Kotikopioinnin vaikutus äänitemyyntiin
|
|
- Elli Hänninen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kotikopioinnin vaikutus äänitemyyntiin Kai Puolamäki FT, tutkija Electronic Frontier Finland EFFi ry (Päivitetty versio ) Tätä kirjoitusta saa levittää vapaasti muuttamattomana, kunhan tämä lupateksti ja alla näkyvä URL säilytetään. Kirjoituksen WWW-versio: Tekijänoikeusteollisuus väittää, että laillinen kotikopiointi vähentää levymyynnistä saatavia tuloja. Myyntiennätyksiin yltäneet levymyyntitilastot eivät kuitenkaan tue tätä väitettä. 1
2 1 Äänitemyyntitilastoista Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry julkaisee tilastoja vuosittaisesta äänitteiden myynnistä. Tilastot alkavat vuodesta 1980 ja ne päättyvät viime vuoteen (2001). ÄKT:n tilaston mukaan levymyynnin arvo on noussut jatkuvasti, lukuunottamatta paria notkahdusta. Viime vuonna äänitemyynnin arvo oli ennätyksellinen. CDlevyjä myytiin sekä euromääräisesti että kappalemääräisesti enemmän kuin koskaan ennen. Tilaston mukaan äänitteiden myynti on noussut keskimäärin neljä prosenttia vuodessa. Vuosimyynnin muutoksen volatiliteetti (keskihajonta) on 8 %. Tämä tarkoittaa karkeasti ottaen sitä, että lineaarisen tilastollisen mallin mukaan kahtena vuotena kolmesta äänitemyynnin kasvu on jotain -4 % ja 12 % väliltä. Yhtenä vuotena kuudesta äänitemyynti laskee enemmän kuin 4 % ja yhtenä vuotena kuudesta myynti kasvaa yli 12 %. ÄKT julkaisee myös kuukausitilastoja, joista viimeinen on tätä kirjoitettaessa heinäkuulta Äänitteiden euromääräinen myynti on heinäkuun tilaston mukaan laskenut jonkin verran (4 %) viime vuoden ennätyslukemista. CD-levyjen euromääräinen myynti on laskenut 3 % vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Tilaston mukaan CD-levyjen keskimääräinen (ilmeisesti veroton) hinta on 7,30 euroa, 2 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin. 2
3 2 Äänitteiden vähittäismyynnin inflaatiokorjattu kehitys Yllä olevassa kuvassa on näytetty äänitteiden vähittäismyynnin arvo inflaatiokorjattuna vuoden 2001 markkoihin elinkustannusindeksin mukaan (elinkustannusindeksin lähde: Tilastokeskus). Inflaatiokorjattu myynti on pysynyt kahden vuosikymmenen aikana suunnilleen samana; se on kasvanut keskimäärin vain 0,2 % vuodessa. Vuosimyynnin kasvun volatiliteetti on ollut 7,6 %. Toisin sanoen, tilastollisen mallin mukaan kahtena vuotena kolmesta inflaatiokorjattu myynnin muutos on jotain -8 % ja +8 % väliltä. Kuvista näkyy, että äänitemyynti on kasvanut vuosina , minkä jälkeen se on laskenut vuoteen 1986 asti. Tämän jälkeen myynti on kasvanut, kunnes se on ollut korkeimmillaan vuonna Vuosina laman syvenemisen ja suurtyöttömyyden aikana (työttömyys oli huipussaan vuosina 1993 ja 1994) myynti laski yhteensä noin 20 %, kunnes se vuodesta 1994 alkaen on jälleen lähtenyt kasvuun talouden elpymisen myötä. Tekijänoikeusteollisuus väittää, että kirjoittavat CD-R-asemat ja Napsterin kaltaiset musiikkia verkossa jakavat järjestelmät vaikuttavat äänitemyyntiin merkittävissä määrin. Ensimmäinen kuluttajille sopivasti hinnoiteltu CD-R-asema (Hewlett Packard 4020i) tuli markkinoille syyskuussa Musiikkia verkossa jakava Napster perustettiin toukokuussa
4 Suurin äänitteiden myyntiin vaikuttava tekijä on selkeästi yleinen taloudellinen tilanne, varsinkin 90-luvun alun taantuma. Myyntitilastojen perusteella CD-Rasemilla tai Napsterin kaltaisilla P2P-järjestelmillä ei ole näkyvää vaikutusta äänitteiden myyntiin. 3 Tekijänoikeusteollisuus ja kopiosuojaukset Tekijänoikeuslain 12 sallii teoskappaleiden kopioimisen yksityistä käyttöä varten. Tekijänoikeusteollisuus pitää kuitenkin laillista kotikopiointia uhkana. Tätä varten esimerkiksi CD-levyjä on alettu julkaista "kopiosuojattuina", mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että levyihin on lisätty tarkoituksella virheitä, jotka estävät niiden lukemisen useimmissa tietokoneiden CD-ROM-asemissa, autostereoissa ja monissa HIFI-soittimissa (jotka muistuttavat tekniikaltaan tietokoneiden CD-ROM-asemia). Syksystä 2002 alkaen suomalaisessa levytuotannossa kaikki suurimmat levy-yhtiöt ovat kopiosuojanneet uuden tuotantonsa. ÄKT:n projektipäällikkö Tommi Kyyrän mukaan digitaalinen kopiointi ja Internetin ilmainen musiikkitarjonta olisi vuonna 2001 vähentänyt äänitemyyntiä maailmanlaajuisesti viisi prosenttia (Kaleva ). Levymyynnin kasvun luonnollinen vuosivaihtelu (volatiliteetti) on kuitenkin 8 % (ks. yllä), eli merkittävästi suurempi kuin ÄKT:n väittämä muun muassa digitaalisesta kopioinnista aiheutuva viiden prosentin vaikutus. Lisäksi Kyyrä unohti mainita, että tekijänoikeusjärjestöt keräävät tyhjistä CD-R-aihioista kasettimaksua laillisesta kotikopioinnista aiheutuvien menetettyjen myyntitulojen korvaamiseksi ja että CD-levyjä myytiin viime vuonna Suomessa enemmän kuin koskaan ennen. Maailmanlaajuinen äänitemyynti laski vuonna 2001 täsmälleen ÄKT:n Kyyrän mainitsemat 5 % (lähde: IFPI). ÄKT siis ilmeisesti luulee, että äänitemyynnin muutokset johtuisivat vain kotikopioinnista! Vähintään yhtä todennäköinen selitys myynnin laskulle on kuitenkin maailmantalouden taantuma. ÄKT:n toiminnanjohtaja Arto Alaspää on mennyt lausunnoissaan jopa niin pitkälle, että hän on esittänyt, että viranomaisten etu menee yksilön edelle. "Sillä on katsottu olevan niin valtavia vaikutuksia hallitusten ja valtioiden kannalta", Alaspää sanoo. "Siksi yksityistä kopiointia on pakko rajoittaa."(nelosen uutiset ) Lainsäätäjä on uskonut tekijänoikeusteollisuuden vakuuttelut sellaisenaan, mistä syystä kopiosuojausten kiertämistä ollaan Suomessa kriminalisoimassa. [1] Tämä tarkoittaa sitä, että "teknisesti suojattujen"teosten kopioiminen yksityiseen käyttöön tulee olemaan rikos, jos se edellyttää kopiosuojauksen kiertämistä. CD-ROM-levyjä ei voi enää välttämättä käyttää autostereoissa, niitä ei saa kopioida kannettavalle MP3-soittimelle tai tietokoneelle. Amerikasta ostettujen R1-4
5 alueen DVD-elokuvien katsomisesta on tulossa rikos, kuten avoimeen lähdekoodiin perustuvien DVD-soitto-ohjelmien levittämisestäkin. Piratismi, eli ansiotarkoituksessa tapahtuva teosten luvaton kopiointi ja levittäminen, on rikos jo nykyisin voimassa olevan lain perusteella kuten pitääkin. Myös teosten ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa tapahtuva massalevitys Internetissä on laitonta ilman mitään uutta lakiakin. Kuten levy-yhtiö BMG Finland Oy:n koordinaattori Jyrki Niskanen myönsi Helsingin Sanomissa julkaistussa artikkelissa, kopiosuojauksia ei ole tarkoitettu piraatteja vastaan. Ammattirikolliset pystyvät suojaukset aina kiertämään. Tekijänoikeuslakiehdotus tai kopiosuojaukset eivät siis vaikuta esimerkiksi piratismiin millään tavalla. Sen sijaan suojauksilla joiden kiertämisen lainsäätäjä siis aikoo kriminalisoida pyritään estämään laillinen kotikopiointi. Tekijänoikeuslaki antaa tekijänoikeuden haltijoille oikeuden kontrolloida teoskappaleiden valmistamista myyntiä ja julkista levittämistä varten. Tekijänoikeusteollisuus haluaa tämän lisäksi hallita mahdollisimman tehokkaasti myös teosten käyttöä. Teosten käytön hallitsemiseen käytetään teknisiä kopiosuojauksia kopiosuojattuja teoksia kun voi suojauksia murtamatta käyttää vain tekijänoikeusteollisuuden erikseen hyväksymillä tavoilla. Kopiosuojausten kiertämisen kriminalisoiminen on erityisen vaarallista. Siitä voi aiheutua taloudellista vahinkoa, joka ei ole missään suhteessa teosten käytöstä tekijänoikeusteollisuudelle mahdollisesti aiheutuviin kustannuksiin: äärimmillään tämä voi johtaa esimerkiksi siihen, että nykyisenlaiset tietokoneet kielletään, koska ne mahdollistavat teosten kopionnin. Tietokoneita ei enää saisi valmistaa muuten kuin tekijänoikeusteollisuuden erikseen hyväksymillä tavoilla ja niitä saisi käyttää vain valvotusti erikseen hyväksytyillä ohjelmilla (tämä ei valitettavasti ole hatusta vedetty skenaario [2]). Tekijänoikeusteollisuuden käytännössä rajaton oikeus säädellä teosten käyttöä johtaa taloudelle haitallisten monopolien syntymiseen. (Ks. esim. Boldrin and Levine, The case against intellectual property, 2002, published in the American Economic Review May 2002 issue) 4 Kopiosuojausten vaikutus äänitteiden myyntiin Tekijänoikeusteollisuus uskoo, että laillinen yksityiseen käyttöön kopiointi vähentää heidän myyntitulojaan, mistä syystä käytännössä kaikki uudet CD-levyt ovat kopiosuojattuja. Sen jälkeen, kun käytännössä kaikki uudet CD-levyt ovat kopiosuojattuja ja niiden kopiointi CD-R-aihioille on rikos, ei tekijänoikeusjärjestöillä ole enää perusteita periä CD-R-aihioista kasettimaksuja. Vaikka CD-levyjen myynti kasvaisikin, niin 5
6 kasettimaksujen menetyksestä aiheutuva tulonmenetys voisi hyvinkin kompensoida mahdollisesta myynnin kasvusta syntyvän voiton. CD-levyjen vahva puoli on ollut, että niitä on voinut kuunnella muillakin kuin tekijänoikeusteollisuuden erikseen hyväksymillä laitteilla kuten kannettavalla tietokoneella ja MP3-soittimella ilman että levyjä tarvitsee kantaa mukana. Kopiosuojattujen levyjen käyttömahdollisuudet ovat huomattavasti pienemmät. Todennäköisyys sille, että kalliilla rahalla ostettu levy ei toimikaan omassa soittimessa tai käyttöympäristössä, on merkittävä. Ja vaikka CD-standardia rikkova levy [3] aluksi toimisikin, niin on mahdollista, että kun käyttäjä ehkä vuosien päästä uusii soittimensa tai käyttöympäristönsä, niin levy tai levyllä mukana olevat oheisohjelmat eivät niissä enää toimikaan. Kopiosuojattu CD-levy voi osoittautua lyhytikäiseksi kertakäyttötuotteeksi. Kuluttajat maksavat kopiosuojaamattomien CD-levyjen hinnassa myös siitä, että he voivat tehdä niistä kopioita yksityiseen käyttöön. Markkinatalouden lakien mukaan levyjen käyttöarvon vähenemisestä seuraa, että joko levyjen myynti vähenee tai hinta laskee. Tekijänoikeusteollisuus ei siis voi olettaa, että kopiosuojatuista CD-levyistä saatavat myyntitulot pysyvät ennallaan. (Itse en esimerkiksi kopiosuojattuja levyjä osta, koska en niitä voi käyttää; kopion ostamani CD-levyt Ogg Vorbis -tiedostoiksi kannettavan tietokoneeni kovalevylle, jotta voin kuunnella niitä töissä.) DVD-levyt, kännykät ja konsolipelit kilpailevat musiikkiäänitteiden kanssa samasta ostajakunnasta. Vähentämällä musiikkiäänitteiden käyttöarvoa erilaisilla kopiosuojauksilla ääniteteollisuus on tekemässä palvelusta näille pahimmille kilpailijoilleen. [4] Tekijänoikeusteollisuus on laskelmissaan yleensä olettanut, että yksityiseen käyttöön kopiointi tai Internetistä ilmaiseksi tai halvalla saatava musiikki vähentäisi levymyyntiä. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen: Internet on taiteilijoille tehokas tapa mainostaa, levittää ja myydä musiikkia ilman levy-yhtiöitäkin. (Tämä tietysti uhkaa suurten levy-yhtiöiden asemaa, joiden etu on nimenomaan tehokas markkinointikoneisto.) Eikä ole lainkaan selvää, että ihmiset ostaisivat kaiken sen musiikin, minkä he itselleen yksityiseen käyttöön kopioivat. Yankee Groupin arvion mukaan vuonna 2001 Internetissä kopioitiin yli 5 miljardia musiikkitiedostoa maailmanlaajuisesti. Alkuperäisiä CD-levyjä myytiin samaan aikaan 2,5 miljardia kappaletta (lähde: IFPI). Vuonna 2001 Suomessa myytiin 14,5 miljoonaa tyhjää CD-R-aihiota (lähde: Kopiosto), verrattuna 10 miljoonaan edellisenä vuonna (lähde: Kopioston tutkimus 2001). Kasettimaksutoimiston teettämän tutkimuksen mukaan (Logit ) vajaalle puolesta CD-R-aihioista kopioidaan musiikkia. Viime vuonna Suomessa siis kopioitiin ehkä noin 7 miljoonaa CD-levyä, samalla kun alkuperäisiä levyjä myytiin ennätysmäiset 11,6 miljoonaa kappaletta (lähde: ÄKT). Kopioinnin voimakas kasvu vuosien 2000 ja
7 aikana ei kuitenkaan näy levyjen myyntitilastoissa juuri mitenkään! Tai toisella tavalla ilmaistuna: jos äänitteiden P2P- ja CD-R-kopiointi jostain syystä loppuisi, niin levymyynti tuskin sen seurauksena kasvaisi. CD-R-asemat ja Internetin P2P-palvelut ovat siis kasvattaneet musiikin kokonaiskulutusta merkittävästi. Tämä on hyvä uutinen niille musiikin tekijöille, joille on tärkeää saada musiikilleen mahdollisimman paljon kuuntelijoita. Kopioiden vaikutus levyjen myyntiin onkin mitä luultavimmin kahtalainen: yhtäältä musiikin kulutus ja samalla alkuperäisten levyjen kysyntä kasvaa, mutta toisaalta kopioidun musiikin osuus kokonaiskulutuksesta kasvaa niin kauan kuin alkuperäiset äänitteet eivät kilpaile hinnalla ja laadulla (käyttöarvolla). (Ks. myös Stan Liebowitzin kommentteja P2P-verkoista, File sharing: Innocent until proven guilty, Salon.com ) Miten tekijänoikeusteollisuus on vastannut tähän digitaalisen musiikin kysynnän valtavaan kasvuun? Tekijänoikeusteollisuus, joka pelkää kopiointia yli kaiken, ei ole uskaltanut edes kehittää sähköistä kaupankäyntiä äänitteillä. Tämän vuoksi tekijänoikeusteollisuuden edustamien taiteilijoiden musiikkia ei voi ostaa Internetistä sähköisessä muodossa, vaikka muusikot voisivat sitä ainakin joidenkin teostensa osalta itse halutakin. (Ks. esim. Gayer and Shy, "Internet, peer-to-peer, and intellectual property in markets for digital products", 2002 ja siinä olevat viitteet) On ironista, että kopiosuojausten käyttäminen tekee kopioista entistä houkuttelevampia. Täysihintainen fyysinen CD-levy ei riitä selvästikään kattamaan kuluttajien kysyntää. Kuluttajien tekemät kopiot, joissa suojauksia ei ole, toimivat kaikilla laitteilla toisin kuin alkuperäiset kopiosuojatut äänitteet, jotka voivat jopa rikkoa käytetyn soittimen [5]. 5 Yhteenveto Väitettyä digitaalisten tallennuslaitteiden tai Internetin musiikkitarjonnan aiheuttama levymyyntiä vähentävää vaikutusta ei näe levyjen myyntikäyrästä. Levymyynnin luontainen vuosivaihtelu on suurempi kuin tekijänoikeusteollisuuden väittämä kotikopioinnista aiheutuva myynnin väheneminen. Musiikkiäänitteiden myyntiin vaikuttavat myös seuraavat seikat, joista useimmat ovat luultavasti kotikopiointia merkittävämpiä: Makrotalouden vaihtelut nousu- ja laskusuhdanteineen ovat olleet levymyyntiin selvästi eniten vaikuttava tekijä 7
8 Kopiosuojaukset vähentävät CD-levyjen käyttöarvoa ja siten myös niistä saatavia myyntituloja DVD-levyt, pelikonsolit ja kännykät kilpailevat musiikkiäänitteiden kanssa samasta ostajakunnasta On helppo ennustaa, että musiikkiäänitteiden myynti tulee tulevaisuudessa jonain vuosina laskemaan jo pelkästään siksi, että minkään tuotteen myynti ei voi kasvaa joka vuosi. Myynnin väheneminen ei kuitenkaan välttämättä johdu kotikopioinnista, vaikka kasettimaksuja jokaisesta tyhjästä CD-R-aihiosta perivä tekijänoikeusteollisuus voi niin väittääkin. Viitteet [1] Tekijänoikeuslakiehdotuksesta EFFin sivuilla, tekijanoikeus.var. [2] Yhdysvalloissa kaavaillaan järjestelmää (TCPA/Palladium), jonka avulla tekijänoikeuden haltijat voisivat valvoa tehokkaasti teosmateriaalin (äänitteet, elokuvat, tietokoneohjelmat, kuvat,... ) käyttöä tietokoneilla. Ks. Ross Anderson, TCPA / Palladium Frequently Asked Questions, cam.ac.uk/~rja14/tcpa-faq.html. [3] Kopiosuojatut CD-levyt rikkovat CD-standardia, mistä Philips, joka omistaa oikeudet CD-logoon, ei pidä. Philips burning on protection, Wired News , 00.html. [4] Dan Bricklin, The recording industry is trying to kill the goose that lays the golden egg, [5] Sonyn kopiosuojatut levyt lukitsivat Macintosh-tietokoneiden CD-ROMasemat, minkä seurauksena ne oli vietävä huoltoon. A sour note for Mac users, Wired News , ,52513,00.html. Tekstissä on yllä olevien lisäksi lisää viitteitä. Kirjoituksen WWW-versiossa ( on myös suoria linkkejä lisätietoihin. 8
Älä luule, ota selvää!
Älä luule, ota selvää! Tekijä Elämä ilman kulttuuria on tylsää 1 Yhdistä tekijä ja teos. laulaja kirjailija kuvittaja ohjaaja säveltäjä 2 Kirjoita omin sanoin kehykseen mikä teos on. 3 Täydennä ajatuskarttaan
Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään
Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta.
Tekijänoikeus ja piratismi
Tekijänoikeus ja piratismi Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta. YK:n
Lausunto opetusministeriön luonnoksesta tekijänoikeuslaiksi
Lausunto opetusministeriön luonnoksesta tekijänoikeuslaiksi Electronic Frontier Finland EFFI ry PL 239 00101 Helsinki effi@effi.org http://www.effi.org/ Tämä dokumentti sähköisessä muodossa: http://www.effi.org/julkaisut/lausunnot/tekijanoikeus-2003-09-
Mikä tekijänoikeus? 1/10. Sivut vaihtuvat nuolinäppäimillä. Sovelluksesta pääset pois Esc näppäimellä.
Mikä tekijänoikeus? 1/10 Sivut vaihtuvat nuolinäppäimillä. Sovelluksesta pääset pois Esc näppäimellä. Tekijänoikeus ja piratismi toinen oppitunti Mikä tekijänoikeus? 1/10 Tekijänoikeus ja piratismi Jokaisella
OPETUSMINISTERIÖ 4.12.2006. Selvitys tekijänoikeuslain teknisiä suojauksia koskevien säännösten vaikutuksista yksityisen kopioinnin mahdollisuuteen
OPETUSMINISTERIÖ 4.12.2006 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Selvitys tekijänoikeuslain teknisiä suojauksia koskevien säännösten vaikutuksista yksityisen kopioinnin mahdollisuuteen Opetusministeriö esittää
YKSITYISEN KOPIOINNIN TUTKIMUS 2018
Opetus- ja kulttuuriministeriö YKSITYISEN KOPIOINNIN TUTKIMUS 2018 Toukokuu / 2018 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen 17906-08 Yksityinen kopiointi 2 Yksityinen kopioinnin tutkimus 2018 Tutkimuksessa selvitettiin
Opas tekijänoikeudesta valokuvaan, piirrettyyn kuvaan, liikkuvaan kuvaan, ääneen ja musiikkitallenteisiin sekä tekijänoikeudesta internettiin.
Opas tekijänoikeudesta valokuvaan, piirrettyyn kuvaan, liikkuvaan kuvaan, ääneen ja musiikkitallenteisiin sekä tekijänoikeudesta internettiin. TEKIJÄNOIKEUS (Kopiereg - Derechos d autor - Müəlliflik hüquqları
Mitä sinun tulisi tietää lastesi internetin käytöstä?
Mitä sinun tulisi tietää lastesi internetin käytöstä? Miten suojelen lastani ja tietokonettani haitalliselta ja laittomalta aineistolta? Mitä laittoman aineiston jakelemisesta seuraa? Mikä on internetissä
Mikä on tehokas tekninen suojakeino? Mikä on "tehokas" tekninen suojakeino?
Mikä on "tehokas" tekninen suojakeino? Taustaa Uudistunut tekijänoikeuslaki astui voimaan Suomessa v. 2006 alussa (ns. Lex Karpela ) Paljon kritiikkiä -> laki kuitenkin astui voimaan TekL 50a kieltää tehokkaan
Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,
Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,
Äänitteitä lainaava asiakaskunta
Äänitteitä lainaava asiakaskunta 0 Äänitteiden lainaajat muodostavat musiikkiosaston suurimman asiakasryhmän (noin 70 %) 0 Musiikin suurkuluttajat käyttävät musiikkikirjastoa yhtenä musiikin hankintakanavana
Kustannusosakeyhtiö Otava 2
20 Kustannusosakeyhtiö Otava 2 Tilanne maailmalla Päätelaitteet Vuoteen 2009 mennessä on myyty 5 miljonaa lukulaitetta Vuonna 2010 myydään arviolta 5-6 miljoonaa lukulaitetta 7 miljoonaa Ipadia Erilaisia
Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys
Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys TYY 2017 Frida Pessi 20.12.2017 Viestintä eli kommunikaatio Sanomien siirtämistä Merkitysten tuottamista Mutta myös yhteisen ymmärryksen tuottamista (yhteisöllisyys)
SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2007
SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2007 Tutkimusraportti ja tiedotteet: TUTKIMUKSEN TAUSTA Tutkimusmalli Kim Forss/Andante Consultants. Samaa mallia on käytetty Ruotsin, Tanskan
TEKIJÄNOIKEUS EU:n DIGITAALISILLA SISÄMARKKINOILLA (U63)
TEKIJÄNOIKEUS EU:n DIGITAALISILLA SISÄMARKKINOILLA (U63) Kolme asiaa Kotimaisten luovien alojen yhteinen edunvalvontaorganisaatio on ottanut kantaa kolmeen kohtaan ja muilta osin viittaamme jäsenjärjestöjemme
Electronic Frontier Finland ry
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle teollis- ja tekijänoikeuksia koskevan lainsäädännön muuttamisesta 9.12.2005 Electronic Frontier Finland ry www.effi.org 1. Yleistä Electronic
Suomen Kuluttajaliitto ry Mannerheimintie 15 A 00260 HELSINKI 1.6.2007 puh. 09-454 2210. Opetusministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO
Suomen Kuluttajaliitto ry LAUSUNTO Mannerheimintie 15 A 00260 HELSINKI 1.6.2007 puh. 09-454 2210 Opetusministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO Tekijänoikeusjärjestelmän arviointia ja tekijänoikeuslainsäädännön
Sivu 1/5 Mitä CD- tai DVD-muotoa tulisi käyttää? Tässä artikkelissa Tarpeita vastaavan levyn ja muodon valinta Tietoja Live File Systemin ja masteroidun levymuodon eroista Miksi Live File System -muodosta
TALLENNETAAN CD-/DVD-LEVYLLE
TALLENNETAAN CD-/DVD-LEVYLLE SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi CDBurnerXP POLTTO-OHJELMAN KÄYTTÖ 2(9) Polttavat asemat Nykyiset polttavat
Tekijänoikeus suojaa luovaa työtä
Perustietoa tekijänoikeudesta Tekijänoikeus suojaa luovaa työtä Kirjoittanut Lauri Kaira Kuvittanut Jukka Lemmetty Kirja ei synny ilman kirjailijaa Yksikään elokuva, kirja, sarjakuva tai laulu ei synny
Vaihtoehtoinen näkökulma. Pykälän, EFFI:n ja Teoston tekijänoikeusseminaari
Vaihtoehtoinen näkökulma Pykälän, EFFI:n ja Teoston tekijänoikeusseminaari EFFI mikä..? Perustettu 2001 elokuussa Esikuvana Electronic Frontier Foundation Puolustaa käyttäjien oikeuksia digitaalisessa
5/8/2016 The Copyright Law 1
5/8/2016 The Copyright Law 1 5/8/2016 The Copyright Law 2 Yleistä Tekijänoikeuden kohteena on kirjallinen tai taiteellinen teos. Suojan saadakseen teoksen tulee ylittää ns. teoskynnys. Suojattu teos on
PROJEKTITYÖN TEKEMINEN
KOPIRAITTILAN KOULU PROJEKTITYÖN TEKEMINEN Teosten hyödyntäminen omassa työssä TEOSTEN KÄYTTÖ Toisten tekemän teoksen käyttöön tarvitaan yleensä tekijän lupa. Lupaa ei tarvita: 1. Tiedon, ideoiden, periaatteiden
Johdanto. Toteuttajat. Tämän tutkimuksen tiedonkeruun on toteuttanut Consumer Compass Oy IFPI Musiikkituottajat ry:n käytettäväksi.
Johdanto Toteuttajat Tämän tutkimuksen tiedonkeruun on toteuttanut Consumer Compass Oy IFPI Musiikkituottajat ry:n käytettäväksi. Tutkimuksen tavoite Tutkimuksen päämaalina oli selvittää kuluttajien mielipiteitä
MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA?
MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA? Tekijänoikeudet ja tietosuoja verkossa Ella Kiesi 26.3.2009 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Vaikuttava lainsäädäntö Tekijänoikeuslaki 404/1961
Tutustu Daisy-soittimeen!
Tutustu Daisy-soittimeen! Daisy-julkaisut Äänikirjat, -lehdet, oppaat, tiedotteet Äänen lisäksi kuvia, piirroksia, taulukoita Tiedostot MP3-muotoisia Jakelu CD-levyillä tai verkon kautta Daisy-julkaisuja
Musiikkituottajat - IFPI Finland ry. Vuoden 2018 äänitemyynti
Musiikkituottajat - IFPI Finland ry Vuoden 2018 äänitemyynti 2.4.2019 MUSIIKKITUOTTAJAT SIIRTYY KANSAINVÄLISEN IFPIN GMR:N LUKUIHIN Musiikkituottajat on aiempina vuosia julkaissut äänitemyynnin markkinaluvut
PROJEKTITYÖN TEKEMINEN. Teosten hyödyntäminen omassa työssä
PROJEKTITYÖN TEKEMINEN Teosten hyödyntäminen omassa työssä TEOSTEN KÄYTTÖ Toisten tekemän teoksen käyttöön tarvitaan yleensä tekijän lupa. Lupaa ei tarvita: 1. Tiedon, ideoiden, periaatteiden käyttö Kunhan
Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.12.
Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.12.2016 Toiminnanjohtaja Antti Kotilainen Lainsäädännön lähtötilanne
Äänitteet ja tallenteet
Äänitteet ja tallenteet Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi Avainsanat: video, elokuva, tekijänoikeus, YouTube, lähioikeudet, TV-ohjelma, kuvauslupa, Creative Commons, CC, avoimet aineistot,
Tekijänoikeusfoorum luvattoman verkkojakelun vastaiset toimet 28.10.2013
Tekijänoikeusfoorum luvattoman verkkojakelun vastaiset toimet 28.10.2013 Yhteenveto Kuluttajille on tarjolla runsaasti uusia digitaalisia sisältöpalveluita Laillisten palveluiden käyttö kasvaa Laittomat
Kansalliset digitaaliset kulttuuriaineistot Eduskunnan kirjastossa Annamari Törnwall
Kansalliset digitaaliset kulttuuriaineistot Eduskunnan kirjastossa 21.11.2017 Annamari Törnwall Mitä kulttuuriaineistoa? radio- ja tv-arkisto digitoituja aikakaus- ja sanomalehtiä verkkoarkisto elektronisia
Projektityön tekeminen. Mitä on hyvä muistaa
Projektityön tekeminen Mitä on hyvä muistaa Aineistojen hyödyntäminen Kuvat, kartat, kirjat, lehtiartikkelit, musiikki ja videot ovat tekijänoikeuden suojaamia Toisen tekemän työn kopioimiseen ja liittämiseen
Valokopiointija digiluvat
Valokopiointija digiluvat Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi Avainsanat: digilupa, valokopiointi, digitaalisten aineistojen kopiointi, Kopioston luvat, tekijänoikeus, taloudelliset oikeudet,
TEKIJÄNOIKEUDELLINEN TIETOTURVAOPAS
TEKIJÄNOIKEUDELLINEN TIETOTURVAOPAS ESIPUHE Musiikkia luovat ja tuottavat ihmiset odottavat saavansa oikeudenmukaisen korvauksen siitä luovuudesta, ajankäytöstä ja kovasta työstä jota he tekevät - voidakseen
Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,
Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,
Musiikkialan talous Suomessa 2013
Tunnuslukuja ja tutkimuksia 7 Musiikkialan talous Suomessa 2013 Eero Tolppanen Lokakuu 2014 MUSIIKKIALAN TALOUS SUOMESSA 2013 Johdanto Musiikkialan talouden rahallinen kokonaisarvo Suomessa on vuonna 2013
VALO ja tietoyhteiskunnan kehitysvaihtoehdot
VALO ja tietoyhteiskunnan kehitysvaihtoehdot Jussi Silvonen Joensuun VALO -päivä, 8. 5. 2009 (http://jinux.pokat.org/jussi/) Esityksen rakenne Torikatu 10, Joensuu, SONY Bravia, Lieksan koulut = mitä yhteistä?
Lukijat kuvaajina ja kirjoittajina Santtu Parkkonen / Helsingin Sanomat
Lukijat kuvaajina ja kirjoittajina Santtu Parkkonen / Helsingin Sanomat 2 Metron lukijakonsepti Vuodessa Metroa avustaa yli 30 000 lukijaa 3 Lukijat lähettävät toimitukseen yli 35 000 kuvaa, tuhansia juttuja
Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Teosto ja Gramex 27.11.2014
Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16 Teosto ja Gramex 27.11.2014 Teosto Musiikinesitysoikeussopimus Teosto on säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikinkustantajien tekijänoikeusjärjestö.
Mitä on tekijänoikeus?
Tekijänoikeudet Elina Ulpovaara 21.9.2009 2009 Mitä on tekijänoikeus? Tekijänoikeuslaki 8.7.1961/404 Tekijänoikeuden kohde ja sisällys 1 Sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus
Immateriaalioikeudet. Onko niille oikeutusta?
Immateriaalioikeudet Onko niille oikeutusta? kai.kimppa@utu.fi Uusi tekijänoikeuslaki Perustuu EU direktiiviin Perustuu WIPOn ja WTOn sopimuksiin Yhä tiukempia lakeja kun muuten ei pystytä pitämään kopiointia
Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä 28.12.2007/1433 Verkkoaineisto
Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä 28.12.2007/1433 Verkkoaineisto Esa-Pekka Keskitalo 19.5.2008 Lain tarkoitus (1 ) Tämän lain tarkoituksena on Suomessa yleisön saataville saatettujen
KORKEA- KOULUJEN KOPIOINTILUPA
KORKEA- KOULUJEN KOPIOINTILUPA YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT Kopioston kopiointilupa on hyödyllinen apu opetuksessa. Se mahdollistaa painettujen julkaisujen osittaisen kopioimisen ja digitoimisen,
TEOKSEN (esim. tekstin, kuvien, musiikin tai muiden hengentuotteiden) tekijöillä on tekijänoikeus teokseensa.
TEKIJÄNOIKEUDET 1) Mitä on tekijänoikeus? TEOKSEN (esim. tekstin, kuvien, musiikin tai muiden hengentuotteiden) tekijöillä on tekijänoikeus teokseensa. Tekijänoikeus sisältää ns. taloudellisen oikeuden
Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja
Suomen suurin musiikin tekijänoikeusjärjestö Jotta musiikki soi huomennakin Reilu peli: palkkaa työstä tä Musiikissa on taikaa, se saa ihmiset ja asiakkaat viihtymään Se ei synny itsestään, jokaisella
Operight-tietoisku. Luentorunko. Osio 1: Tekijänoikeuden ABC. Mitä on tekijänoikeus? Kenelle tekijänoikeus syntyy? Opettajan luoma materiaali
Operight-tietoisku Luentorunko Osio 1: Tekijänoikeuden ABC. Mitä on tekijänoikeus? Tekijänoikeus on luovuuden ja investointien suojaa. Tekijänoikeuslain tarkoituksena on tasapainoilla tekijän oikeuksien
Vialliset levyt JUHA NYKÄNEN. MATTI VUORIMAA ja HANNU HÄYHÄ, kuvat
Vialliset levyt Suurimmat levy-yhtiöt ovat päättäneet lisätä levyihin virheitä, joiden tarkoitus on estää musiikin kopiointi tietokoneen CD-asemassa. Näitä viallisia tuotteita ei enää pitäisi kutsua CD-levyiksi,
Uusien verkkopalvelujen edistäminen tekijänoikeuspolitiikassa - Tekijänäkökulma
Uusien verkkopalvelujen edistäminen tekijänoikeuspolitiikassa - Tekijänäkökulma Lottaliina Lehtinen lakiasiainpäällikkö Suomen Muusikkojen Liitto ry Tekijäfoorumin työvaliokunnan jäsen Tekijäfoorumi Animaatioklinikka
Kaikkien kirjasto. Näin käytät kirjastoa. Selkoesite
Kaikkien kirjasto Näin käytät kirjastoa Selkoesite Kaikkien kirjasto Tämä esite on julkaistu osana Kaikkien kirjasto -kampanjaa. Kampanjan toteuttavat Selkokeskus, Kulttuuria kaikille -palvelu ja Suomen
TEKIJÄNOIKEUDET VERKOSSA. Annukka Havas 12.05.2011 1
TEKIJÄNOIKEUDET VERKOSSA Annukka Havas 12.05.2011 1 HAASTEITA JA RAJAPINTOJA -AVOIMET OPPIMISYMPÄRISTÖT JA TIETOVERKOT -SOSIAALINEN MEDIA: YHTEISÖPALVELUT, BLOGIT, KUVIEN JA VIDEOIDEN JAKOPALVELUT -KUKA
Laki, nuoret ja netti. Opetu s - ministeriö
Laki, nuoret ja netti Opetu s - ministeriö Netti on osa nuorten arkea Yhteydenpitoa kavereihin, tiedostojen vaihtoa, harrastusryhmiä, fanitusta, pelaamista, tiedon hakua, oppimista, asioiden hoitamista,
SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2006
SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2006 Tutkimusraportti ja tiedotteet: www.musex.fi TUTKIMUKSEN TAUSTA Tutkimusmalli Kim Forss/Andante Consultants. Samaa mallia on käytetty Ruotsin,
igitaalisten teosten maailmanlaajuinen rekisteröinti ja käyttömaksujen kerääminen internetissä
Helsingin yliopisto Tietojenkäsittelytieteen laitos igitaalisten teosten maailmanlaajuinen rekisteröinti ja käyttömaksujen kerääminen internetissä Rasmus Wickholm rasse@iki.fi 22.5.2008 Tekijänoikeudet
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:9. Internetpalvelusta tallennettujen musiikkitiedostojen julkinen esittäminen
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:9 Asia Hakija Internetpalvelusta tallennettujen musiikkitiedostojen julkinen esittäminen A Annettu 14.4.2009 Tiivistelmä Musiikkitiedostojen tallentaminen internetpalvelusta
Ulkoiset mediakortit. Käyttöopas
Ulkoiset mediakortit Käyttöopas Copyright 2006 Hewlett-Packard Development Company, L.P. SD-logo on omistajansa tavaramerkki. Java on Sun Microsystems, Inc:n tavaramerkki Yhdysvalloissa. Tässä olevat tiedot
Kansantalouden kuvioharjoitus
Kansantalouden kuvioharjoitus Huom: Tämän sarjan tehtävät liittyvät sovellustiivistelmässä annettuihin kansantalouden kuvioharjoituksiin. 1. Kuvioon nro 1 on piirretty BKT:n määrän muutoksia neljännesvuosittain
KORKEAKOULUJEN KOPIOINTILUPA. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut
KORKEAKOULUJEN KOPIOINTILUPA Yliopistot ja ammattikorkeakoulut Kopiointilupa helpottaa teosten käyttöä Kopioston kopiointilupa on hyödyllinen apu opetuksessa. Se mahdollistaa painettujen julkaisujen osittaisen
Laskentatoimi. Sisältö. Luku 6 Diat Ratkaisut (excel) (pdf) Luku 1 Diat Ratkaisut (excel) (pdf) Kopiointiehdot. Luku 7 Diat Ratkaisut (excel) (pdf)
OPETTAJAN AINEISTO - ILMAINEN ESITTELYKAPPALE Kopiointiehdot Sisältö Luku 1 Luku 2 Luku 3 Luku 4 Tehtävä 11 Tehtävä 12 Luku 5 Luku 6 Luku 7 Luku 8 Luku 9 Luku 10 Ratkaisut ja esimerkki sivulta 236 (excel)
KOPIOINTILUPAHAKEMUS ÄÄNITALLENNE
T E K I J Ä N O I K E U S J Ä R J E S T Ö U P P H O V S R Ä T T S O R G A N I S A T I O N 1/6 KOPIOINTILUPAHAKEMUS ÄÄNITALLENNE 1. LUVAN HAKIJA (Yritys / henkilö, joka suorittaa kopioimisen) Yritys: Yhteyshenkilö:
Luovan työn tekijät ja yrittäjät (LYHTY) Valtuuskunta
Luovan työn tekijät ja yrittäjät (LYHTY) Valtuuskunta Helsingissä 15.12..2009 TUTKIMUSTULOKSET JA TASAPUOLISUUS EDELLYTTÄVÄT HYVITYSMAKSUA MUSIIKKIPUHELINTEN KALTAISIIN MONITOIMILAITTEISIIN Arvoisat tekijänoikeuspoliittisen
2005 TEKIJÄNOIKEUS- JA TIETOTURVAOHJE
2005 TEKIJÄNOIKEUS- JA TIETOTURVAOHJE DOWNLOAD 25% COMPLETE SIVU 02 Otatte riskin, mikäli musiikkia, elokuvia tai muuta tekijänoikeudellisesti suojattua aineistoa on organisaationne tietokonejärjestelmissä
F-Secure Oyj Yhtiökokous 2010 Toimitusjohtajan katsaus
F-Secure Oyj Yhtiökokous 2010 Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Protecting the irreplaceable f-secure.com Mahdollistamme miljoonien ihmisten turvallisen Internet elämän We enable millions of people
IPR ja DRM. Eetu Luoma Dr.Elma projekti TKTL, Jyväskylän yliopisto
IPR ja DRM Eetu Luoma Dr.Elma projekti TKTL, Jyväskylän yliopisto Määritelmät IPR Intellectual Property Rights eli oikeudet henkiseen pääomaan Jaetaan pääosin teollisiin oikeuksiin - keksinnöt (patentit),
KOPIOSTON KOPIOINTI- LUPA
KOPIOSTON KOPIOINTI- LUPA PERUSKOULUT JA LUKIOT Opetus yli ainerajojen ja monimuotoinen verkko-opetus Opetushallitus on hankkinut peruskouluille ja lukioille kopiointiluvan painettujen jen osittaiseen
Kvalitatiivisen datan avaaminen. Tieteenala-asiantuntija, FT Katja Fält Metodifestivaalit
Kvalitatiivisen datan avaaminen Tieteenala-asiantuntija, FT Katja Fält Metodifestivaalit 30.5.2017 Esityksen sisältö Tunnisteellisten aineistojen käsittely Tekijänoikeus ja aineistot Sosiaalisen median
Capital Markets Day Atria Suomi
Capital Markets Day Atria Suomi Toimitusjohtaja Mika Ala-Fossi Atria Suomi 1.1. 30.9.2018 Q3 Q3 Q1-Q3 Q1-Q3 Milj. EUR 2018 2017 2018 2017 2017 Liikevaihto 250,1 245,0 750,7 725,7 986,4 Liikevoitto 13,6
Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012
2014:28 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012 Helsingissä mediaanitulo 26 300 euroa Helsinkiläisen vuositulot keskimäärin 32 800 euroa Pääomatuloja huomattavasti edellisvuotta vähemmän Veroja
E-kirjan kirjoittaminen
1 E-kirjan kirjoittaminen Ohjeet e-kirjan kirjoittamiseen Tämän ohjeistuksen tavoitteena on auttaa sinua luomaan yksinkertainen e-kirja (pdftiedosto) asiakkaallesi. Kirja näyttää hänelle kuinka hyvin ymmärrät
DAISY. Esteetöntä julkaisua
DAISY Digital Accessible Information SYstem Esteetöntä julkaisua Markku Leino 27.4.2009 ESITYKSEN SISÄLTÖ Mikä on DAISY kirja? DAISY-järjestelmän lyhyt historia Miten rakentaa DAISY-kirja ja kirjatyypit
Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea
Liite 23 Opetus- ja kasvatusltk 27.11.2014 Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Kuntaliitto (Lahtinen & Selkee) on vuonna 2014 tehnyt selvityksen varhaiskasvatuksen
ASIAKASNÄKÖKULMA JULKAISUTOIMINNAN MURROKSEEN
1 ASIAKASNÄKÖKULMA JULKAISUTOIMINNAN MURROKSEEN Mari Katvala Oulun yliopiston kirjasto Oulun yliopiston kirjasto/ Mari Katvala 2 TOIMEKSIANTO Kuinka löytää aineiston, kun julkaiseminen hajaantuu aitoon
TEKIJÄNOIKEUSLAIN 26 A :N MUKAISEN YKSITYISEN KOPIOINNIN HYVITYSMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN 1.1.2011 ALKAEN
KUV/8427/48/2010 7.10.2010 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle TEKIJÄNOIKEUSLAIN 26 A :N MUKAISEN YKSITYISEN KOPIOINNIN HYVITYSMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN 1.1.2011 ALKAEN Asia Kuluttajavirasto on tekijänoikeuslain
Asiantuntijalausunto lakivaliokunnalle asiassa HE 26/2006 vp laeiksi teollis- ja tekijänoikeuksia koskevan lainsäädännön muuttamisesta
Asiantuntijalausunto lakivaliokunnalle asiassa HE 26/2006 vp laeiksi teollis- ja tekijänoikeuksia koskevan lainsäädännön muuttamisesta 27.5.2006 Ville Oksanen Oik. kand. Tutkija, Teknillinen korkeakoulu
Mainoselokuvakilpailu 2009. Valitse sopimuksen laji(t) laittamalla rasti ruutuun [ x ] Allekirjoitus: 1 [ ] ESIINTYMISEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS
Esiintymisen ja kuvauspaikan käyttöoikeussopimus Jokaisen mainoselokuvassa pelkällä äänellään tai kasvoillaan tunnistettavasti esiintyvän henkilön tulee allekirjoittaa esiintyjäsopimus. Jokaisesta valmiissa
Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille
Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille Kopiosto Teosto Gramex Kuntamarkkinat 2018, 13.9.2018 Joonas Jännäri Tekijänoikeusjärjestöt Kuntaliitto on neuvotellut suositussopimukset
GRAMEX. Sopimuksen osapuolet ovat Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry. (Jäljempänä Gramex)
T E K I J Ä N O I K E U S J Ä R J E S T Ö GRAMEX U P P H O V S R A T T S O R G A N I S A T I O N 1 (5) Sopimus 1. Osapuolet Sopimuksen osapuolet ovat Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien
EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE. Kopiosto ry:n kirjallinen asiantuntijalausunto
2.10.2018 EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE Kopiosto ry:n kirjallinen asiantuntijalausunto Asia: HE 123/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019. Kirjallinen asiantuntijalausunto
(Taloustieteen oppikirja, luku 5; Mankiw & Taylor, 2nd ed., ch 15)
12 Monopoli (Taloustieteen oppikirja, luku 5; Mankiw & Taylor, 2nd ed., ch 15) Monopoli on tilanne, jossa markkinoilla on vain yksi myyjä, jonka valmistamalle tuotteelle ei ole läheistä substituuttia yritys
Kulutus tekstiiliin ja muotiin Suomessa. Syyskuu 2017
Kulutus tekstiiliin ja muotiin Suomessa Syyskuu 2017 Kulutus tekstiiliin ja muotiin Suomessa / sisällysluettelo Keskeiset huomiot 1. Mihin suomalainen käyttää rahansa? Koko kulutus asukasta kohden eri
SOPIMUS HYVÄNTEKEVÄISYYSLEVYN VAROJEN OHJAAMISESTA YKSINÄISILLE ROMANIVANHUKSILLE IMATRALLA
IMATRAN KRISTILLINEN ROMANIYHDISTYS (IKRY) SAA VÄHINTÄÄN 5 000 EURON LAHJOITUKSEN LEVY-YHTIÖ / OHJELMATOIMISTO KING & ROSE PRODUCTION OY:ltä VANHUSTYÖHÖN Sopimuksen allekirjoitus 23.05.2008 (vas. Imatran
Pertti Pennanen License 1 (7) EDUPOLI ICTPro1 23.10.2013
License Pertti Pennanen License 1 (7) SISÄLLYSLUETTELO Lisenssien hallinta... 2 Lisenssisopimus... 2 Yleisimmät lisensiointimallit... 2 OEM lisenssi... 3 Kelluva lisenssi... 3 Työasemakohtainen lisenssi...
ASIAKASSOPIMUS. Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja
ASIAKASSOPIMUS Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja VIRALLINEN NIMI JA HENKILÖTUNNUS (MYÖS TAITEILIJANIMI, JOS KÄYTÄT SITÄ) myöh. Näyttelijä
Suomalaiset verkossa - NetTrack 2014. IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2014
Suomalaiset verkossa - NetTrack 014 IAB:n kooste Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluilla (catibus) ja web-kyselynä. Internetin käytön laajuutta mittaavat tulokset kysyttiin puhelimitse
Musiikin streaming-palvelut. Elvis-aamukahvitilaisuus 13.10.2015 Lumi Vesala /Teosto
Musiikin streaming-palvelut Elvis-aamukahvitilaisuus 13.10.2015 Lumi Vesala /Teosto 2 3 Digitaalinen vallankumous: median kulutustottumukset muuttuvat, bisnesmallit seuraavat perässä Nousussa 1. Av-streaming-palvelut:
Home Media Server. Home Media Server -sovelluksen asentaminen tietokoneeseen. Mediatiedostojen hallinta. Home Media Server
2007 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People ja Nseries ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä. Muut tässä asiakirjassa mainitut tuotteiden ja yritysten
Pelastakaa sosiaalinen media markkinoinnilta!
Pelastakaa sosiaalinen media markkinoinnilta! Viisi totuutta sosiaalisesta mediasta 1. Facebook on uusi Internet. 2. Yritys ei ole enää kuningas. 3. Suosittelu on sosiaalisen median tärkein liiketoimintatavoite.
Kulutus tekstiiliin ja muotiin Suomessa
Kulutus tekstiiliin ja muotiin Suomessa Kulutus tekstiiliin ja muotiin Suomessa / sisällys Keskeiset huomiot 1. Mihin suomalainen käyttää rahansa? Koko kulutus asukasta kohden eri kohteisiin 2016 Suomalaisten
Musiikki ja elokuvapiratismi Oikeus tietoyhteiskunnassa TKKK 7.2.2005
Musiikki ja elokuvapiratismi Oikeus tietoyhteiskunnassa TKKK 7.2.2005 TTVK ry Organisaatio jäsenistön yhteistyöelin perustettu 1979 edustaa laajasti oikeudenhaltijoita (musiikki, elokuva ja Sony PlayStation)
Kuvausluvat ja tekijänoikeudet
Kuvausluvat ja tekijänoikeudet Ira Helkamäki Mediatekniikan seminaari 24.1.2012 Sisältö Kuvaaminen Julkisella paikalla ja muualla Tekijänoikeudet Valokuvat, musiikki, elokuvat Tekijänoikeusrikkomus Tekijänoikeusyhdistykset
Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014. Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen
Ajankohtaista markkinoilta Marraskuu 2014 Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen 3.11.2014 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat näkymät
KOPIOINTI JA TALLENNUS OPPILAITOKSISSA
KOPIOINTI JA TALLENNUS OPPILAITOKSISSA Kopioston oppilaitosluvat TEKIJÄNOIKEUS LYHYESTI Tekijänoikeus on luovan työn tekijälle kuuluva yksinoikeus. Tekijänoikeuden suojan kohteena on kirjallinen, suullinen
soittimeen, koska tuotteessa olisi jonkinlainen karenssiaika.
Huomasin tekijänoikeuksia koskevan työryhmämuistion Opetusministeriön verkkosivuilla ja ajattelin kommentoida muutamia asioita. Aihe on mielenkiintoinen ja omaan jonkin verran kokemusta sekä kuluttaja-
Sähkökirjat kurssikirjoiksi Katsaus tekijänoikeuksiin Satu Kangas
Sähkökirjat kurssikirjoiksi Katsaus tekijänoikeuksiin Satu Kangas 8.11.2016 Tekijänoikeudet Oikeus valmistaa kappaleita teoksesta Oikeus saattaa teos yleisön saataviin Tekijän isyysoikeus nimen mainitseminen
?Lasten suojelu erotettava HitBackin markkinoinnista?
?Lasten suojelu erotettava HitBackin markkinoinnista? 15.2.2005 11:50 Timo Poropudas timo.poropudas@sanoma.fi Lasten suojelusta, esto-ohjelmista ja sensuurista noussut julkinen keskustelu jatkuu kiivaana.
Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still
Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallisen digitaalisen kirjaston säädöspohjasta yleisesti Ei erillistä säädöspohjaa Tulevaisuuden tarve? Organisatoriset,
SUOMEN VIRALLISEN LISTAN SÄÄNNÖT Joulukuu 2009
SUOMEN VIRALLISEN LISTAN SÄÄNNÖT Joulukuu 2009 1 Yleistä 1.1 Nämä Suomen virallisen listan säännöt ( Säännöt ) määrittelevät edellytykset äänitteen myyntimäärän huomioimiseksi Suomen Virallisella Listalla
Luovien sisältöjen käyttö verkossa
Luovien sisältöjen käyttö verkossa Arvonsiirrosta oikeudenmukaiseen toimintaympäristöön Mikä on muuttunut Mitä muutos tarkoittaa Ongelma Ratkaisu Alustapalvelut hallitsevat luovien sisältöjen verkkomarkkinoita
Talousvaliokunta Suomen kanta komission suunnitelmiin tekijänoikeuksien modernisoinniksi E 1/2016 vp.
Talousvaliokunta 18.2.2016 Suomen kanta komission suunnitelmiin tekijänoikeuksien modernisoinniksi E 1/2016 vp. EU ja Digitaaliset sisämarkkinat Musiikkituottajien näkemyksiä 1. Sopimusvapaus ja oikeuksien