteita ja edistettävä vakautta vaarantamatta kuitenkaan vakaan rahan arvon tavoitetta. Muilla Euroopan keskuspankkijärjestelmän kansallisilla keskuspankeilla ja Euroopan keskuspankilla on vastaavat Maastrichtin sopimuksen mukaiset tavoitteet. - Kaikki EU-maat eivät kuulu euroalueeseen. Eurosta päättävää osaa Euroopan keskuspankkijärjestelmästä kutsutaan eurojärjestelmäksi, johon ei kuulu euroalueen ulkopuolisia maita. - Eurojärjestelmän päätöksenteon korkein elin on neuvosto, joka päättää rahapolitiikasta. Neuvoston muodostavat euroalueen keskuspankkien pääjohtajat ja EKP:n johtokunta. Johtokunta vastaa EKP:n juoksevien asioiden hoitamisesta ja valtioiden tai hallitusten päämiehet nimittävät johtokunnan 4 6 jäsentä. EKP:tä ja euroalueen kansallisia keskuspankkeja kutsutaan yhdessä eurojärjestelmäksi. - Yleisneuvosto, johon kuuluvat kaikkien EU-maiden keskuspankkien pääjohtajat ja EKP:n pääjohtaja ja varapääjohtaja, toimii neuvoa-antavana ja koordinoivana elimenä. - Rahapoliittisten toimenpiteiden vaikutus on hidas. Rahapolitiikan vaikutusten seurannassa ensimmäisenä pilarina on rahan määrä. Toinen pilari sisältää indikaattoreita, joita voi luonnehtia lähi- ja välitavoitteiksi. Rahapoliittiset toimenpiteet vaikuttavat välittömästi lähitavoitteisiin eli mm. pankkien maksuvalmiuteen ja rahamarkkinakorkoihin. Välitavoitteita ovat mm. talletusten ja antolainauksen kasvu ja uusien luottojen korot. Eurojärjestelmä seuraa myös reaalitalouden muuttujia analysoidessaan inflaatiokehitystä. Eri tilanteissa tavoitteiden välinen painotus saattaa vaihdella. 3) Yhteisen rahapolitiikan vaikutus Suomeen - Eurojärjestelmän rahapolitiikkaa ei kustomoida yhdenkään jäsenmaan mukaan, vaan euroalue yhdessä on rahapolitiikan kohde. Jos jäsenmaan talouden aktiviteetti poikkeaa muista maista, rahapolitiikka voi olla joko hieman liian kireää tai liian löysää kyseiselle jäsenmaalle. Lähestymiskriteerien tehtävä oli kuitenkin varmistaa, että euroon siirtyneiden maiden taloudet olivat riittävän samankaltaisia eli lähinnä kansantalouksien inflaatio ja inflaatio-odotukset ovat samansuuruisia. - Suomessa markkinakorkoja käytetään myös viitekorkoina, jolloin koron nousu vaikuttaa paitsi halukkuuteen ottaa uutta luottoa myös vähentää velallisten käytettävissä olevia tuloja lisäämällä yritysten ja kotitalouksien korkomenoja. Tästä seuraa eroja rahapolitiikan välittymisessä euroalueen sisällä, koska monessa maassa käytetään enemmän kiinteäkorkoisuutta tai pidempiä korkojaksoja, jolloin koron muutokset vaikuttavat vain uuteen luotonottoon. 6

7 EUROJÄRJESTELMÄN RAHAPOLIITTISET VÄLINEET Ohjauskorko - Keskuspankin ohjauskoroksi kutsutaan sitä korkoa, joka eniten vaikuttaa koronmuodostukseen rahamarkkinoilla. Eurojärjestelmässä tällainen on perusrahoitusoperaatioiden minimitarjouskorko, jolla eurojärjestelmä lainaa pankeille rahaa viikoksi huutokaupassa. Pankkien välisillä rahamarkkinoilla viikon korko on hyvin lähellä kulloistakin eurojärjestelmän ohjauskorkoa. Sitä pidemmät korot riippuvat markkinoiden odotuksista keskuspankin ohjauskoron mahdollisista muutoksista. Markkinaoperaatiot ja vakuusmateriaali - Avomarkkinaoperaatiot, eli interventiot eli arvopaperien ostot ja myynnit vaikuttavat rahan kysynnän ja tarjonnan kautta suoraan korkoon. Myydessään ja ostaessaan lyhytaikaisia arvopapereita keskuspankki voi vaikuttaa markkinoiden likviditeettiin ja siten lyhyiden korkojen tasoon. - Eurojärjestelmä ei ota vastapuoliriskiä intervenoidessaan markkinoilla. Siksi EKP ei käy suoraa kauppaa pankkien omilla arvopapereilla, vaan kaupan kohteena on rahoitusvaade, kuten valtion velkakirja. - Eurojärjestelmällä on kaksi vakuusmateriaalilistaa. Koska euromaiden järjestelmät poikkesivat melkoisesti toisistaan, materiaali jaettiin kahteen kastiin. Ykköslistan vakuudet ovat markkinakelpoisia vaateita, jotka eurojärjestelmä hyväksyy, ja kakkoslistalle kansalliset keskuspankit voivat ottaa vaateita, joiden luonteelle EKP antaa minimivaatimukset. V alusta yritysten ja julkisyhteisöjen velkakirjalainojen lisäksi yritysten pankkilainat tulivat vakuusmateriaalikelpoisiksi, jonka todentamiseen pankit Suomessa tulevat käyttämään mm. Basel II vakavaraisuusvaatimusten mukaista sisäisen luottokelpoisuuden arvioinnin menetelmää. Joissakin maissa kansalliset keskuspankit hoitavat myös vakuusmateriaalin luottokelpoisuusarvioinnin. Huutokauppajärjestelmä - Eurojärjestelmä toteuttaa viikoittain viikon ja kerran kuukaudessa 3 kk:n maturiteetin huutokauppoja, joilla pankit voivat saada rahoitusta keskuspankista. Pankit tekevät tarjouksia eurojärjestelmältä nostettavista lainoista, mikä lisää rahamarkkinoiden likviditeettiä. - Eurojärjestelmässä päärahoitusmuotona olevissa viikon huutokaupoissa (main refinancing operations) perusrahoitusoperaatioiden korko määräytyy joko eurojärjestelmän neuvoston asettamana tai huutokaupassa. Kolmen kuukauden huutokaupoilla ei pyritä ohjaamaan markkinoita ja siten kolmen kuukauden huutokauppakorko määräytyy huutokaupassa. EKP voi myös tehdä pikahuutokauppoja haluamallaan maturiteetilla markkinatilanteen niin edellyttäessä. Maksuvalmiusjärjestelmä - Pankit antavat useita luottoja ja saavat lyhennyksiä aiemmin myöntämistään luotoista joka päivä. Vastaavasti talletuksia nostetaan pankista ja uusia tulee pankkiin päivittäin. Pankin varainhallinta, treasury, pyrkii hoitamaan varainhankinnan ja sijoitukset siten, että sisääntulevien ja ulosannettavien sitoumusten määrät vastaavat toisiaan koko pankin tasolla. - Pankkien on aika ajoin pakko ottaa keskuspankista maksuvalmiusluottoa, joka on kalliimpaa kuin markkinoilta hankittava rahoitus. Pankit voivat lainata varoja tai tallettaa varoja kansallisiin keskuspankkeihin. Eurojärjestelmä päättää yliyön talletuksen ja maksuvalmiusluoton korot. Nämä vaikuttavat pankkien välisten markkinoiden koronmuodostukseen. 7

8 Vähimmäisvarantojärjestelmä - Eurojärjestelmän neuvosto päätti ottaa käyttöön myös vähimmäisvarannot, mikä pakottaa pankit tallettamaan eurojärjestelmään tietyn osan varainhankinnastaan. Keskuspankit eivät ole yleensä muuttaneet vähimmäisvarantojärjestelmän ehtoja eikä vähimmäisvarantoja pidetäkään varsinaisena rahapolitiikan ohjauskeinona. Kaikissa EU-maissakaan ei ole vähimmäisvarantojärjestelmää. Valuuttapolitiikka - Valuuttapolitiikalla tarkoitetaan valuuttakurssipolitiikkaa, keskuspankin markkinaoperaatioita valuuttamarkkinoilla, pääomaliikkeiden sääntelyä ja seurantaa. - Euromaiden välillä ei enää valuuttakursseja, mutta euro kelluu suhteessa muihin valuuttoihin. Yksittäisen jäsenmaan kannalta euroon liittyy siten sekä kiinteän että kelluvan valuutan piirteitä. - Suomen Pankki tai eurojärjestelmä ei säätele ulkomaisia pääomaliikkeitä. Pankkien avoimen valuuttaposition säätely liittyy lähinnä riskienhallintaan. Kotitaloudet ja yritykset voivat ottaa luottoja valuutoissa ja myös suoraan ulkomaisesta rahoituslaitoksesta. Myös talletuksia voi tehdä ulkomaille vastaavasti. - Keskuspankkien on vaikeaa pelkästään intervenoimalla valuuttamarkkinoilla puolustaa valuutan arvoa. Eurojärjestelmällä ei olekaan kiinteää valuuttakurssitavoitetta, vaan euro kelluu suhteessa esimerkiksi dollariin ja jeniin. Valuuttakurssilla on merkitystä hintavakaustavoitteen toteutumiseen, koska tuontihinnat vaikuttavat kuluttajahintoihin. Keskuspankit voivat intervenoida, jos ne katsovat valuuttakurssien poikkeavan liikaa pidemmän aikavälin tasapainokursseista. 8