HYDRAULIIKKATUOTTEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HYDRAULIIKKATUOTTEET"

Transkriptio

1 HYDRAULIIKKATUOTTEET

2 2 HYDRAULIIKKATUOTTEET 3 Polarputki on toimittanut teräksiä suomalaiseen sylinterinvalmistukseen vuodesta Vuosikyenien kokemuksella olee valinneet kumppaneiksee alan parhaat valmistajat. Edustae Thalachrome-tuotteita, jotka valmistaa maailman suurin kromattujen tankojen valmistaja Uranie International. Varastoie Thalachrome S - 20MnV6 -varsia mitta-alueella Muiden valmistajien peruslaatuihin verrattuna Thalachrome S:n korroosion kesto on ylivertainen, sillä se säilyttää NSS luokka 9 -tason yli kaksi kertaa pidempään kilpaileviin tuotteisiin nähden. Jo Thalachrome S:n ominaisuudet riittävät useimpiin käyttötarkoituksiin. Erityisen vaativiin olosuhteisiin löytyy valikoimastae varmasti sopivat raaka-aineet, oli valmistamanne sylinterin käyttökohde ja olosuhteet mitkä tahansa. Ohessa esitetyn oman varastovalikoimae lisäksi voie tarjota kattavan mitta- ja laatuvalikoiman nopealla toimitusajalla päämiehiee varastoista ympäri Eurooppaa. Tarjoae sahaus-, varastointi- ja logistiikkapalveluita räätälöitynä kunkin asiakkaae omaan tuotantoprosessiin sopivaksi. Kysy lisää myynnistäe: Yhteystiedot tämän esitteen takakannessa ja kotisivuillae THALACHROME kromattu tanko Rakenna vartesi käyttökohteen mukaan 1. Valitse teräs Induktiokarkaisu mahdollinen 2. Valitse korroosion kesto, NSS 10 20MnV6 x Thalachrome S (72h) CF53 x CK 45 x Thalachrome SE 120 (120h) C35 E x 38MnV6 x 42CrMo4V + Thalachrome SE 250 (250h) AISI 304 Thalachrome SE 250C (750h) AISI 431 AISI 329 AISI 420 Putkivarret S355+SR S355+N Induktiokarkaistun tuotteen mallinimeen lisätään I : SI ja SIE Polarputki ei vastaa tässä esitteessä mahdollisesti esiintyvistä virheistä.

3 4 KROMATUT TANGOT KROMATUT TANGOT 5 Thalachrome S 216 h NSS luokka 9 Varastoimae Thalachrome S -laatu kattaa useiat käyttökohteet. Mitta-alue: Ø Kromipinnan paksuus: Ø 16-18, 14 μm min Ø 19,05-160, 20 μm min Toleranssi: Ø 16, ISO f8 Ø , ISO f7 Pinnan karheus: maks. 0,07-0,2 mμ Kromipinnan kovuus: 900 HV 0,1 min Korroosionkestävyys: 216 h NSS luokka 9, 72h NSS luokka 10 Varastoitava teräslaatu: 20MnV6 Suoruus: 0,2 / 1000 Valmistuspituudet: Ø 16, 3-5,6 m Ø 18-30, 4,8-6,85 m Ø , 4,8-7,8 m Suojaus: pahviholkki Ainestodistukset: EN / 3.1 vastaanottotodistus Kontrolloitu rikin määrä (0,02-0,035) parantaa tankojen koneistettavuutta. Thalachrome SE h NSS luokka 9 Thalachrome SE, kun vaaditaan erityisen hyvää korroosion kestoa: meri-ilmasto, altistus tiesuolalle, kaivokset, kausittainen käyttö. Mitta-alue: Ø Kromipinnan paksuus: 25 mµ min Pinnanlaatu NSS luokka 10 NSS luokka 9 SE h 240 h SE h 408 h SE 250C 750 h 1500 h Thalachrome SI ja SIE h NSS luokka 9 Induktiokarkaistu varsi on suunniteltu käyttökohteisiin, joissa varsi altistuu ulkoisille iskuille. Induktiokarkaisussa teräksen pintaan syntyy kova kerros, jonka ansiosta kromin alla oleva teräs ei anna kovissakaan iskuissa periksi ja kromipinta pysyy ehjänä. Mitta-alue: Ø Teräslaatu CF 53 CK 45 C35 E 38MnV6 20MnV6* * Hitsattava laatu. Mitta-alue Pinnankovuus HRC HRC HRC HRC HRC Karkaisusyvyys 16 0,5 1, ,0 2, ,25 2,5 82, ,0 3,0 Räätälöidyt varret Toimitae käyttökohteen vaatimusten mukaan räätälöityjä paksuja ja pitkiä varsia kaikkiin käyttökohteisiin. Mitta-alue: Ø Kromipinnan paksuus: mμ, tuplakromiointi Toleranssi: ISO f7 Pinnan karheus: maks. 0,4 mμ Teräslaatu: kaikki yleiset teräslaadut; sekä pyöröt että putket Suoruus: 0,2 / 1000 Valmistuspituudet: maks. 15 m Pakkaus: puulaatikko Ainestodistukset: EN / 3.1 vastaanottotodistus Pyydettäessä: - tarkempi halkaisijan toleranssi - alhaisempi pinnankarheus

4 6 KROMATUT TANGOT KROMATUT TANGOT 7 Thalachrome STU -putkivarsi 216 h NSS luokka 9 Varastoimae Thalachrome S -laatu kattaa useiat käyttökohteet. Mitta-alue: Ø Ulkohalkaisijan toleranssi: ISO f7, muita toleransseja pyydettäessä Sisähalkaisijan toleranssi: EN mukaan Pinnan karheus: maks. 0,07-0,2 mμ Kromipinnan kovuus: 900 HV 0,1 min Teräslaadut: E355+SR, E355+N Suoruus: 0,2 / 1000 Valmistuspituudet: 6,2-6,8 m Teräksen kemiallinen analyysi Teräslaatu C Si Mn S P V Cr Mo Ni N () () () () () () () () () () 20MnV ,020-0, CF CK C35 E MnV AISI AISI AISI AISI Putkivarret S355+SR S355+N Thalachrome S - 20MnV6, varastoitavat mitat Mitta Korroosion kesto NSS luokka 10 Korroosion kesto NSS luokka 9 Kromin paksuus min. mµ Toleranssi Toleranssi ylempi raja mµ Toleranssi alempi raja mµ 16 1, f f , f , f , f , f , f , f , f , f , f , f , f , f , f , f , f , f , f , f , f , f , f , f , f , f , f Teräksen mekaaniset ominaisuudet Teräslaatu Mitta-alue Ø R e (N/²) R m (N/²) A 20MnV6 Ø MnV6 20 < Ø MnV6 70 < Ø CF < Ø CF < Ø CK 45 Ø = CK Ø CK < Ø C35 E 16 Ø C35 E 40 < Ø AISI < Ø à AISI < Ø à AISI < Ø à AISI < Ø à Putkivarret S355+SR 20 < Ø S355+N 20 < Ø

5 8 SYLINTERIPUTKET SYLINTERIPUTKET 9 RULLAKIILLOTETUT SYLINTERIPUTKET Valinta vaativiin kohteisiin ja korkeisiin paineisiin: esim. metsäkoneet, maansiirtokoneet ja nosturit. Saumattomasta putkesta kylmävedetty ja sisäpinnaltaan rullakiillotettu sylinteriputki. Toimitustila SR (stress relieved = jännityksenpoistohehkutettu kylmävetämisen jälkeen). Rullakiillotettu saumaton sylinteriputki EN , E355+SR Mitta-alue: ID Ø Seinämäpaksuus: 5 22,5 Mekaaniset ominaisuudet: - Re 520 N/2 - Rm 580 N/2 - A min. 15 Kemiallinen analyysi (maks. ): C=0,22, Si=0,55, Mn=1,60 ja P=0,025. Valmistaja voi halutessaan lisätä niobia, titaania tai vanadiinia. Näiden seosaineiden pitoisuudet on ilmoitettava. Ulkohalkaisijan toleranssi: ±0,15 ±1,2 halkaisijasta riippuen. Seinämäpaksuustoleranssi: ±10 Sisähalkaisijan toleranssi: ISO H8 Pinnankarheus: maks. 0,3 mμ Suoruus: 1 / 1000 Pyydettäessä: - korkeampien lujuuksien teräslaaduilla - iskusitkeys min. 27 J -20 C todistuksin Rullakiillotettu hitsattu sylinteriputki EN , E355+SR Mitta-alue: ID Ø Seinämäpaksuus: 5 15 EUROOPAN KESKUSVARASTOISTAMME SÄÄNNÖLLISET VIIKKOTOIMITUKSET Rullakiillotetut sylinteriputket, varastoitavat mitat Sisähalk. Ulkohalk. Seinämäpaksuus Varastoitava Sisähalk. Ulkohalk. Seinämäpaksuus Varastoitava 25,00 35,00 5 3, ,00 110, ,95 X 30,00 40,00 5 4, ,00 112, ,68 30,00 42,00 6 5, ,00 115,00 7,5 19,88 X 30,00 50, , ,00 120, ,13 X 32,00 40,00 4 3, ,00 125,00 12,5 34,68 32,00 42,00 5 4, ,00 130, ,54 32,00 45,00 6,5 6, ,00 140, ,18 35,00 45,00 5 4, ,00 120,00 7,5 20,81 35,00 50,00 7,5 7, ,00 125, ,36 40,00 50,00 5 5,55 X 105,00 130,00 12,5 36,22 40,00 52,00 6 6,81 110,00 120, ,18 40,00 55,00 7,5 8,79 110,00 125,00 7,5 21,73 X 40,00 60, ,33 110,00 130, ,59 X 45,00 55,00 5 6,17 110,00 135,00 12,5 37,76 45,00 60,00 7,5 9,71 110,00 140, ,24 45,00 65, ,56 115,00 130,00 7,5 22,66 X 50,00 60,00 5 6,78 X 115,00 135, ,83 X 50,00 62,00 6 8,29 115,00 140,00 12,5 39,30 50,00 65,00 7,5 10,63 120,00 130, ,41 50,00 70, ,80 120,00 135,00 7,5 23,58 X 55,00 65,00 5 7,40 120,00 140, ,06 X 55,00 70,00 7,5 11,56 120,00 145,00 12,5 40,84 55,00 75, ,03 120,00 150, ,94 55,00 80,00 12,5 20,81 125,00 135, ,03 60,00 70,00 5 8,01 X 125,00 140,00 7,5 24,51 X 60,00 72,00 6 9,77 125,00 145, ,29 X 60,00 75,00 7,5 12,48 125,00 150,00 12,5 42,38 60,00 80, ,26 125,00 155, ,79 60,00 90, ,74 125,00 160,00 17,5 61,50 63,00 73,00 5 8,38 X 130,00 140, ,65 63,00 75, ,21 X 130,00 145,00 7,5 25,43 X 63,00 78,00 7,5 13,04 130,00 150, ,52 63,00 80,00 8,5 14,99 130,00 160, ,64 63,00 83, ,00 X 140,00 155,00 7,5 27,28 65,00 75,00 5 8,63 X 140,00 160, ,99 X 65,00 80,00 7,5 13,41 140,00 165,00 12,5 47,01 X 65,00 85, ,50 140,00 170, ,33 70,00 80,00 5 9,25 X 140,00 175,00 17,5 67,97 70,00 82, ,24 150,00 165,00 7,5 29,13 70,00 85,00 7,5 14,33 X 150,00 170, ,46 X 70,00 90, ,73 150,00 180, ,03 70,00 100, ,44 160,00 175,00 7,5 30,98 75,00 85,00 5 9,86 160,00 180, ,92 X 75,00 90,00 7,5 15,26 160,00 185,00 12,5 53,17 X 75,00 95, ,96 160,00 190, ,73 X 80,00 90, ,48 X 160,00 195,00 17,5 76,60 80,00 92, ,72 160,00 200, ,78 80,00 95,00 7,5 16,18 X 170,00 200, ,43 80,00 100, ,19 X 180,00 200, ,85 X 80,00 105,00 12,5 28,51 180,00 205,00 12,5 59,34 X 80,00 110, ,14 180,00 210, ,13 X 85,00 95, ,10 180,00 215,00 17,5 85,23 85,00 100,00 7,5 17,11 180,00 220, ,64 85,00 105, ,43 200,00 215,00 7,5 38,38 85,00 110,00 12,5 30,05 200,00 220, ,79 90,00 100, ,71 X 200,00 225,00 12,5 65,50 X 90,00 102, ,20 200,00 230, ,53 X 90,00 105,00 7,5 18,03 X 200,00 245,00 22,5 123,46 90,00 110, ,66 X 220,00 245,00 12,5 71,67 90,00 115,00 12,5 31,60 220,00 255,00 17,5 102,5 90,00 120, ,84 250,00 280, ,02 X 95,00 110,00 7,5 18,96 250,00 300, ,54 95,00 115, ,89 Varastoitavat mitat suoraan varastostae Vantaalta. Muut mitat tehdastoimituksena tai päämiestee varastoista.

6 10 SYLINTERIPUTKET SYLINTERIPUTKET 11 Hitsattu kylmävedetty sylinteriputki EN , E355+C Edullinen vaihtoehto pienien paineiden ja vähäisen käytön sylintereihin, esim. maatalouskoneet. Hitsatusta putkesta kylmävedetty RTU (readyto-use) -sylinteriputki. Sisäpinta vetopinnalla, eli ei hoonattu tai rullakiillotettu. Mitta-alue: ID Ø Toimitustila: C (cold drawn = ei lämpökäsittelyä kylmävedon jälkeen). US -testattu Seinämäpaksuus: 4 6 Valmistuspituudet: 6,2 7 m Mekaaniset ominaisuudet: - Rm 630 N/2 - Re Putkien kylmämuovausasteesta riippuen myötölujuus saattaa olla lähes yhtä suuri kuin murtolujuus. Laskentatarkoituksiin suositellaan suhdetta Re 0,8 Rm - A = 8 min Kemiallinen analyysi (maks. ): C=0,22, Si=0,55, Mn=1,60, P=0,025 ja S=0,025. Valmistaja voi halutessaan lisätä niobia, titaania, alumiinia tai vanadiinia. Näiden seosaineiden pitoisuudet on ilmoitettava. Ulkohalkaisijan toleranssi: ±0,2 - ±0,7 halkaisijasta riippuen Hitsattu kylmävedetty sylinteriputki, varastoitavat mitat Ulkohalk. Sisähalk. Seinämä Ulkohalk. tol. Sisähalk. tol. ISO ISO H9/H10 mµ 35,0 25,0 5,0 ±0,20 H10/+84 3,7 40,0 32,0 4,0 ±0,20 H10/+100 3,6 50,0 40,0 5,0 ±0,20 H9-0/+62 5,5 60,0 50,0 5,0 ±0,25 H9-0/+62 6,8 65,0 55,0 5,0 ±0,30 H9-0/+74 7,4 70,0 60,0 5,0 ±0,30 H9-0/+74 8,0 73,0 63,0 5,0 ±0,35 H9-0/+74 8,4 75,0 65,0 5,0 ±0,35 H9-0/+74 8,6 80,0 70,0 5,0 ±0,35 H9-0/+74 9,2 t 90,0 80,0 5,0 ±0,40 H9-0/+87 10,5 100,0 90,0 5,0 ±0,45 H9-0/+87 11,7 110,0 100,0 5,0 ± H9-0/+87 12,9 Muut mitat tehdastoimituksena tai päämiestee varastoista. Seinämäpaksuustoleranssi: ±7,5, mutta kuitenkin enintään ±0,35 Sisähalkaisijan toleranssi: ISO H9/ ISO H10 Pinnankarheus: maks. 0,8 mμ Suoruus: 1 / 1000 Saumaton kuumavalssattu, hoonattu sylinteriputki Marine, Offshore sekä muihin raskaisiin ja vaativiin kohteisiin toimitae kuumavalssattuja sylinteriputkia, asiakkaan vaatimuksiin räätälöityinä. Mitta-alue: ID Ø Seinämäpaksuus: Sisähalkaisijan toleranssi: ISO H8 Ulkohalkaisija- ja seinämäpaksuustoleranssi: EN10297 mukaan Suoruus: 1 / 1000, pyydettäessä jopa 0,2 / 1000 Valmistuspituudet: maks. 11 m Pyydettäessä: - erittäin kylmiin olosuhteisiin, jopa iskusitkeydellä min. 40 J -60 C todistuksin:. LRS, DNV, GL, BV, ABS ja RMRS -luokkiin Varastoie teräslaatuja E355 ja S355J2H. Tehdastilauksina ja asiakasvarastointina toimi Mekaaniset ominaisuudet Teräslaatu Seinämäpaksuus () Seinämäp. () Seinämäpaksuus () sit- Myötöraja, R e (N/²) R m (N/²) Murto-venymä A Isku- 16 > 16 > 40 > 63 > 80 > > 3 > > 40 > 63 > 100 keys J (-20 C) S355J2H Kemiallinen analyysi Teräslaatu C Si Mn P S Cr S355J2H 0, ,55 0-1,6 0,030 0, E355K2 0,20 0,90-1,65 0,030 0,030 0,30 0,10 0,020 0,35 0,015 0,05 0,05 0,12 E420J2 0,16-0,22 0,10-1,30-1,70 0,030 0,035 0,30 0,08 0,40 0,010 0,30 0,020 0,07 0,05 0,08-0,15 E460K2 0,20 0,60 1,00-1,70 0,030 0,030 0,30 0,10 0,80 0,020 0,70 0,025 0,05 0,05 0,20 E590K2 0,16-0,22 0,10-1,30-1,70 0,030 0,035 0,30 0,08 0,40 0,010 0,30 0,020 0,07 0,05 0,08-0,15 E730K2 0,20 1,40-1,70 0,025 0,025 0,30 0,30-0,45 0,30-0,70 0,020 0,20 0,020 0,05 0,05 0,12 Mo tae myös seostetumpia ja lujempia materiaaleja. Lujeat materiaalit mahdollistavat pieneän halkaisijan ja ohuean seinämän käytön, mikä laskee putken painoa ja sen myötä kustannuksia Ni Al min Mekaaniset ominaisuudet Teräslaatu Myötöraja, R e (N/²) Murtolujuus, R m (N/²) Murtovenymsitkeys Isku- Seinämäpaksuus, T () Seinämäpaksuus, T () 16 > > > > > > > A J (-20 C) E355K E420J E460K E590K E730K Cu N Nb Ti V

7 12 HYDRAULIIKAN JOHDINPUTKET HYDRAULIIKAN JOHDINPUTKET 13 Saumattomat kylmävedetyt hydrauliikan johdinputket E235+N EN (St 37.4 NBK) Kirkas Mitta-alue: OD Ø 5 75 Suoruus: EN mukaan Valmistuspituudet: 6 m Putket toimitetaan mitasta riippuen sisältä ja/tai ulkoa kevyesti öljyttynä, sekä päät tulpattuna. Ainestodistukset: EN 10204/3.1 vastaanottotodistus Saumattomat kylmävedetyt hydrauliikan johdinputket, E235+N EN Sinkitty CR 6 F -passivointi Mitta-alue: OD Ø 6-42 Sinkkikerroksen paksuus: 12 µ Suoruus: EN mukaan Valmistuspituudet: 6 m Putket toimitetaan mitasta riippuen sisältä ja/tai ulkoa kevyesti öljyttynä, sekä päät tulpattuna. Ainestodistukset: EN 10204/3.1 vastaanottotodistus HPL-putki EN E235+N, kirkas, varastoitavat mitat , , , , ,5 7 0, ,5 9 0, ,5 12 0, ,5 13 0, , , ,5 15 0, , ,5 17 0, , ,5 19 0, , , , , , , ,5 33 2, , , , ,5 40 2, , , ,327 Muut mitat tehdastoimituksena tai päämiestee varastoista. HPL-putki EN E235+N, sinkitty, kromi VI-vapaa, varastoitavat mitat Ulkohalkaisija Seinämäpaksuus Sisähalkaisija Ulkohalkaisija Seinämäpaksuus Sisähalkaisija , , ,5 5 0, , ,5 7 0, , ,5 9 0, , ,5 12 0, , ,5 13 0, , ,5 11 0, ,5 15 0, , ,5 15 1, , ,5 17 1, , ,5 20 1, , , ,5 23 1, ,5 25 1, , , ,5 33 2, , , ,885 Muut mitat tehdastoimituksena tai päämiestee varastoista.

8 14 HYDRAULIIKKATUOTTEET HYDRAULIIKKATUOTTEET 15 KAIRAUSPUTKET mineralogiseen poraukseen Tuotemerkki BTD Benteler Terradrill Mitta-alue: OD Seinämä 1,0 15,0 Toleranssit: EN tai sopimuksen mukaan Suoruus: 0,5/1000 Valmistuspituudet: 5 7 m, tai sopimuksen mukaan. Teräslaslaatu valitaan asiakkaan kohteen vaatimien mekaanisten ominaisuuksien perusteella. Toimitukset tehdastoimituksina, minimimäärä n kg. VALUT Varastoie harmaavaluja ja pallografiittivaluja. Valmistuspituudet: 3 m Toimitae tehtaan varastosta ja tuotannosta myös muita mittoja, laatuja ja muotoja. GH - CF 25 - GG25 Ferriittis-perliittinen kiderakenne Mpa HB 160 < HB < 240 Harmaavalu GG-25 DIN 1691:85 / 1690:85 Blatt 1 ja 2 Ulkohalkaisija , , ,218 GP - CFS5 GGG50 Ferriittis-perliittinen kiderakenne Mpa > 500 HB 200 < HB < 230 Pallografiittivalu GGG-50 DIN 1693:77 / 1690:85 Blatt 1 ja 2 Ulkohalkaisija kerroin 50 14, , , , , , , , ,38

9

HYDRAULIIKKATUOTTEET

HYDRAULIIKKATUOTTEET HYDRAULIIKKATUOTTEET www.polarputki.fi 2 Uranien kuukausittainen tuotantokapasiteetti on 3500 tonnia kromattuja tankoja. 23000 m 2 :n tuotanto- ja varastotilat sijaitsevat Pariisin läheisyydessä Le Meux:ssa.

Lisätiedot

SYLINTERIPUTKET JA KROMATUT TANGOT

SYLINTERIPUTKET JA KROMATUT TANGOT SYLINTERIPUTKET JA KROMATUT TANGOT URANIE INTERNATIONAL {Thalachrome} Ranskalainen URANIE INTERNATIONAL on maailman johtava kromattujen tankojen valmistaja. Jatkuva kehitystyö ja investoinnit uudenaikaisimpiin

Lisätiedot

AINESPUTKET JA SAUMATTOMAT TERÄSPUTKET

AINESPUTKET JA SAUMATTOMAT TERÄSPUTKET AINESPUTKET JA SAUMATTOMAT TERÄSPUTKET V & M TUBES - kumppanisi onnistumiseen Laaja asiantuntemus Erikoisosaaminen saumattomasta, kuumavalssatusta teräsputkesta. Kattava mittavalikoima Halkaisijat 17,3

Lisätiedot

BUDERUS EDELSTAHL. Buderus Edelstahl GmbH l P.O. 1449 l D- 35576 Wetzlar

BUDERUS EDELSTAHL. Buderus Edelstahl GmbH l P.O. 1449 l D- 35576 Wetzlar PYÖRÖTERÄKSET BUDERUS EDELSTAHL Saksalainen Buderus Edelstahl GmbH on Euroopan johtavia korkealaatuisten vaihde- ja erikoisterästen valmistajia. Buderuksen kokemus erikoisterästen valmistuksesta ja jalostuksesta

Lisätiedot

Vapaataontapuristimien puristusvoima on 80/100, 55 ja 20 meganewtonia. Niillä voidaan takoa jopa 160 tonnin painoisia kappaleita.

Vapaataontapuristimien puristusvoima on 80/100, 55 ja 20 meganewtonia. Niillä voidaan takoa jopa 160 tonnin painoisia kappaleita. www.polarputki.fi 2 Saksalainen Buderus Edelstahl GmbH on Euroopan johtavia korkealaatuisten vaihde- ja erikoisterästen valmistajia. Buderuksen kokemus erikoisterästen valmistuksesta ja jalostuksesta tekee

Lisätiedot

Vapaataontapuristimien puristusvoima on 80/100, 55 ja 20 meganewtonia. Niillä voidaan takoa jopa 160 tonnin painoisia kappaleita.

Vapaataontapuristimien puristusvoima on 80/100, 55 ja 20 meganewtonia. Niillä voidaan takoa jopa 160 tonnin painoisia kappaleita. www.polarputki.fi 2 aksalainen Buderus Edelstahl GmbH on Euroopan johtavia korkealaatuisten vaihde- ja erikoisterästen valmistajia. Buderuksen kokemus erikoisterästen valmistuksesta ja jalostuksesta tekee

Lisätiedot

Polarputki kumppanina takaa korkean laadun pyöröteräsvalinnoissa Polarputki on toimittanut pyöröteräksiä suomalaisille

Polarputki kumppanina takaa korkean laadun pyöröteräsvalinnoissa Polarputki on toimittanut pyöröteräksiä suomalaisille www.polarputki.fi 2 3 aksalainen Buderus Edelstahl GmbH on Euroopan johtavia korkealaatuisten vaihde- ja erikoisterästen valmistajia. Buderuksen kokemus erikoisterästen valmistuksesta ja jalostuksesta

Lisätiedot

RUOSTUMATTOMAT JA HAPONKESTÄVÄT TUOTTEET

RUOSTUMATTOMAT JA HAPONKESTÄVÄT TUOTTEET RUOSTUMATTOMAT JA HAPONKESTÄVÄT TUOTTEET www.polarputki.fi saumaton mahdollisuus RUOSTUMATTOMAT JA HAPONKESTÄVÄT TUOTTEET PUTKET Saumattomat putket Hitsatut tarkkuusteräsputket Hitsatut kierreputket Hitsatut

Lisätiedot

Kulutusta kestävät teräkset

Kulutusta kestävät teräkset Kulutusta kestävät teräkset durostat Muutokset mahdollisia ilman eri ilmoitusta. Alkuperäinen englanninkielinen versio osoitteessa www.voestalpine.com/grobblech Tekniset toimitusehdot durostat Kesäkuu

Lisätiedot

FERRIITTISET RUOSTUMATTOMAT TERÄKSET. www.polarputki.fi

FERRIITTISET RUOSTUMATTOMAT TERÄKSET. www.polarputki.fi FERRIITTISET RUOSTUMATTOMAT TERÄKSET www.polarputki.fi Polarputken valikoimaan kuuluvat myös ruostumattomat ja haponkestävät tuotteet. Varastoimme saumattomia ja hitsattuja putkia, putkenosia sekä muototeräksiä.

Lisätiedot

Tuotteet. Lisäksi käytössämme on Valbrunan pohjoismaiden keskusvarasto Ruotsissa (Valbruna Nordic AB).

Tuotteet. Lisäksi käytössämme on Valbrunan pohjoismaiden keskusvarasto Ruotsissa (Valbruna Nordic AB). Tuoteluettelo Tuotteet Valbruna Nordic Oy on toiminut vuodesta 1988 ruostumattomien teräksien maahantuojana ja varastoijana. Varastomme sijaitsee Lappersissa ja vahvuuksiamme ovat korkealaatuiset tuotteet,

Lisätiedot

RUOSTUMATTOMAT JA HAPONKESTÄVÄT TUOTTEET

RUOSTUMATTOMAT JA HAPONKESTÄVÄT TUOTTEET RUOSTUMATTOMAT JA HAPONKESTÄVÄT TUOTTEET saumaton mahdollisuus RUOSTUMATTOMAT JA HAPONKESTÄVÄT TUOTTEET PUTKET JA PUTKEN OSAT Saumattomat putket Hitsatut tarkkuusteräsputket Hitsatut kierreputket Hitsatut

Lisätiedot

Tuoteluettelo. Tuoteluettelo

Tuoteluettelo. Tuoteluettelo Tuoteluettelo Tuoteluettelo Valbruna Nordic Oy on toiminut vuodesta 1988 ruostumattomien teräksien maahantuojana ja varastoijana. Varastomme sijaitsee Lappersissa ja vahvuuksiamme ovat korkealaatuiset

Lisätiedot

Terästangot... 3 Kylmävedetyt terästangot... 17 Palkit ja rakenneputket... 23 Putket... 32 Ruostumattomat levyt... 69 Ruostumattomat terästangot...

Terästangot... 3 Kylmävedetyt terästangot... 17 Palkit ja rakenneputket... 23 Putket... 32 Ruostumattomat levyt... 69 Ruostumattomat terästangot... TUOTELUETTELO Sisältö Terästangot... 3 Kylmävedetyt terästangot... 17 Palkit ja rakenneputket... 23 Putket... 32 Ruostumattomat levyt... 69 Ruostumattomat terästangot... 74 Ruostumattomat putket... 81

Lisätiedot

UDDEHOLM MIRRAX ESR 1 (5) Yleistä. Ominaisuudet. Käyttökohteet. Fysikaaliset ominaisuudet. Vetolujuus huoneenlämpötilassa.

UDDEHOLM MIRRAX ESR 1 (5) Yleistä. Ominaisuudet. Käyttökohteet. Fysikaaliset ominaisuudet. Vetolujuus huoneenlämpötilassa. 1 (5) Yleistä Muovimuotteihin kohdistuu yhä suurempia vaati muksia. Niinpä muotteihin käytettyjen terästen on samanaikaisesti oltava sitkeitä, korroosionkestäviä ja suureltakin poikkileikkaukselta tasaisesti

Lisätiedot

Teräsluettelo. Terästarvike Oy PL 24, 00711 Helsinki Puhelin (09) 350 5030 Telefax (09) 350 50 250 Email info@terastarvike.fi

Teräsluettelo. Terästarvike Oy PL 24, 00711 Helsinki Puhelin (09) 350 5030 Telefax (09) 350 50 250 Email info@terastarvike.fi Teräsluettelo 2015 Terästarvike Oy PL 24, 00711 Helsinki Puhelin (09) 350 5030 Telefax (09) 350 50 250 Email info@terastarvike.fi SISÄLLYSLUETTELO RAKENNETERÄKSET Sivu 1 LATTATANGOT S235 JR G2 2 PYÖRÖTANGOT

Lisätiedot

Mikä on ruostumaton teräs? Fe Cr > 10,5% C < 1,2%

Mikä on ruostumaton teräs? Fe Cr > 10,5% C < 1,2% Cr > 10,5% C < 1,2% Mikä on ruostumaton teräs? Rautaseos, johon on seostettu 10,5 % kromia ja 1,2 % hiiltä. Seostuksen ansiosta ruostumattomaan teräkseen muodostuu korroosiolta suojaava sekä itsekorjautuva

Lisätiedot

Corthal, Thaloy ja Stellite

Corthal, Thaloy ja Stellite Corthal, Thaloy ja Stellite KOVAHITSAUSTÄYTELANGAT KORJAUS JA KUNNOSSAPIDON AMMATTILAISILLE SOMOTEC Oy Tototie 2 70420 KUOPIO puh. 0207 969 240 fax. 0207 969 249 email: somotec@somotec.fi internet: www.somotec.fi

Lisätiedot

Inbux Oy AB Erikoisteräkset

Inbux Oy AB Erikoisteräkset Nauhat Levyt Langat Jousiteräkset Profiilit Putket Tankoteräkset Työkaluteräkset RAAKA-AINEET, PUOLIVALMISTEET JA KOMPONENTIT SUOMEN TEOLLISUUDELLE Oy Inbux AB, aikaisemmin K. Buxhoeveden Insinööritoimisto,

Lisätiedot

AWS A5.20/A5.20M : E70T-9C-H8 / E70T-9M-H8 EN 758 : T 46 0 R C 3 H10 / T 46 0 R M 3 H10

AWS A5.20/A5.20M : E70T-9C-H8 / E70T-9M-H8 EN 758 : T 46 0 R C 3 H10 / T 46 0 R M 3 H10 Luokittelu Suojakaasullinen täytelanka käsihitsaukseen tai mekanisoituun hitsaukseen jalkoasennossa Vähän roiskeita, hyvä kuonan irtoaminen, juoheva ulkonäkö, erinomainen hitsattavuus Hyvä tuotto ja syvä

Lisätiedot

UDDEHOLM UNIMAX 1 (5) Yleistä. Käyttökohteet. Mekaaniset ominaisuudet. Ominaisuudet. Fysikaaliset ominaisuudet

UDDEHOLM UNIMAX 1 (5) Yleistä. Käyttökohteet. Mekaaniset ominaisuudet. Ominaisuudet. Fysikaaliset ominaisuudet 1 (5) Yleistä Uddeholm Unimax on kromi/molybdeeni/vanadiini - seosteinen muovimuottiteräs, jonka ominaisuuksia ovat: erinomainen sitkeys kaikissa suunnissa hyvä kulumiskestävyys hyvä mitanpitävyys lämpökäsittelyssä

Lisätiedot

Normaalisti valmistamme vastuksia oheisen taulukon mukaisista laadukkaista raaka-aineista. Erikoistilauksesta on saatavana myös muita raaka-aineita.

Normaalisti valmistamme vastuksia oheisen taulukon mukaisista laadukkaista raaka-aineista. Erikoistilauksesta on saatavana myös muita raaka-aineita. Putkivastuksien vaippaputken raaka-aineet Vastuksen käyttölämpötila ja ympäristön olosuhteet määräävät minkälaisesta materiaalista vastuksen vaippaputki on valmistettu. Tavallisesti käytettäviä aineita

Lisätiedot

kansainvälisyys JACQUET johtava, maailmanlaajuinen ruostumattomien kvarttolevyjen käyttäjä 483 työntekijää

kansainvälisyys JACQUET johtava, maailmanlaajuinen ruostumattomien kvarttolevyjen käyttäjä 483 työntekijää JACQUET kansainvälisyys johtava, maailmanlaajuinen ruostumattomien kvarttolevyjen käyttäjä 43 työntekijää 3 yksikköä 20 eri maassa / 21 palvelukeskusta 7 500 asiakasta 60 eri maassa liikevaihto 23 M5 7

Lisätiedot

KOVAJUOTTEET 2009. Somotec Oy. fosforikupari. hopea. messinki. alumiini. juoksutteet. www.somotec.fi

KOVAJUOTTEET 2009. Somotec Oy. fosforikupari. hopea. messinki. alumiini. juoksutteet. www.somotec.fi KOVAJUOTTEET 2009 fosforikupari hopea messinki alumiini juoksutteet Somotec Oy www.somotec.fi SISÄLLYSLUETTELO FOSFORIKUPARIJUOTTEET Phospraz AG 20 Ag 2% (EN 1044: CP105 ). 3 Phospraz AG 50 Ag 5% (EN 1044:

Lisätiedot

Poijukettingit ja sakkelit LAATUVAATIMUKSET

Poijukettingit ja sakkelit LAATUVAATIMUKSET 24 2012 LIIKENNEVIRASTON ohjeita Poijukettingit ja sakkelit LAATUVAATIMUKSET Poijukettingit ja sakkelit Laatuvaatimukset Liikenneviraston ohjeita 24/2012 Liikennevirasto Helsinki 2012 Kannen kuva: Liikenneviraston

Lisätiedot

P. 0403 066 240 VARASTOLUETTELO SALON KONE JA RAUTA OY SALON RAUTALIIKE OY. MYLLYOJANKATU 11, SALO Vaihde 0403 066 200 www.skroy.

P. 0403 066 240 VARASTOLUETTELO SALON KONE JA RAUTA OY SALON RAUTALIIKE OY. MYLLYOJANKATU 11, SALO Vaihde 0403 066 200 www.skroy. VARASTOLUETTELO Ruostumaton ja haponkestävä Teräslevyt Harja- ja betoniteräkset Paalausvanne Ainesputket Terästangot, -palkit ja -profiilit Rakenne-, huonekalu-, tuubi- ja vesijohtoputket P. 0403 066 240

Lisätiedot

3. VÄLJENTIMET, KALVAIMET 181-209

3. VÄLJENTIMET, KALVAIMET 181-209 Sisällysluettelo 3. VÄLJENTIMET, KALVAIMET 181-209 Väljentimet...182-183 Puh. (09) 838 6260 www.tkp-toolservice.fi Kaikki hinnat Alv 0% Konekalvaimet...184-193 DIN 212 Lieriövarsi...184-187 DIN 208 Kartiovarsi...

Lisätiedot

MIG 350 DIN 8555: MSG 2 GZ 350 kovahitsaus, koneistettavaa... 3-2 MIG 600 DIN 8555: MSG 6 GZ 60 iskut, hankauskuluminen. 3-3

MIG 350 DIN 8555: MSG 2 GZ 350 kovahitsaus, koneistettavaa... 3-2 MIG 600 DIN 8555: MSG 6 GZ 60 iskut, hankauskuluminen. 3-3 MIG-hitsauslangat KOVAHITSAUS MIG 350 DIN 8555: MSG 2 GZ 350 kovahitsaus, koneistettavaa..... 3-2 MIG 600 DIN 8555: MSG 6 GZ 60 iskut, hankauskuluminen. 3-3 RUOSTUMATTOMAT MIG 307Si AWS A5.9: ~ ER307 sekaliitos

Lisätiedot

Lujat ja erikoislujat termomekaanisesti valssatut hienoraeteräkset

Lujat ja erikoislujat termomekaanisesti valssatut hienoraeteräkset Lujat ja erikoislujat termomekaanisesti valssatut hienoraeteräkset alform plate Luja: alform plate700 M Erikoisluja: alform plate 960 M x-treme Muutokset mahdollisia ilman eri ilmoitusta. Alkuperäinen

Lisätiedot

Lincolnweld 761. Luokittelu. Yleiskuvaus. Hyväksymiset. Mekaaniset ominaisuudet, tyypillinen, puhdas hitsiaine

Lincolnweld 761. Luokittelu. Yleiskuvaus. Hyväksymiset. Mekaaniset ominaisuudet, tyypillinen, puhdas hitsiaine Luokittelu Lincolnweld 761 Flux EN 760: S A CS/MS 1 88 AC H5 Jauhe/Lanka AWS A5.17/A5.23 EN 756:MR EN 756: TR L-60 (LNS143) F7A2-EL12 S 38 2 MS S1 L-61 (LNS129) F7A2-EM12K S 42 2 MS S2Si S 4T 0 MS S2Si

Lisätiedot

Maalikerrokset ja niiden ominaisuudet. Pienin sis. pokkaussäde

Maalikerrokset ja niiden ominaisuudet. Pienin sis. pokkaussäde Sida 1/6 TAULUKKO 1 Maalikerrokset ja niiden ominaisuudet Sisäkäyttö/ Ulkokäyttö I/O Nim. paksuus µm Kiilto yksikköä Pienin sis. pokkaussäde 1 mm Vähimmäislämpöt. kaavauksessa C Iskunlujuus J Kynän kovuus

Lisätiedot

UDDEHOLM VANADIS 10. Työvälineteräksen kriittiset ominaisuudet. Yleistä. Ominaisuudet. Käyttökohteet. Työvälineen suorituskyvyn kannalta

UDDEHOLM VANADIS 10. Työvälineteräksen kriittiset ominaisuudet. Yleistä. Ominaisuudet. Käyttökohteet. Työvälineen suorituskyvyn kannalta 1 (6) Työvälineteräksen kriittiset ominaisuudet Työvälineen suorituskyvyn kannalta käyttökohteeseen soveltuva kovuus hyvä kulumiskestävyys hyvä sitkeys estämään työvälineen ennenaikainen rikkoutuminen

Lisätiedot

tekniikkaa ja terästä

tekniikkaa ja terästä tekniikkaa ja terästä yritysinfo Tekniikkaa ja terästä Spinea Oy on vuonna 1992 perustettu tekninen tukku- & maahantuontiliike. Asiakaskuntamme koostuu suurista kansainvälisistä yrityksistä pksektorin

Lisätiedot

TIG / LS HITSATTU PUTKI

TIG / LS HITSATTU PUTKI Putket ќ TIG / LS HITSATTU PUTKI ќ1 EN 10217-7, ASTM-A 778, ASTM-A 312 ќ Wall ќ1 INCH-GAS-SCH Kg / m 304/L 316L 316Ti mm mm mm dimensions 4301 4404 4571 4307 6,00 1,00 4,00 0,125 8,00 1,00 6,00 0,175 8,00

Lisätiedot

Ruiskuvalumuottiteräkset

Ruiskuvalumuottiteräkset Ruiskuvalumuottiteräkset Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Ruiskuvalumuotin muottilaatat, inserttikappaleet, kiinteät keernat ja liikkuvat keernat valmistetaan yleensä jostakin muotteihin tarkoitetusta

Lisätiedot

YRITYSINFO. Tekniikkaa ja terästä. www.spinea.fi

YRITYSINFO. Tekniikkaa ja terästä. www.spinea.fi teräsluettelo YRITYSINFO Tekniikkaa ja terästä Spinea Oy on vuonna 1992 perustettu tekninen tukku- & maahantuontiliike. Asiakaskuntamme koostuu suurista kansainvälisistä yrityksistä pksektorin laitevalmistajiin

Lisätiedot

ThyssenKrupp Steel Europe

ThyssenKrupp Steel Europe Erikoislujat erikoisrakenneteräkset Laatu ennen määrää Steel Europe Meidän tulevaisuus on teräksessä high strength Erikoislujat nuorrutuskarkaistut N-A-XTRA XABO ja XABO high strength -rakenneteräkset

Lisätiedot

MESSINGIT SISÄLLYSLUETTELO

MESSINGIT SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO Levyt 74 Nauhat 75 Tangot 75-77 Ainesputket 77 Harkot 77 Kuusiotangot 78 Lattatangot 79 Profiilit 80 81 Putket 81-82 Langat 82 Tekniset tiedot 83 87 Tuotantopalvelut 86 Värikoodit 87 73

Lisätiedot

J O H D A N T O... E 1. 2

J O H D A N T O... E 1. 2 Ruiskutuspulverit J O H D A N T O.......................................... E. 2 H Ö G A N Ä S r u i s k u t u s j a u h e e t................. E. 3 W O K A r u i s k u t u s j a u h e e t......................

Lisätiedot

Ruostumattomat ja haponkestävät neliöputket Welded stainless steel square tubes

Ruostumattomat ja haponkestävät neliöputket Welded stainless steel square tubes Ruostumattomat ja haponkestävät neliöputket Welded stainless steel square tubes Ainestandardi: EN 10088-2/EN 10028-7 Ainestodistus: EN 10204/3.1 Mittatoleranssit: Pr EN 10219-2 Pituus 6 m RST-LEVYT RST-PUTKET

Lisätiedot

SAATAVUUS: = varastossa, s = sinkitty, m = suojamaalattu

SAATAVUUS: = varastossa, s = sinkitty, m = suojamaalattu 1 Terästuoteluettelo 2014 SISÄLTÖ 4 KANKITERÄKSET 25 RUOSTUMATTOMAT / 4 Lattateräkset HAPONKESTÄVÄT TERÄKSET 6 Kulmateräkset 25 Ruostumattomat putket sekä levyt, latta-, 8 Neliöteräkset pyörö- ja kulmateräkset

Lisätiedot

RUOSTUMA TTOMA RUOSTUMATTOMAT 86-103 RUOSTUMATTOMAT

RUOSTUMA TTOMA RUOSTUMATTOMAT 86-103 RUOSTUMATTOMAT RUOTUMATTOMAT RUOTUMATTOMAT... 86-103 RUOTUMATTOMAT Levyt... 88-92 Kelat... 92 Tangot... 93-97 Putket... 98-100 Tekniset tiedot... 101-102 Tuotantopalvelut... 102 Olee jatkuvasti kehittäneet tuotevalikoimaae

Lisätiedot

METALLIT KUPARI KUPARI... 56-65. Levyt... 58 Nauhat... 58 Tangot... 59-61 Langat... 61 Tekniset tiedot... 62-65 Tuotantopalvelut...

METALLIT KUPARI KUPARI... 56-65. Levyt... 58 Nauhat... 58 Tangot... 59-61 Langat... 61 Tekniset tiedot... 62-65 Tuotantopalvelut... KUPARI... 56-65 KUPARI Levyt... 58 Nauhat... 58 Tangot... 59-61 Langat... 61 Tekniset tiedot... 62-65 Tuotantopalvelut... 65 puolivalmisteet ovat mahdollistaneet uusia käyttöalueita kuljetusväline-, metalli-,

Lisätiedot

CD-hitsauspultit. Tuoteluettelo Tekniset tiedot

CD-hitsauspultit. Tuoteluettelo Tekniset tiedot CD-hitsauspultit Tuoteluettelo Tekniset tiedot 1 CD-hitsauspultit - toiminnan kuvaus Menetelmä DVS-tietolomakkeen 0903 (2000) mukaan kaaritapitushitsaus kondensaattoripurkausmenetelmällä on keino hitsata

Lisätiedot

P U T K I PA L K I T H O L L OW SECTIONS

P U T K I PA L K I T H O L L OW SECTIONS NELIÖN MUOTOISET MITTAMERKINNÄT M = Paino W p = Plastinen taivutusvastus Poikkileikkausarvot on laskettu käyt- A = Poikkileikkauksen pinta-ala i = Jäyhyyssäde täen nimellismittoja H, B ja T sekä Au = Ulkopinta-ala

Lisätiedot

Strenx-teräksen edut: erikoisluja rakenneteräs, josta valmistetaan entistä vahvempia, kevyempiä ja kilpailukykyisempiä tuotteita

Strenx-teräksen edut: erikoisluja rakenneteräs, josta valmistetaan entistä vahvempia, kevyempiä ja kilpailukykyisempiä tuotteita Strenx-teräksen edut: erikoisluja rakenneteräs, josta valmistetaan entistä vahvempia, kevyempiä ja kilpailukykyisempiä tuotteita Strenx-teräksessä yhdistyvät 1300 MPa Domex } Weldox Optim 600 MPa Strenx

Lisätiedot

Hitsauslangat Mig/Tig. Suomen Elektrodi Oy. 2010 MIG/TIG Langat Suomen Elektrodi Oy. Suomen Elektrodi Oy Vattuniemenkatu 19 00210 Helsinki

Hitsauslangat Mig/Tig. Suomen Elektrodi Oy. 2010 MIG/TIG Langat Suomen Elektrodi Oy. Suomen Elektrodi Oy Vattuniemenkatu 19 00210 Helsinki Suomen Elektrodi Oy Vattuniemenkatu 19 00210 Helsinki Puhelin: +358 9 477 8050 Faksi: +358 9 477 80510 S-posti: weldexpert@suomenelektrodi.fi www.suomenelektrodi.fi 2010 MIG/TIG Langat Suomen Elektrodi

Lisätiedot

Tig hitsauslangat KORJAUS- JA KUNNOSSAPIDON AMMATTILAISILLE SEOSTAMATTOMAT NIUKKASEOSTEISET RUOSTUMATTOMAT KUPARI ALUMIINI NIKKELI MAGNESIUM TITAANI

Tig hitsauslangat KORJAUS- JA KUNNOSSAPIDON AMMATTILAISILLE SEOSTAMATTOMAT NIUKKASEOSTEISET RUOSTUMATTOMAT KUPARI ALUMIINI NIKKELI MAGNESIUM TITAANI Tig hitsauslangat KORJAUS- JA KUNNOSSAPIDON AMMATTILAISILLE SEOSTAMATTOMAT NIUKKASEOSTEISET RUOSTUMATTOMAT KUPARI ALUMIINI NIKKELI MAGNESIUM TITAANI KOBOLTTI www.somotec.fi SISÄLLYSLUETTELO SEOSTAMATTOMAT

Lisätiedot

Reikälevyt Varasto- ja tilausvalikoima

Reikälevyt Varasto- ja tilausvalikoima eikälevyt Varasto- ja tilausvalikoima 1 ikä, C = neliöreikä, L = pitkäreikä, = pyöreäreikä, T = kolmiojako, C = neliöreikä, U = neliöjako L = pitkäreikä, T = kolmiojako, U = neliöjako EIKÄISET ikä, SEOSTAMATON

Lisätiedot

Ruostumattomat ja haponkestävät putket ja putkenosat

Ruostumattomat ja haponkestävät putket ja putkenosat Ruostumattomat ja haponkestävät putket ja putkenosat Putkenosat, laaja valikoima Neliö- ja suorakaideputket Myös kaideosat SISÄLLYSLUETTELO PUTKET Prosessiputket ISO-normi NS-normi Meijeriputket Kierteitettävät

Lisätiedot

Kuumavalssatut harjatangot, suorat ja kiepille valssatut

Kuumavalssatut harjatangot, suorat ja kiepille valssatut Kuumavalssatut harjatangot, suorat ja kiepille valssatut Voimassa Elokuu 06 Korvaa Marraskuu 05 1.Johdanto Tämän tuotelehden tarkoituksena on tiiviissä muodossa esittää SFSstandardien mukaisten suorien

Lisätiedot

VAKIOJOUSET SODEMANN VARASTOKUVASTO. VERKKOKAUPPA - www.jouset.com. www.jouset.com INDUSTRIFJEDRE A/S. Puh. +45 86 72 00 99 Fax.

VAKIOJOUSET SODEMANN VARASTOKUVASTO. VERKKOKAUPPA - www.jouset.com. www.jouset.com INDUSTRIFJEDRE A/S. Puh. +45 86 72 00 99 Fax. VAKIOJOUSET 2. painos VARASTOKUVASTO VERKKOKAUPPA - www.jouset.com SODEMANN INDUSTRIFJEDRE A/S Puh. +45 86 72 00 99 Fax. +45 86 29 97 86 www.jouset.com SODEMANN INDUSTRIFJEDRE A/S tarjoaa.. Tanskan suurimman

Lisätiedot

selectarc - KOVAHITSAUSPUIKOT Somotec Oy KORJAUS- JA KUNNOSSAPIDON AMMATTILAISILLE

selectarc - KOVAHITSAUSPUIKOT Somotec Oy KORJAUS- JA KUNNOSSAPIDON AMMATTILAISILLE selectarc - KOVAHITSAUSPUIKOT KORJAUS- JA KUNNOSSAPIDON AMMATTILAISILLE Somotec Oy Tototie 2 70420 KUOPIO puh 0207 969 240 fax 0207 969 249 email: somotec@somotecfi internet: wwwsomotecfi SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

81 RYHMÄ MUUT EPÄJALOT METALLIT; KERMETIT; NIISTÄ VALMISTETUT TAVARAT

81 RYHMÄ MUUT EPÄJALOT METALLIT; KERMETIT; NIISTÄ VALMISTETUT TAVARAT 81 RYHMÄ MUUT EPÄJALOT METALLIT; KERMETIT; NIISTÄ VALMISTETUT TAVARAT Alanimikehuomautus 1. Edellä 74 ryhmän 1 huomautusta, jossa määritellään "tangot, profiilit, lanka, levyt, nauhat ja folio", noudatetaan

Lisätiedot

TEKNISET TIEDOT. ISO 6432 minisylinterit Ø 8-40 mm

TEKNISET TIEDOT. ISO 6432 minisylinterit Ø 8-40 mm ISO 6432 minisylinterit Ø 8-40 mm Univerin minisylinterien kehitystyöhön on hyödynnetty vuosien tutkimustyö ja tuotekehityksen saavutukset. Tuloksena on luotettava tuote, joka soveltuu kaikkein vaativimmankin

Lisätiedot

WSX445. Uuden sukupolven tasojyrsimellä kaksipuoleisilla kääntöterillä

WSX445. Uuden sukupolven tasojyrsimellä kaksipuoleisilla kääntöterillä WSX445 kevyttä koneistusta Uuden sukupolven tasojyrsimellä kaksipuoleisilla kääntöterillä DOUBLE-Z geometria 1. Matalat lastuamisvoimat 2. SOPII KAIKenlaisiin KONEISIIN 3. ERINOMAINEN lastunpoisto 4. Lastu

Lisätiedot

WSX445 KEVYTTÄ KONEISTUSTA UUDEN SUKUPOLVEN TASOJYRSIMELLÄ KAKSIPUOLEISILLA KÄÄNTÖTERILLÄ

WSX445 KEVYTTÄ KONEISTUSTA UUDEN SUKUPOLVEN TASOJYRSIMELLÄ KAKSIPUOLEISILLA KÄÄNTÖTERILLÄ WSX445 KEVYTTÄ KONEISTUSTA UUDEN SUKUPOLVEN TASOJYRSIMELLÄ KAKSIPUOLEISILLA KÄÄNTÖTERILLÄ Uusi kaksipuolinen Z -geometria, jossa yhdistyvät positiivisen ja negatiivisen kääntoterän parhaat ominaisuudet.terävä

Lisätiedot

Ruostumattomat ja haponkestävät putket ja putkenosat

Ruostumattomat ja haponkestävät putket ja putkenosat Ruostumattomat ja haponkestävät putket ja putkenosat Putkenosat, laaja valikoima Neliö- ja suorakaideputket Myös kaideosat Putket PUTKET PROSESSIPUTKET ISO normi EN 1.4307 / EN 1.4301 / EN 1.4404 hitsattu,

Lisätiedot

Alumiinin ominaisuuksia

Alumiinin ominaisuuksia Alumiini Alumiini Maaperän yleisin metalli Kuuluu kevytmetalleihin Teräksen jälkeen käytetyin metalli Käytetty n. 110 v. Myrkytön Epämagneettinen Kipinöimätön 1 Alumiinin ominaisuuksia Tiheys, ~ teräs/3

Lisätiedot

Valunhankintakoulutus 15.-16.3. 2007 Pirjo Virtanen Metso Lokomo Steels Oy. Teräsvalujen raaka-ainestandardit

Valunhankintakoulutus 15.-16.3. 2007 Pirjo Virtanen Metso Lokomo Steels Oy. Teräsvalujen raaka-ainestandardit Teräsvalut Valunhankintakoulutus 15.-16.3. 2007 Pirjo Virtanen Metso Lokomo Steels Oy Teräsvalujen raaka-ainestandardit - esitelmän sisältö Mitä valun ostaja haluaa? Millaisesta valikoimasta valuteräs

Lisätiedot

O-RENKAAT O-renkaat nauhat X-renkaat FEP tukirenkaat lajitelmat

O-RENKAAT O-renkaat nauhat X-renkaat FEP tukirenkaat lajitelmat O-RENKAAT O-renkaat nauhat X-renkaat FEP tukirenkaat lajitelmat O-RENKAAT O-renkaita valmistetaan DIN 3771 ja ISO 3601-1 mukaisesti. Lisäksi käytössä ovat amerikkalainen standardi MS 29513, ranskalainen

Lisätiedot

KLINGER ramikro. Tinankuja 3, 02430 MASALA Puhelin 010 400 1 015 Fax 010 400 1 550

KLINGER ramikro. Tinankuja 3, 02430 MASALA Puhelin 010 400 1 015 Fax 010 400 1 550 KLINGER ramikro Tinankuja 3, 02430 MASALA Puhelin 010 400 1 015 Fax 010 400 1 550 O-renkaita valmistetaan DIN 3770 ja DIN ISO 3601 mukaisesti. Lisäksi käytössä ovat amerikkalainen standardi MS 29513, ranskalainen

Lisätiedot

UTP sivu UTP sivu UTP sivu

UTP sivu UTP sivu UTP sivu 1 Sisällysluettelo UTP sivu UTP sivu UTP sivu Ryhmä 1: Elektrodit matala- ja keskiseosteisten terästen hitsauksia varten 611 5 612 6 613 Kb 7 614 Kb 8 6020 9 6025 9 617 9 62 9 Ryhmä 2 : Erikoiselektrodit

Lisätiedot

Murtolujuus, Rm, MPa 49-186 196-372 196-372 343-490 (=N/mm ) Myötöraja, Re, MPa 10-167 59-314 137-334 206-412

Murtolujuus, Rm, MPa 49-186 196-372 196-372 343-490 (=N/mm ) Myötöraja, Re, MPa 10-167 59-314 137-334 206-412 N:o 765 2679 LIITE A VAARALLISET AINEET JA ESINEET SEKÄ NIIDEN PAKKAAMINEN JA MERKITSEMINEN III OSA LISÄYS A.2 A. Luokan 2 tiettyjen kaasujen kuljetuksessa käytettäviä alumiiniseosastioita koskevat määräykset

Lisätiedot

Nostin- ja kuljetinkettingit

Nostin- ja kuljetinkettingit Nostin- ja kuljetinkettingit 212 WWW.ERLATEK.FI RUD Nostinkettingit RUD on EN818-7 mukaisten nostinkettinkien suurin valmistaja maailmassa. Kettingit sopivat niin moottoroituihin nostimiin kuin käsitaljoihinkin.

Lisätiedot

Maailman johtava kehittyneiden materiaalien toimittaja

Maailman johtava kehittyneiden materiaalien toimittaja Uusi Outokumpu 02 Maailman johtava kehittyneiden materiaalien toimittaja Kaupungit kasvavat, ihmiset matkustavat entistä enemmän ja väestönkasvu tuo uusia vaatimuksia tavaroita ja palveluja tuottaville

Lisätiedot

Valujen raaka-ainestandardit - Valurauta

Valujen raaka-ainestandardit - Valurauta Valujen raaka-ainestandardit - Valurauta Valunhankinta-koulutus 15.-16.3.2007 Marko Riihinen Metso Foundries Jyväskylä Oy Valurauta / rautavalun valumateriaali - rakkaalla lapsella on monta nimeä Suomugrafiittivalurauta

Lisätiedot

Lämpötila 20 C 200 C 400 C. Tiheys kg/m 3 7 800 7 750 7 700. * Lämmönjohtavuuden mittaaminen on vaikeaa. Hajonta saattaa olla 0,3

Lämpötila 20 C 200 C 400 C. Tiheys kg/m 3 7 800 7 750 7 700. * Lämmönjohtavuuden mittaaminen on vaikeaa. Hajonta saattaa olla 0,3 1 (5) Yleistä Uddeholm Stavax ESR on korkealaatuinen ruostumaton teräs, jonka ominaisuuksia ovat hyvä korroosionkestävyys erinomainen kiillottuvuus hyvä kulumiskestävyys hyvä lastuttavuus hyvä mitanpitävyys

Lisätiedot

METALLITUOTTEIDEN MAALAUS MAALATTAVAT METALLIT. Copyright Isto Jokinen. Käyttö opetuksessa tekijän luvalla

METALLITUOTTEIDEN MAALAUS MAALATTAVAT METALLIT. Copyright Isto Jokinen. Käyttö opetuksessa tekijän luvalla METALLITUOTTEIDEN MAALAUS MAALATTAVAT METALLIT 1 YLEISIMMÄT MAALATTAVAT METALLIT 1. Kylmävalssattu teräs 2. Kuumavalssattu teräs 3. Sinkitty teräs 4. Valurauta 5. Alumiini Myös ruostumatonta terästä, anodisoitua

Lisätiedot

Lastuavat työkalut A V A 2007/2008

Lastuavat työkalut A V A 2007/2008 Lastuavat työkalut 2007/2008 Jyrsimiä Poranteriä Kierretappeja Maailmanlaajuisesti lastuavia työkaluja Pyöriviä viiloja YG-1 CO., LTD. SISÄLLYSLUETTELO Poranterät pikateräksestä ja kovametallista 2-38

Lisätiedot

2.2 RAKENNETERÄSTUOTTEET

2.2 RAKENNETERÄSTUOTTEET 2. RAKENNETERÄKSET Luja, homogeeninen ja melkein isotrooppinen aine Hoikat ja ohuet rakenteet Epästabiiliusilmiöt Sitkeyden puute valssausta vastaan kohtisuorassa suunnassa Muut materiaaliominaisuudet

Lisätiedot

Umpilanka (LNT 25 TIG) (LNM25 MAG) rakenneterästen hitsaukseen Hyvä iskusitkeys Vakaa kaari ja hyvät syöttöominaisuudet (LNM 25)

Umpilanka (LNT 25 TIG) (LNM25 MAG) rakenneterästen hitsaukseen Hyvä iskusitkeys Vakaa kaari ja hyvät syöttöominaisuudet (LNM 25) Luokittelu AWS A5.18/A5.18M-01 : ER 70S-3 EN 1668-94 : W 42 5 W2Si/G 42 2 M G2Si LNT/LNM 25 Umpilanka (LNT 25 TIG) (LNM25 MAG) rakenneterästen hitsaukseen Hyvä iskusitkeys Vakaa kaari ja hyvät syöttöominaisuudet

Lisätiedot

UDDEHOLM VANADIS 6. Työkaluteräksen kriittiset ominaisuudet. Yleistä. Ominaisuudet. Käyttökohteet. Työkalun suorituskyvyn kannalta

UDDEHOLM VANADIS 6. Työkaluteräksen kriittiset ominaisuudet. Yleistä. Ominaisuudet. Käyttökohteet. Työkalun suorituskyvyn kannalta 1 (7) Työkaluteräksen kriittiset ominaisuudet Työkalun suorituskyvyn kannalta käyttökohteeseen soveltuva kovuus hyvä kulumiskestävyys hyvä sitkeys estämään työkalun ennenaikainen rikkoutuminen Hyvä kulumiskestävyys

Lisätiedot

MVX TOOLS NEWS. Viimeisellä teknologialla suunniteltu erittäin tukevarunkoinen pora. Suuret halkaisijat ø 33.5 ~ ø 63.0 nyt saatavana B202FI

MVX TOOLS NEWS. Viimeisellä teknologialla suunniteltu erittäin tukevarunkoinen pora. Suuret halkaisijat ø 33.5 ~ ø 63.0 nyt saatavana B202FI TOOLS NEWS 2015.4 Päivitys B202FI Kääntöteräpora Viimeisellä teknologialla suunniteltu erittäin tukevarunkoinen pora. Suuret halkaisijat ø 33.5 ~ ø 63.0 nyt saatavana Kääntöteräpora 4 leikkuusärmää Taloudellinen

Lisätiedot

PURISTIN www.vaahtogroup.fi

PURISTIN www.vaahtogroup.fi PURISTIN VRS-GUIDE 0 3 P&J 5-10 mm Tummanharmaa 85 Metalli- tai hiilipohjainen polymeerikaavin paperin- ja huovanjohtotelat VRS-GUIDE on erittäin hyvän kulutuksenkestävyyden ja kaavaroitavuuden ansiosta

Lisätiedot

UDDEHOLM CALDIE 1 (6) Yleistä. Ominaisuudet. Fysikaaliset ominaisuudet. Käyttökohteet. Puristuslujuus. Lohkeilunkestävyys. Kylmätyöstösovellukset

UDDEHOLM CALDIE 1 (6) Yleistä. Ominaisuudet. Fysikaaliset ominaisuudet. Käyttökohteet. Puristuslujuus. Lohkeilunkestävyys. Kylmätyöstösovellukset 1 (6) Yleistä Uddeholm Caldie on kromi/molybdeeni/vanadiini seosteinen teräs, jonka ominaisuuksia ovat erittäin hyvä lohkeilun- ja halkeilun kestävyys hyvä kulumiskestävyys suuri kovuus (> 60 HRC) korkeassa

Lisätiedot

Pipelife Pragma. PP Maaviemäriputki

Pipelife Pragma. PP Maaviemäriputki Pipelife Pragma PP Maaviemäriputki Pragma Yksi putki moneen käyttöön Viemäriputkistot ja ympäristö Samalla kun yhdyskuntamme muuttuu ja kehittyy entistä nopeammin, on yhä tärkeämpää ottaa huomioon myös

Lisätiedot

Lämpötila 20 C 200 C 400 C. * Lämmönjohtavuuden mittaaminen on vaikeaa. Hajonta saattaa olla 0,3

Lämpötila 20 C 200 C 400 C. * Lämmönjohtavuuden mittaaminen on vaikeaa. Hajonta saattaa olla 0,3 1 (5) Yleistä Uddeholm Stavax ESR on korkealaatuinen ruostumaton teräs, jonka ominaisuuksia ovat hyvä korroosionkestävyys erinomainen kiillottuvuus hyvä kulumiskestävyys hyvä lastuttavuus hyvä mitanpitävyys

Lisätiedot

Teflonletkut. Poimutettu teflonletku Sileä teflonletku

Teflonletkut. Poimutettu teflonletku Sileä teflonletku Teflonletkut Poimutettu teflonletku Sileä teflonletku Teflonletkut Poimutettu 300-sarja 300-sarjan PTFE-letku on sopii erityisesti elintarvike-, lääke- ja kemianteollisuuden käyttöön. Se kestää erittäin

Lisätiedot

KUIVATUSOSA www.vaahtogroup.fi

KUIVATUSOSA www.vaahtogroup.fi KUIVATUSOSA VRS-GUIDE Paksuus: 0 3 P&J 5-10 mm Tummanharmaa Maksimi lämmönkesto: 85 Metalli- tai hiilikuitukomposiittiterä paperin- ja kuivatushuovanjohtotelat VRS-GUIDE on taloudellinen pinnoitevaihtoehto

Lisätiedot

Ferriittiset ruostumattomat teräkset ja niiden hitsaus. May 12, 2011 www.outokumpu.com

Ferriittiset ruostumattomat teräkset ja niiden hitsaus. May 12, 2011 www.outokumpu.com Ferriittiset ruostumattomat teräkset ja niiden hitsaus May 12, 2011 www.outokumpu.com Ruostumattomat teräkset Ferriittisten ominaisuudet Ferriittisten hitsaus 2 12.5.2011 Hannu-Pekka Heikkinen Ruostumaton

Lisätiedot

TEKNISET TIEDOT. ISO 6431 / VDMA 24562 sylinterit Ø 32-250 mm

TEKNISET TIEDOT. ISO 6431 / VDMA 24562 sylinterit Ø 32-250 mm ISO 6431 / VDMA 24562 sylinterit Ø 32-25 mm Univerin uuden sylinterisarjan kehitystyöhön on hyödynnetty vuosien tutkimustyö ja tuotekehittelyn saavutukset. Tuloksena on luotettava tuote, joka soveltuu

Lisätiedot

Sisällysluettelo Kierretapit 43-67 UNC Kaikki hinnat ilman Alv.

Sisällysluettelo Kierretapit 43-67 UNC Kaikki hinnat ilman Alv. Sisällysluettelo Kierretapit 43-67 Kierretappien valintajärjestelmä ja ikonien merkitys 44-47 Metrinen kierre M 48-61 Metrinen hienokierre MF 62-65 UNC-kierre UNC 66 Putkikierre G 67 43 Kaikki hinnat ilman

Lisätiedot

Sinkityt profiloidut Teräsputket

Sinkityt profiloidut Teräsputket Teräsputket Sinkityt profiloidut Teräsputket MATERIAALIT Teräsputkien materiaalina käytetään kuumasinkittyä terästä G, AZ185 tai G1000, kun sisähalkaisija on pienempi kuin 2000. Suureilla halkaisijoilla,

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Kierretapit 51-77. Kierretappien valintajärjestelmä ja symbolien merkitys 52-55. Metrinen kierre M 56-74

Sisällysluettelo. Kierretapit 51-77. Kierretappien valintajärjestelmä ja symbolien merkitys 52-55. Metrinen kierre M 56-74 Sisällysluettelo Kierretapit 51-77 Kierretappien valintajärjestelmä ja symbolien merkitys 52-55 Metrinen kierre M 56-74 Metrinen hienokierre MF 75-76 Putkikierre (R)G 77 51 Materiaalien luokitus Materiaali-

Lisätiedot

Muutosyhteenveto 20.9.2006

Muutosyhteenveto 20.9.2006 RAAKA-AINEKÄSIKIRJA OSA 3 KUPARIMETALLIT ISBN 951-817-742-2 Julkaisuvuosi 2001 Pyydämme huomioimaan kirjaan lukiessasi seuraavat kirjan julkaisemisen jälkeen valmistuneiden standardien aiheuttamat muutokset.

Lisätiedot

Nostureita on monenlaisia, akseleista puhumattakaan. Uddeholmin teräkset akseleihin

Nostureita on monenlaisia, akseleista puhumattakaan. Uddeholmin teräkset akseleihin Nostureita on monenlaisia, akseleista puhumattakaan. Uddeholmin teräkset akseleihin Uddeholmin teräkset kestävät kaikenlaista kuormaa Akselit ovat tärkeitä koneenosia varsinkin nostureissa. Akseleiden

Lisätiedot

UDDEHOLM VANADIS 60. Käyttökohteet. Yleistä. Ominaisuudet. Erityisominaisuudet. Taivutuslujuus. Fysikaaliset ominaisuudet 1 (5)

UDDEHOLM VANADIS 60. Käyttökohteet. Yleistä. Ominaisuudet. Erityisominaisuudet. Taivutuslujuus. Fysikaaliset ominaisuudet 1 (5) 1 (5) Käyttökohteet Uddeholm Vanadis 60 on runsasseosteinen jauhemetallurgisesti valmistettu pikateräs, joka sisältää kobolttia. Se sopii erittäin hyvin vaativiin kylmätyösovelluksiin, joissa vaaditaan

Lisätiedot

www.ruukki.fi RUNKOVESIJOHTO- JÄRJESTELMÄ

www.ruukki.fi RUNKOVESIJOHTO- JÄRJESTELMÄ www.ruukki.fi RUNKOVESIJOHTO- JÄRJESTELMÄ RUUKIN RUNKOVESIJOHTOJÄRJESTELMÄ SIIRTÄÄ PUHTAAN VEDEN TURVALLISESTI Teräksinen runkovesijohtojärjestelmä on luotettava ja kokonaistaloudellinen ratkaisu juomaveden

Lisätiedot

PYÖRÖ- JA MUOTOKUPARI- LANKOJEN TEKNISET TIEDOT

PYÖRÖ- JA MUOTOKUPARI- LANKOJEN TEKNISET TIEDOT PYÖRÖ- JA MUOTOKUPARI- LANKOJEN TEKNISET TIEDOT KORKEAN TEKNOLOGIAN YRITYS Dahréntråd on Euroopan suurimpia ja moderneimpia kupari- ja alumiinilankojen valmistajia. Yritys valmistaa vuosittain yli 30 000

Lisätiedot

LEVY- JA NAUHATUOTTEET. MITAT

LEVY- JA NAUHATUOTTEET. MITAT www.ruukki.fi LEVY- JA NAUHATUOTTEET. MITAT KUUMAVALSSATUT TERÄSLEVYT JA -KELAT Sisältö Terästen tuotemuodot...2 Teräslajit...2 Terästen toimitustilat ja myötölujuusluokat...3 Kvarttolevytuotteet Kvarttolevyt...4

Lisätiedot

TUOTELUETTELO SISÄLLYS:

TUOTELUETTELO SISÄLLYS: SISÄLLYS: 2 Teräsputki EN 10210-2 / -1 2 Teräsputki EN 10217-1 3 Teräsputket Saumaton EN 10216-2 P235GH-TC1 6 Teräsputket kuumalujat DIN 2448 / EN 10216-2 16Mo3 13CrMo4-5 7 Teräsputket kuumalujat DIN 2448

Lisätiedot

Vuodesta 1946. Tynnyri- ja konttipumput Tiivisteettömät keskipakopumput

Vuodesta 1946. Tynnyri- ja konttipumput Tiivisteettömät keskipakopumput Vuodesta 1946 Tynnyri- ja konttipumput Tiivisteettömät keskipakopumput Lutz - ammattilaisen turvallinen valinta Lutz pumput ovat ammattilaisen turvallinen valinta pumpattaessa tynnyreistä, konteista tai

Lisätiedot

SUORITUSTASOILMOITUS

SUORITUSTASOILMOITUS Nro 1.4003 Tuotetyypin yksilöllinen tunniste: 1.4003 EN 100884:2009 EN 100884:2009 Mitta ja muototoleranssit Toleranssit standardien EN ISO 94442 ja EN ISO 94452 mukaan 0,2%venymisraja (myötöraja) Rp0,2

Lisätiedot

TERÄKSET PITKÄT TERÄKSET TERÄKSET TERÄSKELAT JA -LEVYT VERKKOLEVYT

TERÄKSET PITKÄT TERÄKSET TERÄKSET TERÄSKELAT JA -LEVYT VERKKOLEVYT PITKÄT Kankiteräkset ja profiilit Erikylkiset kulmateräkset................................................. 86 Kirkkaat pyöröteräkset................................................... 82 Kylmävalssatut

Lisätiedot

TARVIKKEET BETONIPUMPPUIHIN

TARVIKKEET BETONIPUMPPUIHIN TARVIKKEET BETONIPUMPPUIHIN RAUTAKATU 10 21110 NAANTALI puh: 02-435 2011 fax: 02-435 2101 naasky@naasky.fi www.naasky.fi BETONILETKUT Meiltä saat laadukkaat pumppausletkut haluamillasi mitoilla. Naasky

Lisätiedot

Jip Hot tap -paikallahaaroitusventtiilit

Jip Hot tap -paikallahaaroitusventtiilit Kuvaus Danfossin JIP Hot tap -paikalahaaroitusventtiilit on suunniteltu kaukolämpö- ja muiden suljettujen kiertovesijärjestelmien laajennuksiin. Venttiili on helppo asentaa paineenalaiseen järjestelmään,

Lisätiedot

PMMA Akryylit. Akryylilevyt. Akryyliputket ja tangot. Perspex Frost. Perspex Fluorescent. Perspex Prismex. Perspex Sparkle.

PMMA Akryylit. Akryylilevyt. Akryyliputket ja tangot. Perspex Frost. Perspex Fluorescent. Perspex Prismex. Perspex Sparkle. PMMA Akryylit Akryylit ovat erittäin monikäyttöinen ja monimuotoinen tuoteryhmä. Sitä on saatavana levyinä, tankoina, putkina ja profiileina, lisäksi erityisesti levyjä valmistetaan eri värisinä ja useilla

Lisätiedot

1600 1 6 m m r a u t a m u s t a - k u l t a

1600 1 6 m m r a u t a m u s t a - k u l t a 1600 1 6 m m r a u t a m u s t a - k u l t a Anja Pesola Oy 1 6 0 0-1 . Rautaputki K i i nteävar ti nen, si l eä verhotanko maalattua rautaa. T angon halkaisija 16mm. Tangon metripaino n. 230g. K annatinväli

Lisätiedot

Rauno Toppila. Kirjallisuusselvitys. Ferriittiset ruostumattomat teräkset

Rauno Toppila. Kirjallisuusselvitys. Ferriittiset ruostumattomat teräkset Rauno Toppila Kirjallisuusselvitys Ferriittiset ruostumattomat teräkset Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun julkaisuja Sarja E. Työpapereita 1/2010 Rauno Toppila Kirjallisuusselvitys Ferriittiset ruostumattomat

Lisätiedot