Sisäisen valvonnan väliraportti tammi-kesäkuu 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sisäisen valvonnan väliraportti tammi-kesäkuu 2015"

Transkriptio

1 Kainuun sosiaali- ja Sisäisen valvonnan väliraportti tammi-kesäkuu 2015 Johdanto... 1 Hallinto Keskitetyt yhteiset tukipalvelut Perhepalvelut Sairaanhoidon palvelut Terveyden ja sairaudenhoitopalvelut Vanhuspalvelut Ympäristöterveydenhuolto Kainuun Työterveys liikelaitos... 36

2 Kainuun sosiaali- ja 1 Johdanto kuntayhtymä on toiminut vuodesta 2013 alkaen. Kainuun maakunta -kuntayhtymä hoiti aiemmin kuntayhtymän hoidettavaksi perussopimuksella annetut tehtävät. Kuntayhtymän jäsenkuntia ovat Hyrynsalmi, Kajaani, Kuhmo, Paltamo, Ristijärvi, Sotkamo ja Suomussalmi. Puolangan kunta on osajäsenenä Kainuun sairaanhoitopiirissä, kehitysvammaisten erityishuoltopiirissä ja Kainuun ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintaalueessa sekä osassa tukipalveluita. Kuntayhtymän tehtävänä on järjestää jäsenkuntien puolesta laissa säädetty erikoissairaanhoito ja kehitysvammaisten erityishuolto niiltä osin kuin kunnat eivät itse järjestä tehtäviä sekä jäsenkuntien puolesta kaikki muut kuntien lakisääteiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut lukuun ottamatta lasten päivähoitoa. Kuntayhtymä voi tuottaa toimialansa palveluita muille kunnille, kuntayhtymille ja yhteistyötahoille sopimuksin. Lisäksi kuntayhtymä voi järjestää jäsen- ja osajäsenkuntien puolesta muuta palvelutoimintaa ja tukipalveluita. Puolangan kunta ostaa erikoissairaanhoidon palvelut Kainuun sote -kuntayhtymältä ulkokunnan tavoin. Muut jäsenkunnat osallistuvat kustannusten rahoitukseen perussopimuksessa sovittujen maksuosuusperusteiden mukaisesti. Kuntayhtymän toiminta-ajatuksena on perussopimuksen mukaan; 1. edistää ja ylläpitää väestön terveyttä, hyvinvointia, työ- ja toimintakykyä sekä sosiaalista turvallisuutta 2. kaventaa väestöryhmien välisiä terveyseroja 3. toteuttaa väestön tarvitsemien palveluiden yhdenvertaista saatavuutta, laatua ja potilasturvallisuutta 1. Talouden seuranta ja raportointi Talouden hoidossa ja seurannassa on noudatettu organisaatiolle annettuja ohjeita. Tiukkaa talouden seurantaa ja toiminnan sopeuttamista on toteutettu koko tarkastelujakson ajan. Taloutta ja toimintaa on seurattu kuukausittaisissa johtoryhmän sekä tulos- ja vastuualueiden kokouksissa. Talousarvion toteutumista on seurattu kuukausittain hallitukselle ja valtuutetuille tehtävän kuukausiraportin perusteella. Lisäksi tulosalueet ovat laatineet kuntayhtymän hallitukselle ja valtuustolle osavuosiraportin toteumatilanteiden perusteella. Henkilöstön palkkauksessa on noudatettu täyttölupamenettelyohjetta. Sosiaali- ja n talousarvio 2015 ja toimintasuunnitelma hyväksyttiin yhtymävaltuustossa Talousarvion käyttösuunnitelma käsiteltiin kuntayhtymän hallituksessa Talousarviomuutokset

3 Kainuun sosiaali- ja 2 käyttösuunnitelmaan tehtiin tulosalueilla siten, että toimintatuottojen ja toimintamenojen loppusummat pysyivät ennallaan ja tulosalueiden tulos on näin ollen alkuperäisen talousarvion mukainen. Toimintakulujen kasvuprosentti tilinpäätökseen 2014 verrattuna on 4% Toimintatuotot Talousarvion (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 2015 yhteensä 323,0 milj. euroa. Käyttösuunnitelmassa (ilman liikelaitosta) toimintatuotot eivät muuttuneet. Toimintatuottoja on kertynyt kesäkuun loppuun mennessä 158,8 milj. euroa, joka on 49,2 % koko vuoden käyttösuunnitelmasta. Toimintatuottojen arvioidaan toteutuvan 0,3 milj. euroa käyttösuunnitelmaa paremmin Toimintakulut Henkilöstökuluja on kertynyt kesäkuun loppuun mennessä 82,0 milj. euroa. Tämä on 48,5 % koko vuodelle käyttösuunnitelmassa varatusta määrärahasta 169,1 milj. euroa. Arvio lomakorvauksista ja lomapalkkavarauksen lisäyksestä on jaksotettu kuukausikohtaisesti. Kertymästä puuttuvat kuitenkin yhden kuukauden työvuorolisät. Näiden mukaan ennustettuna henkilöstökulut tulevat ylittämään käyttösuunnitelman 0,4 milj. euroa. Henkilötyövuositavoite koko vuodelle on ilman liikelaitosta htv2. Kesäkuun lopun HTV2 on eli 40 HTV2 suurempi kuin tavoite. Vastaavana aikana vuonna 2014 HTV2 alitus oli 38 HTV2. Asiakaspalvelujen ostoja on kertynyt kesäkuun loppuun mennessä 23,5 milj. euroa. Tämä on 51,1 % budjetoidusta. Toteumasta arvioidaan puuttuvan ostoja yhteensä 0,9 milj. euroa. Asiakaspalvelujen ostot ylittävät käyttösuunnitelman tämän hetken arvion mukaan 2,8 milj. euroa. OYS:n ostoihin on varattu kuluvalle vuodelle 11,4 milj. euroa ja toteuma on kesäkuun lopussa 74,1 % varatusta määrärahasta. Muiden palvelujen ostoja on kertynyt kesäkuun loppuun mennessä 23,3 milj. euroa, joka on 48 % budjetoidusta. Laskutukset ovat jäljessä toimituksista noin 2 viikkoa 1 kuukausi eli toteumasta arvioidaan puuttuvan ostoja yhteensä 1,2 milj. euroa. Kesäkuun ennusteen mukaan muiden palvelujen ostojen arvioidaan ylittävän käyttösuunnitelman 0,5 milj. euroa. Tarvikehankinnat ovat toteutuneet kesäkuun loppuun mennessä 48,7 % budjetoidusta eli 11,6 milj. euroa. Aineiden ja tavaroiden arvioidaan toteutuvan käyttösuunnitelman mukaisesti. Avustukset ovat toteutuneet 50,2 % budjetoidusta eli 8,9 milj. euroa. Avustuksiin kirjattava omaishoidontuen maksatus on jäljessä kuukauden ja se on huomioitu ennusteessa. Avustusten arvioidaan toteutuvan lähes käyttösuunnitelman mukaisesti.

4 Kainuun sosiaali- ja 3 Vuokrat ovat toteutuneet 44,6 % budjetoidusta eli 6,3 milj. euroa. Vuokrissa on huomioitava, että esim. leasingvuokrista osa laskutetaan puolivuosittain tai neljännesvuosittain. Vuokrien arvioidaan toteutuvan 0,2 milj. euroa käyttösuunnitelmaa pienempinä. Muiden kulujen arvioidaan toteutuvan 0,1 milj. euroa käyttösuunnitelmaa pienempänä. Käyttöomaisuuden poistot toteutuvat tämän hetken arvion mukaan 0,2 milj. euroa budjetoitua suurempina Tulosennuste Alkuperäinen talousarvio ja käyttösuunnitelma ovat -4,0 milj. euroa alijäämäisiä. Kuluvan vuoden tilikauden tulos, ilman liitelaitosta, on arvioitu kesäkuun ennusteen mukaan -6,9 milj. euroa alijäämäiseksi. Tilinpäätös 2014 KS 2015 Tot Tot / TP 2014, % TA muut.jälk Tot /KS2015 muut.jälk % ENNUSTE VUOSI 2015 Ylitys/ Alitus Muutos KS-15/ENN- 15 * EUR * EUR * EUR * EUR * EUR * EUR * EUR % MYYNTITUOTOT , , ,1 MAKSUTUOTOT , , ,4 TUET JA AVUSTUKSET , , ,4 MUUT TOIMINTATUOTOT , , ,8 T O I M I N T A T U , , ,1 Palkat ja palkkiot , , ,0 Henkilösivukulut , , ,9 HENKILÖSTÖKULUT , , ,2 Asiakaspalvelujen os , , ,0 Muiden palvelujen os , , ,0 PALVELUJEN OSTOT , , ,4 AINEET, TARVIKKEET J , , ,2 AVUSTUKSET , , ,3 Vuokrat , , ,8 Muut toimintakulut , , ,3 T O I M I N T A K U , , ,0 T O I M I N T A K A , , ,9 RAHOITUSTUOTOT JA -K , , ,0 V U O S I K A T E , , ,7 POISTOT JA ARVONALEN , , ,5 T I L I K A U D E N X , ,3

5 Kainuun sosiaali- ja Toimintakulut kk:ttain (ilman liikelaitosta) Toteuma 2013 Toteuma Toteuma 2015 Tavoite Toimintakulut; kumulatiivinen (ilman liikelaitosta) TP 2013 TP 2014 Tav 2015 Tot 2015

6 Kainuun sosiaali- ja 5 Tulosalue TOTEUMA 2013 Tammi- Joulukuu TOTEUMA 2014 Tammi- Joulukuu Ero 2014/2013 HTV2 siirrot; sihteeriyk sikkö Uudet HTV2; todelline n HTV2 muutos Hallitus HTV2 TAVOITE 2015 TOTEUMA 2015 Tammikesäkuu 2015 Ero tav/tot Kuntayhtymän hallinto Hallinto; Hanketyöntekijät Keskitetyt yhteiset palvelut , Yhteensä , Perhepalvelut , Sairaanhoidon palvelut , Terveyden- ja sh-palvelut , Ympäristöterveydenhuolto , Vanhuspalvelut Sote yhteensä , Kuntayhtymä yhteensä , Kainuun Työterveys LL Kaikki yhteensä , Henkilöstökulut kk:ttain (ilman liikelaitosta) Tehty lomapalkka + varaus jaksotus TOTEUMA 2013 TOTEUMA 2014 TOTEUMA 2015 TAVOITE 2015

7 Kainuun sosiaali- ja Henkilöstökulut; kumulatiivinen (ilman liikelaitosta) Tehty lomapalkka + varaus jaksotus v 2013 TP 2014 Tav 2015 Tot 2015 Palvelussuhteiden lukumäärä kuukauden lopussa (ilman liikelaitoksia) Sosiaali- ja terveystoimiala ; v sis myös yht palv, vakinaiset ja määräaikaiseet Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu

8 Kainuun sosiaali- ja Määräaikaisten palvelussuhteiden määrä (Sote) kuukauden lopussa v:na , v sisältävät myös yhteiset palvelut Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Palvelussuhteiden lkm kk:den viimeinen päivä v:na v 2013 v 2014 v Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu

9 Kainuun sosiaali- ja OYS:lta ostot, kumulatiivinen v:na Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Vuosi 2008 Vuosi 2009 Vuosi 2010 Vuosi 2011 Vuosi 2012 Vuosi 2013 Vuosi 2014 Vuosi 2015 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Nousu-% ed.v Vuosi Vuosi ,5 Vuosi ,3 Vuosi ,6 Vuosi ,1 Vuosi ,4 Vuosi ,6 Vuosi Tiedot OYS:n raportilta HUS:lta ostot, kumulatiivinen v:na Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Vuosi 2010 Vuosi 2011 Vuosi 2012 Vuosi 2013 Vuosi 2014 Vuosi 2015 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Vuosi Vuosi Vuosi Vuosi Vuosi Vuosi

10 Kainuun sosiaali- ja KYS:lta ostot, kumulatiivinen v:na Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Vuosi 2013 Vuosi 2014 Vuosi 2015 Kumulat Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Vuosi Vuosi Vuosi

11 Kainuun sosiaali- ja Toimeentulotukimenojen kehitys yhteensä v:na Toimeentulotukea saavien kotitalouksien määrä yhteensä vuonna 2015 (viivadiagrammi) Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu 0 v v v v v v v v v v Kotitaloudet Huom! Puolanka mukana luvuissa asti. Vuosi Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Yhteensä TA Kasvu% ed.v 0,5-10,0 11,8-3,6 6,1-0,8-100,0-100,0-100,0-100,0-100,0-100,0 1,5

12 Kainuun sosiaali- ja Organisaatiorakenne Kainuun soten johtamisjärjestelmä on noudattanut kuntayhtymän hallituksen hyväksymää organisaatiorakennetta Kuntayhtymän johtaja vastaa koko kuntayhtymän sisältöjen ja talouden kokonaisuudesta. Tulosaluejohtajat vastaavat omien sektoreittensa palvelujen ja talouden kokonaisuuksista. Tulos- ja vastuualueiden yhteistyömuotoina on ollut johtoryhmätyö, työpaikkakokoukset, kehityskeskustelut sekä työhön sisältyvä kanssakäyminen henkilöstön ja johdon välillä. Henkilöstön suunnittelua, käyttöä, määrää, toiminta- ja osaamistarpeiden muutoksia sekä koulutus- ja kehittämistarpeita seurataan yhteisissä keskusteluissa henkilöstön kanssa. Henkilöstöhallinnosta saadaan kuukausittain henkilöstöä koskevat raportit, jotka käsitellään tulosalueittain. Kainuun soten toimintajärjestelmä on rakennettu vastamaan ISO 9001:2008 -standardin, terveydenhuoltolain, potilasturvallisuusasetuksen ja kansallisen potilasturvallisuusstrategian vaatimuksia. Laadunhallinta ja potilasturvallisuuden kehittäminen pohjautuu kuntayhtymän laadunhallinnan ja potilasturvallisuuden toimeenpanosuunnitelmaan. Palvelu- ja hoitoketjuja kehitetään jatkuvasti hyödyntäen Lean-menetelmiä. Laadunhallintajärjestelmän toteutus on edennyt useiden palveluprosessien kuvausten, sisäisten ja ulkoisten auditointien merkeissä. Uusi sairaala -hankkeen työryhmissä on kuvattu tulosalueiden yli meneviä prosesseja ja niiden kehittämistä. Laboratoriotoiminnot tuottaa Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä (NordLab), jossa myös kuntayhtymä (Kainuun sairaanhoitopiiri) on omistajana ja johtokunnassa. Toimitiloja on jouduttu vuokraamaan yksityisiltä, koska etenkin keskussairaalassa on ollut sisäilmaongelmia. Uusi sairaala -hanke on edennyt valtuuston hyväksymän päätöksen mukaisesti. Kuntayhtymän hallitus on hyväksynyt kehitysvaiheen allianssisopimuksen luonnoksen sekä kaupallisen mallin periaatteet tilaajan lähtökohdiksi. 3. Vastuun ja valtuuksien jako Ratkaisu- ja päätösvalta on delegoitu voimassa olevien ohjeiden ja säännösten mukaisesti, mm. hallintosääntö sekä hallituksen delegointi-valtuuspäätös. Viranhaltijoiden toimivaltansa puitteissa tekemät päätökset on dokumentoitu ja ne ovat olleet saatavilla. kuntayhtymän hallintosäännön 66 :ssä on määritelty laskujen hyväksyminen ja hyväksyjän vastuu. Laskujen hyväksyjiksi nimetyt viranhaltijat/toimihenkilöt ovat vastuussa talousarvion sitovuuden noudattamisesta sekä toiminnan sopeuttamisesta varattuihin määrärahoihin ja talousarvion toteutumisen seurannasta.

13 Kainuun sosiaali- ja Omaisuuden hankinta ja luettelointi Omaisuuden hankinnassa ja luetteloinnissa on noudatettu hankintatoimen ohjeita ja laadittu vuosittainen investointisuunnitelma. Hankinnat tehdään keskitetysti hankintatoimiston kautta. Hankinnoissa on noudatettu talousarvion täytäntöönpano-ohjetta. Käyttöomaisuuden aktivointiraja on euroa. Tietotekniset laitteet merkitään tarralla ja laitteet ovat EfekteAsset laiterekisterissä, joissa ylläpidetään laiteiden yksilöityä sarjanumeroa ja laitteen muita tietoja. Käyttöomaisuuden ulkopuolisia pienhankintoja ei ole luetteloitu. Kuntayhtymässä on otettu käyttöön uusi asianhallintaohjelma, joka jatkossa laajenee myös sopimushallintaan. 5. Toimintaketjut Kuntayhtymässä on kuvattu prosesseja kehittämään laadukkaita palveluja, jotka edelleen varmistavat henkilökunnalle selkeät työnjaot ja turvalliset toimintatavat. Prosessien kehittämisessä hyödynnämme Lean-menetelmiä. Toimintoja on johdettu tulosalueilla valtuuston antamien tavoitteiden mukaisesti. Toimintaketjujen toimivuuden osalta on jatkettu tulosalueiden välillä olevien toimintojen kuvauksia. Lääkäreiden saatavuudessa on ollut edelleen ongelmia, joskin rekrytointitilanne on 2015 jonkin verran parantunut aikaisempiin vuosiin verrattuna. Terveyskeskussairaala- ja vastaanottotoiminnassa ja suun terveydenhuollossa on jatkunut espanjalaisiin lääkäreihin suunnattu rekrytointihanke. Hoitohenkilökuntapula on aiheuttanut ajoittain ongelmia. Lyhytaikaisten sijaisten käyttöä on tarkennettu kesäkuussa annetulla henkilöstöhallinnon ohjeistuksella. Perhepalveluissa on pulaa kelpoisuusehdot täyttävistä sosiaalityöntekijöistä, mikä korostuu erityisesti pienissä kunnissa. Kiireetöntä hoitoa odottavien potilaiden jononhallinta on onnistunut vuoden 2015 alkupuolella lähes suunnitellusti. Operatiivisessa hoitojonossa on vuoden 2015 keväällä ollut aikaisempaa enemmän henkilökuntavajeesta johtunutta viivästymistä. 6. Riskienhallinta Toiminnalliset riskit: Suurimmat ongelmat ammattitaitoisen/pätevän henkilöstön rekrytoinnin osalta on edelleen lääkäreiden ja joidenkin erityistyöntekijöiden kuten psykologien, sosiaalityöntekijöiden ja terapeuttien osalta. Hoitohenkilöstön saatavuus tietyille erikoisaloille on jo aiheuttanut selkeitä rekrytointihaasteita. Tulevina vuosina on nähtävissä erityistyöntekijöiden lisäksi rekrytointihaasteita hoitoalan ns. perustehtävien täyttämisessä. Tietojärjestelmien toimivuus on Kainuun soten ja Kainuun kuntien toimintojen kannalta olennaisen tärkeää. Suurimpana riskinä on toimintojen riippuvuus tietojärjestelmistä ja niiden toimivuudesta. Kaikkia osa-alueita ei voida kustannussyistä tai toiminnallisista syistä

14 Kainuun sosiaali- ja 13 varmentaa järjestelmiä kahdentamalla. Keskitettyjen palveluiden ja internet -yhteyden palomuurilaitteet ovat kahdennettuja. Varalaitejärjestelyt on hoidettu huoltosopimuksella siten, että korjaus tapahtuu virka-aikana 4 tunnin vasteajalla. Rahoitusriskit: Kainuun sotella on pitkäaikaisia lainoja yhteensä ,60 euroa. Näistä ei ole yhtään valuuttalainoja. Vahinkoriskit: kuntayhtymällä on pakollisten vakuutusten lisäksi vakuutettuna vapaaehtoisesti sosiaali- ja terveystoimen asiakkaat kuntayhtymän järjestämässä toiminnassa mukana ollessaan sekä henkilökunta matkustaessaan enintään 1 kk kestävillä virkamatkoilla. Kuntayhtymän toiminta on vakuutettu julkisyhteisön vastuuvakuutuksella vahingonkorvausvelvollisuuden varalta sekä julkista valtaa käytettäessä aiheutetusta varallisuusvahingosta. Rakennukset ja irtaimisto on vakuutettu omaisuusriskivakuutuksella täydestä arvosta ennalta arvaamattomien vahinkojen varalta (all risk). Kuntayhtymän hallituksen jäsenet ja varajäsenet sekä nimetyt viranhaltijat on vakuutettu hallinnon vastuuvakuutuksella. Maire Ahopelto kuntayhtymän johtaja Hallinto Hallinto tulosalueena sisältää kuntayhtymän hallinnon -vastuualueen. Tulosyksiköitä ovat; yhtymävaltuusto, tarkastustoimi ja yhtymän hallitus. Kuntayhtymän hallituksen alaisuudessa toimivat mm. johdon tuki ja kehittämis- ja suunnitteluyksikkö. Hallinnon tulosaluetta johtaa kuntayhtymän johtaja. 1. Talouden seuranta ja raportointi Talouden hoidossa on noudatettu organisaatiossa annettuja ohjeita, tiukkaa talouden seurantaa ja toiminnan sopeuttamista on toteutettu koko tarkastelujakson ajan. Talous on toteutunut suunnitelman mukaisesti. Kehittämishankkeilla on erilliset tarkat budjetit, joiden puitteissa toiminnan on toteuduttava. Talouden seurannan kannalta on huomioitava menojen ja tulojen eriaikaisuus. Tulot kirjautuvat pääsääntöisesti puolivuosittain ja ne ovat menosidonnaisia. Tavoitteena on, että hankkeissa syntyneet kustannukset ovat kaikki rahoittajan hyväksymiä. Hankkeiden maksatushakemukset väliraportteineen on toimitettu asianmukaisesti. Henkilöstön palkkaamisessa on noudatettu annettuja ohjeita. Kaikki avoimet tehtävät on viety täyttölupatyöryhmään.

15 Kainuun sosiaali- ja Organisaatiorakenne Tulosalueella ei ole tapahtunut rakenteellisia muutoksia kuluvan vuoden aikana. 3. Vastuut ja valtuuksien jako Hallinto-tulosalueen vastuu on kuntayhtymän johtajalla ja kehittämis- ja suunnittelu - tulosyksikön osalta kehittämisjohtajalla. Projektipäälliköt vastaavat omalta osaltaan kehittämishankkeiden toteuttamisesta. Jokaisella työntekijällä on vastuu omasta toiminnasta niin talouden kuin toiminnan näkökulmasta. Kaikki päätökset tehdään sähköisen työpöydän kautta. 4. Omaisuuden hankinta ja luettelointi Omaisuuden hankinnassa ja luetteloinnissa on noudatettu organisaatiossa annettuja ohjeita. Tarvittavat hankinnat on tehty hankintatoimiston kautta. Kehittämishankkeissa hankintoihin edellytetään rahoittajan hyväksyntä. Erikoissairaanhoidon kehittäminen -projekti on toteutettu investointimäärärahoista. 5. Toimintaketjut Toimintoja on johdettu määrätietoisesti ja arvioitu suunnitelmallisesti. Johtamisessa korostuu vuorovaikutteisuus, tavoitteellisuus ja vastuullisuus. Kehittämishankkeiden, asiatuntijatyön sekä osaamisen vahvistamisen avulla on vaikutettu mm. hyvinvoinnin ja terveyden tasa-arvon toteutumiseen, syrjäytymisen ehkäisyyn, palvelujärjestelmään liittyvien epäkohtien tunnistamiseen sekä uusien, tehokkaampien toimintatapojen luomiseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Kehittämistyössä on korostunut laaja yhteistyö eri toimijoiden ja alueiden kanssa. Työ on entistä enemmän vuorovaikutteista, pitkäjänteistä ja tavoitteellista. Uusi sairaala -hanke etenee suunnitelman mukaisesti. Pohjois-Suomen sairaanhoitopiirien erva-yhteistyö jatkuu. Sote-valmisteluun osallistutaan useissa työryhmissä sekä valtakunnallisella että Pohjois-Suomen tasoilla. Monikanavarahoituksen tutkimushanke jatkuu suurkuluttaja-analyysinä yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa osana STM:n monikanavarahoitusselvitystä. Kehittämis- ja suunnitteluyksikön toimesta on käynnistetty STM:n Kaste -rahoituksella kaksi kehittämishanketta, jotka kohdistuvat palvelujen käyttöön (Paljon tukea tarvitsevat - paljon palveluja käyttävät) ja tukipalveluiden tuotteistukseen (Pohjoinen Sote). STM ei myöntänyt rahoitusta Pohjois-Suomi yhteistyössä valmistellulle Tiedolla johtamisen jatkohankkeelle. Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen hanke ei myöskään saanut rahoitusta (THL). Mielenterveystalo.fi -palvelu on käynnistetty ja otettu käyttöön osana SADeohjelmaa. Maaseudun tuetut liikkumispalvelut Kainuun pilotille on saatu TEM:n rahoitus. Omarahoitteisina kehittämisaskelluksina on aloitettu johdon työpöytäratkaisun

16 Kainuun sosiaali- ja 15 käyttöönotto, Omasoten (ml. työterveyshuolto) ja Hyvinvoinnin palvelutarjottimen sekä hoitotyön kirjaamisen ja hoitoisuusluokituksen laajennukset. esosiaalityön maisterikoulutus - hanke on käynnistynyt yhteistyössä Lapin yliopiston kanssa. Koulutuksessa on mukana viisi Kainuun soten työntekijää. Työhyvinvointiin liittyvä Työ Unelmatyöksi tuottavuutta ja työhyvinvointia Kainuun sotessa -hankkeelle on saatu myönteinen rahoituspäätös ELY:ltä (ESR). Hanke käynnistyy syyskuun alussa. Kainuun soten hallinnoima Virta II -hanke, LastenKaste, Seniori Kaste sekä Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä -hankkeet ovat toteutuneet suunnitelmien mukaisesti. Yhteistyö THL:n valinnanvapauteen liittyvän Valvahankkeen kanssa on jatkunut samoin kuin Kuntaliiton ja Tampereen yliopiston lähipalveluprosessi. Kulttuuritoimijoiden kanssa on aloitettu kehittämisyhteistyö (Tenho, Kulttuuripassi). Tarkasteluajanjaksolla ei päättynyt yhtään hanketta. Uusina hankeaskelluksina on valmisteltu Kuntatieto-ohjelman pilotointia (VM), Maahanmuuttajataustaisten nuorten naisten seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistäminen -hanketta (THL) sekä Vaikuttavat lähipalvelut -prosessin tuloksena syntynyttä Arjen pelastajat -konseptia (ESR). 6. Riskienhallinta (henkilöstöriskit, omaisuusriskit, tietoturvariskit) Sote-hallinnon sisäilmaongelmien takia on tehty selvitykset, joiden perusteella toimitilat on tarkoitus siirtää syksyllä 2015 uusiin tiloihin kaupungintalolle. Vuoden 2015 alkupuolella on ollut tavanomaista enemmän hallinnon henkilöstön vaihdoksia, jotka on hoidettu sisäisin järjestelyin. Kehittämis- ja suunnitteluyksikön toiminta rakentuu yksittäisten asiantuntijoiden ja kehittämishankkeissa olevien henkilöiden varaan. Toiminta on haavoittuvaa, yhdenkin työntekijän poissaolo voi vaarantaa kehittämistyön etenemisen. Onnistunut rekrytointi on äärimmäisen tärkeää. Keskeistä on kilpailukykyinen palkka, kehittämisen tuki sekä organisaation osoittama arvostus kehittämistyölle. Maire Ahopelto kuntayhtymän johtaja Esa Ahonen vs. kuntayhtymän johtaja hallintoylilääkäri Keskitetyt yhteiset tukipalvelut 1. Talouden seuranta ja raportointi Talousarvion toteutumaa ja henkilöstön määrän kehitystä seurataan kuukausittain. Ennuste on, että talousarvio ei alitu eikä ylity merkittävästi. 2. Organisaatiorakenne Ei ole tehty muutoksia organisaatiorakenteeseen. Kehittämisen kohteena on hankintatoimi. Se voi johtaa organisaation muuttamisen tarpeeseen myöhemmin.

17 Kainuun sosiaali- ja Vastuun ja valtuuksien jako Vastuut ja valtuudet ovat muutoin lakien ja sääntöjen mukaiset. Yksin tulosaluetta koskevia delegointipäätöksiä ei ole. 4. Omaisuuden hankinta ja luettelointi MAPO hankkeessa kunnostetut vanhan pesulan tilat ovat kosteusvaurioiden takia edelleen tyhjillään. Hankintatoimisto ja varasto ovat vuokratiloissa. Omien tilojen saaminen on epäselvää. Laiterekisteri on ajan tasalla. Autot ja tietokoneet hankitaan käyttöön leasingsopimuksilla. 5. Toimintaketjut Tärkeimmät toiminnot on turvattu järjestämällä työt työpareittain. Näin on vähintäänkin kaksi henkilöä organisaatiossa, jotka osaavat kunkin tehtävän. Vaarallisia työyhdistelmiä ei ole havaittu.. 6. Riskienhallinta Tietosuojasta, lokitietojen seurannasta ja tietosuojarikkeiden seuraamuksista on järjestetty koulutusta. Tavanomaiset henkilöstö- ja omaisuusriskit on vakuutettu ja vakuutukset kilpailutettu. Tietoturvariskien varalta on annettu ohjeet ja kultakin tietotekniikan käyttäjältä edellytetään sitoumus, jossa he sitoutuvat näiden annettujen ohjeiden noudattamiseen. Tietosuoja- ja tietoturvapolitiikasta on periaatepäätös. Taksien laskutus tarkastetaan pistokokein ja suuret muutokset laskutuksessa on tarkastettu. Uusia väärinkäytöksiä ei ole havaittu. Kehitteillä on sovellutus Kainuun soten toiminnallisten riskien arviointiin. Tavoitteena on arvioida toiminnalliset riskit tämän vuoden aikana. Kalevi Yliniemi hallintojohtaja

18 Kainuun sosiaali- ja 17 Perhepalvelut Perhepalveluiden tulosalueen sisäisessä valvonnassa huomioidaan Kainuun soten yhtymävaltuuston ( , 8) hyväksymä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1. Talouden seuranta ja raportointi Sisäinen valvonta toteutetaan tavanomaisen toiminnan yhteydessä tapahtuvana seurantana ja ohjauksena. Talouden seurannassa havaittuihin poikkeamiin reagoidaan ja niitä käsitellään tulosalueen johtoryhmässä kuukausittain. Toimintaa ja taloutta seurataan tulos-, vastuualue- ja tulosyksikkötasoilla niin ikään kuukausittain. Tarvittaessa poikkeamia ja poikkeamien syitä selvitetään tarkemmin työryhmissä ja muilla erillisillä selvityksillä. Kustannustietoisuutta on pyritty viemään myös suorittavalla työntekijätasolle. Lisäksi annetussa talousarviossa pysymiseen on pyritty vaikuttamaan ennakoiden muun muassa tarkistamalla toimintaohjeita sekä palveluiden tai etuuksien kriteerejä tarkistamalla tarvittaessa ja jo useana vuonna peräkkäin. Tämän raportin taloustiedot perustuvat suurilta osin talouspalveluiden laatimaan tammikesäkuun talousennusteeseen ( ). Talousarvion toteutumisen seurantaa on toteutettu talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaisesti osavuosiraporttien ja kuukausiraporttien avulla. Talousarvion seurannassa on lisäksi hyödynnetty talouspalveluiden laatimia ennusteraportteja ja arvioraportteja talouden toteutumisesta. Talouspalveluiden laatimia ennusteita on hyödynnetty talouden arvioinnissa erityisesti sen vuoksi, että ennusteessa hyödynnetään tietoa talouden kehityksestä aikaisempina vuosina. Myös vuoden 2015 talousarvio ja käyttösuunnitelma laadittiin erittäin tiukkaa talousarviovalmistelua noudattaen, mikä ei mahdollistanut kaikkia tulosyksiköiden perustelemia lisävakansseja, lisääntyviä asiakaspalveluostoja eikä erikoissairaanhoidon käytön lisääntymistä. Yhtymävaltuuston ( ) hyväksymässä talousarviossa vuodelle 2015 on arvioitu, että perhepalveluiden talousarvio sisältää toimintakuluissa noin kolmen (3) miljoonan euron suuruisen riskin talousarvion ylittymiselle. Hallituksen ohjeiden mukaisesti tulosalueella on valmisteltu erilaisia suunnitelmia ja kehittämiskohteita, joilla pitkällä aikavälillä pyritään alentamaan kustannuksia. Kevään 2015 aikana on jatkettu talouden tasapainottamisohjelmassa vuodelta 2013 mainittujen pitkän aikavälin kehittämiskohteiden täytäntöönpanoa. Huomionarvoista on, että Kajaanin kehitysvammayksiköiden asumispalvelujen uudistukset ei toteutunut alkuperäisen suunnitelman mukaan (ks. hallitus , 100 ja ). Pitkän aikavälin säästämiskeinot perustuvat pääsääntöisesti erilaisiin rakenteellisiin muutoksiin, joiden avulla on mahdollista alentaa palveluiden järjestämisestä aiheutuvia kokonaiskustannuksia. Talouden tasapainottamiseksi on noudatettu muita talousarvion täytäntöönpano-ohjeisiin sisältyviä ohjeita, muun muassa täyttölupamenettelyä.

19 Kainuun sosiaali- ja 18 Perhepalveluiden kokonaisuuden näkökulmasta tilikauden tulos näyttää viimeisimmän talouspalveluiden ennusteen mukaan toteutuvan perhepalveluiden tulosalueella alijäämäisesti -834 t. Ennusteen mukaan toimintatuotot ylittyvät (+290 te käyttösuunnitelmaan nähden). Toimintakulujen näkökulmasta toimintakulut ylittävät käyttösuunnitelman (1 122 t ). Toimintakulujen osalta henkilöstökulut ylittyvät ennusteen mukaan 521 t, palvelujen ostot ylittyvät 623 t. Henkilöstöhallinnon laatiman palkkamenojen toteutumaseurannan mukaan (1-6 kk) henkilöstökulut ovat kasvaneet 8,9 % edeltävään vuoteen nähden. ikävakioidut kustannukset olivat vuoden 2014 tietojen mukaan vertailussa keskisuuriin kuntiin neljänneksi suurimmat (6,8 % keskimääräistä suuremmat). Sosiaali- ja terveystoimen ikävakioiduissa kustannuksissa Kainuun kustannukset olivat vertailun korkeimmat kehitysvammaisten henkilöiden palveluissa. Perhepalveluiden näkökulmasta ikävakioidut kustannukset olivat (euroa/asukas, ka. 1,0): vammaisten palvelut 0,92; kehitysvammaisten palvelut 1,53; toimeentuloturva 1,04; työllistämispalvelut 0,58; lastensuojelu 0,98; somaattinen erikoissairaanhoito 1,05; psykiatrinen erikoissairaanhoito 0,97 ja perusterveydenhoito 1,00. (ks. Mikkola ym Keskisuurten kuntien sosiaali- ja terveystoimen kustannukset vuonna Helsinki: Kuntaliitto). On huomioitava, että taloustilaston vertailulukuihin voi sisältyä kustannustietoa useilta tulosalueilta. 2. Organisaatiorakenne Perhepalveluiden nykyinen organisaatio on otettu käyttöön ja koko perhepalveluiden tulosalueella työskentelee 760 henkilöä, joista vakituisia 604, määräaikaisia 155 ja yksi harjoittelija. Perhepalveluiden organisaatiokaaviossa on kuvattu ne tulosyksiköt, joissa työskentelee työntekijöitä. Perhepalvelut jakautuvat neljään vastuualueeseen. (henkilöstöraportin mukaan , huom. ei sisällä poikkileikkausajankohtana avoinna olevat virkoja/vakansseja) Lapsiperheiden terveydenhuoltopalveluihin kuuluu lasten, nuorten ja lapsiperheiden terveydenhuoltopalvelut, mikä sisältää äitiys- ja lastenneuvolan, perhesuunnittelun, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon, perheneuvolan. Lisäksi vastuualueeseen kuuluvat erikoissairaanhoidon toiminnot: naistentaudit, äitiyshuolto ja synnytys; lasten somaattinen ja neurologinen erikoissairaanhoito; lasten psykiatrinen erikoissairaanhoito sekä nuorten psykiatrinen erikoissairaanhoito. Lapsiperheiden sosiaalipalveluihin kuuluu lastensuojelun avo-, sijais- ja jälkihuolto, Salmilan lastensuojeluyksikkö sekä perhetyö. Hallitus päätti ( ) perustaa keväällä 2015 kolme uutta sosiaalityöntekijän virkaa, joilla vahvistetaan sosiaalityön henkilöstörakennetta. Alkuperäisessä talousarvioesityksessä vuodelle 2015 ei ollut osoittaa määrärahoja näiden virkojen perustamiseen ja täyttämiseen. Aikuissosiaalipalveluihin kuuluu aikuissosiaalityö, toimeentuloturva, sosiaalinen luototus ja kuntouttava työtoiminta. Osana aikuissosiaalipalveluja järjestetään yhteistyössä Kainuun työ- ja elinkeinotoimiston kanssa asiakaspalvelua työvoiman palvelukeskuksessa. Vammaispalvelujen vastuualueen organisaatio on uudistettu vuosina Vammaispalvelut jakaantuvat kahteen erilliseen tulosyksikköön: sosiaalityö ja -palvelut sekä

20 Kainuun sosiaali- ja 19 oman toiminnan kehitysvammayksiköt. Sosiaalityön ja -palvelujen aluetta johtaa johtava sosiaalityöntekijä ja kehitysvammayksiköitä palvelupäällikkö. Kehitysvammayksiköt sisältävät oman toiminnan ryhmäkodit, tukiasumisen, asumisen ohjaukset, työ- ja päivätoimintayksiköt sekä Kuusanmäen osastot. Vammaispalvelun sosiaalityö ja -palvelut alueella on vammaisten ja kehitysvammaisten sosiaalityö ja sosiaaliohjaus/palveluohjaus, mukaan lukien erityishuollon poliklinikan palvelut sekä vammaisten ja kehitysvammaisten ostopalvelut, perhehoito ja omaishoito. Perhepalveluiden vastuualueiden lisäksi perhepalveluiden hallinnossa työskentelee perhepalvelujohtaja ja johdon sihteeri. Perhepalveluiden johtaminen on keskitetty ja suuri osa työyhteisöistä toimii ilman lähiesimiehiä. Perhepalveluissa työtä johdetaan osin tiimien avulla, joissa on nimetyt tiimivastaavat. Lisäksi perhepalveluissa on vuosina aikana selvitetty lapsiperheiden sosiaalipalveluiden ja aikuissosiaalipalveluiden vastuualueiden yhdistämisen tuomia hyötyä. Osana tätä muutosta on perustettu myös johtavien sosiaalityöntekijöiden virat (aikuissosiaalityö ja lapsiperheiden sosiaalipalvelut). Henkilötyövuosien (kumulatiivinen HTV2) laskennallinen tavoite on 663 vuodelle Tavoite vuodelle 2015 on tiukka, kun talousarvion pääsääntönä on se, ettei uutta henkilökuntaa palkata. Henkilöstöhallinnon laatiman henkilöstömenojen seurannan mukaan HTV2:n kumulatiivinen toteuma alkuvuonna (1-6 kk) oli 665,3 joka on hieman yli tavoitteen. On syytä huomioida, että kumulatiivinen toteutumaa selittää osin laskentatapa (esim. kaikkia uusia virkoja/vakansseja ei välttämättä ole saatu täytettyä ja alkuvuoden kumulatiivinen toteutuman perusteella ei voi luotettavasti ennustaa koko vuotta). Sosiaalityön eri vastuualueilla henkilöstö on erittäin kuormittunutta ja nykyisellään usealle eri vastuualueille jakautuneita virkapohjia on esimerkiksi vuoden 2014 aikana muutettu tarkoituksenmukaisemmiksi. Organisaatiorakenteessa ei suoraan käy ilmi perhepalveluiden tulosalueella järjestettävien sosiaali- ja terveyspalveluiden monipuolisuus. Perhepalveluiden tulosalueella on kuntalaisten subjektiivisiin oikeuksiin perustuvia etuuksia yli 30. Perhepalveluiden tulosalueen palvelut ovat suurelta osin korjaavia, osin kohdennettuun tukeen perustuvia ja osin lakisääteisiä universaaleja palveluja. Perhepalveluiden tulosalueella järjestettävät sosiaali- ja terveyspalvelut liittyvät monin tavoin myös jäsenkuntien muihin palveluihin (mm. työllisyyspalvelut, sivistyspalvelut). 3. Vastuun ja valtuuksien jako Perhepalveluissa noudatetaan hyvän hallinnon oikeusperiaatteiden ja lainsäädännön lisäksi muun muassa perussopimusta, hallintosääntöä, tarkastussääntöä, hankintasääntöä, talousarvion täytäntöönpano-ohjetta sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjetta. Kuntayhtymän hallitus on täydentänyt päätösvallan delegointia koskevaa päätöstään tarvittaessa, kun tulosyksiköissä tai vastuualueilla on nähty tarpeelliseksi sen muuttaminen. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden ja niihin liittyvien asiakasta koskevien päätöksien osalta päätösvalta perhepalveluissa jakautuu delegoinnin mukaisesti.

21 Kainuun sosiaali- ja 20 Sosiaalihuollossa viranhaltijoiden päätöksenteko perustuu useihin erilaisiin lakeihin ja asetuksiin. Lakien soveltamiseen käytännössä on laadittu ohjeita niin henkilöstölle kuin asiakkaille, jotta asiakkaiden oikeusturva toteutuu ja viranhaltijoiden päätöksenteko on yhdenmukaista. Näitä ohjeita tarkistetaan määräajoin. Muuttava oikeuskäytäntö sekä valvovien viranomaisten kannanotot huomioidaan esimerkiksi sisäisissä ohjeistuksissa. 4. Omaisuuden hankinta ja luettelointi Omaisuuden hankinnassa ja luetteloinnissa noudatetaan hankintatoimen ohjeita ja vuosittain laadittua investointisuunnitelmaa. Hankinnat toteutetaan keskitetysti hankintatoimiston kautta ja hankinnoissa noudatetaan talousarvion täytäntöönpano-ohjetta ja hankintasääntöä. Vuosina käynnistettiin useita julkisia hankintaprosesseja, jotka pitkittyivät ja näin ollen niillä oli vaikutuksia asiakkaiden palveluihin. Edelleen osa vuonna 2014 käynnistetyistä hankintaprosesseista pitkittyi ja siirtyi vuodelle 2015 (esim. työnohjaus). Hankintaprosesseja on kehitetty yhteistyössä hankintatoimiston kanssa. Hankintoihin liittyviin asioihin on kiinnitetty jo vuosina huomiota. Hankintojen yli tulosaluerajojen ylittyvää suunnittelua tulisi joiltain osin kehittää, koska samankaltaisten hankintojen uudelleen kilpailuttaminen aiheuttaa turhia transaktiokustannuksia. 5. Toimintaketjut Osana toiminnan laadunhallintaa perhepalveluissa on kuvattu keskeiset prosessit ja toimintaketjut. Perhepalveluissa 30 keskeistä prosessia ja kuusi palveluketjua on kuvattu. Prosessit on kuvattu ja työstetty moniammatillisissa työryhmissä ja niitä päivitetään määräajoin. Vaarallisista työyhdistelmistä saadaan välillisesti tietoa HaiPro -ohjelman avulla, jossa raportointi perustuu vapaaehtoisuuteen, luottamukselliseen ja syyttelemättömään vaaratapahtumien ilmoittamiseen ja käsittelyyn. HaiPro raportin mukaan perhepalveluissa tehtiin alkuvuonna 2015 yhteensä 214 ilmoitusta. Ilmoitusten määrä on kasvanut viime vuosina, mitä selittää tietoisuuden lisääntyminen raportoinnin tärkeydestä osana potilas/asiakasturvallisuutta. Vastuualueittain ilmoituksia tehdään hyvin erilaiset määrät: vammaispalveluissa eniten 146, lapsiperheiden terveydenhuolto palvelujen vastuualueella 65 ja muilla vastuualueilla muutama kappale. Ilmoituksissa ei enää ollut tapahtuman luonne osiossa yhtään ei valittu -merkintää, joten ilmoitusten tarkkuus on lisääntynyt. Alkuvuoden ilmoituksista 70 koski läheltä piti tapahtumia ja 144 potilaalle tapahtuneita tilanteita. Yleisin jatkotoimenpide haittailmoituksesta on ollut tapahtuneesta keskustelu eikä toimenpiteitä ole ehdotettu päätettäväksi ylemmälle tasolle. Myönteistä on se, että HaiPro ilmoituksissa ei ole ollut merkittävän tai vakavan riskiluokan tapahtumia. Potilaiden tai asiakkaiden on myös mahdollista tehdä Haipro ilmoitus. Samalla asiakas-, potilas- ja työturvallisuutta on kehitetty. HaiPro -ohjelmaan on otettu erikseen työturvallisuusosio, johon henkilöstöön kohdistuvat haittatapahtumat kirjataan, niitä oli alkuvuonna 169 (v yht. 206). Myös työturvallisuusosion ilmoitukset jakautuvat samalla tavoin kuin potilasturvallisuusilmoitukset vastuualueittain. Työntekijöiden ylei-

22 Kainuun sosiaali- ja 21 sin vaaratyyppi oli väkivalta (99 ilmoitusta, 58,6 %), äkillinen fyysinen tai psyykkinen kuormittuminen (27, 16 %) sekä putoaminen, kaatuminen tai liukastuminen (15, 8,9 %). Myönteistä on se, että ilmoituksissa ei ollut merkittävän tai vakavan riskiluokan ilmoituksia. HaiProon on lisätty myös työn vaarojen ja riskien arviointi -osio, johon nykyään tallennetaan työyksikkökohtaiset riskiarvioinnit ja raportointiosiosta käy ilmi, että henkistä kuormittumista aiheuttaa työn sisällöissä kiire, liian kovat vaatimukset ja yksintyöskentely tai yötyö. Työn organisoinnissa ja toimintatavoissa yleisin vaaraa aiheuttava tekijä on väkivallan uhka. Perhepalvelujen alueella sähköistä asiakaspalautejärjestelmää (Qpro Feedback -ohjelma) on laajennettu siten, että lapsiperheiden terveydenhuoltopalvelujen vastuualueella se on käytössä kaikissa yksiköissä (pl. perheneuvola- ja koulupsykologipalvelut). Asiakaspalautevastauksia oli alkuvuonna 114 ja vastausten ka oli 4,3 (asteikko 1 5; ka. 4.2 v. 2014). Lisäksi asiakaspalautteita kerätään yksiköissä kohdennetusti oman toiminnan kehittämiseksi. 6. Riskienhallinta (henkilöstöriskit, omaisuusriskit, tietoturvariskit, väärinkäytösten ehkäisy) Henkilöstöriskeihin perhepalveluissa varaudutaan yhteistyössä, jota tehdään työsuojelun, työterveyshuollon, esimiesten ja henkilöstön kanssa. Osa normaalia henkilöstöriskien hallintaa on työympäristön vaarojen ja haittojen jatkuva tarkkailu ja arviointi. Perhepalveluihin liittyviä keskeisiä henkilöstöriskejä ovat sairauspoissaolot, henkilöstön vaihtuvuus ja saatavuus. Myös vuonna 2015 seurataan sairauspoissaolojen kehitystä. Selkeää yhteistä mittaria sairauspoissaoloille ei tällä hetkellä ole käytössä kuntayhtymässä (esim. sairauspoissaolojen osuus työajasta), eikä keskitettyä hälytys/ huomautusjärjestelmää esimiehille (esim. työkyvyn tukiprosessinkriteerien täyttyessä). Perhepalveluiden työntekijöissä oli kaikilla vastuualueilla vuonna 2014 yhteensä 103 henkilöä (13,5 % työntekijöistä), joilla täyttyi työkyvyn tukiprosessin mukainen kriteeri. Ohjeen mukaan esimiesten tulee ottaa asia puheeksi. Henkilöstön rekrytointi ja saatavuus vaikeuttavat jo tällä hetkellä palveluiden järjestämistä yksittäisissä kunnissa. Esimerkiksi kelpoisuusehdot täyttävien sosiaalityöntekijöiden saatavuus on vaikeutunut. Lisäksi vuonna 2016 voimaan tule sosiaalihuollon ammattihenkilölaki edelleen kiristää sijaisten kelpoisuusehtoa. Perhepalveluiden yksiköiden useissa toimitiloissa on ollut ja on edelleen sisäilmaongelmia, joiden myötä toimintoja on siirretty eri tiloihin. Lisäksi tiloissa on kosteusvaurioita, joiden vuoksi yksittäisiä huoneita tai kokonaisia tiloja on jouduttu korjaustöiden ajaksi sulkemaan. Yksittäisiin ammattiryhmiin liittyviä riskejä on perhepalveluissa erityisesti lastenlääkärien vakanssien täyttämisessä ja tulevina vuosina erityisesti päivystysasetuksen (652/2013) täyttämisessä. Uhkana on ollut useana vuonna, että synnytykset ja lastentautien erikoissairaanhoito siirtyvät pois Kainuusta. Toisaalta erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksen mukaan synnytystoimintaa jatketaan Kainuun keskussairaalassa.

23 Kainuun sosiaali- ja 22 Osana omaisuuden riskienhallintaa toimintaprosesseja ja -ketjuja valvotaan. Aikuissosiaalipalveluiden toimeentulotukiprosessin valvontaohje on päivitetty ja lisäksi on järjestetty sisäisiä tarkastuksia, joissa on tarkastettu ennakkopankkiluetteloja, maksettuja laskuja, päätösluetteloja sekä työntekijöiden Pro consona -asiakastietojärjestelmän lokitietolistoja. Vuoden 2014 tilinpäätökseen yhteydessä tilintarkastaja antoi erillisen selvityksen erityisesti perustoimeentulotuesta. Sisäisiä tarkastuksia tullaan edelleen järjestämään säännöllisesti ja ne ulotetaan välitystilitoimintaan v Edelleen aikuissosiaalipalveluissa on tarkoitus tarkastella tarkemmin harkinnan käyttöä toimeentulotukea myönnettäessä. Henkilökuntaa velvoitetaan ja rohkaistaan ilmoittamaan havaitsemistaan mahdollisista menettelytapojen, ohjeiden ja käytäntöjen epäkohdista. Johdon katselmuksia ei järjestetty vuonna 2014 ja suunnitteilla on johdon katselmus syksyllä Perhepalveluissa noudatetaan tietoturvapolitiikkaa ja lisäksi terveydenhuollossa tietoturvapolitiikan liitteessä määriteltyjä tietoturvaan liittyviä ohjeita. ( Kainuun sote Tietoturvapolitiikka ja Terveydenhuollon liite). Osana tietoturvariskien hallintaa jokainen työntekijä allekirjoittaa tietosuoja- ja tietoturvasitoumuksen. Sitoumus selkeyttää salassapitoa, henkilö- ja ryhmäkohtaisia käyttäjätunnuksia, työasemien käyttöä, sähköpostin ja in käyttöä sekä niihin liittyviä seuraamuksia. 7. Muut olennaiset tapahtumat ja muutokset Perhepalveluissa on toteutettu tuloskortissa vuodelle 2015 asetettuja konkreettisia toimenpiteitä, joilla on pyritty ratkaisemaan osa haasteista. Perhepalveluiden hallinnossa ei ollut olennaisia muutoksia raportointikaudella. On osallistuttu hankevalmisteluun, joka koskee kynnyksetön palvelupaikan kehittämistä nuorille Kajaaniin. Alkuvuodesta valmisteltiin terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen toimintasuunnitelmaa. Tarvittaessa suunnitelman toimenpiteet tuodaan hallituksen päätettäväksi erillisinä asioina. Lapsiperheiden sosiaalipalvelut: Vastuualuepäällikkönä aloitti Tarja Rossinen. Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä hankkeen juurruttamiseen valmistauduttiin. MARAK-toimintamalli (moniammatillinen riskien arviointi, jolla autetaan parisuhdeväkivallan uhreja) käynnistyi. Lastensuojelulain mukaiset määräajat eivät toteutuneet: ajalla lakisääteiset määräajat ylittyivät sekä lastensuojeluilmoitusten (93,3 % määräajassa, ylittyi 31 ilmoituksessa) että palvelutarpeen selvitysten (73 % määräajassa, ylittyi 26 selvityksessä) osalta. Pätevistä sosiaalityöntekijöistä on jonkin verran pulaa Kainuun alueella, erityisesti pienemmissä kunnissa, mutta nyt myös Kajaanissa. Lapsiperheiden terveydenhuoltopalvelut: Mammografiaseulonnat laajenivat Suomussalmelle ja syksyllä Kuhmoon. Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä hankkeen juurruttamiseen valmistauduttiin. Koulupsykologien virkojen rekrytointi ei täysin onnistunut. Voimaperheet -tutkimushanke käynnistyi Turun yliopiston kanssa. Kainuun sote on valittanut STM:n keskussairaalaa koskevasta synnytyslupapäätöksestä, koska lupa on määräaikainen. Vastuualuepäällikön tehtävää hoidettiin alkuvuonna sijaisjärjestelyin. Uuden sairaalan suunnittelu jatkui (tilasuunnittelu käynnistyi konseptisuunnitelman pohjalta). Liityttiin mielenterveystalo.fi -palveluun. Lastenlääkäreistä ja erikoislääkäreistä (koulu- ja opiskeluterveydenhuolto, lastentaudit, lasten

24 Kainuun sosiaali- ja 23 psykiatria) on edelleen pulaa. Kätilötilanne on hyvä. Hoitoketjuja on päivitetty (syömishäiriöt). Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämiseen ei saatu hankerahoitusta. Omasotepalvelun käyttöä laajennettiin. Erikoissairaanhoidossa kehitettiin Rafaela hoitoisuusluokitusta. Synnytä Kajaanissa markkinointikampanja Kainuun lähialueille käynnistyi. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto käynnisti valvonnan nuorisopsykiatrian loppulausuntoihin liittyen (viiveet). Aikuissosiaalipalvelut: Aikuissosiaalipalveluissa asiakkaiden palvelutakuu ei ole täysin toteutunut. 99,51 % kaikista toimeentulotukihakemuksista on käsitelty toimeentulotuesta annetun lain mukaisessa 7 arkipäivän määräajassa hakemuksesta 68 (0,49 % hakemuksista) käsittely on viivästynyt. Luvut ovat suuntaa antavia, sillä touko- ja kesäkuun osalta ei kesälomien vuoksi ole voitu koota työntekijöiden selvityksiä, joten luvut todennäköisesti vielä pienenevät. Asiakkaille ei ole aina voitu pyynnöstä tarjota 7 arkipäivän sisällä aikaa sosiaalityöhön tapaamaan sosiaalityön työntekijää. Erityisiä vaikeuksia määräajassa pysymisessä on ollut Kajaanissa, jonkin verran myös Kuhmossa ja Sotkamossa. Sähköisten toimeentulotukihakemusten määrä on kasvanut (nyt 10,5 %). Toimeentulotuen myöntämisen ohjeita on päivitetty. Kuntouttava työtoiminta on siirretty aikuissosiaalipalveluihin alkaen lukuun ottamatta Kuhmoa, joka järjestää palvelun itse. Aikuissosiaalityön varahenkilönä aloitti sosiaaliohjaaja 1.4. alkaen. Edellä mainitun MARAK-työryhmän sihteeri ja varasihteeri ovat aikuissosiaalipalveluiden vastuualueelta. On jatkettu selvitystyötä aikuissosiaalipalvelujen ja lapsiperheiden sosiaalipalvelujen yhdistämisestä yhdeksi vastuualueeksi. Vastuualueella on varauduttu perustoimeentulotuen siirtoon Kelalle v alussa. Yhtymävaltuuston päätöksen ( ) mukaisesti kuntayhtymä korvaa työtoimintapaikkojen järjestäjille sovitusti valtionkorvauksen 10,09 euroa/ työtoimintapäivä, mihin ei ole täysin varauduttu vuoden 2015 talousarviossa. Vammaispalvelut: Kehitysvammaisten asumisen ohjelman ja Kainuun alueellisensuunnitelman mukaista palvelujen kehittämistyötä jatkettiin. Kehitysvammaisille henkilöille tarkoitetun Rajamiehentien asumisyksikön suunnittelu jatkuu, tavoitteena on laitoshoidon lakkaaminen Kainuussa vuoden 2017 alussa. Yksikön rakentamiseen saadaan ARA:n avustusta. Kuhmon Mäntykangaskodin muuntoremontin suunnittelua jatkettiin. Sotkamon Leivolan asumisyksikön muuntoremontin alkaminen varmistui. Kehitysvammaisten henkilöiden lyhytaikaisen/tilapäisenhoidon hoitopaikkoja on lisätty. Kajaanin Pajulan yksikössä aloitettiin viikonloppuhoidon tarjoaminen aikuisille 1X vkl ja lapsille 1xvkl. Sirkunkujan asumisyksikössä on tilapäiseen hoitoon varattu yksi paikka, käytössä alkaen. Sopimuksenaikaista yhteistyötä asumisenostopalveluyritysten kanssa lisätään. Palvelusuunnittelijan virka täytettiin Vammaispalveluihin lisättiin sosiaalityöntekijän vakanssi (nimikemuutoksella laitoshoidosta vapautunut vakanssi). Virka täytetään Hyrynsalmen Helmessä aloitettiin yövalvonta omana toimintana (määräaikaisilla täyttöluvilla), selvitystyö asumisyksikkö Helmen toiminnan toteuttamisen vaihtoehdoista aloitettiin.

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.1.27 Liite nro: 1 TOIMINTATUOTOT Maakunnan talousarvion (MV 23.4.7) (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 27

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.212 ALUSTAVA ARVIO Maakunnan talousarvio 212 ja toimintasuunnitelma 213 215 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 28.11.211 62. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2010 Maakunnan talousarvio 2010 ja toimintasuunnitelma 2010 2013 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.2009 134.

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tilinpäätös 2013 Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen Tilikauden tulos 2013 Tilinpäätös on 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen sen jälkeen, kun on huomioitu kunnille palautettava maksuosuus 3,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.21 Maakunnan talousarvio 21 ja toimintasuunnitelma 21 213 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.29 134. TOIMINTATUOTOT Maakunnan

Lisätiedot

LUONNOS Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän organisaatio LUONNOS

LUONNOS Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän organisaatio LUONNOS Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän hallitus Sisäinen tarkastus Tilintarkastaja Johtokunta Tulosalueet ERVAlaboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Johtoryhmä Kainuun Työterveys

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Julkaistu 7.8.2013 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016 Julkaistu 27.7.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Tilintarkastaja Kuntayhtymän hallitus Johtokunta Tulosalueet NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus

Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus 23.9. Eksote yhteensä tammi-elokuu EKSOTE 1000 EUR Muutos Tammi-elokuu Koko vuosi TP 2014 E vs. TP 2014 Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Toteuma EUR

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI TOUKOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016 Julkaistu 22.6.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj.

Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj. Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj. :n arvosta vuodelle 2019. Hyötyjen jakautuminen vuosien välillä

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto Kuntayhtymän hallitus Sisäinen tarkastus Tilintarkastaja Johtokunta Tulosalueet NordLab -laboratorioliikelaitos

Lisätiedot

Tulosalueittain raportit sisäisen valvonnan toteutuksesta

Tulosalueittain raportit sisäisen valvonnan toteutuksesta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä 1 (43) Sisäisen valvonnan raportti tammi-kesäkuu 2013 Tulosalueittain raportit sisäisen valvonnan toteutuksesta Johdanto... 2 Kainuun sote kuntayhtymä...

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia Tammi-maaliskuun tulos 219 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3, milj. :n arvosta (mahdollinen liiketoimintojen

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,0 milj. :n arvosta (mahdollinen liiketoimintojen

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 29.6.216] KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Toukokuu 216 TOUKOKUU PÄHKINÄNKUORESSA Toukokuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HEINÄKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot

Tammi-marraskuun tulos ja ennuste 2015

Tammi-marraskuun tulos ja ennuste 2015 Tammi-marraskuun tulos ja ennuste 2015 Eksoten tulos tammi-marraskuu ja ennuste 2015 EKSOTE 2015 Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 354,4

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2017

Tammi-heinäkuun tulos 2017 Tammi-heinäkuun tulos Eksote Heinäkuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 256,8 256,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015 Julkaistu 25.11.2015 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Tammikuun tulos 2017 ETE T LÄ-KAR - J KAR ALAN J SOSIAALI- JA J TE T RVEYSPIIRI Y

Tammikuun tulos 2017 ETE T LÄ-KAR - J KAR ALAN J SOSIAALI- JA J TE T RVEYSPIIRI Y Tammikuun tulos 2017 Eksote Tammikuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 36,7 36,7 0,0 440,2 440,2 0,0

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Julkaistu 18.6.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Tammi-huhtikuun tulos 2016

Tammi-huhtikuun tulos 2016 Tammi-huhtikuun tulos 2016 Eksote Tammi-huhtikuun tulos ja ennuste 2016 EKSOTE 2016 Tammi-huhtikuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 150,1 150,3-0,1

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 6.2.217] KUUKAUSIRAPORTTI JOULUKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/2 Joulukuu 216 JOULUKUU PÄHKINÄNKUORESSA Karviainen valmistautuu tilinpäätöksen 216 loppuun saattamiseen. Jäsenkuntien

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET

KAINUUN PERHEKESKUKSET KAINUUN PERHEKESKUKSET 8.3.2018 Helena Saari Perhekeskusvastaava Kainuun sote pähkinänkuoressa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä tuottaa seitsemälle kunnalle kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Tammi-huhtikuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

Tammi-huhtikuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia Tammi-huhtikuun tulos 219 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3, milj. :n arvosta (mahdollinen liiketoimintojen

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Julkaistu 19.8.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2016

Tammi-elokuun tulos 2016 Tammi-elokuun tulos 2016 Eksote Tammi-elokuun tulos ja ennuste 2016 EKSOTE 2016 Tammi-elokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 300,8 300,6 0,2 451,1

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI ELOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat Salon

Lisätiedot

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015 Raportointi jäsenkunnille Tammi-maaliskuu 2015 Eksoten tulos Q1 2015 Kausi Jäsenkuntien maksuosuudet Toimintakate Tulos Alijäämä Raportointikokous BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN 3/2014

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 6.4.215] KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Helmikuu 216 HELMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Helmikuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Marraskuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Marraskuu 2016 Oulunkaaren taloustiedote Marraskuu 2016 Julkaistu 21.12.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 %

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 3.11.215] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Lokakuu 215 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Lokakuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa: Lääkäripalvelujen

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Julkaistu 21.11.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 5.1.216] KUUKAUSIRAPORTTI MARRASKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Marraskuu 215 MARRASKUU PÄHKINÄNKUORESSA Marraskuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa:

Lisätiedot

Tammi-kesäkuun tulos 2018

Tammi-kesäkuun tulos 2018 Tammi-kesäkuun tulos 28 Eksote Tammi-kesäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-kesäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 28,9 28,9, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 229, 225,9-3,2 45,7 448,9-2,7

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2017

Tammi-elokuun tulos 2017 Tammi-elokuun tulos Eksote Elokuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-elokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 293,5 293,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Tammi-toukokuun tulos 2017

Tammi-toukokuun tulos 2017 Tammi-toukokuun tulos 2017 Eksote Toukokuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-toukokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 183,4 183,4 0,0 440,2

Lisätiedot

Tammi-lokakuun tulos 2016

Tammi-lokakuun tulos 2016 Tammi-lokakuun tulos Eksote Tammi-lokakuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-lokakuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 376,0 375,7 0,3 451,1 450,8 0,3 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HUHTIKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo 216 215 214 213 212 211 tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Tammi-huhtikuun tulos 2017

Tammi-huhtikuun tulos 2017 Tammi-huhtikuun tulos 2017 Eksote Huhtikuun tulos ja ennuste 2017 9,0 8,0 7,0 6,0 5,0 4,0 3,0 2,0 1,0 0,0-1,0-2,0 4,6 6,6 2,0 3,9 * Ennustetta ei ole vielä päivitetty EKSOTE 2017 Tammi-huhtikuu Koko vuosi

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 29.11.216] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Lokakuu 216 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Lokakuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI MAALISKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo 216 215 214 213 212 211 tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2018

Tammi-heinäkuun tulos 2018 Tammi-heinäkuun tulos 28 Eksote Tammi-heinäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 255,8 255,8, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 265,8 26,9-3,9 453,9

Lisätiedot

Tammi-helmikuun tulos 2017

Tammi-helmikuun tulos 2017 Tammi-helmikuun tulos 2017 Eksote Tammikuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-helmikuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 73,4 73,4 0,0 440,2 440,2

Lisätiedot

Tammi-syyskuun tulos 2016

Tammi-syyskuun tulos 2016 Tammi-syyskuun tulos Eksote Tammi-syyskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-syyskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 338,4 338,1 0,2 451,1 450,8 0,3 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2017

Tammi-maaliskuun tulos 2017 Tammi-maaliskuun tulos 2017 Eksote Maaliskuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-maaliskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 110,1 110,0 0,0 440,2

Lisätiedot

Tammi-helmikuun tulos 2016

Tammi-helmikuun tulos 2016 Tammi-helmikuun tulos 2016 Eksote yhteensä EKSOTE 1000 EUR 2016 Tammi-helmikuu 2016 Koko vuosi TP Muutos E2016 vs. TP Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Toteuma EUR % TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 2.6.215] KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Huhtikuu 215 HUHTIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Huhtikuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa: lastensuojelun

Lisätiedot

Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019

Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019 Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 18.9.2019 Yleistilanne Tulokertymä hieman parantunut Kuntien maksuosuuksien muutosta ei ole huomioitu Henkilöstökulut

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2018

Tammi-elokuun tulos 2018 Tammi-elokuun tulos Eksote Tammi-elokuun tulos ja ennuste 4,0 2,0 0,0-2,0-4,0-6,0-8,0-10,0-12,0-14,0-16,0 BUDJETTIERO, MILJ. EUR Nettotoimintamenot Jäsenkuntatuotot Yli-/alijäämä, kumul. toteuma - 0,0

Lisätiedot

Tammi-marraskuun tulos 2017

Tammi-marraskuun tulos 2017 Tammi-marraskuun tulos Eksote Marraskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 403,5 403,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2016

Tammi-maaliskuun tulos 2016 Tammi-maaliskuun tulos 2016 Eksote yhteensä EKSOTE 1000 EUR 2016 Tammi-maaliskuu 2016 Koko vuosi TP Muutos E2016 vs. TP Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Toteuma EUR % TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HEINÄKUU 1 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT JOHTAMINEN, OSAAMINEN JA HENKILÖSTÖ Tammi-heinäkuussa 1 on kirjattu henkilöstökuluja n., milj. euroa (, %) viimevuotista enemmän. Muutos johtuu työllistämistuella

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 1.9.216] KUUKAUSIRAPORTTI HEINÄKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Heinäkuu 216 HEINÄKUU PÄHKINÄNKUORESSA Heinäkuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019

Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019 Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 18.6.2019 Yleistilanne Tulot talousarvion mukaiset Kuntien maksuosuuksien muutosta ei ole huomioitu Henkilöstökulut

Lisätiedot

Tammi-lokakuun tulos 2017

Tammi-lokakuun tulos 2017 Tammi-lokakuun tulos Eksote Syyskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-lokakuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 366,8 366,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 7.2.218] KUUKAUSIRAPORTTI JOULUKUU 217 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Joulukuu 217 JOULUKUU PÄHKINÄNKUORESSA Joulukuun 217 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen)

Lisätiedot

Tammi-joulukuun 2016 tulos. * Tarvittaessa tehdään vielä pieniä korjauksia tiliryhmien välillä

Tammi-joulukuun 2016 tulos. * Tarvittaessa tehdään vielä pieniä korjauksia tiliryhmien välillä Tammi-joulukuun 2016 tulos * Tarvittaessa tehdään vielä pieniä korjauksia tiliryhmien välillä Eksote Tammi-joulukuun 2016 tulos EKSOTE 2016 Koko vuosi milj. EUR Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 vt talousjohtaja Jerry Retva 9.1.2017 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Syyskuu 2015

Oulunkaaren taloustiedote Syyskuu 2015 Oulunkaaren taloustiedote Syyskuu 2015 Julkaistu 22.10.2015 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018 Yhtymähallitus 30.10. 156 LIITE 1 OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Sairaanhoidossa saapuneiden lähetteiden määrät sekä käyntimäärät ovat lisääntyneet edelliseen

Lisätiedot

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-syyskuu 2014

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-syyskuu 2014 Raportointi jäsenkunnille Tammi-syyskuu 2014 Eksoten tulos Tammi-syyskuu 2014 Muutos 2014 Tammi-syyskuu 2014 Koko vuosi TP 2013 EKSOTE YHTEENSÄ 1000 EUR E2014 vs. TP 2013 Toteuma Budjetti Erotus Ennuste

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Marraskuun tulos ja ennuste 2017

Marraskuun tulos ja ennuste 2017 Tammi-marraskuun tulos 2017 Marraskuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Eksote Jäsenkuntatuotot Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät 20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)

Lisätiedot

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017 Sivistystoimialan kuukausiraportti Syyskuu 2017 Talousraportti Syyskuu 2017 Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018 Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018 Taloustilanne lokakuun lopussa Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 28.3.218] KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 218 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Helmikuu 218 HELMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Helmikuun 218 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Tammi-helmikuun tulos 2018

Tammi-helmikuun tulos 2018 Tammi-helmikuun tulos 218 Eksote Tammi-helmikuun tulos ja ennuste 218 EKSOTE 218 Tammi-helmikuu Koko vuosi milj. Ennuste Jäsenkuntatuotot 72,6 72,6, 435,3 435,3, Nettotoimintamenot 7, 67,9-2,1 443,5 439,3-4,2

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014

Lisätiedot

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 2/2016

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 2/2016 KUUKAUSIRAPORTTI 2/2016 1 (5) Tunnusluvut Tukipalveluyksikön tunnusluvut TOT 2/2016 TA 2/2016 TOT 2/2015 Poikkeama-% TOT/ TA Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm - Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos

Lisätiedot

SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö

SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö 18.5.2017 Marjo Huovinen-Tervo, hallintoylihoitaja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä 17.5.2017 Kainuun sosiaali-

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013 KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset 31.12. Väkiluvun kehitys 54800 Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 1.1. lukien (joulukuun 2012 luvussa on myös Ristiina ja Suomenniemi vertailun

Lisätiedot

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset.

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset. Kainuun sote 2019 Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Tilintarkastaja Kuntayhtymän hallitus Johtokunta et NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Sisäinen tarkastus Johtoryhmä Kainuun

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

Tammikuun tulos E TE A KAR ALA'\J c;oc;1aal1 JA TE wevc:;p11 {I

Tammikuun tulos E TE A KAR ALA'\J c;oc;1aal1 JA TE wevc:;p11 {I Tammikuun tulos 2018 E TE A KAR ALA'\J c;oc;1aal1 JA TE wevc:;p11 {I Eksote Tammikuun tulos ja ennuste 2018* IEKSOTE 2018 Tammikuu Koko vuosi I milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Taloustilanne marraskuun lopussa Laskennallinen toteutuma 91,6% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala

Lisätiedot

2012 TA , ,56 Palvelujen ostot , ,92 Aineet, tarv. Ja tavarat

2012 TA , ,56 Palvelujen ostot , ,92 Aineet, tarv. Ja tavarat 1 Kymenlaakson Liitto Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 Osavuosikatsauksessa arvioidaan talouden toteutumista suhteessa valtuuston hyväksymään vuoden 2012 talousarvioon. Arvio tehdään kirjanpidon toteuman

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 4.5.215] KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Maaliskuu 215 MAALISKUU PÄHKINÄNKUORESSA Tähän maaliskuun kuukausiraporttiin on talousarvion 215 luvut korjattu yhteistoimintaneuvottelujen

Lisätiedot

Uusvanhaa perhehoitoa kokemuksia Kainuusta Kehitysvamma-alan konferenssi Jyväskylän paviljongissa 15.4.2015

Uusvanhaa perhehoitoa kokemuksia Kainuusta Kehitysvamma-alan konferenssi Jyväskylän paviljongissa 15.4.2015 Uusvanhaa perhehoitoa kokemuksia Kainuusta Kehitysvamma-alan konferenssi Jyväskylän paviljongissa 15.4.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Matti Heikkinen, perhepalvelujohtaja, YTL Sisältö

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA. Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén

HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA. Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén 23.4.2015 maaliskuu 2015 1 28.4.2015 HYKS aloitti sairaanhoitoalueena vuonna 2006. Deflatoitu

Lisätiedot

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset.

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset. Kainuun sote 2019 Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Tilintarkastaja Kuntayhtymän hallitus Hallitus et NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Sisäinen tarkastus Johtoryhmä Kainuunmeren

Lisätiedot

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI 31.5.2017 SIIKAJOEN KUNTA Kumulatiivinen toteuma 41,67 % TULOSLASKELMA TA 2017 + muutokset Toteuma 31.5.2017 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

Toimintakulut 2011/ Toimintatuotot 2011/

Toimintakulut 2011/ Toimintatuotot 2011/ Osavuosikatsaus tammi-marraskuu 211 Mb 211 Ennuste Liikevaihto 79 224 752 73 135 176 92,3 8 862 68 72 719 384 89,9 1, 43 321 768 39 264 98 9,6 1, Liikeylijäämä / -alijäämä 1 597 226 ####### Sisäiset kulut

Lisätiedot