Elämän tarkoitus. Hegelin historiankäsityksen valossa. Saara Matala Informaatioajan filosofia, kevät B

Transkriptio

1 Elämän tarkoitus Hegelin historiankäsityksen valossa Saara Matala Informaatioajan filosofia, kevät B

2 Sisällysluettelo 1. Johdanto Historia Vapauden historia Maailmanhenki Yksilö ja yhteisö Yksilö - elämä Yhteisöllisyys - Valtio Käytännön sovellus - Hegel ja Suomi Lopuksi Lähteet: Johdanto Valtiolta odotetaan koulutusta, järjestyksen ylläpitoa ja sosiaalisia tukiverkkoja. Elämän tarkoitusta on kuitenkin totuttu etsimään muualta, lähinnä uskonnoista ja muista maailmankatsomuksista. Myös suuri osa yhteiskuntafilosofeista tyytyy toteamaan valtion olevan vain välttämätön paha järjestyksen ylläpitämiseksi ei itseisarvo sinänsä, esimerkiksi Aristoteleella ihmisen elämän päämäärä oli onnellisuus, jonka takeena oikeudenmukaisen valtion tuli olla. (Uurtimo) Sen sijaan Hegelin filosofiassa valtio on maailmanhistoriallinen toimija. Vain valtion puitteissa ihminen voi olla vapaa. Tämän esseen päämääränä on tarkastella, miltä näyttää elämän tarkoitus hegeliläisen historiankäsityksen valossa. Elämä on tässä tulkittava yksilön elämää suuremmaksi kokonaisuudeksi, tarkemmin sanottuna maailmanhistorian jatkumoksi, jonka pieni osa ihminen on. Yksilön elämä saa siis merkityksensä suhteessa yhteiseen ja yleiseen päämäärään. Tässä vaiheessa on hyvä kysyä, mitä järkeä tässä on. Nykyinen maailmankuva korostaa individualismia, enkä usko kovin monen innostuvan ajatuksesta jakaa elämänsä tarkoitus maailmanhistorian tai edes valtion ja kansakunnan kesken. Hegelin merkitys nykypäivälle piilee kuitenkin hänen merkityksessään menneisyydelle. Hegelin filosofia vaikutti voimakkaasti Snellmannin kautta myös Suomen kansakunnan ideaan ja kansallisvaltion kehitykseen. Myös osa politiikan perusideoista muotoutui 1800-luvulla, minkä takia Hegelin ymmärtäminen voi auttaa ymmärtämään nykyistä politiikkaa. Entä sitten elämäntarkoitus? Elämän tarkoitus on ehkä voimakkain keino, jolla voi ohjailla yksilön toimintaa. Kansallisvaltioiden nousun yhtenä tekijänä pitäisi mielestäni nähdä Hegelin filosofia, joka yhdisti yksilön elämän yhteisön päämääriin. 2. Historia G. W. F. Hegelin maailmankuva on yhdistelmä filosofiaa ja historiaa. Hän perustelee johtopäätöksiään väljästi historialla, mutta ennen kaikkea oikeuttaa tulkintojaan väittämällä tuntevansa maailmanhistorian päämäärän, "koska tuntee kokonaisuuden". Vain historiaa tarkastelemalla voi hänen mukaansa paljastaa kaiken järkevyyden, yhdistää yksityiskohdat kokonaisuudeksi ja nähdä elämän merkityksellisyyden. (Hegel, 4) Hegelin historianfilosofia edusti objektiivista idealismia, jossa idea, absoluuttinen henki, elää omaa elämäänsä subjektista riippumatta. (Määttänen, 40) Hegelin idea oli maailman henki, järki, joka ohjaa maailmanhistoriaa.(hegel, 8, 19-18) Ajatus historian ja sitä kautta kaikkien maapallolla tietoisesti elävien olentojen elämän perimmäisestä päämäärästä on saanut todennäköisesti vaikutteita Immanuel Kantilta, jonka

3 perimmäinen päämäärä ei tarvinnut edellytyksekseen mitään muuta itsensä lisäksi, vaan oli riippuvainen ainoastaan ideastaan. Kantille moraalilakien mukaan elävä ihminen on luomakunnan perimmäinen tarkoitus, mutta toisin kuin Kant, Hegel lähestyy elämäntarkoitusta yksilöetiikan sijaan maailmanhistoriaa tarkastelemalle. Siinä missä paino on aineen substanssi, vapaus on hengen substanssi. Maailmanhistorian perimmäinen päämäärä on hänelle vapaudentietoisuuden kasvu. (Hegel, 4-6, 26) 2.1 Vapauden historia Hegel väitti teesiensä vapauden tietoisuuden kehityksestä perustuvan historian empiiriseen tulkintaan. Historia eteni paitsi kronologisesti, myös maantieteellisesti: Kuten aurinko nousee idästä ja laskee länteen, myös historian painopiste on siirtynyt Aasiasta Eurooppaan. Hegelin mukaan itämailla vain yksi ihminen oli vapaa, yksinvaltias despootti. Vasta antiikin Kreikassa vapaudentietoisuus heräsi laajemmin, mutta kreikkalaisetkin hyväksyivät orjuuden, mistä seurasi, että vain harvat kansalaiset olivat vapaita, ei ihminen itsessään. Vapauden läpimurto tapahtui valistuksen ja reformaation ansiosta ja tieto ihmisen vapaudesta nousi yleiseen tietoisuuteen kristinuskon välityksellä germaanisten kansojen keskuudessa. (Hegel, 26-27) Hegelin maailmanhistoria on siten varsin Eurooppa-keskeistä ja käytetty historiallinen todistusaineisto puutteellista ja päämäärähakuisesti tulkittua. Koska kansakunnat maailmanhistoriallisina toimijoina määriteltiin keskieurooppalaisen mittapuun mukaan, näyttävät monet ulkoeurooppalaiset kansat jäävän maailmanhistorian ulkopuolelle. Edelleen, koska elämän tarkoitus on Hegelillä kiinteästi yhteydessä maailmanhistoriaan, yksilön elämälläkään ei ilmeisesti tämän käsityksen tiukan tulkinnan mukaan voinut olla perimmäistä tarkoitusta ilman eurooppalaistyylistä kulttuuria, historiaa ja valtiota. 2.2 Maailmanhenki Maailmanhistorian perimmäinen toimija on siis järki, substanssi ja ääretön voima, jota Hegel kutsui myös maailmanhengeksi, Jumalaksi, kaitselmukseksi, absoluutiksi, absoluuttiseksi hengeksi,absoluuttiseksi ideaksi tai pelkäksi ideaksi. Se saa energian itsestään ja on myös oman itsensä aines, jota muokkaa. Maailman perimmäinen päämäärä on hengen tietoisuuus vapaudestaan ja vapaus hengen itselleen asettama päämäärä. Hegelin mukaan vapaus on myös se päämäärä, mihin Jumala tahtoo maailmankulun johtavan, mutta koska Jumala on täydellisin olento, se, tai hän, ei voi tahtoa mitään muuta kuin itseään, omaa tahtoaan. Maailmanhengen on siten käytettävä muita keinoja vapauden saavuttamiseksi. Tarkemmin sanoen, henki käyttää hyväkseen järjen viekkautta mobilisoidakseen yksilöt toteuttaman tahtoaan. (Hegel, 27-28) 3. Yksilö ja yhteisö Hegel kritisoi muita valistusfilosofeja yksilön korostamisesta erityisesti kysymyksissä, jotka liittyivät toiminnan motiivin määräytymiseen, omaisuuteen tai vapauteen. Hegelin mukaan yksilön toiminnan motiivit ovat sosiaalisesti ja historiallisesti muotoutuneita, eikä niitä voi tarkastella ottamatta huomioon yksilön asemaa yhteiskunnassa. Omaisuus puolestaan ei Hegelin mielestä ollut muuta kuin yhteisön myöntämää tunnustusta omistussuhteelle, yhteiskunta lopulta ratkaisee tapojensa ja lakiensa perusteella, kuka omistaa ja mitä. Vapas taas liittyi niin vahvasti maailmanhengen pyrkimyksiin, ettei sitä voi tarkastella irrallaan valtioista. Valtio on tosiolevainen, jossa yksityisellä on vapaus ja jossa hän nauttii siitä. Yksilön ja yhteisön elämät liittyivät siis väistämättä yhteen. (Määttänen, ; Hegel, 43) 3.1 Yksilö - elämä Hegelille yksilön elämä oli vai ohikiitävä hetki maailmanhistoriallisen hengen kehityksessä

4 (Määttänen, 168). Kuitenkin maailmanhenki tarvitsee ihmisiä päästäkseen päämääräänsä, koska, kuten jo aikaisemmin todettiin, se ei täydellisenä olentona voi tahtoa muuta kuin itseään vaan tarvitsee realisoituakseen muita keinoja. Ensisilmäyksellä näyttää siltä, kuin ihmisten toiminnan motiiveina ja pääasiallisina vaikuttimina olisi heidän tarpeensa, intohimonsa, luonteensa, lahjansa. Hegel myöntää yksityisten intressien lisäksi olevan myös sellaisia yleisiä vaikuttimia kuten jalo isänmaanrakkas tai hyväntahtoisuus, muttei kuitenkaan pidä niitä maailman kannalta merkittävinä ihmisten itsekkyyden tyydyttämisen rinnalla. Hän korostaa itsekkyyden ja yksityisintressien voimaa tulkitsemalla ne luonnonvoimiksi, jotka eivät piittaa oikeuden ja moraalin asettamista vaatimuksista ja pitää niitä siksi tärkeämpinä vaikuttimina kuin "keinotekoisen ja pitkäveteisen kasvatuksen" pyrkimystä vedota kohtuuteen, järjestykseen, oikeudenmukaisuuteen tai moraalisuuteen. (Hegel, 28). Mitään suurta maailmassa ei Hegelin mukaan ole saatu aikaan ilman intohimoa, joka syrjäyttää yksilön mielestä kaikki muut intressit ja keskittää yksilön toiminnan yhteen tiettyyn asiaan. Yksilö toimii, koska tahtoo, mutta tahtominen on seurausta järjen viekkaudesta. Yksityiset toteuttavat järjen tahdosta siten sellaisia päämääriä, joista eivät ole tietoisia. Tässä Hegel kytkee vapauden ja välttämättömyyden yhteen: välttämättömyys on hengen sisäinen kehityskulku, vapaus taas ihmisten tietoinen tahto. (Hegel 28-33) Onnellisen ihmisen oleminen on luonteensa ja tahtomisensa mukainen ja hän nauttii olemassaolostaan. Historian tarkoituksena ei kuitenkaan ole tehdä ihmisistä onnellisia. Päinvastoin, Hegel kuvaa maailmanhistoriaa yksilöiden ja kansojen onnen teurastuspenkiksi, jossa rauhallisen ja onnelliset aikakaudet tarkoittavat kehityksen pysähtymistä, koska niiltä puuttuu kehitykselle välttämättömät vastakkainasettelut. Historian suurmiehet ovat erikoistapauksia, joissa kiteytyy yksilöiden elämän käyttö järjen välikappaleina. Hegelin tulkinnan mukaan suurmiehet ovat aina halunneet tyydyttää vain itseään, eivät toisiaan, mutta heidän yksityisten tarkoitusperiensä mukaiset teot ammentavat sisäisestä hengestä. Toimiessaan itsensä puolesta he itse asiassa ovat Hegelin mukaan viemässä historian kehitystä eteenpäin. (Hegel 36-37) Tiivistäen, yksilön elämä saa tarkoituksensa suhteessa maailmanhistorialliseen kokonaisuuteen ja järjen viekkaus sa yksilön toteuttamaan sitä. 3.2 Yhteisöllisyys - Valtio Hegelin valtio syntyy historiallisena välttämättömyytenä ja edustaa historiallisen kehityksen eettistä ja rationaalista päämäärää, henkeä. (Määttänen, 168) Se on siveellinen kokonaisuus, jossa subjektiivinen ja järjellinen tahto sulautuvat yhteen. Valtio on sitä voimakkaampi, mitä paremmin yksilöiden intressit liittyvät sen yleiseen päämäärään ja saavat siinä tyydytyksensä. Yksityisen ja yleisen yhteys ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, vaan tarvitaan raskasta ja aikaa vievää intressien ja intohimojen jalostamista ennen kuin valtiomuodostelma voi ylipäätänsä syntyä. Jos yhteiskuntajärjestys lopulta syntyy, se syntyy kuitenkin intressien oman luontonsa mukaisesta toiminnasta. Niiden rakentaessa valtiota ja oikeusjärjestystä, ne rakentavat valtaa omaa itseään vastaan. (Hegel, 33-35) Toisin kuin esimerkiksi Hobbesille ja Lockelle, joille valtio merkitsi yksilön vapauden rajoittamista (Määttänen, ) Hegelille vain valtio oli ihmiselle ominainen vapaan toiminnan areena. Vain lakia totteleva henki oli hänen mukaansa vapaa, sillä silloin se oli saavuttanut itsensä ja totteli itseään. Valtiossa realisoituu vapaus, perimmäinen päämäärä ja se on olemassa itseään varten. (Hegel, 43-44) Tästä pääsemme siihen valtion käsitteeseen, mikä teki hegeliläisyydestä yhden nationalististen liikkeiden kulmakivistä. Valtio on Hegelin käsitteistössä abstraktio, joka tulee eläväksi ja

5 todelliseksi valtiosäännön perusteella. Valtiomuoto muodostaa yhdessä kansan uskonnon, kulttuurin, taiteen, filosofia, asenteen, ajatusten ja sivistyksen kanssa yhtenäisen kokonaisuuden, yhden hengen. Tämän kansallishengen vaikutuksesta yksilöiden tahto samaistuu valtion lakien ja isänmaan tahdon kanssa. "Yksilöt kuuluvat sille; jokainen yksilö on kansansa poika ja samalla, sikäli kuin hänen valtakuntansa on kehittyvä, aikansa lapsi." (Hegel 42-52, 54) Kansallishenki on siis aikaansidottu käsite, joka nitoo yhteen historiallisen kehitysasteen määräämällä tavalla tietyn yhteisön. Samalla se on kuitenkin itse yksi yksilö maailmanhistorian kulussa. (Hegel, 55) Jos tarkastelemme elämää maapallolla yleensä, valtiot nousevat Hegelin käsitteistössä historiallisiksi yksilöiksi ihmisyksilöiden ohitse, jolloin yksilöt voivat saada elämälleen tarkoituksen ainoastaan valtion välityksellä. 4.Käytännön sovellus - Hegel ja Suomi Hegelin kerrotaan kerran tokaisseen ärtyneenä, kun hänelle huomautettiin, ettei todellisuus näytä aivan sellaiselta, kuin sen hänen teoriansa mukaisesti pitäisi näyttää, että se oli sen pahempi todellisuudelle (Määttänen, 14). Jos käsitteelliset totuudet menivät Hegelin filosofiassa empiiristen kokemusten edelle, Hegelin merkitystä historiallisesti arvioitaessa on kiinnitettävä käsitteiden lisäksi huomiota myös käytäntöön. Kansallishenki on monta kertaa rakennettava ennen kansakuntaa. Suomen kansallishengen rakentamisessa 1800-luvulla todennäköisesti suurin yksittäinen vaikuttaja oli fennomaanien monitoimikone J. V. Snellmann, jonka filosofia ammensi voimakkaasti hegeliläisestä perinnöstä. Tätä kautta hegeliläiset ideat vaikuttivat suomalaisuuden ja suomalaisten poliittisten instituution kehittymiseen, mikä näkyy jo suomen kielessä kansalaisen, kansallisvaltion ja kansan käsitteellisenä yhteytenä (vrt. saksan Volk, Nation, Bürger). Hegeliläinen kansallisuusajattelu yhdisti Suomessa kolme ajatusta: 1) käsityksen uudesta poliittisesta kansakunnasta, jossa hallitsijat ja hallitut muodostavat yhden, yhteinäisen kokonaisuuden, 2) käsityksen etnisestä kansakunnasta, jonka viitekehyksestä ensimmäisen kohdan poliittinen kansakunta sai luonnollisen määritelmän sekä 3) ajatuksen poliittisesta yksiköstä itsehallintaa yhtenä toimijana tavoittelevana mielenä. (Pulkkinen, , ) Tuija Pulkkisen mukaan tämä 1800-luvulla vakiintunut käsitys näkyy suomalaisessa politiikassa vieläkin. Osin tiedostamatta ajatellaan vieläkin suhteellisen homogeenisen suomalaisen kansan muodostavan yhden yhteisön, jonka etua ja mieltä politiikan parissa toimivat erilaiset puolueet ja järjestöt pyrkivät tulkitsemaan. Poliittiset erimielisyydet olisivat tämän tulkinnan mukaan seurausta ainoastaan erilaisista tulkinnoista ja näkökulmista, ei liberaalin anglosaksisen näkemyksen mukaisesta eri intressiryhmien välisestä kilpailusta. (Pulkkinen, ) Hegelin filosofian vastausta elämän tarkoitukseen voidaan siis edelleen etsiä vaikeaselkoisten kirjojen sijaan sen historiallisista käytännön sovelluksista. Vaikka emme uskoisikaan ihmisten elämien olevan vain absoluuttisen järjen välikappaleita, meidän on kuitenkin tunnustettava monien ihmisten saaneen elämänsä tarkoituksen enemmän tai vähemmän valtion ja kansakunnan yhteydestä. Isämaallisuus ei tietenkään ole yksin Hegelin keksintöä tai ansiota, mutta ei hän täysin syytönkään ole, etenkään mitä tulee kansakunnan yhtenäisyyden korostamiseen. 5. Lopuksi Hegelille filosofia oli oman aikansa henki käsitteellisesti ilmaistuna, kansakunnan filosofia oli osa sen aikaan ja kehitysasteeseen sidottua kansallishenkeä samoin kuin historinkirjoitus ja muukin taide. Luetun aineiston perusteella näyttää kuitenkin siltä, että Hegel piti omaa filosofiaansa aikansa lapsena vain sikäli, että se kuului vaiheeseen "tietoisuuden leviäminen", pitäen itse filosofiansa

6 sisältöä muuttumattomana faktana. Tämä ei ole sinänsä poikkeuksellista: suurin osa filosofiasta pyrkii matematiikan lakien mukaisiin, muuttumattomien tosiseikkojan löytämiseen. Aika kuitenkin vaikutti Hegeliin. Hänen filosofiassaan näkyy modernisaation kehitysusko ja käsitys historiallisesta edistymisestä kohti vapautta, Ranskan vallankumouksen ihanteet ja kansakunnan ja kansallishengen käsitteiden yleinen kehittyminen. Toisaalta Hegel vaikutti aikaansa, määrittelemällä kansallishengen ja kansalaisuuden käsitteellisesti hän oli vahvistamassa kansallisvaltion filosofisia perusteita. Suomessa Hegel vaikutti erityisesti kulttuurin ja kielen politisoitumiseen ja fennomanian nousuun antaessaan valtiolle moraalisen tulkinnan ja oikeutuksen. Hegel tulkitsi historiaa jopa hämmentävän puolueellisesti omasta näkökulmastaan ja omasta ajastaan. Tämän päivän näkökulmasta monet Hegelin kirjoitusten yksityiskohdat on helppo tuomita rasistisiksi ja sovinistisiksi. Kansakunnan yhtenäisyyttä ja ykseyttä korostaneiden oppien kääntöpuolena on erilaisuuden huono sietokyky ja toiseuden poissulkeminen. Löytyikö Hegelin historianfilosofiasta lopulta vastaus elämän tarkoitukseen? Ei suoranaisesti. Oleellisempaa on kuitenkin se, miten se on osaltaan ollut muokkaamassa sitä ympäristöä ja käsitteistöä, kansallisvaltiota ja länsimaista kulttuuria, jonka puitteissa elämän tarkoitusta on Suomessakin vuosikymmeniä etsitty. 6. Lähteet: 1. Hegel, G. W. F: Järjen ääni - historianfilosofisten luentojen johdanto. Gaudeamus, Kyriiri Osakeyhtiön kirjapaino, Helsinki Määttänen, Pentti: Filosofia, johdatus peruskysymyksiin. Gaudeamus, Gummerrus, Jyväskylä. 3. painos Pulkkinen, Tuija: Kielen ja mielen ykseys luvun suomalaisen nationalismin erityispiirteistä ja perinnöstä poliittisessa ajattelussa. Teoksessa Suomi - outo pohjoinen maa? Näkökulmia Euroopan äären historiaan ja kulttuuriin. Toim. Tuomas M. S. Lehtonen. PS-kustannus, WSOY, Porvoo Uurtimo, yrjö: Käytännön elämä ja kaikkeus Aristoteleella. (Haettu )